Israelin puolustusvoimien uusi päärabbi: ”Ei-juutalaisten raiskaaminen on täysin sallittua”

Israelilainen hallinto nimitti vastikään eversti ja rabbi Eyal Karimin kyseisen valtion sotilaallisten joukkojen hengelliseksi johtajaksi, uutisoi Kansallinen Vastarinta.

Karim tunnetaan rasistisista ja naisvihamielisistä lausunnoistaan, joissa hän juutalaisiin uskonnollisiin teksteihin tukeutuen on kommentoinut, että israelilaissotilaiden on sallittua raiskata ei-juutalaisia.

Rabbiinin lausunto julkaistiin jo vuonna 2002 juutalaisella kotisivulla. Hän oli tuolloin vastannut juuri kysymykseen: ”Onko Israelin puolustusvoimien sotilaiden meidän aikanamme sallittua esimerkiksi raiskata tyttöjä taisteluiden aikana, vai ovatko sellaiset asiat kiellettyjä?”

Vastauksena tuli monimutkainen lausunto siitä, että ”ihmisten identiteettejä pyyhkiytyy pois sotien aikana”, minkä vuoksi Karimin mukaan raiskaamisessa ei ole mitään väärää. Karim jatkoi, että juutalaisten pyhä kirja Toora nimenomaan sanoo sodan poistavan tiettyjä kieltoja seksuaalikäyttäytymiseen liittyen.

Eräs asia, mikä ei Tooran mukaan ole enää sodan aikana kiellettyä, on ei-juutalaisten naisten raiskaaminen. Lopuksi Karim huomautti vielä, että sodan aikana tärkeintä on ylläpitää joukkojen taisteluvalmiutta. Tämän vuoksi hänen mukaansa israelilaissotilaiden on siis sallittava ”yhteisön parhaaksi” täyttää julmat mielihalunsa.

Vaikka Israelin hallinto on saanut osakseen terävää kritiikkiä Karimin nimityksen johdosta, moni on kommentoinut, että nimitys on täysin linjassa Israelin poliittisen kehityksen kanssa. Jokin aika sitten muun muassa Israelin puolustusministeri Avigdor Lieberman sanoi julkisuuteen, että ”epälojaalit arabikansalaiset” tulisi hirttää.

Talmud, raiskaus, pedofilia

Magneettimedia on kertonut juutalaisen Talmudin suhteesta pedofiliaan käännösartikkelissa ”Suuri raiskaavien rabbien salailu”:

Isän mukaan rabbi kertoi kuulleensa psykologilta, ettei seksi niin nuorella iällä vahingoita henkisesti lasta. Mikäli isän kertoma on totta, rabbi Groner viittaa todellisuudessa Talmudin julistukseen sanhedrin 69b:ssä, joka sanoo: ”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että (seksuaalinen) yhtyminen 9-vuotiaaseen poikaan on todellinen yhtyminen, mutta sitä nuorempaan ei ole.”

Talmudin Soncinon painoksessa sanhedrin 76a:n alaviite selittää: ”Avioliitto solmittiin tietenkin niihin aikoihin paljon nykyistä nuoremmalla iällä.” Sanhedrin 69b sanoo, että naisen antaessa alaikäisen poikansa työntyä häneen on hän silti kelvollinen naimaan papin. Tämä johtuu siitä, ettei alaikäinen poika ole Talmudin silmissä ”mies”, joten Talmudin mukaan seksillä alaikäisen kanssa ei ole moraalista tai laillista merkitystä juutalaisille (sanhedrin 52b).

Nainen voi siis harrastaa seksiä nuoren pojan kanssa, eikä sitä edes moraalisesti kyseenalaisteta. ”Pienen pojan ollessa yhdynnässä aikuisen naisen kanssa, aiheuttaa se naiselle saman kuin häntä olisi sohaistu tikulla” (ketubot 11b). Alaviitteessä lisätään: ”Vaikka yhtymistä pieneen poikaan ei pidetä seksinä, siitä huolimatta nainen vahingoittuu kuin puun palasen vahingoittamana.”

Useiden muiden ohella olen aiemmissa artikkeleissani selittänyt Talmudin lukuisat ja toistuvat kannustavat rohkaisut seksiin kolmevuotiaiden tyttöjen kanssa. Talmudin mukaan tyttölapsia ”kirjoitukset kuvailevat ’sopiviksi yhdessä asumiseen’” jebamot 60b). Rabbi Gronerin mielipide on yhtä näiden lukuisten viittauksien kanssa siitä, että seksi rabbin ja alaikäisen lapsen välillä ei ole merkityksellistä moraalisesti, henkisesti, lääketieteellisesti tai fyysisesti.

”Aikuisen miehen yhtyessä pikkutyttöön sillä ei ole merkitystä, sillä tytön ollessa alle kolme vuotta (ja yhden päivän) on se kuin tökkäisi sormella silmään” (Ketubot 116). Alaviitteessä tarkennetaan, että ”kuin kyyneleet tulevat silmään uudestaan ja uudestaan, samoin palaa alle 3-vuotiaan tytön neitsyys”.

 

Lue myös:

Sionistit: raiskauksen kannattaja on ”sukupuoliekspertti”
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta

4 kommenttia

  1. Talmudin mukaan vain juutalainen on ihminen (Adam). Ei-juutalaiset ovat siis elukoita (goyim). Näin ei-juutalaisen raiskaaminen on eläimeen sekaantumista. Kaiken muun pahan lisäksi juutalaiset ovat siis vielä eläimiinsekaantujiakin…

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  2. Heh. Soucekin kirjassa Mein Richter, Mein Henker kirjoittaa muistelija törkeästä menettelystä. Perhe Soucek oli rikas ja etsi luxus-villaa Grazista. Sellainen löytyi, mutta perheen päälle ilmeni, että kyse oli Fürthin perheestä, joka myisi huvilansa, koska oli myymässä kaiken omaisuutensa ja se oli jäljellä. Perhe aikoi siirtyä Lontooseen ja sieltä Etelä-Amerikkaan. Oli vuosi 1938. Iä ei periaatteesta halunnut ostaa juutalaista omaisuutta. Kuinka ollakaan, rva Fürth tuli oikein perheen luokse pyytämään suostumusta kauppaan, jotta perhe saisi asian pois päiväjärjestyksestä. Isä suostui ja suostui maksamaan koko summan rahana. Juuri sen vuoksi häneltä asiaa oli pyydettykin. Fürthit lähettivät kiitoskirjeen vielä Englannista. Talosta oli maksettu alkuperäinen hintapyyntö tinkimättä.

    Sodan jälkeen 1945 oli perhe Soucek joutunut hieman korjaamaan taloa. Puutarhassa oli pommikuoppia. Lähistöllä kaikkiaan 16. Eräänä päivänä 1945 englantilaisia sotilaita tuli kyselemättä taloon. He astelivat 2. kerrokseen parvekkeelle. Poika Soucek ja äiti oli paikalla, isä oli kuollut. Englantilainen sotilas osoittautui sotilaiden asiaa kysyttäessä Fürth nuoremmaksi. Tämä totesi tylysti, että oli tähdännyt huonosti. Hän oli pommituslentäjänä osallistunut varta vasten tämän talon pommitusyritykseen osana pommitusta. Näollhän on verkostonsa. Hän pahoitteli vielä poistuessaan, että ei ollut kyennyt tuhoamaan taloa. Lähellä se olisi ollut ja osuma olisi merkinnyt kuolemaa kellarissa olleelle perheelle sodan viimeisinä päivinä 1945.

    Kuten arvata saattaa, asia ei jäänyt tähän. V. 1948 Fürth senior saapui Lontoosta ja onnistui ryöstämään oikeusteitse talon itselleen ilman korvauksia. Hän myi sen uudelleen 24 tunnin kuluessa ja uudelleen käteisenä. Näin Fürth oli myynyt talon kaksi kertaa ja Soucekit kokivat suuren menetyksen. Poika oli juuri näytösoikeudenkäynnin tuomiota kärsimässä ja kuolemantuomiosta väännettiin. Syy: hän oli onnistunut pelastamaan 500 sotilasta luovutukselta Titon partisaanien käsiin murhattavaksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  3. Theodore Soucek kertoo myös, että pahamaineista leiriä, josta luovutettiin vankeja Titolle, johti eräs hra Kennedy, joka oli tosiasiassa Itävallasta muuttanut ”emigrantti” myös. Britannian turvallisuusjoukoissa hän oli osa koneistoa, joka luovutti miljoonia pakolaisia Neuvostoliittoon ja itäblokin maihin. Kaikki murhattiin. Kasakoita ja saksalaisia ym. perheineen. Joukossa jopa Kansalaissodan jälkeen paenneita Venäjältä. Tämä kaikki FDR:n ja Churchillin halusta, No nämähän olivat rakentaneen N-liiton ja puna-armeijan ihmiskuntaa tuhoamaan ja edeltäjät perustaneet Neuvostoliiton, joka siis oli aina pankkimafian satelliitti.

    Hän on huipputiedemiesten ystävä (Soucek) ja siten perillä mm. siitä, että Japaniin pudotetut atomipommit olivat sotasaalista Saksasta. Jos erään sukelllusveneen miehistö ei olisi pettänyt, olisi japanilaisilla ollut Nagasakin tyylisen pommin kaikki polttoaineet ja pommi ja valmistustieto ja siis ehkä japanilaiset olisivat ennättäneet pommittamaan ensin USAa. Tosin sekin maa oli solutettu…

    Saksa oli 25 vuotta edellä viholisiaan tekniikassa. Ties mitä olisi tapahtunut, jos petos ei olisi hidastanut kehitystä. Mannerten välinen ohjus oli sarjatuotantoa vaille valmis. 1944 petoskenraalit paljastivat briteille alueen, jota pommitettiin ja 799 huipputiedemiestä sai surmansa. Useimmat menivät tuhoon aineistons akanssa eli olisi ollut paljon nopeampaa kaikki muuten.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  4. Tietenkin myös tällä englantilaisella leirillä kidutettiin ja murhattiin ihmisiä. Syyttömät luovutettiin siis Jugoslavian kommareille, jotka usein pahoinpitelivät kuoliaaksi vangit jo englantilaisten silmien alla. Yksikään Soucekin pelastamista vangeista ei saanut edes näytösluonteista syytettä sodan jälkeen, vaikka hän pelasti etupäässä juuri luovutusuhan alla olevia varmasta kuolemasta.

    Yksi pelastetuista oli prof. Dadieu, joka pakeni yli 10 vuodeksi Argentiinaan. Diktaattori Peron sanoi Soucekille tultuaan syrjäytetyksi, että NL ja USA syrjäyttivät hänet yhteisesti aikaan saadulla kaappauksella, koska Dadieu oli tehnyt mahdolliseksi Argentiinalle hankkia oma ydinase. Hän uskoi palaavansa valtaan, kuten 1973 tapahtuikin. Kirjan mukaan tri Oppenheimer olisi kirjassaan 50-luvulla paljastanut koko atomipommin salaisuuden eli että Saksa sai ensin valmiiksi ja että Japaniin pudotetut pommit olivat Saksasta löytyneitä ja että USA sai pomminsa vasta Saksasta tietotaitoa sodan jälkeen ahnkittuaan. Kirja ostettiiin loppuun heti tuoreeltaan.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat