Kaakaon suloinen kirous

Kaakao sisältää paljon antioksidantteja sekä mielialaa kohottavia välittäjä-aineita. Kaikessa herkullisuudessaan kaakaollakin on kuitenkin huonot puolensa.

Luonnossa yksikään eläin ei syö kaakaopapua. Myöskään alkuperäiskansat eivät käyttäneet kaakaopapua ravinnollisiin tarkoituksiinsa ruoka-aineena tai ravintolisänä – sen sijaan he nauttivat itse hedelmiä, joka ympäröi papua. Näiden heimojen keskuudessa kitkerät ja karvaat pavut tunnettiin erityisesti niiden huumaavasta ja hallusinaatioita aiheuttavista vaikutuksistaan. Papuja hyödynnettiinkin vain satunnaisesti erilaisissa pyhissä rituaaleissa, joissa kaakaota käytettiin osana heidän keitoksiaan.

Hallusinaatioiden ohella erittäin suuret määrät kaakaota voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin LSD ja hasis. Kaakaon nauttimisesta aiheutuvat oireet eivät sinällään yllätä, sillä kaakao stimuloi aivoja samoissa osissa kuin monet muutkin huumeet.

Kaakaopavun ”huumaava” vaikutus voi aiheuttaa riippuvuutta. Juuri moni riippuvuudelle altistunut ei tahdo myöntää kaakaon negatiivisia vaikutuksia. Toisaalta taas kaakaota markkinoiville tahoille kaakao on riippuvuutta aiheuttavan piirteensä ansiosta mainio myyntikohde ja suuri rahantulolähde, sillä kerran kaakaoseen koukuttunut palaa aina ostamaan lisää.

Edellä mainitut huumaavat vaikutukset tulevat vain suurista kaakaomääristä, joita harva syö todellisuudessa yhdellä kertaa. Kuitenkin moni tuntuu nauttivan kaakaota ja siitä tehtyä trendikästä raakasuklaata osana aterioitaan korvatakseen sillä muuta päivittäistä ravitsemusta. On kuitenkin hyvä ymmärtää yksi asia: Kaakaota tulisi nauttia vain satunnaisesti huvittelu ja herkuttelu mielessä, sillä se ei ole superruokaa, jolla voidaan korvata aterioita tai oikeasti terveellisiä perusraaka-aineita. Toki kaakao sisältää myös joitakin ravinteita, mutta koska sitä ei suositella nautittavaksi suuria määriä, ei se itsessään tuo merkittävää lisää ravitsemukseen.

Myöskään alkuperäisissä elävän ravinnon opeissa kaakaota ei ole pidetty sopivana ja terveellisenä raaka-aineena. Nykyisiin raakaravinnon resepteihin se on tullut korvaamaan aluksi epäterveellisten jalostettujen- ja kemikaaliherkkujen osuutta. Nyttemmin asia on kuitenkin tuntunut lähtevän käsistä, ja moni syö kaakaota jopa päivittäin mieltäen sen jollakin tapaa välttämättömäksi aineeksi optimaalista terveyttä tavoiteltaessa.

Ravitsemusopeissa kaakaota on vältetty monestakin syystä. Ensinnäkin se on elimistöä happamoittava, eli kaakao ei liiallisesti nautittuna tue ihanteellista happo-emästasapainon ylläpitämistä. Elimistön puhdistautumiseen happo-emästasapainon ohella liittyy myös maksan kunto ja puhtaus. Kaakao on maksalle hyvin myrkyllistä, ja sen pitkäaikainen käyttö kohottaa maksan ja veren myrkkypitoisuuksia, jotka puolestaan voivat aiheuttaa päänsärkyä, mielialavaihteluita, vihan purkauksia, väkivaltaa, masennusta, harhoja ja huimausta.

Muita kaakaon suuren käytön aiheuttamia oireita ovat vakava riippuvuus, seksuaalihäiriöt, väkivaltaisuus, merkityksettömyyden tunne ja haluttomuus tarttua asioihin. Kyseiset oireet johtuvat monestakin tekijästä. Yksi vahva osasyy on kaakaon sisältämä kofeiini ja teobromiini, jotka ovat molemmat haitallisia aineita aiheuttaen muun muassa niin sanottua valepiristystä. Kaakaon syönnistä johtuva pirteys on siis vain harhaa ja johtuu itse asiassa kehon vastareaktiosta elimistölle aiheutuvalle stressille, joita seuraa, kun keho yrittää päästä eroon kaakaon sisältämistä toksisista aineista. Se, minkä ihminen kokee lisääntyneenä energiana, on kehon tehokäynnillä oleva koneisto, joka yrittää tasapainottaa elimistön omaa tilaa. Hieman samankaltainen olotila aiheutuu myös muusta stressistä, joka saattaa ensin kehon hypertilaan, mutta jonka jälkeen tapahtuu väistämättä romahdus.

Koska kaakao toimii vahvana stimulanttina, se kiihottaa myös munuaisten ja lisämunuaisten toimintaa. Jatkuessaan se voi aiheuttaa painajaisia, unettomuutta, vapinaa sekä äärimmäisiä energianvaihteluita. Suurten rasvamäärien kanssa nautittuna kaakao tukkii vahvasti myrkkyjä elimistöön ja on lisäksi äärimmäisen vaikea pala ruoansulatukselle.

Usein kaakaon sisältämän kofeiinin ja teobromiinin haittavaikutuksia vähätellään tai jopa kumotaan väittämällä, ettei raakakaakao vaikuttaisi samalla tavalla kuin kuumennettu (nk. tavalliset kaakao- ja suklaatuotteet) versionsa. Raakakaakaota kuitenkin mainostetaan juuri sen vahvasti stimuloivan vaikutuksen vuoksi. Lisäksi raakapavuista aiheutuvat oireet ovat usein vahvemmat kuin kuumennetun kaakaon.

Lukuisten ihmisten kokemien ikävien sivuvaikutusten johdosta kaakaon saama ”superruoka” titteli on kokenut kovan kolauksen. Kaakaon aiheuttamat oireet ilmenevät toisilla jo heti pienistäkin määristä, toiset taas huomaavat oirehtivansa vasta vuosien käytön jälkeen.

Kaakaon suhteen kannattaakin lähteä liikkeelle hitaasti tunnustellen ja pitkällä tähtäimellä katsottuna. Pieni määrä silloin tällöin nautittuna ei varmastikaan tee elimistölle hallaa, mutta suurkuluttajien – etenkin raakasuklaata nauttivien – on syytä noudattaa varovaisuutta. Hyvä kaakaon korvike on esimerkiksi Johanneksenleipäpuun hedelmistä saatava carob-jauhe, joka tarjoaa suklaista makua ilman kaakaon haittavaikutuksia.

 

Faktalaatikko:
Suklaa syntyy kaakaosta

  • Kaakaota saadaan kaakaopuun siemenistä eli pavuista.
  • Raa’assa muodossa kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa. Yli 10 % kaakaon painosta on antioksidantteja.
  • Tavallisissa suklaa- tai kaakaotuotteissa kaakaon osuus on huomattavasti pienempi kuin tummassa suklaassa. Tumman – ja raakakaakaon vaikutukset kehoon ovat siis voimakkaampia.
  • Kaakao sisältää myös piristäviä aineosia, kuten teobromiinia, joka on sukua sukua kofeiinille, muttei ole kuitenkaan vaikutukseltaan yhtä tehokasta.

 

Kirjoittaja on ravitsemustieteeseen, terveelliseen ravitsemukseen, ruoka-aineisiin, kemikaalien vaikutuksiin ja ruoan valmistukseen perehtynyt ravintoneuvoja. Lisätietoja: http://ilonpisara.blogspot.com/ sekä http://www.askelelamaan.com

 

 
Lisätietoja ja lähteet:

http://www.holistichelp.net/blog/is-raw-cacao-really-healthy/

http://paulnison.com/rawchocharm/

http://www.living-foods.com/articles/toxiccacao.html

http://www.thinkandgoraw.com/IsRawChocolateHealthy.htm

http://www.highonhealth.org/is-cacao-good-or-bad/

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2003/11/05/toxic-foods.aspx

 

http://raakasuklaa.com/wordpress/?page_id=36

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaakao

7 kommenttia

  1. Jolla ei vatsalaukku pidä eli mahahapot pyrkivät ylös, kaakao pahentaa tätä vaivaa. Se ilmeisesti jotenkin höllentää sulkijalhaksia tai mitä ne nyt onkaan

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Bernardo LaPallo pitää terveytensä salaisuutena valkosipulia, hunajaa, kanelia, suklaata ja oliiviöljyä:

    Harvardin yliopiston Norman Hollenberg on tutkinut Panaman Kuna-intiaaneja. Kuna-intiaaneilla on hämmästyttävän matala verenpaine, eikä se nouse iän myötä. Syöpä ja sydänkohtaukset ovat lähes tuntemattomia. Kunat myös elävät vanhoiksi. Kun Kunat muuttavat kaupunkeihin ja siirtyvät samanlaiseen ravintoon kuin valtaväestökin, heidän verenpaineensa nousee ja sairaudet alkavat lisääntyä. Hollenbergin mukaan ainoa selitys on runsas kaakaon kulutus.
    http://www.medsci.org/v04p0053.htm
    http://www.medsci.org/press/cocoa.html

    Suklaa vähentää aivohalvauksen riskiä naisilla: http://content.onlinejacc.org/cgi/content/full/58/17/1828?maxtoshow=&hits=10&RESULTFORMAT=&fulltext=cholocate+karolinska&searchid=1&FIRSTINDEX=0&resourcetype=HWCIT

    Suklaa parantaa sydämen ja verisuonten toimintaa: http://www.nutraingredients.com/Research/Systematic-review-Chocolate-can-reduce-heart-disease-risk-by-a-third/

    Runsaasti flavonoideja sisältävä tumma suklaa paranaa endoteelien toimintaa: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15190043

    Tumma suklaa laskee verenpainetta ja parantaa insuliiniherkkyyttä: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15755830

    Kaakao voi ehkäistä tiettyjä maksasairauksia: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19883072

    Kaakaon polyfenolit voivat estää eturauhassyövän solun kasvua:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16835506

    Kaakaon flavonoidit ja prosyanidiinit estävät paksusuolen syövän kasvua:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=Flavanols%20and%20procyanidins%20of%20cocoa%20and%20chocolate%20inhibit%20growth%20and%20polyamine%20biosynthesis%20of%20human%20colonic%20cancer%20cells.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. ”Yli 10 % kaakaon painosta on antioksidantteja.” Eli siis terveellisiä ainesosia. Näiden käsittely jäi melkoisen vähälle artikkelissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. http://www.foodit.fi/superfoodit/raakasuklaa-hyva-vai-sittenkin-paha/ Tuolla Jaakko Halmetojan vastauksia kyseiseen aiheeseen. Ja todellakin omasta ja ystävien kokemus piiristä paljon hyviä kokemuksia kaakaosta! Muuanmuassa ystäväni pääsi eroon ADHD lääkkeistä kaakao pavuilla! Mutta jos olet herkkä tai pelkäät tietoisuuden muutoksia suosittelen syömään pieninä annoksina. Itse tunnustan vain kerran vetäneeni kaakao överit.. Sain ensimmäistä kertaa kunnollisia kaakao papuja ja söin niitä reilusti yhdessä AFA:n ja cayanne pippurin kanssa. Ja varmaan sanomattakin selvää että oluesta saatavat överit verrattuna kaakao ”övereihin” ovat täysin erillaiset niin ennen kuin jälkeen! Ja jos valita pitää niin aina kaakao!!

    Lueskelin noita lähteitä ja aika heikolla ”tieteellisellä” pohjalla enkä löytänyt Merkolan top 10 toxiset ruuat listalta joka lähteenä mainitaan edes kaakaota! Ja kuten kirjoittajakin toteaa kaakaossa on 10% painosta antioksidantteja. Ja jos olisi pitänyt poimia jokin tuote millä pelotella niin tohtori merkolan listalta löytyvät muunmuassa maissi, riisi, vehnä ja sokeri!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. 10 prosentin antioksidanttipitoisuus ja tutkimukset tumman suklaan terveysvaikutuksista ovat hyviä syitä jatkaa tumman suklaan tai kaakaon käyttöä ylipäätänsä. Myös kofeiini on koettu erittäin monissa tutkimuksissa hyödylliseksi aineeksi, joten jos tuolla teobromiinilla on samanlaisia vaikutuksia ilman kahvin karsinogeeneja, niin sehän on tietysti hyvä, vaikka moni siitä olotilasta ei varmasti juuri pidäkään, jos esim. tummaa suklaata tulee syötyä liikaa. Moni ei varmasti tosin pidä kofeiininkaan aiheuttamasta olotilasta.

    Ero myrkyn ja lääkkeen välillä on annostuksessa, kuten vanha toksikologian sääntö sanoo (Paracelsus), veteenkin kuolee, kun sitä liikaa nauttii. Tämä ei toki päde tietysti kaikkeen, esim. bisfenoli-A:sta tai elohopeasta ei saa lääkettä annostelemalla, vaan ovat tuhoavia aineita pienissäkin pitoisuuksissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Loistava artikkeli, ja selvensi minulle täsmälleen, mikä on mättänyt kehossani. Jätin kaikki kaakaotuotteet pois -tyypilliseen tapaan minulla oli myrkkyyn himo- ja kaikki jatkuvasti kokemani myrkytysoireet, päänsäryt, kuvotukset, ajattelukyvyttömyydet jne. jäivät kerralla pois.

    Plusääni(0)Miinusääni(5)
  7. Kaakaon suloinen kirous. Lukemisen arvoinen artikkeli joskin itse olen pettynyt siihen että ensin ylistettiin kaakaon hyviä vaikutuksia ja nyt sitten jne. Tuosta Johanneksen leipäpuun hedelmästä tehdystä jauheesta sen verran että sitä on tullut käytettyä vuosia sitten ja se on todellakin hyvänmakuinen ja mielestäni ainakin kaakaon veroinen tuote. Tiedä sitten senkään terveellisyydestä enää niinkuin ei monen muunkaan näköjään mutta kuitenkin. Tätä artikkelia ei voinut tulostaa vaan mukaan tulee kaikki muutkin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat