Juutalaisvaltio tappoi kuukauden ikäisen vauvan – Iran kannustaa vastarintaan

Israel on murhannut jo lähes 2 000 palestiinalaista aloitettuaan hyökkäyksen Gazaan viime kuussa. Kuukauden ikäinen Mayda Mohammed Aslan on yksi juutalaisvaltion noin 500 lapsiuhrista.

Aslan joutui sairaalaan Israelin iskettyä hänen kotikyläänsä. Hoidosta huolimatta hän kuoli haavoihinsa alkuviikosta. Yli 10 000 palestiinalaista on haavoittunut sionistien hyökkäyksissä. Sadattuhannet gazalaiset ovat menettäneet myös kotinsa.

Länsimaissa israelinvastainen liike voimistuu samalla, kun juutalaisten surmaamien palestiinalaisten määrä kasvaa. Iso-Britannia on päättänyt lopettaa aseiden viennin juutalaisvaltioon, mikäli Gazan kansanmurha jatkuu. Britit saattavat lopettaa muun muassa tankkien, hävittäjien ja tutkien myymisen sionisteille, sillä niillä pelätään suoritettavan sotarikoksia. Israel on keskittynyt hyökkäyksensä aikana tappamaan Hamasin taistelijoiden sijaan Gazan siviilejä ilmeisesti pelotellakseen palestiinalaisia.

Iranin johtaja ajatollah Sejed Ali Hosseini Khamenei totesi, että Israelin on hyvitettävä sotarikoksensa purkamalla Gazan saarto, joka on käytännössä tuhonnut alueen talouden ja hyvinvoinnin, kuten Yhdysvaltojen ulkoministeriön sähke kertoo:

Israelin viranomaiset ovat vahvistaneet suurlähetystölle useita kertoja, että he aikovat pitää gazalaisten elintason mahdollisimman huonona, vaikka he pyrkivätkin välttämään suoranaisen humanitaarisen kriisin puhkeamisen (…) Israelin viranomaiset ovat todenneet monesti, että he aikovat pitää Gazan talouden katastrofin partaalla tuhoamatta sitä kuitenkaan täysin.

Khamenein mukaan olisi kohtalokas virhe, mikäli palestiinalaiset hyväksyisivät rauhan Israelin kanssa ilman, että juutalaisvaltio sitoutuisi lopettamaan gazalaissiviilien sortamisen. Aseellisen vastarinnan lopettaminen merkitsisi käytännössä sitä, että sionistit saisivat jatkaa rikoksiaan entiseen tapaan.

Khamenei myös muistutti, että sionisteja aseistava Yhdysvallat on vastuullinen Israelin suorittamasta verilöylystä. Iranilaisjohtajan mukaan tämä on kostautunut amerikkalaisille kansainvälisenä halveksuntana. Hänen mukaansa Iran kieltäytyy samasta syystä parantamasta diplomaattisia välejään Yhdysvaltojen kanssa.

Alahed News

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat