Juutalainen politiikantutkija: Israel hallitsee YK:ta ja Amnestyä

Kansainvälisesti tunnettu juutalaistaustainen politiikantutkija ja kirjailija Norman Finkelstein kommentoi hiljattain Israelin väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan.

Hänen mukaansa edes YK ja Amnesty International eivät uskalla asettua juutalaisvaltiota vastaan.


Video: Keskustelu aiheesta alkaa kohdassa 9:00.

Valtamedia on tuominnut ankarasti palestiinalaisten puukotusoperaatiot sionistisia miehittäjiä vastaan, mikä on Finkelsteinin mukaan kaksinaismoralismin huippu. Palestiinalaisten voimankäyttö tuomitaan hänen mielestään julkisuudessa herkästi erityisesti siksi, etteivät edes merkittävät kansainväliset järjestöt uskalla raportoida objektiivisesti juutalaisvaltion hirvittävistä ihmisoikeusrikoksista.

Haastattelussa Finkelstein toteaa, että koko kansainvälinen yhteisö on vastuussa Israelin väkivallasta ei-juutalaisia vastaan. Erityisen ankarasti hän suomii YK:n ihmisoikeusneuvostoa ja Amnestyä, joiden ihmisoikeusraportit ovat hänen mukaansa valheellista propagandaa.

Politiikantutkija muistuttaa, että sekä YK että Amnesty väittivät, ettei Israel yrittänyt iskeä siviilikohteita vastaan Gazan vuoden 2014 kansanmurhan aikana. Törkeän järjestöjen väitteestä tekee se, että niiden itse keräämä todistusaineisto Gazan teurastuksesta osoittaa selkeästi, että juutalaisvaltion sotilaat todellakin iskivät palestiinalaissiviileitä vastaan. Toisin sanoen YK ja Amnesty valkopesevät Israelin ihmisoikeusrikoksia.

Finkelstein nostaa esille muun muassa Israelin ohjusiskut ambulansseja vastaan, kun nämä pyrkivät auttamaan taistelutantereelle jääneitä palestiinalaisia. Eräässä iskussa sionistit murhasivat kahdeksan ambulanssissa ollutta hoitajaa. Kun toinen ambulanssi yritti tulla auttamaan, ampui Israel ohjuksen myös siihen. Saman kohtalon koki kolmas ambulanssi.

gaza
Sotilaskohde?

Niinistö ja Räsänen vaativat vastarinnan lopettamista, mikä olisi Palestiinan kuolemantuomio.

Kansainvälisten järjestöjen raporteissa mainitaan ambulanssimurhat, mutta jostain syystä niitä ei lasketa hyökkäyksiksi siviileitä vastaan! Amnesty on jopa virallisesti ilmoittanut, että kaikki sen raportit laaditaan lähtökohtaisesti oletuksesta, ettei Israel koskaan iske muita kuin sotilaskohteita vastaan.

Jopa lukuisat israelilaissotilaat ovat itse kuitenkin myöntäneet, että palestiinalaisten siviileiden vammauttaminen ja murhaaminen on yleinen harrastus alueella.

Finkelsteinin mukaan YK ja Amnesty ovat käytännössä Israelin vallassa, koska järjestöjen johtajat pelkäävät Israelin ystävien kansainvälistä valtaa. Mikäli YK-virkamies tai johtava Amnesty-aktivisti alkaisi puhua rehellisesti sionistien sotarikoksista, merkitsisi se loppua heidän uralleen.

Käytännössä Israel siis hallitsee YK:n kautta koko kansainvälistä yhteisöä pelon ja painostuksen avulla.

 

Lue myös:

Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta
Juutalaiset ja rasismi, osa 3: Miksi kansallismielisten tulee vastustaa Israelia?

8 kommenttia

  1. Israel joutuu maksamaan ennemmmin tai myöhemmin tekemänsä rikokset palestiinalaisia ja muita kohtaan raskaimman mukaan. Ihmiset eivät katso loputtomiin lasten ja muiden syyttömien murhaamista. Rankaisu aloitetaan boikotoimalla Israelia ja kaikkea, mitä juutalaiset hallitsevat. Sitten jatketaan enemmän konkretian puolelle hävittämällä juutalaisten omaisuutta ja lopuksi syylliset saavat ansionsa mukaan.

    Plusääni(38)Miinusääni(3)
  2. PANKIT VAI KANSALAISET? – EUROSTOLIITTO VAI ITSENÄISYYS?

    Nyt suomalaisetkin ovat tilanteessa, jossa media on mädännäinen. Kansalaiset tiedostavat tämän. Ongelman ydin on mielestäni yksityisomisteisten keskuspankkien rahanluontioikeus. Raha syntyy nykyisin velasta, joten todellisia vaihtoehtoja velkaantumiselle ei ole. Tämä ”pakolaiskriisi” ja velasta rahaa luova pankkijärjestelmä liittyvät yhteen. Vastaanottokeskuksilla tehdään tuottoisaa liiketoimintaa veronmaksajien kustannuksella.

    http://www.youtube.com/watch?v=H5cSnogzaVY (Tekstityksen saa päälle alareunasta)
    Tallennuslinkki: http://www.keepvid.com/?url=http%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3DH5cSnogzaVY
    Tekstityslinkki: http://keepvid.com/?url=http%3A%2F%2Fyoutube.com%2Fwatch%3Fv%3DH5cSnogzaVY&mode=subs

    Pankkien näkökulmasta on aivan sama, millä tavalla velkaannumme niille, kunhan velkaannumme! Nordean pääekonomistin 19.10.2015 antamaa lausuntoa: ”Maahanmuuton vuoksi kannattaa velkaantua”, voi miettiä tästä näkökulmasta. Velka on pankin myyntituote. Mikäli EU-Suomi velkaantuu ”pakolaiskriisin” vuoksi, se on pankin näkökulmasta jokatapauksessa hyvä asia. Haku: ”Maahanmuuton vuoksi kannattaa velkaantua”, tuottaa useita tuloksia, mikäli et ole tähän Nordean pääekonomistin ajatukseen tutustunut. Haku osoittaa muuten senkin, kuinka suomalainen uutisointi perustuu leikkaa/liitä (copy/paste) -toiminnolle. Toimituksissa ei vaivauduta edes otsikkoa muotoilemaan.

    EU-Suomea köyhdytetään

    Tietokirjailija Ari Ojapelto kirjoittaa Vastavalkeassa 21.4.2015 otsikolla ”Kuinka alas palkkojen tulisi joustaa?” seuraavaa:
    http://vastavalkea.fi/2015/04/21/kuinka-alas-palkkojen-tulisi-joustaa/

    ”KUN SUOMALAISET ovat nyt valuuttaunionin jäseniä, kilpailukykyä ei voida enää palauttaa devalvaation avulla, kuten Ruotsi on tehnyt. Kahdessa vuosikymmenessä euroalueen maat menettivät yli neljänneksen kilpailukyvystään, pääasiassa euron kalleuden vuoksi.”

    Ojapelto ottaa esille palkat ja toteaa:

    ”Kilpailukyvyn säilyttäminen vaatii kaikkialla palkkatason dumppausta, kunnes ollaan kiinalaisella tai intialaisella tasolla. Siksi työtä tekevien köyhien määrä on lisääntynyt kaikkialla. Automaation, digitalisoitumisen ja matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi työpaikoista taistelu ja samanaikainen ulkomaisen työvoiman määrän kasvu ovat vieneet palkkatason niin alhaalle, että palkansaajat eivät enää elä palkallaan.”

    Maahanmuuttajista Ojapelto toteaa:

    ”Maahanmuuttajiakin työantajat hyödyntävät Suomessa alemmilla palkoilla, koska heidän työttömyysasteensa on 2–3-kertainen kantaväestöön verrattuna. Nykyinen vuoden pituinen ja yhteen toimialaan sidottu työperäinen oleskelulupa on tehokas kiristyssuhde. Jos työntekijä menettää työlupansa, edessä voi olla karkotus kotimaahan.”

    Ojapelto jatkaa:

    ”Ulkomaalaisten ja suomalaisten palkkojen ero on kasvanut, on Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen todennut. Ulkomaalaisten ansiot olivat vuonna 2011 noin 88 prosenttia suomalaisten ansioista, kun vielä vuonna 2000 osuus oli 96 prosenttia. He työskentelevät pääasiassa kaikkein heikoimmin palkatuilla aloilla. Ylitarjontatilanne pakottaa kantaväestön dumppaamaan palkkatasoaan ja työehtojaan yhä alemmalle tasolle, että jotain työtä löytyisi. Tämä on sitä kaivattua ”kilpailukykyä”.”

    Seuraavaksi MV-lehden lukijoiden mietteitä. Laitan viimeiseksi oman kommenttini. http://mvlehti.net/2015/11/01/yle-kansa-on-kyllastynyt-manipulointiin-kontrolliin-ja-valehteluun-taman-vuoksi-mv-lehtea-luetaan/

    “Totuus” maahanmuutosta

    Ylen saamissa vastauksissa nousi esille esimerkiksi Ylen A2-ohjelman pakolaisilta, jonka uskotaan esitelleen yleisölle tekaistua pakolaisperhettä. Ymmärrystä ei saa myöskään tiedotusvälineiden tapa jättää rikoksesta epäiltyjen kasvot ja nimet julkaisematta.

    “Maahanmuuttokriittisyys on varmaan tärkein seikka miksi seuraan MV-lehteä. Lehdestä löytyy paljon enemmän sensuroimatonta tietoa kuin valtamediasta. Oikeastaan se täydentää muita medioita. Valtamediassa asiota pimitetään, kaunistellaan, jne”. (Nimetön)

    “…islamin maahantunkeutuminen on vakava ongelma johon pitäisi puuttua, yle antaa päinvastaisen kuvan siitä. Miksi seurata mediaa joka on ihan pihalla perusasioista?” (nimetön)

    “Maailmalta valuu tänne ihmisiä, jotka eivät tänne sopeudu, tuovat tänne keskiaikaisia tapoja ja lisäksi sotivat keskenään. Jo nyt vaaditaan Suomen lakien muuttamista, tulijoiden tapojen kunnioittamista, jne. Pian Suomi on takaisin keskiajalla, kuten nuo eräät islamistien alueet Ruotsissa ja muuallakin jo on.” (Nimetön)

    “Pahin möhliminen on tapahtunut pakolaismyönteisyydessä. Siellä pyritään vähättelemään niitä kustannuksia, joita noista “turisteista” aiheutuu ja näistä aiheutuvia turvallisuusriskejä rasismisyytteiden pelosta ei käsitellä realisitisesti. Myös ne yksittäisitapauksiksi mainitut raiskaustapaukset, ryöstöt, pahoinpitelyt yms. pitkin eurooppa pyritään pitämään pitämään kansalaisilta piilossa”. (Nimetön)

    “En minä ollut rasisti esim. 20 vuotta sitten. Ulkomailla olen asunut ja työskennellyt. Nyt huomaan nelikymppisenä olevani rasisti puhtaasti huonojen mamukokemusten vuoksi. Sitten ihmetellään vihapuhetta ja rasismin nousua Suomessa. Jos vaikka ne hiekkaneererit opettelisivat käyttäytymään ja tekemään töitä, mitään ongelmaa ei olisi”. (Hieno Kaveri)
    “Ärsyttää se teidän mielten manipulointi”

    Lukijoiden keskuudessa vallitsee vahva usko siihen, että valtamedia sensuroi ja kaunistelee ikäviä asioita, etenkin peittelemällä systemaattisesti maahanmuuttajien tekemiä rikoksia. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että perinteiset tiedotusvälineet eivät julkaise rikoksesta epäiltyjen nimiä ja kuvia paitsi poikkeustilanteissa, sillä tuomion antaminen halutaan jättää oikeusistuimen tehtäväksi.

    Lukijat ovat tuohtuneet myös uutisten moderoinnista ja kommentointimahdollisuuksien poistosta. Lukijat näkevät, että tämä on Ylen ja muun valtamedian keino sensuroida kansalaiskeskustelua.

    “Euroopassa kansalaiset ovat jo nousseet vastarintaan ja useita ns. pakolaiskeskuksia on poltettu. Tämä vastarinnasta uutisointi on täysin sivuutettu. YLE pitää tiukasti kiinni linjasta, että kaikki rakastavat maahantunkeutuvia laumoja”. (Nimetön)

    “Yle ja valtamediat vaikenee säännöllisesti ikävistä asioista. Se antaa liian positiivisen kuvan kaikesta siitä, mitä ajaa ja vaikenee negatiivisista jutuista. Sillon se alkaa vaikuttaa propagandalta. Liian yksisilmäistä uutisointia”. (Nimetön)

    “Itse luen vaihtoehtouutisia siksi, että sieltä saa nopeiten tietää totuuden. Ne kuvat ja jutut eivät aina välttämättä ole kovin fiksuja, mutta ne peittoaa YLE:n VALEHTELEMISEN JA PIMITTÄMISEN. Kansa on kyllästynyt manipulointiin, kontrolliin, valehteluun, pimittämiseen ja tästähän seuraa jossain vaiheessa YLEISLAKKO”. (Nimetön)

    “Olemme kuin pohjois-koreassa. Mihin helvettiin tämä maa on oikein menossa? Diktatuuriin jossa kansalla ei saa olla mielipiteitä, sananvapaus on viety eikä demokratiakaan toimi. Joten haista sinäkin pitkä vittu”. (Nimetön)

    Väitetystä sensuurista on suivaantunut muun muassa nimimerkki Kaitsu64, jonka mukaan Yleisradiolla voi “pyyhkiä perseensä”.

    Miksi?

    “Ärsyttää se teidän mielten manipulointi. Teitä on varmaan kielletty puhumasta aika monesta asiasta. Teillä on varmaan aikamoinen kieltolista mistä saa puhua ja mistä ei”, Kaitsu64 vastaa puhelimitse.

    Minua ei ole kyllä kielletty puhumasta mistään.

    “Miksi sitten ikinä teidän uutisissa ei puhuta maahanmuuttajien raiskauksista ja rikoksista?”

    Kyllähän niistäkin kerrotaan?

    “No ei todellakaan kerrota, älä nyt viitsi väittää. Niistä ei kerrota ettei maahan vaan tule levotonta. Jos rikoksen on tehnyt suomalainen niin hyvä ettei nimeä ja kuvia julkaista. Mutta jos se on mamu niin eipä pahemmin julkaista”, Kaitsu64 väittää.

    Kaitsulta pyydetään kommenttia MV-lehden uutiseen, jossa kerrotaan hurjaa ja täysin tekaistua lukua raiskausrikosten määrästä Ruotsissa.

    “No se on kumma juttu, ettei valtamediat lähde korjaamaan sitten näitä väitöksiä. Jos nää asiat ei pidä paikkansa, niin teidän tehtävä on tehdä siitä rikosilmoitus. Mutta jos se pitää paikkansa ,niin se ei ole mitään kiihottamista vaan se on vaan totuuden kertomista”, Kaitsu64 vastaa.

    “Punavihreää oikeistolaista suvakkipropagandaa”

    MV-lehden lukijat korostavat mediakriittisyyttään, ja moni kiistää nielevänsä juttuja sellaisenaan. Usko perinteisiin tiedotusvälineisiin on kuitenkin vielä heikommissa kantimissa. Lukijat uskovat, että valtamedian uutisointia ohjaa vahva poliittinen agenda.

    Mihin suuntaan uutisoinnin nähdään vinoutuneen, vaihtelee vastaajasta toiseen. Yhtä mieltä ollaan kuitenkin siitä, että valtamedia on valunut niin sanotun suvaitsevaiston käsiin. Toimituksista käsin näiden “suvakkien” katsotaan levittävän propagandaansa, jonka tavoitteena on muun muassa monikulttuurisuuden ideologian levittäminen.

    Kiistaton todiste tästä “mokutuspropagandasta” on Yle-lain seitsemäs pykälä, jonka mukaan Yleisradion tehtävä on muun muassa “tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille ”. Tämä on ymmärretty niin, että laki sitoo Ylen toimittajia esimerkiksi näyttämään maahanmuuton aina positiivisessa valossa.

    “MV-lehteä ei sido hirttäytyminen “monikulttuurisuuden edistämiseen”. Jo pelkästään tämä riittää syyksi valita kyseinen julkaisu Ylen propagandan sijaan.” (Toimintaanne vastentahtoisesti rahoittava)

    “Olette täysin asenteellinen,punavihreiden,kokoomuksen äänitorvi..Suomessa ei ole minkäänlaista tutkivaa journalismia. Luulisi hävettävän! Mutta totuus tulee kyllä ennen pitkää ilmi.” (Nimetön)

    “Eli koska näyttää siltä, että Suomen valtamedian toimittajat ovat pääosin kulttuurimarxilaisia vasemmistoanarkisteja, jotka median välityksellä yrittävät tuputtaa omaa utopiaansa Suomen kansaan tai sitten halvalla myyneet sielunsa valtaeliitille (joka on ainoa,joka hyötyy tästä “turvapaikanhakijoiden” tulvasta ja kantasuomalasten hajannuttamisesta), joten valtamediian ei ole luottamista.” (Nimetön)

    “Kun vertaa maailmalta saatuun tietoon, on selvää, että vaihtoehtomedia tuottaa huomattavasti totuudenmukaisempaa tietoa kuin nämä suuren rahan bisneksiin keskittyneiden kapitalistien korruptoimat isojen talojen mediat huolimatta siitä, että ilmaisutapa ehkä onkin provosoiva ja huomattavasti eroava aiemmin totutusta.” (Nimetön)

    “Ja kun tiedetään ihan yleisesti, että YLE oli aikanaan Neuvostoliiton propagandatorvi suoraan Moskovasta ja sillonkin kansalaiset tajus, et nyt menee niin yli uutisointi, että järki jo sanoo et ei ihan kaikkee pidä uskoa. Ja mitä enemmän YLE alkaa suoltamaan ajatusta olevansa se ainoa oikea totuus niin siitä tulee mieleen sana PRAVDA.”

    “Yleisradiolaki määrää Ylen tuottamaan tietynlaista ohjelmaa. Tästä syystä Yleä voisi sanoa luotettavan epäluotettavaksi. Yle ei lain mukaan siis voi edes julkaista tietynlaista uutisointia.” (Nimetön)

    “YLE oli NL:n aikana kieli terveen ruskeana nuolemassa itää ja pyllistämässä länteen, nyt se on tehnyt 180 asteen käännöksen ja ajaa täysin kritiikittä vallalla olevan jenkkipolitiikan propagandaa. Tämän propagandan tavoitteita ovat demokratian tuhoaminen ja isänmaan myyminen – tai oikeammin lahjoittaminen – pala palalta ulkomaiseen (lue: amerikkalaiseen) omistukseen.” (Tero Lörttönen)

    “Pieni, mutta äänekäs “suvakkien” joukko on saanut koko valtamedian kontilleen repimällä koko ajan esille rasismikortin ja suomen maineen maailmalla.” (Nimetön)
    “Valtamedia elää feminismin ja elitismin kuplassa”

    Tutkijat ovat kuvailleet MV-lehteä ja Magneettimediaa muun muassa termillä “vastamedia”. Termi on osuva. MV-lehden lukijoiden inho ei nimittäin kohdistu vain perinteisten tiedotusvälineiden kaltaisiin vallan saarekkeisiin, vaan oikeastaan kaikkiin suomalaisen yhteiskunnan instituutioihin eduskuntaa, poliisia ja Suomen Punaista Ristiä myöden.

    Siksi nähtyä vallitsevaa konsensusta vastaan hyökkäävä julkaisu vetoaa, oli aiheena maahanmuutto, feminismi, ruokapyramidi tai ilmastonmuutos.

    “Valtamedia on liian ns. elistinen ja tuollaisessa ylemmyyden kuplassa elävä, joka haluaa saarnata meille sivistymättömille – tavalliselle kansalle miten kuuluu ajatella ja elää. Etenkin ns. suomalaiset duunarimiehet jotka lukee paljon MV-lehteä ei enää samaistu “valtamedian” kukkahattutätimaiseen linjaan lähes joka asissa.” (Nimetön)

    …”valtamedia on lähinnä toiminut IPCC:n ja muiden ilmastovouhottajien kritiikittömänä äänitorvena, ja julkaissut jatkuvasti perättömiä uutisia, joista on jouduttu tekemään oikaisupyyntöjä ja jopa kantelu JSN:lle.” (Nimetön)

    “Marssitatte tv-ruutuun näitä tuho-organisaatioiden edustajia puhumaan potaskaa omaan pussiinsa ja valehtelemaan . SPR, Vapaa Liikkuvuus RY, Diakonissalaitos ym, ym.” (Aiemmin YLE:n uutisia seurannut entinen Nokian insinööri)

    “Valtamedia selkeästi kumartaa kansanedustuslaitokselle ja SPR:lle huomaamatta sitä, että samalla tulee pyllistäneeksi kansalle.” (Nimetön)

    “Uskaltaisin väittää, että MV-lehti on ikäänkuin valkoisten heteromiesten voimannäyte, jotka ovat kyllästyneet mainstream median kukkahattutätiin ja kukkahattusetiin. Vaikka lehti kritisoi mm. maahanmuuttoa niin se suhtautuu kieleisesti kaikkeen muuhunkin femininiseen tai feministiseen ym. ja kommenttiosioissa testosteroni tirskuu.” (Nimetön)
    “Seuraan kaikkea mediaa”

    Aiempien kommenttien valossa MV-lehden lukijoista piirtyy yksipuolinen kuva. Lukijoiden joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka paheksuvat julkaisun räyhäävää linjaa.

    “Itse luen niitä, koska se on sensuroimaton, vaikkakin ns. yhden asian media. En minä sieltä maailmankatsomustani hae.” (Nimetön)

    “MV-lehden lukeminen vaatii siten ns. tätä nykyajan internetin medialukutaitoa eli käydään katsomassa mistä lähteestä tai blogista juttu on otettu ja sitten sen perusteella tehdään johtopäätökset.” (Nimetön)

    “On totta, että journalistinen taso jättää MV-lehdessäkin paljon toivomisen varaa. Roskaa ja paskaa on yllin kyllin johtuen jo pelkästä formaatista. On kuitenkin huomattava, että jokaisessa uutisessa on moderoimaton kommentointimahdollisuus, jolloin valheellisetkin jutut yleensä paljastuvat nopeasti.” (Toimintaanne vastentahtoisesti rahoittava)

    “Toisin kuin esim. Yle, MV-lehti ei edes yritä teeskennellä objektiivista, vaan on selkeästi ilmoittanut kantansa.” (Nimetön)

    Yle käsittelee sunnuntaina vastamedioiden ja vaihtoehtoisten uutislähteiden toimintaa ja taustoja laajasti verkossa.

    Lähde: Yle

    MV kommentoi: Hienoa, että Yle raottaa ovea aidolle tiedolle selvittämällä, mitä lukijat haluavat.

    MV-lehti ei ole maahanmuuttovastainen, vaan haittamaahanmuuttovastainen. MV-lehti julkaisee haittamaahanmuuttoon liittyviä juttuja, koska lukijat haluavat lukea niitä.

    Niin sanotun valtamedian tiedotuskanavissa jätetään pääsääntöisesti ulkomaisten rikollisten taustaisuus ilmoittamatta, erityisesti, jos tekijät ovat afrikkalaisia tai lähi-itäläisiä, vaikka nimenomaan näiden kulttuuritausta usein osaltaan selittää rikosta ja sen tekotapaa. MV haluaa tarjota tiedon lukijoille aitona.

    MV jatkaa tehtäväänsä lukijoiden palvelemiseksi mahdollisimman hyvin – kiitos teille, lukijat.

    Ylen Tampereen Radion verkkosivuilla aikoinaan ollut kysely on todiste siitä että Yle harrastaa sensuuria.

    Alueradion verkkosivuilla kysyttiin, mistä muukalaisviha johtuu. Seitsemästä vastausvaihtoehdosta oli tunnin jälkeen poistettu kohta ”huonoista kokemuksista”.

    Oma kommenttini: – Mielestäni tämän ”pakolaiskriisin” sekä maailmanpoliittisen tilanteen sekavuuden voi kiteyttää sanaan korruptio. http://4.bp.blogspot.com/-wq5xXBpm8TA/T2xAWa1yqWI/AAAAAAAAAFU/_qzRXkwQqls/s1600/5-Virtuaaliraha-reaalimaailma-jpg.jpg

    Oheisesta kuvaajasta saa osviittaa, mikä pohjaongelman nimi on. Sen inhimillisen kärsimyksen määrää, mikä pankkien luomaan velkakuplaan kätkeytyy on mahdoton sanoin kuvailla. Yksityiseltä pankkimafialta on otettava rahanluontioikeus pois. On ymmärrettävä, että markkinoiksi kutsutut ylikansalliset pankit, ylikansalliset rahoituslaitokset ja instituutiot toimivat täysin rikollisesti. EU-Suomen tilanne saataisiin viikossa kuntoon, jos vain haluttaisiin. Talousnobelisti Joseph Stiglitz totesi vieraillessaan Suomessa Helsingin Sanomille, että ongelmamme johtuvat eurosta.

    IMF, YK, Maailmanpankki, NATO, EU ovat ongelmien aiheuttajia, eivät ratkaisijoita. Näiden kaikkien organisaatioiden sisällä on varmasti paljon hyviä ihmisiä, mutta esimerkiksi YK:n ongelmana on suurten jäsenten veto-oikeus.

    Sodathan saataisiin maailmasta kitkettyä minimiin. Ongelma on siinä, että sodat hyödyttävät mm. pankkeja sotavelkojen muodossa, aseteollisuutta, suuria rakennusyhtiöitä, jne. Sotia ja yhä suurempaa kärsimystä tulee olemaan maailmassa niin kauan kuin Goldman Sachsin kaltaisia pankkja ja jättiyritysten verokiertoa ei saada kuriin. Omat päättäjämme esimerkiksi todistavat viimeaikaisilla päätöksillään laillistaa mm. veronkierron mahdollistavat hallintarekisterit, etteivät he itsekään usko puheisiinsa. Päättäjämme eivät luota pankkijärjestelmään, jonka lakeijoina toimivat.

    Nämä em. ylikansalliset instituutiot ovat syypäitä mm. pakolaistilanteeseen. NATO:n pommittaessa Afrikan tuolloin vaurainta valtiota Libyaa nykyinen valtiovarainministerimme Stubb ei ollut ollenkaan huolissaan siviiliuhreista siitä, että pommitusoperaatio aiheuttaisi pakolaistulvan Eurooppaan. Siksi on kuvottavaa, että Stubb esiintyy hyväntekijänä ”pakolaiskriisissä”, vaikka tuki täysin NATO:n pakolaisuutta synnyttämiä pommituksia. Hyväntekijämme sulkevat silmänsä Israelin sionistisen rasistihallinnon tekemisiltä. Israel sortaa arabinaapureitaan alueella. Miksi yksikään hyväntekeväisyysjärjestö ei tuomitse Israelin politiikkaa?

    Vaikeneminen Israelin rikollisen sionistihallinnon sortopolitiikasta osoittaa näiden monikulttuurisuusjärjestöjen (nn. Punainen Risti, YK, Amnesty jne,…) tekopyhyyden tai pikemminkin sen, että näiden ”hyväntekeväisyysorganisaatioiden” ”hyvyys” perustuu liiketoiminnalle ja järjestön rahoituksen turvaamiselle.

    Käsitteellisesti virheellinen lyömäase

    ”Seemiläiset ovat Lähi-idän arabien, heprealaisten, Etiopian amharien, Eritrean tigrinjan ja syyrialaisten sukuisia kansoja, joihin kuuluvat myös muinaiset akkadilaiset, assyrialaiset ja babylonialaiset sekä foinikialaiset ja monet muut historian kansat.” (Wikipedia)

    Antisemitismi lyömäaseena on vähintäänkin erikoinen. Termi tarkoittaa seemiläisvastaisuutta. Tämän määritelmän perusteella Israelin sionistihallinto syyllistyy itse antisemitismiin eli seemiläisvastaisuuteen puhuessaan alentavasti arabinaapureistaan.

    Kaksinaismoraalinen lyömäase

    http://www.youtube.com/watch?v=IbgE5X5Um0I
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=IbgE5X5Um0I

    Israel on maailman rasistisin valtio. Poliittinen sionismi (mm. juutalainen historiantutkija ja professori Ilan Pappe on kirjoittanut aiheesta) on luoteeltaan ylikansallinen aate. Sionistihallinnon mielestä palestiinalaiset ovat uhka Israelille, vaikka todellisuudessa sionistihallinto on maan perustamisesta lähtien kohdellut palestiinalaisia rasistisesti. Israelin sekä siellä valmistettujen tuotteiden pitäisi olla rasisminvastustajien boikotointikohde yksi. Mikäli jossakin on rasismia etnisyyteen perustuen niin Israelissa. Saudi-Arabian valtauskonto on äärimielinen wahabbilainen islaminusko. Israel on asenteellisuudessaan samaa luokkaa Saudi-Arabian kanssa. Tästä huolimatta media sekä hyväntekeväisyysjärjestöt vaikenevat sionistivaltion asenteista ja edesottamuksista. Miksi?

    Suvaitsevaisuuden määritelmä

    Olen suvaitsevaisuuden määritelmän suhteen Ylen sananvapaustapahtumassa puhuneen Flemming Rosen kanssa samaa mieltä. Laajan suvaitsevaisuuden käsite on myös tämän kommmenttini kulmakivenä. Flemming Rose peräänkuulutti sananvapaustapahtumassa paksunahkaisuutta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Hänen ajatuksiinsa voi tutustua tarkemmin oheisesta linkistä.

    https://magneettimedia.com/ylen-sananvapaustapahtumassa-vaadittiin-sensuuria-seka-lisaa-rahaa-valtamedialle/ (Kommentoija: ”Nykyisellä keskustelukulttuurilla tulevaisuus on kansalaismedian”.)

    Tinkimättömät perusvaatimukset

    http://mvlehti.net/2015/10/14/ennen-niiden-hirvikivaarien-esillekaivamista-kokeiltaisiin-vahan-vahemman-radikaaleja-keinoja/

    Tavoitteissa pyritään löytämään sellainen linja, jonka kaikki mukanaolijat voivat hyväksyä ja jättämään ulkopuolelle sellaiset vähemmän tärkeät asiat, joista tulee helposti yhtenäisyyttä hajottava tekijä. Niistä voidaan sitten etsiä demokraattista kompromissia sitten, kun meillä taas on demokraattinen, itsenäinen isänmaa.

    Tavoitteet, joista ei voida tinkiä ovat tietenkin ne, joita tarvitaan tuollaisen isänmaan rakentamiseen:

    – Ero EU:sta ja euroalueesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
    – Suomen kansalaisia suojelevan perustuslain palauttaminen ja sen vahvistaminen ja sitä valvomaan perustettava perustuslakituomioistuin.
    – Laittomien maahantulijoiden virran pysäyttäminen ja muiden, kuin pakolaistaustaisten maahantunkeutujien karkottaminen.
    – Puoluediktatuurin lopettaminen, riisumalla puolueilta niiden vuoden 1969 puoluelaissa ja sen jälkeen ottamat erikoisoikeudet ja puoluerahoitus.
    – Vähitellen etenevä sitoviin kansanäänestyksiin siirtyminen päätöksenteossa.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Raakkeli, olet totaalisen väärässä. Kirjoittamani juttu ei ilku Lutherille. Nähtävästi kirjoitan niin korkeatasoista, että tyhmin kansanosa ei ymmärrä 🙂 Minä kyllä ilkun niille ev.lut. kirkon jäsenille, jotka eivät hyväksy kirkkonsa oppi-isän oppeja!

      Plusääni(4)Miinusääni(6)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat