Finnair: Israel käytti suomalaismatkustajia juutalaisten ihmiskilpinä

Iltalehti uutisoi, että Suomen, Finnairin ja Israelin välille syntyi 1990-luvun alussa merkillinen kolmiodraama, kun juutalaisia alkoi matkustaa Neuvostoliitosta miehitettyyn Palestiinaan.

PLO eli Palestiinan vapautusjärjestö vastusti luonnollisesti juutalaisten kuljetuksia Palestiinaan. Palestiina on sionistien laittomasti miehittämää aluetta, jossa juutalaishallinto sortaa raa’asti alkuperäisasukkaita näiden uskontoon katsomatta.

PLO vaati Suomen hallitusta estämään järjestelyn, jossa juutalaiset miehittäjät matkustivat Neuvostoliitosta Suomen kautta Israeliin. Iltalehden mukaan järjestö totesi, että Suomi voi joko lopettaa kuljetukset kokonaan tai hyvittää ne tukemalla Palestiinaa taloudellisesti tai poliittisesti.

PLO myös ilmoitti, että mikäli Suomen hallitus jatkaisi sionististen sotarikosten tukemista, voisi Suomi joutua hyökkäyksen kohteeksi. Toisin kuin Israelilla, PLO:lla ei ollut suurvaltoja tai kansainvälisiä pankkeja tukenaan, joten se joutui ajamaan Palestiinan asiaa perinteisin sissisotastrategioin.

Palestiinalaiskristitty.
Palestiinalaiskristitty.

Iltalehden mukaan Suomen sionistihallitus raivostui PLO:n vaatimuksesta, mutta päätti kuitenkin katkaista juutalaismiehittäjien kuljetukset kolmeksi kuukaudeksi. Lopulta voimakkaasta sionistilobbysta tunnettu Yhdysvallat painosti Suomea jatkamaan kuljetuksia ja Palestiinan miehityksen tukemista.

Erityisesti Finnair piti vastuuttomana sitä, että Suomi riskeerasi turvallisuutensa ja maailmanpoliittisesti neutraalin asemansa sallimalla juutalaisten kuljetukset. Finnair syytti Israelia myös suomalaisten lomaturistien käyttämisestä ihmiskilpinä lentokoneissa.

Suomi jatkoi Palestiinan miehityksen tukemista yhteensä noin 10 vuotta sallimalla juutalaiskuljetukset.

Geneettisesti juutalainen voi saada Israelin kansalaisuuden vaikka hän olisi hepreaa osaamaton ateisti. Sen sijaan miljoonilla juutalaisten kotoaan häätämillä arabeilla ei edelleenkään ole oikeutta muuttaa takaisin Palestiinaan.

 

Lue myös: Goldman Sachs rahoittaa järjestelmällisesti sionistien terrorismia Palestiinassa

6 kommenttia

  1. Suomi otti kantaakseen yksin koko ”riskisijoituksen”. No, tämänhän juutalaiset osaavat parhaiten. Kuten myös tsuhnat ovat virtuooseja ”omalla” alallaan.
    Oli sitten valtiio mikä hyvänsä, jos sillä on ”munat” se EI kuuntele ketään. Kaikkein vähiten Yhdysvaltoja tai Israelia. Ottamatta kantaa PLO:n vastalauseeseen asiasta.. Jo yksistään Suomen oman edun kannalta ja oman turvallisuuspolitiikkansa sekä suverineteetin kannalta juutalaisten kuljetuksista olisi pitänyt kieltäytyä lähtökohtaisesti, sillä ettei ollut järkevää olla missään tekemisissä Lähi-Idän ruutitynnyrin kanssa..
    Olelemme sieltä onneksemme niin kaukana, että se tulee pitää periferiana olemassa olomme kannalta. Se mitä muut maat tekevät on yksinomaan heidän asiansa ja sillä siisti.
    Nykyinen idiootti-hallitus on lykkäämässä Suomi Neidon päätä joka ampiaispesään kunhan vain ”yllytyshullua” yllytetään. Ja kuka tästä kaikesta kärsii? Suomen kansa, joka haluaa vain elää rauhassa ja tehdä työtä maassa, jonka puolesta esi-isät ja -äidit ovat taistelleet niin sodan kuin rauhankin aikoina.
    Tämä kaikken ovat ”Päätäjämme” valmiit myymään 30 hopearahasta petoksella ja kavaluudella.

    Plusääni(19)Miinusääni(1)
    1. Helppo tykätä joukolla nettivalituksesta. Mutta edelleenkään suomalaisilta ei löydy taistelutahtoa laittaa vastaan päättäjinä istuville juudaksille konkreettisesti. Tämä ei olisi edes liian hankalaa:

      Henkilöllä 1 on ase. Henkilö 2 pöllii sen (ykkösen tietäen mahdollisesti, ilman jälkiä jättävää sopimista). Ja sitten hkl 2 välittää aseen kolmannelle henkilölle taaskin ilman minkäänlaisia netissä, puhelimilla tai muuten jälkien kanssa asioista sopimisia.

      Asioista sovittaessa tuskin kannattaa edes pitää kännyköitä lähellä: jos olisikin mahdollista, että jokaisen kuuntelu tässä maailmassa onnistuu.

      Henkilö 3 posauttaa jonkun/jotkut päättäjät. Illalla päättäjien palatessa muiden selkänahoista revittyihin luoliinsa, ollessaan yksin. Suomessa ainakin vielä ymmärtääkseni edustajat ovat ilman henkivartijoita ja jopa yksin joskus.

      Käsinein jne. suojien kanssa ammutaan. Paikalle voi jättää aseen lisäksi fyysisen paperinpalan (käsinein tulostetun tai mielellään käsinein teennäisellä käsialalla rustatun): ”Tämä on palkka maamme myyjälle. Et Suomen kansaa edusta.” Jotain viestiä, jossa syy teolle on ilmaistu. Tai todennäköisesti viesti ei ole tarpeen: jokainen aavistaa syyn.

      Tarvittaessa otetaan asiaan mukaan henkilö 4 (+ 5, 6 jne. haluttaessa), joka antaa ampujalle alibin.

      Terroria muista maista vähätellään. Ehkä oman maan terrori havahduttaisi.

      Ymmärtääkseni täällä kannattaisi siirtyä nettivinkumisesta jo tekoihin. Vaikka en tiedä, onko Suomen kansa säilymisen arvoinen: kukaan ei ole jo keksinyt mitään juonia, ja ensi vaaleissa lampaat äänestävät SDP:n hallitukseen kuvitellen saavansa jotain muutosta. SDP:n, joka on ensimmäisenä ollut jakamassa rahaa ja päätösvaltaa ulkomaille puoluehistoriassaan.

      Plusääni(2)Miinusääni(2)
  2. Muistaakseni suomalaiset uskovaiset olivat aktiivisesti rahoittamassa kuljetuksia. Muistan kun minultakin pyydettiin rahaa koska Jumala on kutsunut oman kansansa kotiin luvattuun maahan ja maailmanloppu tulee kun kaikki juutalaiset on kuljetettu perille Neuvostoliitosta. Sitten kuulemma Neuvostoliiton raja sulkeutuu ja he hyökkäävät Suomeen mutta Jumala tempaa uskovaiset taivaaseen ennen sitä.Näin selitti minulle uskovainen ystäväni ja näin he saivat todella paljon rahaa kokoon.

    Plusääni(7)Miinusääni(2)
  3. Tunnen Juutalaisia ihan tavallisia ovat mun tuttavat ja elävät sekaavioliitossa ja käyvät tavallisissa töissä eikä välitä poliitiikasta ollenkaan.Sionisteja hekin halveksivat ja sanovat että ongelma on niiden luoma koska raha ja valta on niiden käsissä.

    Plusääni(10)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat