Fluorin ja alumiinin yhdistelmä vedessä voi aiheuttaa pahoja aivovaurioita

Kuuluisa lääketieteen tohtori ja neurokirurgi Russell Blaylock ei sanojaan säästele kertoessaan asioiden todellisen laidan, vaikka se olisi ristiriidassa hänen ammattikuntansa vakiintuneiden ajatusmallien kanssa.

Hänen viimeisin julkaisunsa (Blaylock Wellness Report) ei ole myöskään poikkeus. Raportti paljastaa erittäin suuren vaaran, joka liittyy fluorille altistumiseen, erityisesti aineen joutuessa vuorovaikutukseen muiden kunnallisen vesihuollon järjestelmästä löytyvien kemikaalien kanssa.

Fluorin vaarallisuudesta kertovassa raportissaan tri Blaylock selittää, miten meille kaikille valehdellaan keinotekoisten fluorikemikaalien turvallisuudesta juomavedessä. Hänen mukaansa terveysviranomaisten väitteet fluorin nykyisten määrien turvallisuudesta ovat valheellisia, sillä terveysviranomaiset ovat jättäneet huomiotta lukuisat tieteelliset todisteet fluorille altistumisen aiheuttamista aivo- ja hermojärjestelmän vaurioista, puhumattakaan kohonneesta syöpäriskistä.

Eräs tärkeä tutkimusalue on fluorin selvä rooli varhain puhkeavien sairauksien laukaisijana, kuten esimerkiksi Alzheimerin taudin. Fluori voi kerääntyä aivoihin ja aiheuttaa Alzheimeria ja muita dementiasairauksia, mutta se ilmeisesti myös pahentaa tautien oireita potilaissa, jotka jo sairastavat dementiaa. Sen aiheuttaa fluorin kanssa vedestä löytyvät muut haitalliset aineet, kuten alumiini. ”Eräässä tutkimuksessa todettiin fluorin lisäämisen veteen, jossa on pieniäkin jäämiä alumiinista, aiheuttavan vakavia vaurioita aivosoluissa aivolohkossa, joka vastaa oppimisesta ja muistamisesta”, kertoo tri Blaylock uudessa raportissaan.

 

Tutkimukset vahvistavat fluorin tehostavan alumiinin vaikutusta elimistössä

Alumiinin aiheuttamia hermoston rappeutumissairauksia potevilla ihmisillä fluorille altistuminen tehostaa alumiinin toksisuutta, mikä tarkoittaa alumiinin aiheuttavan herkemmin ja tehokkaammin tuhoa elimistössä. ”Rotilla, jotka kärsivät alumiinin aiheuttamista hermovaurioista, jo pienet annokset fluoria pahensivat hermoston vaurioita merkittävästi,” kertoo vuonna 1998 Brain Research –lehdessä julkaistun tutkimuksen tiivistelmä. ”Fluorin läsnäolo tehosti alumiinin imeytymistä veri-aivo-esteen läpi, jolloin aivoihin kertyi yli kaksinkertainen määrä alumiinia verrattuna fluorittomaan kontrolliryhmään.”

Tulokset ovat merkityksellisiä meille kaikille, sillä suurin osa ihmisistä altistuu sekä fluorille että alumiinille vesijohtoveden vuoksi. Maailman terveysjärjestö WHO kertoo alumiinia käsittelevässä raportissaan, että useissa vedenkäsittelylaitoksissa saostusaineena käytetyt alumiinisuolat voivat johtaa juomaveden korkeampiin alumiinipitoisuuksiin, minkä tekee merkittävästi pahemmaksi vielä fluorin lisääminen.

”Aivokudosten muutokset eläimillä, joille on annettu fluoria ja alumiinifluoridia, ovat hyvin samankaltaisia kuin muutokset ihmisillä, jotka sairastavat Alzheimeria ja muita dementiasairauksia,” kertoo edellä mainitun tutkimuksen yhteydessä julkaistu tiedote. Brain Researchissä vuonna 1998 julkaistu tutkimus vahvisti Neurotoxicology and Teratology –lehdessä jo vuonna 1995 julkaistun tutkimuksen tulokset.

 

Lue myös: Fluorilla tyhmäksi

Alkuperäinen artikkeli englanniksi lähteineen Natural Newsin verkkosivuilla.

9 kommenttia

  1. ”…erittäin suuren vaaran, joka liittyy fluorille altistumiseen, erityisesti aineen joutuessa vuorovaikutukseen muiden kunnallisen vesihuollon järjestelmästä löytyvien kemikaalien kanssa…”

    Jos tämä olisi totta, vesijohtoveden käyttäjät olisivat sairaampia kuin pullotetun veden käyttäjät.

    ”…väitteet fluorin nykyisten määrien turvallisuudesta ovat valheellisia…”

    Jos tämä olisi totta, olisi suuri osa luonnonvesistä myrkyllisiä, sillä luonnonvesi sisältävää fluoria samoja määriä kuin vesijohtovesi. Ainoa ero luonnoveden ja vesijohtoveden välillä on se, että luonnonvesissä fluorin määrä vaihtelee. Sen vuoksi vesijohtoveden fluoripitoisuutta säädellään: tietyillä alueilla vähennetään ja toisilla lisätään.

    ”…terveysviranomaiset ovat jättäneet huomiotta lukuisat tieteelliset todisteet fluorille altistumisen aiheuttamista aivo- ja hermojärjestelmän vaurioista…”

    Paskapuhetta. Lukiolaisetkin tietävät, että riittävän korkeat fluoripitoisuudet aiheuttavat vaurioita aivo- ja hermojärjestelmässä.

    ”…Fluori voi kerääntyä aivoihin…”

    Paskapuhetta. Fluori poistuu virtsan mukana. Se on myrkyllistä suurina kerta-annoksina.

    ”…vuonna 1998 julkaistu tutkimus…vuonna 1995 julkaistun tutkimuksen…”

    Uudempia tähän uskomukseen sopivia tutkimuksia ei sitten löytynytkään. Kriittisesti ajattelevat ihmiset tarkastelevat kaikkien tutkimusten antamaa kokonaiskuvaa eivätkä valikoi tutkimusten joukosta vain niitä, jotka sopivat omiin uskomuksiin. Tutkijatkin tekevät virheitä, joten ei kannata naivisti luottaa yhteen tai kahteen julkaistuun tutkimukseen.

    Plusääni(0)Miinusääni(9)
  2. Kyllä fluori on erittäin haitallista ihmiselle ja siksi sen lisäämisestä juomaveteen on luovuttu häntä koipien välissä kaikessa hiljaisuudessa niin Suomessa, kuin muuallakin Euroopassa. Juuri korruptoituneiden maksettujen yksittäistutkimusten perusteella tämä kommunistinen pakkolääkitys/massalääkitys alunperin huijattiin alulle ja jatkuu vielä nykyäänkin mm. USA:ssa.

    Harvardin ja Shengyangin yhteistutkimuksen perusteella (jossa yhdistettiin tuloksia 27 aikaisemmasta tutkimuksesta) liiallinen fluorille altistuminen heikentää lasten kognitiivista kehitystä, eli ajattelua, muistia, oppimista, luovuutta ja tarkkaavaisuutta. Fluorin on lisäksi todettu useissa tutkimuksissa aiheuttavan munuaisten vajaatoimintaa sekä heikentävän miesten lisääntymiskykyä ja testosteronin määrää.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  3. ”…lisäämisestä juomaveteen on luovuttu häntä koipien välissä kaikessa hiljaisuudessa niin Suomessa…”

    Paskapuhetta. Ensinnäkin Suomessa juomavettä on fluorattu ainoastaan Kuopiossa. Toiseksi fluoraamiseen tai sen lopettamiseen ei liity minkäänlaista salailua. Kolmanneksi syy toiminnan lopettamiseen ei ole sen myrkyllisyys vaan tarpeettomuus, sillä Pohjois-Euroopassa juomaveden fluoripitoisuus on valmiiksi sopiva.

    ”…kommunistinen pakkolääkitys…”

    Ennen kuin alat papukaijan lailla toistelemaan enempää USA:n viihteellisissä pseudo-intellektuelleissa tv-debateissa käytettäviä iskulauseita, niin kannattaa miettiä asiayhteyttä. Se, mikä toimii näyttävästi tv-lammaslauman edessä, menettää faktojen puuttuessa tehonsa faktoihin perustuvassa keskustelussa.

    ”…liiallinen fluorille altistuminen…”

    Tämä on avainkysymys. Ymmärrätkö, mikä on liiallisen ja sopivan altistuksen ero?

    Plusääni(0)Miinusääni(7)
  4. ”Ainoa ero luonnoveden ja vesijohtoveden välillä on se, että luonnonvesissä fluorin määrä vaihtelee.”

    Luonnossa esiintyvä fluori on kalsiumfluoridia, joka on mahdollisesti hyödyllinen aine pieninä pitoisuuksina. Teolliset fluorit natriumfluoridi, heksafluoripiihappo ja natriumheksafluorisilikaatti ovat myrkyllisiä. Nämä kemikaalit sisältävät mm. arsenikkia. Kemiallinen fluori on sivutuote, jota saadaan mm. alumiini-, teräs-, sementti-, fosfaatti- ja ydinaseteollisuudesta.

    Environ Health Perspect. 2012 Oct;120(10):1362-8. doi: 10.1289/ehp.1104912. Epub 2012 Jul 20.
    Developmental fluoride neurotoxicity: a systematic review and meta-analysis.
    Choi AL1, Sun G, Zhang Y, Grandjean P.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22820538

    Monogr Oral Sci. 2011;22:20-36. doi: 10.1159/000325107. Epub 2011 Jun 23.
    Fluoride metabolism.
    Buzalaf MA1, Whitford GM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21701189

    Int J Mol Sci. 2014 May 20;15(5):8959-78. doi: 10.3390/ijms15058959.
    Genes and gene networks involved in sodium fluoride-elicited cell death accompanying endoplasmic reticulum stress in oral epithelial cells.
    Tabuchi Y1, Yunoki T2, Hoshi N3, Suzuki N4, Kondo T5.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24853129

    Rom J Morphol Embryol. 2014;55(2):343-9.
    Histopathological changes of renal tissue following sodium fluoride administration in two consecutive generations of mice. Correlation with the urinary elimination of fluoride.
    Dimcevici Poesina N1, Bălălău C, Nimigean VR, Nimigean V, Ion I, Baconi D, Bârcă M, Băran Poesina V.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24969984

    Rom J Morphol Embryol. 2013;54(4):1019-24.
    Testicular histopathological changes following sodium fluoride administration in mice.
    Dimcevici Poesina N1, Bălălău C, Bârcă M, Ion I, Baconi D, Baston C, Băran Poesina V.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24398997

    Toxicol Lett. 2014 Aug 17;229(1):126-33. doi: 10.1016/j.toxlet.2014.06.022. Epub 2014 Jun 20.
    Fluoride exposure regulates the elongation phase of protein synthesis in cultured Bergmann glia cells.
    Flores-Méndez M1, Ramírez D2, Alamillo N3, Hernández-Kelly LC4, Del Razo LM5, Ortega A6.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24954634

    ScientificWorldJournal. 2013 Sep 24;2013:864718. doi: 10.1155/2013/864718. eCollection 2013.
    In vitro effect of sodium fluoride on malondialdehyde concentration and on superoxide dismutase, catalase, and glutathione peroxidase in human erythrocytes.
    Gutiérrez-Salinas J1, García-Ortíz L, Morales González JA, Hernández-Rodríguez S, Ramírez-García S, Núñez-Ramos NR, Madrigal-Santillán E.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24223512

    Mediators Inflamm. 2013;2013:895975. doi: 10.1155/2013/895975. Epub 2013 Aug 29.
    JNK and NADPH oxidase involved in fluoride-induced oxidative stress in BV-2 microglia cells.
    Yan L1, Liu S, Wang C, Wang F, Song Y, Yan N, Xi S, Liu Z, Sun G.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24072958

    Environ Sci Technol. 2014 Aug 7.
    Natrium fluoride influences methylation modifications and induces apoptosis in mouse early embryos.
    Hua S, Fu M, Wu X, He J, Zhang Y.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25102367

    Toxicology. 2013 Jun 7;308:138-45. doi: 10.1016/j.tox.2013.03.016. Epub 2013 Apr 8.
    Sodium fluoride induces apoptosis in odontoblasts via a JNK-dependent mechanism.
    Li P1, Xue Y, Zhang W, Teng F, Sun Y, Qu T, Chen X, Cheng X, Song B, Luo W, Yu Q.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23578390

    Toxicology. 2008 Jul 10;249(1):26-34. doi: 10.1016/j.tox.2008.04.013. Epub 2008 Apr 25.
    Fluoride at non-toxic dose affects odontoblast gene expression in vitro.
    Wurtz T1, Houari S, Mauro N, MacDougall M, Peters H, Berdal A.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18511171

    J Dent Res. 2009 May;88(5):461-5. doi: 10.1177/0022034509334771.
    NaF activates MAPKs and induces apoptosis in odontoblast-like cells.
    Karube H1, Nishitai G, Inageda K, Kurosu H, Matsuoka M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19493891

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Fluori on haitallista myös kilpirauhaselle, jolle se voi aiheuttaa vajaatoimintaa. Aikoinaan fluoria jopa käytettiin kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoon. Tämän johdosta hammastahnoistakin kannattaa valita fluoriton vaihtoehto (luontaistuotekaupoista). Jodi on vastalääke fluorin aiheuttamaan kilpirauhasen vajaatoimintaan.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. ”…kalsiumfluoridia…Teolliset fluorit…”

    Oletko tahallasi unohtanut, miten suolat käyttäytyvät vedessä? Laitan animaation, ettei olisi niin vaikea hahmottaa:

    http://www.northland.cc.mn.us/biology/Biology1111/animations/dissolve.html

    Fluorin terveysvaikutuksista puhuttaessa puhutaan fluoridi-ionin terveysvaikutuksista. Ionin ominaisuudet ovat aina samat riippumatta siitä, onko se liuotettu veteen kalsium- vai natriumsuolasta, koska veteen liuetessa fluoridi-ioni irtoaa kationista. Liuoksen muilla ioneilla on toki vaikutusta fluorin imeytymiseen ja vetyfluoridin muodostumiseen, mutta yksittäisen kationin sijaan pitäisi katsoa kokonaisuutta.

    Osa linkkaamistasi tutkimuksista käsittelee natriumfluoridiliuosta, joka on täysin eri asia kuin vesijohtovesi. Natriumfluoridiliuos on liuos, jossa on pelkästään natriumia ja fluoria tislatussa vedessä. Vesijohtovedessä (kuten myös luonnonvedessä) on niin paljon muitakin ioneja, että se määrä natriumia tai kalsiumia, joka on tuotu liuokseen fluorin mukana, ei käytännössä vaikuta veden ominaisuuksiin tai siinä olevien muiden ionien imeytymiseen.

    Ps. Jos haluat jossain vaiheessa kehittää tietellistä ajatteluasi eteenpäin, niin kannattaa yrittää hahmottaa, että yksittäisen pubmed-linkin takaa harvoin löytyy koko totuutta. Kannattaa sen sijaan tutustua ihan tutkimusten sisältöön ja siihen, miten tulokset sopivat muiden tutkimustulosten muodostamaan kokonaiskuvaan. Jos kuitenkin haluat linkata tutkimuksia, niin sinun pitäisi valita enemmän aiheeseen sopivia: Nyt tuntuu, että olet vain laittanut listan sattumanvaraisia tutkimuksia, joissa on sanat sodium, fluoride ja toxicity. Listaa on rasittava käydä läpi, kun siinä olevat tutkimukset ovat suurimmaksi osaksi irrelevantteja itse keskustelun kannalta. Jos haluat oikeasti käydä keskustelua, kannattaa valita muutama sellainen tutkimus, joiden kysymyksenasettelu sopii keskusteluun: esimerkiksi tutkimus, jossa verrattaisiin fluoridi-ionin käyttäytymistä eri kationien läsnäollessa (eli tutkimus, jossa tislaamattomaan vesijohtoveteen lisätään natriumfluoridia ja kalsiumfluoridia ja verrataan näiden ominaisuuksia), veisi tätä keskustelua eteenpäin ja antaisi minullekin uutta näkökulmaa. Olen aina valmis muuttamaan mieltäni, mutta tämä edellyttää uskottavia todisteita.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  7. Fluori kerääntyy rottien aivoihin sanoo rouva-tohtori Phyllis J. Mullenix joka leikkasi auki muutamia epäonnekkaita saadakseen asian selville.

    Tutkimuksen nimi on Neurotoxicity of sodium fluoride in rats. Käykää tutustumassa valaisevaan eläinrääkkäykseen.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat