Löysimme 213 hakutulosta hakusanoillasi

George Soros kehotti NATOa täyttämään ruumispussit itäeurooppalaisilla sotilailla NWO:n kehittymiseksi

Remix –julkaisu uutisoi juutalaisen miljardöörin ja sijoituskeinottelijan George Sorosin unelmasta Uuden Maailmanjärjestyksen toteutumiseksi. Kyseinen artikkeli julkaistiin myös Kansalainen -lehdessä. Soros on ohjeistanut käyttämään itäeurooppalaisia etupäässä tykinruokana, jotka aseistetaan NATOn aseilla. Tämä ennustus on hyvin tarkkanäköinen ottaen huomioon, miten Ukrainan sota on kehittynyt. 

EU lanseeraa ”Soros-suunnitelman” – kansanmurhasuunnitelma halutaan levittää koko Eurooppaan

Euroopan parlamentti on päättänyt viedä eteenpäin ehdotusta mallista, jossa pakolaiset jaettaisiin koko unionin alueen kesken. Tämä tarkoittaisi EU:n mukaan sitä, että Dublin-sopimuksen kohta siitä, että turvapaikanhakija rekisteröidään ensimmäisessä saapumismaassa, ei olisi enää voimassa.

Ahtisaaren ja Sorosin globalistisen painostusjärjestön johtoon Alexander Stubb

Globalistipyrkkyri Ahtisaaren perustaman ja juutalaisen talousrikollisen George Sorosin rahoittaman painostusjärjestön CMI:n johtoon siirtyy Alexander Stubb. Ahtisaari siirtyy pois CMI:n puheenjohtajan paikalta, mutta vanha globalistilobbaaja ei aio jättäytyä pois järjestöstä. Tulevaisuudessa hän tulee toimimaan järjestössä ”neuvonantajana”, ”asiantuntijana” ja hänellä tulee olemaan oma henkilökunta ja toimisto jatkossa. Ahtisaaren osasyy siirtymiseen ”sivuun” onkin hänen vanha ikänsä ja haluun […]

Trumpin juutalainen vävy yritti peitellä yhteyksiään Goldmaniin, Sorosiin ja talousrikolliseen

Trumpin hallinnon vaikutusvaltaisimpiin miehiin lukeutuva sionistijuutalainen Jared Kushner pimitti tietoa yhteyksistään rikollispankki Goldman Sachsiin ja juutalaiseen talousrikolliseen, George Sorosiin. Jared Kushnerin yhteydet rikollispankki Goldman Sachsiin ja kulttuurimarxistiseen suursijoittajaan, George Sorosiin ovat paljastuneet hänen omistamansa Cadre-sijoitusyhtiön kautta. Kushner yritti peitellä Cadre-omistajuuttaan jättämällä sen mainitsematta tuloselvityksessä. Cadre saa rahoitusta muun muassa Goldman Sachsilta ja George Sorosilta. Kushner […]

Hallituksen asiakirjat paljastavat: Soros epävakauttaa Makedonian hallintoa

Yhdysvaltalainen Judicial Watch -kansalaisjärjestö on paljastanut, miten Yhdysvaltain hallinto rahoittaa juutalaisen George Sorosin Open Society Foundation -järjestön toimintaa Makedoniassa. Järjestön tarkoituksena on epävakauttaa Makedonian hallintoa. Yhdysvaltojen veronmaksajien dollareita on virrannut Amerikan ulkoministeriön ja hallinnon USAID-hallintoelimen kautta, joka on vastuussa muun muassa kansainvälisestä kehitysavusta. Sorosin vasemmistoryhmille vuodesta 2012 lähtien on annettu 5 miljoonan edestä verodollareita, ja […]

Alexander Stubb aikoo suojella Unkarin Soros-yliopistoa

Suomen valtamedia on viime päivinä levittänyt valeuutisia, joiden mukaan Unkari olisi sulkemassa George Sorosin rahoittaman kulttuurimarxistiyliopiston. Vaikka koulua ei olla todellisuudessa sulkemassa, päätti esimerkiksi Alexander Stubb kerätä Sorosilta irtopisteitä nousemalla vastarintaan. Soros on maailmankuulu juutalainen talousrikollinen, joka on rahoittanut esimerkiksi kulttuurimarxistisia kansalaisjärjestöjä sekä laittomien siirtolaisten tunkeutumista Eurooppaan. Muun muassa Italiassa tunnettu syyttäjä on vaatinut loppua […]

Italia: syyttäjä vaatii loppua Sorosin manipuloimalle pakolaiskriisille

Sisilialainen syyttäjä Carmelo Zuccaro vaatii, että Italia alkaa tutkia juutalaisen George Sorosin rahoittamien ”kansalaisjärjestöjen” toimintaa, joka on kärjistänyt maan pakolaiskriisiä. Aiheesta uutisoi muun muassa Zero Hedge. Soros on jo vuosien ajan rahoittanut täysin avoimesti järjestöjä, jotka pyrkivät tuomaan mahdollisimman paljon laittomia tunkeutujia valkoisiin länsimaihin. Kyse on järjestelmällisestä kansanmurhapolitiikasta. Vatikaanin pormestarin, Virginia Raggin, mukaan Rooma on […]

Martti Ahtisaari – Sorosin suomalainen ase

”Euroopan pakolaiskriisiä tietoisesti ruokkivan Sorosin kaltaiset rosvoparonit olisivat täysin voimattomia, elleivät he voisi palkata likaisilla rahoillaan Ahtisaaren kaltaisia poliitikko- ja diplomaattirenkejä.”

Euroopan parlamentti: Suomessa kolmanneksi eniten Soros-lakeijoita!

Uutisoimme elokuussa, että talousrikoksilla rikastunut juutalaismiljardööri George Soros on joutunut suuren tietovuodon kohteeksi. Vuodot osoittavat, kuinka järjestelmällisesti Soros manipuloi Euroopan ja Yhdysvaltojen politiikkaa likaisella rahallaan. Ruotsalainen kansallissosialistijulkaisu Nordfront vertaili vuodettujen tietojen perusteella sitä, kuinka paljon valtaa Sorosillla on suhteessa eri eurooppalaismaiden poliittisiin järjestelmiin. Vertailun pohjana käytettiin ”Reliable allies in the European Parliament” –asiakirjaa, joka kertoo […]

Tietovuoto: Kreikan pääministerin neuvonantaja George Sorosin palkkalistalla

DC Leaks –nettisivun George Soros –tietovuodoista selvisi, että Kreikan vasemmistolaisen pääministerin neuvonantaja on ollut kansainvälisen rikolliskapitalistin palkkalistalla. Pääministeri Aléxis Tsíprasin neuvonantaja Matthaios Tsimitakis on työskennellyt Sorosin Open Society –järjestön propagandakoneistossa. Tsimitakis on ammatiltaan toimittaja. Kun kreikkalainen lehdistö löysi Tsimitakisin nimen DC Leaksin sivuilta, häntä pyydettiin kommentoimaan asiaa. Hän myönsi työskennelleensä Sorosille, mutta pyrki puolustautumaan: ”Tarvitsin […]

Tietovuoto: George Soros vaatii tiukempaa Internet-sensuuria

Tuoreet tietovuodot paljastavat, että juutalainen talousrikollinen ja miljardööri George Soros pyrkii korruption avulla tiukentamaan länsimaista Internet-sensuuria. Aiheesta uutisoi Zero Hedge, jonka mukaan Yhdysvalloissa Internetin valvonta on lokakuussa siirtymässä liittovaltiolta yksityiselle sektorille, ICANN-nimiselle yhtiölle (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers). Aiemmin liittovaltio on vastannut muun muassa tärkeimmistä domain- ja IP-järjestelmistä. Internetin yksityistämisestä päätettiin kuitenkin maaliskuussa […]

Juha Ahvio pyrkii kiistämään George Sorosin Israel-rakkauden

Teologian tohtori Juha Ahvio kirjoitti eilen juutalaismiljardööri George Sorosiin liittyvistä tietovuodoista. Ahvion mukaan Soros käy ”antisionistista kamppailua” Israelia vastaan. Ahvio ei mainitse, että Soros rahoittaa aktiivisesti sionistista toimintaa. Artikkelissaan ”Miljardööri George Sorosin säätiöverkosto rahoittaa globalistista vallankumousta” Ahvio kirjoittaa monista tärkeistä Sorosin pakkomonikulttuurisuuskampanjaan liittyvistä löydöistä. Ahvion mukaan juutalaismiljardöörin aatteet ovat porautuneet lobbauksen ansiosta syvälle EU-komission valtarakenteisiin: […]

Yhdysvaltojen valtamedia sensuroi Soros-vuodon

Kuten viime viikolla uutisoimme, Amerikan vaikutusvaltaisimpiin vaalirahoittajiin lukeutuva juutalainen talousrikollinen George Soros joutui hiljattain laajan tietovuodon kohteeksi. Keskivertoamerikkalaiset eivät kuitenkaan edes tiedä siitä! Vaikka Amerikan seuraavaksi presidentiksi todennäköisesti nouseva Hillary Clinton on erittäin riippuvainen Sorosin rahasta, ei amerikkalainen valtamedia ole kirjoittanut tietovuodosta käytännössä lainkaan. The Daily Caller (DC) uutisoi alkuviikosta, että amerikkalainen valtamedia tekee kaikkensa […]

Kotimaa

Ulkomaat