Dokumentti: Hizbollah suojelee siviilejä ääri-islamisteilta

Pohjoisamerikkalainen Vice-lehti on julkaissut lyhyen dokumentin Hizbollahin sekä ääri-islamististen Al-Nusran rintaman ja ISIS-terroristijärjestön välisistä taisteluista Libanonissa.

Dokumentin mukaan Hizbollahista on tullut ainut uskottava järjestö, joka kykenee suojelemaan libanonilaissiviilejä ääri-islamististen Al-Nusran rintaman ja ISIS-järjestön verisiltä hyökkäyksiltä. Kurinalaisuutensa vuoksi Hizbollah on menestynyt terrorisminvastaisessa taistelussa esimerkiksi Syyrian armeijaa paremmin. Hizbollah on joutunut kuitenkin säännöstelemään voimankäyttöään huomattavasti, sillä siviilien puolustaminen ääri-islamisteilta voi helposti sytyttää Libanonissa uskonnollissävytteisen sisällissodan.

Länsimainen valtamedia levittää yleisölle usein valheellisia väitteitä, että Hizbollah olisi ”ääri-islamistinen” järjestö. Todellisuudessa Hizbollah on omaksunut myös Libanonin kristityn väestön suojelijan roolin. Sen sijaan itseään kristityksi kutsuva Yhdysvallat ei ole tehnyt mitään libanonilaissiviilien turvaamiseksi. Syykin on selvä: Israel pitää Libanonia vihollisenaan, minkä vuoksi sionistit estävät kaiken amerikkalaisen avun lähettämisen maan siviileille.

On vähintäänkin mielenkiintoista, että Suomessa esimerkiksi kristityt sionistit levittävät Hizbollah-vastaista propagandaa ja antavat mieluummin tukensa sen vihollisille. Toisin kuin Hizbollah, Israel ei ole tehnyt elettäkään estääkseen kristittyjen teurastamisen Lähi-idässä. Israelilaismediat ovat jopa myöntäneet, että juutalaisvaltio tekee yhteistyötä Golanin kukkuloilla majailevien ääri-islamististen terroristiryhmien kanssa. Ainakin 1 300 taisteluissa haavoittunutta islamistiterroristia saavat hoitoa Israelin sairaaloissa. ISIS-terroristeja rahoittava Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen ja sionistien tärkeä liittolainen. Olla kristitty sionisti merkitseekin todellisuudessa itsemurhaa.

Lue myös:

Valtamedia sensuroi uutiset kristittyjen vainosta Syyriassa
”ISIL on sionistien työkalu”
ISIL-terroristijärjestöllä yhteyksiä Israeliin
Snowden: Mossad ja USA kouluttivat ISIL-johtajan
ISIS tekosyynä hyökkäykselle Syyriaan
Israel, USA ja Nato luovat sekasortoa valtamedian tuella

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat