Video: haiseva vastalause Ranskan hallitukselle

Ranskan maanpetturipresidentti François Hollande sai vuodenvaihteessa harvinaisen suoraa palautetta kotimaisilta maanviljelijöiltä. Milloin vastaavaa nähdään Suomessa?

Euroopan unioni ja talouden globalisaatio ovat iskeneet erityisen kipeästi eurooppalaiseen maatalouteen. Maata ei viljellä enää paikallisen väestön ruokkimiseen, Euroopan maat ovat menettäneet omavaraisuuden ja itsemääräämisoikeuden. Jäsenmaat eivät saa tehdä EU:n vaatimusten vastaista maatalouspolitiikkaa. Vaikka kyseessä on yksi keskeisimmistä teollisuusaloista, eivät alan eurooppalaiset yrittäjät koe saavansa ansaitsemaansa kunnioitusta päättäjiltä.

Ranskassa vastakkainasettelu eliitin ja maanviljelijöiden välillä kärjistyi loppuvuodesta suurissa mielenosoituksissa. Protestoijat syyttivät maan hallitusta kotimaisen maatalouden alasajosta. Heidän mukaansa hallitus on vastuussa maataloustuotteiden hintojen romahtamisesta (joka on osaksi seurausta pakotesodasta Venäjää vastaan), kasvavasta sääntelystä, halpojen ulkomaalaistuotteiden maahantuonnista sekä maanviljelyn kallistumisesta. Poliitikot ovat toimineet kaikkia nationalistisen talouspolitiikan periaatteita vastaan.

Hallituksen vastaisissa protesteissa maanviljelijät osoittivat tyytymättömyytensä innovatiivisesti. Kaupunkien kadut täytettiin vihanneksilla ja hedelmillä. Rovioita sytytettiin palamaan. Eniten huomiota saivat kuitenkin Pariisin ja Toulousen lantatempaukset: vihaiset maanviljelijät ampuivat hallituksen rakennuksia ulostesuihkulla, mistä kuvatut videot ovat levinneet nopeasti verkossa. Eliitti sai selkeän viestin.

 

Lähde: Blacklisted News

2 kommenttia

  1. Tässä poliitiikassa on kyse siittä että tehdään keinotekoinen nälänhätä eurooppaan.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat