Globalismi yhdistää: vasemmiston romanssi Goldman Sachsin kanssa!

Maahanmuuttajataustainen toimittaja Janan Ganesh iloitsee Financial Times –kolumnissaan, että Britannian vasemmisto on viimein tehnyt sovinnon Goldman Sachsin, Naton ja muiden perinteisten ”vihollistensa” kanssa – kulttuurimarxismi ja globalismi yhdistävät!

Ganeshin mukaan ”populismin” eli pankki-, EU- ja maahanmuuttokriittisen kansallismielisyyden nousu on pakottanut ”vasemmiston miettimään arvojaan uudelleen”. Yhä useampi vasemmistolainen on päättänyt juosta Israelin ohjaaman Yhdysvaltojen ylläpitämän ”liberaalin maailmanjärjestyksen” riveihin.

Ganesh muistuttaa, että vielä muutama vuosi sitten vasemmisto olisi juhlinut julkisuudessa näkyvästi Goldman Sachsin häipymistä Lontoosta. Nyt Työväenpuolue tekee kaikkensa, jotta juutalaispankki ei jättäisi Britannian finanssikeskusta Brexitin vuoksi!

Kolumnisti toteaa, että vasemmiston romanssi Goldmanin kanssa voi aluksi tuntua oudolta, mutta kuvio selkeytyy, kun otetaan huomioon, että vasemmisto on alkanut syleillä myös euroa, ”vapaakauppaa”, Natoa ja amerikkalaisia tiedustelupalveluita.

Samalla kun kansallismielinen liike on alkanut terävöittää poliittista sanomaansa ja laajentamaan ohjelmiaan koskemaan muitakin teemoja kuin maahanmuuttoa, on vasemmisto jättänyt vanhat asemansa ja piiloutunut amerikkalaispankkiirien selän taakse!

Ganesh toivottaa myöhäisherännäiset vasemmistolaiset lämpimästi tervetulleiksi globalistien ja liberaalien finanssikapitalistien leiriin. Jo oli aikakin!

Pankkivastaiset mielenosoitukset ja rauhanmarssit olivatkin lopulta vasemmistolaisille pelkkiä harrastuksia, jotka olivat mukavia vain niin kauan, kun ”vihollinen” oli kaikkivoipa ja hyväntahtoinen isähahmo. Ganesh maalaakin vasemmistolaisuudesta kuvan eräänlaisena teinikapinana.

goldman sachs johtaa matukampanjaa

Kun pankit ja poliisi eivät tarjoakaan enää suojelua?

Vanhan vihollisen haurastuessa vasemmisto on viimein ymmärtänyt, että mikäli kansallismielisyys jatkaa nousuaan, eivät pankkiirit, poliisit ja tiedustelupalvelut ehkä enää tulevaisuudessa olekaan tarjoamassa hoivaa pienille punaisille kapinallisille.

”Viime vuosi pakotti vasemmistoa arvioimaan arvonsa uudelleen. Vuosi paljasti, mitkä arvot ovat vasemmistolle oikeasti tärkeitä ja kuinka politiikkaa tulee priorisoida. Vasemmisto itse tosin saattaa olla vasta puolitietoinen tästä kehityksestä.

Ihmiset, jotka vihasivat pankkiireja finanssikriisin jälkeen, ymmärtävät viimein, että juuri pankkiirit rakastavat avointa kansainvälisyysaatetta.

Ihmiset, jotka puolustelivat Edward Snowdenia ja muita tietovuotajia joistain kummallisista vastakulttuurisyistä, arvostavat viimein turvallisuusvaltion korkeaa moraalia [sic!] ja ammattitaitoa.”

Britannian vasemmistoa ei tunnu haittaavan edes se, että Goldman aiheutti muutamia vuosia sitten satojenmiljoonien kehitysmaalaisten nälkäepidemian. Tärkeintä on vain se, että Goldman tahtoo tuoda kehitysmaalaiset länteen.

Vastaavia kannanottoja on nähty usein viime kuukausina. Esimerkiksi juutalainen marxistipoliitikko Gregor Gysi on vaatinut Saksan vasemmistoa ja oikeistoa yhdistymään isänmaallisia vastaan.

Juutalainen Foreign Policy –toimittaja James Weintraub on myös kannattanut vasemmiston, maahanmuuttajien ja pankkiirien liberaalia liittolaisuutta, jotta kansallismielisyys saataisiin tukahdutettua.

Euroopan tilanne alkaa muistuttaa yhä enemmän maailmansotien välistä aikaa, jolloin globalistipankkiirit käyttivät marxisteja järjestelmällisesti aseenaan nationalisteja vastaan.

 

Lue myös:

Euroopan vasemmisto hajaannuksessa: EU-vastaisuuden pelätään ruokkivan kansallismielisyyttä
Goldman Sachs hyökkäsi Islantiin – rahauudistus vaarassa?
Goldman Sachs rahoittaa järjestelmällisesti sionistien terrorismia Palestiinassa

1 kommentti

  1. juutalaiset etsivät nyt kaikkialta itseleen tukea koko maailma on alkanut nousee kapinaa juutalaisia vastaan joka puolella on mielenosoituksia viimeiset jotka rahalla myyvät sielunsa

    Plusääni(21)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat