Kurdeilla ja ISIS-terroristeilla tiivistä yhteistyötä

Perussuomalainen ulkoministeri Jussi Niinistö ehdotti joulukuussa, että Suomi lisäisi sotilaallista yhteistyötä Syyrian kurditerroristien kanssa, koska nämä taistelevat Assadin hallintoa vastaan. Gordon Duff kirjoittaa uudessa artikkelissaan kurdien ja ISIS:n yhteistyöstä.

Duffin mukaan ISIS:n tärkeimmät kauppareitit kulkevat kurdien hallitsemien alueiden kautta. Vaikka lännen valtamedia kirjoittaa mielellään sankaritarinoita kurdien ”taistelusta” ääri-islamisteja vastaan, mahdollistavat kurdit sen, että ISIS pystyy jatkamaan varastamansa öljyn kuljetuksia Turkkiin.


Video: Yhdysvallat ei ole halunnut ottaa kantaa Turkin ja ISIS:n öljykauppaan.

Toisin sanoen kurdit mahdollistavat ISIS:n rahoituksen ja terrorikampanjan jatkumisen. Tärkeitä ISIS:n kauppareittejä kulkee muun muassa Kurdistanin aluehallinnon pääkaupunki Arbilin sekä kurdien Dahukin ja Zakhon kautta. Amerikan liittolaisvaltio Turkki on solminut epäpyhän liiton kurdien sekä Israelin tukemien ääri-islamistien kanssa.

Varastetulla öljyllä rahoitetaan terrorikampanjaa Israelin vihollisvaltioita vastaan. Duff jatkaa:

”Ilmiöstä tekee kipeän se, että valtamedian mukaan kurdien ja ISIS:n yhteistyöstä puhuminen on tabu. Suuret tiedotusvälineet näyttävät jatkuvasti valokuvia nuorista ja hehkeistä naispuolisista kurdisotilaista, joiden ’sankarillisuutta’ toitotetaan loputtomiin.

Sen sijaan media ei mielellään julkaise ensimmäistäkään valokuvaa Irakista Turkkiin kulkevista öljyrekoista.

Tämä on jatkunut jo vuosia. Kuka olisi tarpeeksi voimakas voidakseen hallita mediaa tällä tavalla? Vastaus on tietysti Israel. On tärkeä tutkia Turkin ja Tel Avivin yhteistyötä ja sitä, kuinka molemmat maat ovat auttaneet ISIS:iä sekä kurdihallintoa.”

UK_israelilaiset_jihadistit
Juutalaiset sionistit hoitamassa haavoittunutta ääri-islamistia Syyriassa.

 

Lue myös: USA:n ja Israelin salainen tavoite: Pilkkoa Syyria osiin

2 kommenttia

  1. Kurdit ovat geneettisesti samaa juurta kuin edomiitit eli nykyjuutalaiset. Monet kurdit ovatkin muuttaneet ”Israeliin”.

    ääri-islamisti= juutalainen
    isis= $$
    kalifi= mossadi Simon Elliot
    juutalaiset= maailman syöpä

    Plusääni(5)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat