KRP-johtaja osallistui homoavioliittokeskusteluun siteeraamalla terroristia

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren on tullut tunnetuksi monikulttuurisuutta kannattavilla julkilausumillaan. KRP-johtaja on nyt astunut entistä pidemmälle ja perustelee liberaaleja kantojaan lainaamalla tunnettua terroristia.

Uuden Suomen blogissa Elfgren kommentoi ”Värillä on väliä” –artikkelissaan sukupuolineutraalia avioliittoa ja ”kaikille kuuluvien perusoikeuksien tunnustamista”. Monikulttuurisuuden tunnettu puolestapuhuja perustelee kantaansa lainaamalla kommunistisen ANC-terroristijärjestön entistä johtajaa Nelson Mandelaa. Mandela johti ANC:n aseellista siipeä, Umkhonto we Sizwea. Järjestö syyllistyi lukuisiin raakoihin iskuihin siviileitä kohtaan apartheidin aikana ja aloitti valtaan päästyään Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurhan, joka jatkuu edelleen.

Jostain syystä Suomen poliisi pitää Mandelaa kuitenkin poliittisesti korrektina esikuvana ja ihmisoikeustaistelijana. Syksyllä Elfgren yritti väittää, että kymmeniä lapsia Helsingissä pahoinpidelleen katujengin uhkaa ei tulisi ottaa tosissaan: ”Meillä ei edelleenkään ole vakavaa jengiongelmaa eikä erityistä syytä huoleen. Helsingissä on löyhä sekalainen joukko syrjäytyneitä pahoinvoivia nuoria, jotka ovat syyllistyneet satunnaisväkivaltaan. Populismi, mediakritiikittömyys ja tosiasioiden vääristely on jälleen kerran paisuttanut asian tunnistamattomiin mittasuhteisiin.” Sittemmin on kuitenkin selvinnyt, että monia jengin jäseniä epäillään tällä hetkellä tapon yrityksistä.

Mandelan uhri.
Mandelan uhri.

thomas elfgren adoptio

Elfgrenin kieroutuneisiin käsityksiin vaikuttaa varmasti se, että hän on adoptoinut itselleen ”lapsiksi” kuusi mustaa aikuista Ruandasta. Helsingin Sanomien haastattelussa Elfgren on kertonut, että hän ei jaa suomalaisten perinteistä perhekäsitystä: ”Minä toteutan tässä itselleni tuttua perhekäsitystä. Se on laajempi kuin perinteinen malli, jossa isän ja äidin roolit on varattu biologisille vanhemmille.” Elfgren elää itsekin sukupuolineutraalia elämää, sillä HS:n haastattelun mukaan hänen ”elämänsä nainen” oli hänen isoäitinsä.

Elfgrenin kirjoitus oli kannanotto arkkipiispa Kari Mäkisen puolesta, sillä tämä on joutunut rankan arvostelun kohteeksi Facebook-päivityksensä vuoksi. Mäkinen kertoi iloitsevansa ”täydestä sydämestään” homoavioliittolain äänestyspäätöksen ratkettua. Arkkipiispan mukaan kristinusko velvoittaa puolustamaan homopareja.

Homoavioliittolaki on yksi osa Euroopassa käytävää kulttuurisotaa eurooppalaisuutta ja terveitä arvoja vastaan (1, 2, 3). Suomalaiset useista eri taustoista ovat ilmaisseet vastustuksensa uutta lakia sekä Mäkisen lausuntoa kohtaan. Alla avoin kirje aiheeseen liittyen.

 

Arkkipiispa Kari Mäkiselle ja kirkon jäsenille

Murheellisella mielellä ja särkyneellä sydämellä joudun palaamaan vielä tähän asiaan.

KL 1§. Suomen eduskunta on hyväksynyt kirkkolain, jonka mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa.

Arkkipiispa Kari Mäkinen. Olette antanut aikoinaan papin virkaan vihittäessä lupauksen sitoutua kirkon oppiin KJ luvun 6§:n mukaan ”…tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja…ja edelleen vihittäessä teidät piispanvirkaan, olette antanut lupauksen KJ 18 luvun 3§:n mukaisesti”…tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa…tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista…noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään.”

Suomen ev.lut. kirkon tunnustuksen mukaan miehen ja naisen välinen avioliitto on ainoa luomisjärjestyksen mukainen parisuhde. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

Kirkon jäsenillä on oikeus tarvittaessa puuttua esimerkiksi arkkipiispankin mahdolliseen, Raamattuun perustuvan kristillisen uskon, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa, vastaiseen julkiseen tai salaiseen toimintaan.

Epilogi

Ensimmäiset kahdeksan kuukautta virassa oltuanne teitte suomalaisen kirkkohistorian ennätyksen, kadotitte kirkosta yli 83000 jäsentä. Sama suunta jatkuu edelleenkin, tosin määrä vaihtelee. Syytitte erobuumista kansanedustaja Päivi Räsästä vaikka Räsäsen kaikki lausumat ko. homoillassa olivat pilkun tarkasti kirkon virallisen opin ja tunnustuksen mukaisia. esimerkkinne on innostanut myös monet muut ivaamaan Räsäsen lisäksi kaikkia uskovia kristittyjä.

Tosiasiassa Eroakirkosta.fi saaman palautteen mukaan vain yksi kolmasosa erosi kirkosta homoilloissa käydyn keskustelun takia, siis joko homojen puolesta tai vastaan siitä ei ole tietoa. Palaute kertoo myös, että kaksikolmasosaa eronneista eivät edes olleet tyytymättömiä Päivi Räsäsen toimintaan, vaan olivat pettyneitä kirkon liberaaliin toimintaan. He eivät kokeneet saavansa kirkollisverolle vastinetta, eivät usko kirkon löperöön viestiin eikä kirkko merkitse heille mitään henkilökohtaisesti, joka on verrattavissa ensimmäiseen palautteeseen etteivät saa kirkollisverolle vastinetta.

Kun Jeesus tuli maailmaan, hänen viestinsä oli kaikille ”mene, mutta älä enää syntiä tee.” Mutta te olette erimieltä Jeesuksen kanssa ja ilmoitatte että Jumalan luomistyön vastainen sukupuolinen käyttäytyminen ei ole syntiä! Ja teillä on vieläpä hirmuinen halu siunata tätä syntiä! Olette jatkanut siitä mistä aloititte ja viimeiset lausuntonne tämänpäiväisen eduskunnan äänestyksen jälkeen osoittaa teidän toivottoman tilanteenne siinä tehtävässä jossa nyt valitettavasti olette.

Alusta alkaen taholtanne olisi tarvittu vain oikeamielistä johtajuutta oikaisemaan median tarkoitushakuinen vääristely. Ette käyttänyt tilaisuuttanne, vaan annoitte kasvot laajemmalle hurmahenkiselle radikalismille, joka myöhemmin sai yötä päivää kestävän ja joka tuutista silmille tulevan homorummutuksen myötä kulttuuriimperialistiset kolonialismin kasvot.

Varsin epämiellytäväksi ansioksenne on myöskin arvioitava seurakunnallisen median monet ajattelun, sanan- ja uskonvapauden loukkaukset uskovia kristittyjä kohtaan, joista olitte tietoinen, mutta ette ole kyseiseen ongelmaan puuttunut.

Itse kirkon tehtävästä syrjäytyneenä, te olette halveksinut ja työntänyt marginaaliin niitä, jotka elävät tai yrittävät elää kirkon virallisen opin mukaisesti, ja olla kristillisen elämän mallina Jeesuksen opetuksen mukaisesti toisille. Ilmiötä voi jo perustellusti kutsua kristittyjen kiusaamiseksi, ellei peräti vainoksi. Todisteet ovat jokaisen käden ulottuvilla.

Mielestänne ”uskontunnustukseen voi liittyä ilman uskoa Jeesuksen neitseestä syntymään.” En minä yksin, kaikki kristityt yhdessä ylösnousseen Kristuksen kanssa tuotamme teille pettymyksen. Elävä ja kirkastettu Kristus, jonka koko kristikunta tuntee, syntyi neitseestä. Yksi teiltä puuttuu, ja samalla kaikki, nimittäin Kristuksen sisäinen tunteminen.Tehkää siis parannus ja uskokaa Evankeliumi. Kun Anni, ensimmäinen pilkkanne kohteeksi joutunut nuori pystyi tekemään Jeesuksen suosiollisella avulla parannuksen, niin miksei arkkipiispakin.

Raamatun mukaan homoseksuaalisen taipumuksen toteuttaminen on Jumalan tahdon vastainen synti. Tässäkin asiassa Jumalan on, on teille ei ole, ja Jumalan ei, on teille kyllä (Room. 1: 16-32)! Te jopa esimerkillänne kehotatte seurakuntia kapinaan Raamattua, Jumalaa ja kirkon tunnustusta vastaan!

Olette itse tietoisesti rikkonut lupauksenne, ja jatkatte edelleen samalla tiellä, ettekä ole edes kehottanut ja velvoittanut toisia saman lupauksen rikkoneita piispoja ja pappeja pysymään kirkon opissa.

Koska olette salaisesti ja julkisesti ryhtynyt vehkeilemään kirkkoa ja sen oppia vastaan, ettekä vieläkään ole sopeutunut kirkon, työnantajanne laillisesti hyväksyttyyn oppiin ja järjestykseen, on mielestäni kohtuullista että luovutte arkkipiispan virastanne. Ratkaisu olisi suoraselkäinen, suorastaan kunnioitettava teko.

Säilyköön kirkossamme omantunnon ja sananvapaus todistaa uskosta Kristukseen ja luottaa Raamatun Sanan arvovaltaan.

Heikki Ylönen
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsen

 

Lue myös: Kuinka kulttuurimarxismin henki täytti valtionkirkon

16 kommenttia

  1. Kaikki paheksuivat Etelä-Afrikan valkoista hallintoa. USA.ssa kuitenkin nykyisin juutalainen vähemmistö päättää kaikesta ja jos korkeissa asemissa on ei-juutalaisia, he ovat juutalaisten määräysvallassa. Miksi USA:n juutalaista vähemmistövaltaa ei paheksuta??

    Oikeastaan koko maailma alkaa olla juutalaisen apartheid-ideologian omaavan valtaklikin hallussa ja orjuudessa.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  2. Sodoma ja gomora on uudelleen nousut tuhkasta,
    Arkkipiispa Kari Mäkinen on Sodoman pappi/piispa.

    verkkomedia/blogi-osuudessa Putkonen teki hyvän jutun homo-avioliitoista,
    ja vielä paremmin sieltä löytyy video joka näyttää nykypäivän sodoman.
    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=12312

    Videossa löytyy homo pari joka adoptoi pojan vain sen takia että sai harrastaa seksiä tämän kanssa,he myös möivät häntä eteenpäin.
    Tässä kun alkaa katsomaan ketkä ovat tämän ”elämäntavan”takana niin päätyy juutalaisuuteen,He tuovat kieroutunutta uskontoa kirkkoihin ja yrittävät muuttaa kristittyjä sisältäpäin/soluttautuvat kirkkoon.ja talmudissahan puhutaan että pedofilia Goyim lapsen kanssa ei haittaa koska se on goyim!

    Juutalaiset koittavat muokata maailmaa heidän haluamaan suuntaan,he koittavat tuoda kaikki heidän kieroutuneet talmudin opit ja heidän jumalan kansan ”oikeudet”tavallisen kansan/goyimeitten keskuuteen.
    Toisin sanoen he yrittävät ”normaalisoida”kaikki kieroutuneet pedofilia käsitykset muihin joita he pitävät omina oikeuksina.
    Goyimit ovat heille vapaata riistaa.

    mm bill ja hillary clinton ovat bi-seksuaaleja,bohemia groovessa on homo pippaloita,valkoiseen taloon on tuotu homo-strippareita öiseen aikaa bushin presidentti kautena,obama on naimisissa miehen kanssa,kaikki arvot usassa koitetaan tuhota joihin kansa uskoo,kristinuskoa koitetaan jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa loatta jollain tavalla,ja kaiken takan on kansainvälinen juutalaisuus/siionismi.
    Briteitten parlamentti on samaa sontaa kuin usan valkoisen talon väki.mitenköhän mätä muitten maitten hallitukset ja eduskunnat ovat?

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  3. Tuo oli Janukselta harvinaisen hyvä kirjoitus vaikka yleensä aina ujuttaa jotain anti-germanistista huttua mukaan. Tosin nytkin siellä on kiertoilmaisut tietyissä kohdin kuten ”länsi”, ”UMJ-fasismi”, ”silkkaa ahneuden luomaa sosiologista järjettömyyttä”(vaikka kyse ei ole vain ahneudesta vaan paljon monisyisemmästä asiasta) jne. mutta onneksi ei sentään mitään aasinsiltaa johonkin natsiokkultismiin keksinyt tällä kertaa vetää:-D

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Olisi ehdottoman tärkeää että Evankelis-Luterilainen Kirkko löytäisi takaisin omille juurilleen.

    Mitä tämä tarkoittaa?

    Ei enempää eikä vähempää kuin uutta uskonpuhdistusta!

    Mitä Martti Luther sanoisi jos näkisi tämän nykyisen porttolan?

    Luterilaisen kirkon oppi-isä tohtori Martti Lutherin klassinen teos Juutalaisista ja heidän valheistaan ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1543. Kirjassaan Luther kuvaa oman elämänkokemuksensa perusteella juutalaisia ja näiden toimintaa varsin suorapuheisesti.

    ”Mooses kirjoittaa, että jos jokin kaupunki kumartaa epäjumalia, se tulee kokonaan polttaa ja siitä ei saa jättää jäljelle mitään. Ja jos hän nyt eläisi, hän olisi ensimmäinen, joka sytyttäisi juutalaisten koulut ja talot palamaan. Sillä hän on erittäin ankarasti määrännyt, että nämä eivät saa lisätä mitään hänen käskyihinsä tai ottaa niistä pois mitään, ja tottelemattomuus Jumalaa kohtaan on epäjumalan palvomista. Nykyisin juutalaisten oppi ei ole muuta kuin pelkkiä rabbiinien lisäyksiä ja tottelemattomien epäjumalan palvontaa, aivan kuten meillä on Raamattu muuttunut paavien(ja arkkipiispojen*) keskuudessa vieraaksi.”

    *kommentoijan huomautus/lisäys

    Lainaus lähteestä: Martti Luther. Juutalaisista ja heidän valheistaan.
    Alkuteoksen nimi: Von den Juden und ihren Lügen. Ensipainos Wittenbergissä Hans Lufftin julkaisemana 1543.

    Mikäli jotkut raa`at ilmaisut tuntuvat oudoilta, niin tulee ottaa huomioon, että meidät uuden ja – ainakin ulkoisesti – herkemmän ajan lapset erottaa Lutherin ajoista neljä vuosisataa, jolloin saksan kieli ja kirjoitustapa olivat meidän tottumastamme huomattavasti poikkeavia ja myös koko elämän olosuhteet ja siitä seuraten yksinkertainen ilmaisutapakin oli kaikissa yhteiskuntakerroksissa huomattavasti rahvaanomaisempi, ja kukaan ei siitä tuolloin pahastunut. Terveelle tiedostamiselle tällainen kielellinen voima tarjoaa iloa, mutta se aiheuttaa samalla voimakasta loukkaantumista.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  5. JutkuPutkonen lutkuttaa sitä samaa vaihtoehtoista samaa vaihtoehtoa, eli juutalaisten talutusnuorassa kävelevää Putte-possua. Jos Putinin juutalaiset esimiehet katsoisivat edulliseksi tyrkyttää hinttariadoptioa, Putkonen tekisi kyllä eskimokäännöksen silmänräpäyksessä ja painaisi täydellä kaikkea aikaisemmin sanomaansa vastaan. Semmoinen on tuo jutkunlutkuttajan ammattiylpeys.

    Minkä puoleen Kristinusko sotketaan tähän jupakkaan. Uudessa Testamentissa kerrotaan Maria Magdalena nimisestä opetuslapsesta, jolla oli vähintään kyseenalaiset meriitit. Kristus kutsui Marian joukkoonsa ja Maria oli hän, joka uskoi Kristukseen aina loppuun saakka.

    Satoja vuosia sitten Kirkko oli köyhän viimeinen turvapaikka. Kunnes juutalainen Karl Marx hajotti ja hallitsi koko systeemin katteettomilla lupauksilla köyhille, jotka lupaukset edes aavistuksen rikkaammille kuulostivat uhkauksilta. Näin jakautui seurakunta kommunisteihin ja sionisti kristittyihin, jotka molemmat ovat vannoutuneita Israelin ystäviä.

    Sama meno nykyään, kun luulisi Kirkon olevan hinttarin viimeinen turvapaikka, lupaa valtamedia enemmin ja Kirkko laittaa ovensa säppiin, molemmat tietysti uskollisia Israelin ystäviä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Vihata kansaansa.
    Voi myös rakastamalla
    kansan vihollisia!
    Pakkoruoti ja perkelekansallisuus
    on juuri tätä.
    Katso ”maahanmuuttajia”, VALITTUJA.
    Perkeleen valittuja, huonoimpia kansastaan!!!
    Perkele on valinnut huonoimmat
    tuhoamaan kansan jota päättäjät vihaavat!
    Näethän nyt sinäkin?
    En ole mikään typerys,
    KATSO ITSE!
    Sinäkin tiedät tämän
    totuuden.
    Maahanmuuttajakansoista on kaikista
    alin roskajoukko valittu Suomeenkin!
    Tätä TOTUUTTA, ei kukaan uskalla
    tuoda esille!
    Paitsi nyt tässä!
    Olen itse omilla silmillä
    tämän nähnyt!

    On hyvä ajatella tietenkin
    positiivisesti.
    Poliitkkojen törkeys on tullut
    mielisairauden avoimelle tasangolle!
    Ja ensi eduskutavaalissa se näkyy.
    Miksi koska mielisairaat eivät koskaan
    tiedä tilaansa!
    Kansa sentään tietää naapurinsa.
    Ja perushyvän?
    Jos arvostelin aikaisemmin,
    ITSENÄISYYSPUOLUETTA,
    niin korvattakoon arvoton
    kritiikkini tällä.
    Aion äänestään Itsenäisyyspuoluetta.
    Lähinnä siksi, että sillä on johtaja,
    joka pystyy tuomaan ajatuksensa kauniisti
    julki!
    Katso muita puolueita.
    Olen ollut työssä yliopistolla ja
    saatana heidän horinansa on aivan
    kauheeta.
    Katso sinäkin. Heidän perkeleuskontonsa,
    tulee esille puheessa.
    En halua analysoida sitä,
    koska se voisi johtaa sinut pahuuteen.
    Heidän uskontonsa on periaatteessa TÄMÄ:
    perkeleen selitykset totuuksista
    ja Jumala kielletään täysin!
    No sinä et vielä ymmärrä.
    Joku päivä ymmärrät,
    että Herra Jeesus Kristus Sanassaan
    on ainut Jumala.
    Se on vääjäämätöntä,
    sille joka etsii totuutta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Verkkomedia ja Putkonen ovat juuri Ipu:ssa. Se on kai joku Putinin puolue. Siis tätä kautta tuetraan Lubavich-juutalaisten Suomen syömistä!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Artikkelissa ”Repressiivinen toleranssi eli kuinka kansakunta tuhotaan, osa II” sanotaan mm.:
    ”Se, että frankfurtilainen koulukunta ja sen edustama kulttuurimarxismi ei ole marxismi-leninismiä, ei tarkoita sitä etteikö se olisi todellisuudessa aivan yhtä vallanhimoinen, totalitaristinen, suvaitsematon ja fanaattinen ideologia kuin marxismi-leninismikin. Se vain on pirullisempi ja katalampi – marxismi-leninismi turvautui avoimeen väkivaltaisuuteen ja kaikkeen machiavellismista tuttuihin keinoihin, kun taas kulttuurimarxismin päämäärät ovat samat mutta keinot paljon hienovaraisemmat. Ja keinovalikoimasta tärkein on juurikin tuo repressiivinen toleranssi eli tukahduttava suvaitsevaisuus – julistetaan suureen ääneen jonkin länsimaisen kulttuurin kannalta vahingollisen tai tuhoisan asian edistyksellisyyttä ja vaaditaan sille suvaitsevaisuutta, ja samaan aikaan kompromettoidaan sen kritiikki. Herbert Marcusen omakätinen selostus tästä strategiasta on luettavissa täältä [http://www.marcuse.org/herbert/pubs/60spubs/65repressivetolerance.htm].

    Lukekaa tuo teksti, se on täyttä asiaa ja siinä vihollinen omakätisesti kertoo, mistä tosiasiallisesti on kyse. Siitä jokainen voi nyt täyttää oman torpedovaununsa täyteen takkirautaa ja jalostaa siitä verbaaliterästä sanansäilöjä varten.

    Kulttuurimarxismin tärkein työväline on poliittinen korrektius. Se on osa tätä repressiivistä toleranssia (tukahduttavaa suvaitsevaisuutta), koska sillä pyritään mielen ja kielenkäytön hallintaan. Poliittinen korrektius on pohjimmiltaan kompromettointia, suvaitsemattomuutta, mustamaalaamista ja sensuuria – asioista ei saa puhua niiden omilla nimillä. Ja kun vapaa keskustelu on ”kohteliaisuuden” nimessä kielletty, sitä pyritään ohjaamaan kulttuurimarxismin haluamilla tavoilla. Hämmennys, pelko, demoralisaatio – kas siinäpä vasemmiston keinot.

    Mitä tähän repressiiviseen toleranssiin kuuluu? Se on tiivistettävissä kymmenkohtaiseen ohjelmaan:

    1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta (homous, feminismi, maahanmuuttajat) on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto – perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
    2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
    3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa – saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne.
    4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.
    5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien (homojen, naisten, maahanmuuttajien jne) on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
    6. Help, help, I’m being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.
    7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä (sukupuolitaudit, psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus, väärinkäytökset, rikollisuus) ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
    8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä – asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
    9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.
    10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä kuin homofobia, gynofobia, islamofobia jne tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.”
    Artikkeli kokonaisuudessaan: http://takkirauta.blogspot.fi/2011/03/repressiivinen-toleranssi-eli-kuinka.html

    Ks. myös ”Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi ja sen yhteys suomalaiseen kulttuuriin”,
    http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Kuunneltuani tänään iltauutiset ajattelin: nostan hattua ja syvään kumarran puoueelle nimeltä ’Sverigedemokraterna’. He ovat Ruotsissa se todellinen oppositio, joka meidän tämänhetkisestä eduskunnastamme puuttuu – meillähän on vain VALE-oppositio. Meidän kaikkien eduskuntapuolueidemme johto-klikit ovat Coudenhove-Kalergi-suunnitelman takana, jolla tähdätään Suomen ja kaikkien eurooppalaistn kansojen ja kansallisvaltioiden hävittämiseen luomalla tällä sivustolla hyvin tunnetun ’valtiasrodun’ hallitsema, negroidisen sekarodun asuttama Eurooppa: http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

    Artikkelin alkupuolella sanotaan mm.:

    ”Varoitus:

    Seuraava kirjoitus sisältää rasismia, kansanryhmään kohdistuvan vihan lietsomista, rodullisen eriarvoisuuden avointa ihailua, ja kansanvallan halveksimista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä lainattu kirjoittaja on EU:n taustalla olevan ryhmän pääideologi. Emme vastaa hänen mielipiteistään, vaan vastustamme niitä, kuten kommenteistamme selviää. R.Coudenhove-Kalergin teksti on julkaistu sellaisenaan, rikoksen tuntomerkit täyttäviä yksityiskohtia poistamatta, sillä haluamme antaa lukijoillemme realistisen kuvan nykyaikaisesta rodullisesta suprematismista, jonka ilmaus on valheellinen ”monikulttuuri”-propaganda. Kehoitamme lukijaa käyttämään kriittisyytensä koko arsenaalia.

    Näillä evästyksillä, lukemisen iloa!”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Eivätkös nämä Sverigedemokraatit ole juurikin persujen tapainen, vahvasti sionistinen viritys?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Päpy: perustele faktoilla väitteesi Sverigedemokraattien ’sionistisestä virityksestä’!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Minun ei tarvitse perustella sinulle yhtään mitään. Joka ikinen lähde on kertonut sen olevan ja täällähän oli yksi videokin, jossa juutalainen opasti puolueen kansanedustajaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Vaikka en katso juuri telkkua, olen jumittunut katsomaan sarjaa Arvingarna keskiviikkoisin. Tanskalaissarjassa mielenkiintoisesti roolihenkilö kuuluisan taiteilijattaren tytär Gro sanoi veljensä jouduttua thaimaalaiseen vankilaan: ”Etkö ymmärrä, mitä valkoiselle pojalle tehdään vankilassa tuolla?” Mielenkiintoista, että tällainen realiteetti maailmasta oli lipsahtanut käsikirjoitukseen ja tällainen sarja kuitenkin siis oli myynnissä laatusarjana ja YLE osti sen. Kulttuurimarxismi ja kansanmurhapolitiikka eivät ole aivan aukottomia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat