Kauppalehti valehtelee edistääkseen haittamaahanmuuttoa

Pakolaiskriisin myötä pankkiirit ja suursijoittajat ovat alkaneet lobata maahanmuuton puolesta, koska ulkomaalaisten elättäminen merkitsee rahoituslaitoksia rikastuttavaa velkaantumista. Samaan aikaan kulttuurimarxistinen valtamedia kuitenkin väittää, että arabit ja afrikkalaiset pelastavat kansantalouden velkakriisiltä.

Magneettimedian lukijoillekin tuttu Kauppalehden toimittaja Kaija Ahtela lämmittelee vanhaa maahanmuuttopoliittista valhetta tuoreessa kirjoituksessaan ”Pakolaiset paisuttavat Suomen kansantuotetta – pitkällä aikavälillä”.

Kuten otsikko lupaa, on Ahtelan artikkeli suunnattu maahanmuuttoskeptikoille: vaikka nyt vaikuttaa siltä, että siirtolaiset rikastuttavat vain raiskaustilastoja ja Suomen Punaisen Ristin johtoporrasta, on todellisuus ”pitkällä aikavälillä” päinvastainen.

Ahtela tekee niin sanotusti vanhanaikaiset ja sotkee artikkelissaan tahallaan keskenään elintasopakolaiset (artikkelikuvassa esiintyy joukko arabi- tai afrikkalaistaustaisia pakolaisia) ja työperäisen maahanmuuton (kuten saksalaisinsinööreihin).

Ahtelan mukaan siirtolaistulva tulee pelastamaan Suomen hellittämällä ”palkkapainetta” ja laskemalla ”kustannustasoa”. Mikäli Kauppalehti olisi rehellinen julkaisu, ilmoittaisi se suoraan kannattavansa laitonta siirtolaisuutta siksi, että pakolaiset polkevat suomalaisten palkkoja. Turha sitä on korulausein piilotella.

immigrants3-e1443044987917
Ratkaisu velkakriisiin?

Ahtelan mukaan siirtolaisuudesta saadaankin ilo irti vain, jos työmarkkinat ovat tarpeeksi ”joustavat”. Tulevaisuudessa siintää Suomi, jossa monikansalliset suuryritykset palkkaavat laittomia tunkeutujia pätkätöihin samalla, kun ammattitaitoinen kantaväestö on pakotettu värjöttelemään leipäjonoon.

Artikkelin lopuksi Ahtela vertaa laittomia siirtolaisia kouluikäisiin valkoisiin suomalaisiin, jotka ryhtyvät muutaman vuoden päästä ahkeriksi veronmaksajiksi: ”Tämän päivän meno on huomispäivän tulo.”

Ahtela valehtelee härskisti, sillä tilastojen mukaan arabi- ja afrikkalaissiirtolaiset vaikuttavat kansantalouteen negatiivisesti siinä missä eurooppalaisen työperäisen maahanmuuton vaikutukset ovat yleensä positiivisia.

Maahanmuuttoa vastustetaan maailmalla

Ahtela on kopioinut ”argumenttinsa” suoraan kansainvälisiltä esikuviltaan.

Ympäri Eurooppaa kansalaisten usko siirtolaistulvan taloudelliseen tuottavuuteen on romahtanut. Deutsche Wellen mukaan esimerkiksi saksalaisista enää 16 % uskoo valtion propagandaan maahanmuuton hyödyistä. Länsimaisena demokratiana Saksa ei tietenkään kunnioita kansalaisten mielipiteitä vaan jatkaa afrikkalaisten haalimista maahan.

Kasvavan vastustuksen vuoksi länsimaiden väestönvaihtoa kannattavat politiikan ja rahoitusmarkkinoiden voimamiehet ovat päättäneet kiristää ruuvia.

george-soros

Laittomia siirtolaisia länteen kuskaava talousrikollinen ja monimiljardööri George Soros on useiden kaltaistensa juutalaisten tavoin säikähtänyt siitä, että amerikkalainen presidenttiehdokas Donald Trump on nostanut maahanmuuttokysymyksen poliittisen keskustelun polttopisteeseen.

Sorosin mukaan valkoisten ei tulisi ”säikähtää” maahanmuuttajien terrorismista ja muusta väkivallasta vaan jatkaa tutulla linjalla. Sorosin mukaan nyt on tärkeämpää kuin koskaan vastustaa maahanmuuttokriittisiä poliitikkoja, vaikka maalaisjärki sanoisikin toisin. Ainakin Kauppalehden toimituksessa neuvosta on otettu vaari.

 

Lue myös: Talousblogisti: ”turvapaikanhakijoita” päästetään Suomeen entistä lepsummin perustein

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat