Martti Ahtisaari vihainen, koska Syyriassa ei tehty vallankaappausta

Presidentti Martti Ahtisaari on ruoskinut ankarin sanoin länsimaista yhteisöä, koska se ei suostunut Venäjän ehdotukseen syöstä Syyrian presidentti Bashar al-Assad vallasta 2012.

The Guardian uutisoi eilen, että Venäjä teki 2012 lännelle houkuttelevan tarjouksen: Syyrian sekulaari presidentti Bashar al-Assad voitaisiin syrjäyttää yhteistuumin sillä ehdolla, että hallituksen vastaista oppositiota ei aseistettaisi.

Länsi kuitenkin torjui Venäjän vallankaappaussuunnitelman, sillä al-Assad halutiin tuhota nopeasti ja verisesti voimakeinoin. Valinta osoittautui sionistien kannalta vääräksi, sillä vallankaappausyritys johti sisällissotaan ja Israelin tukemat terroristijärjestöt al-Qaida ja Islamic State käytännössä tuhosivat maltillisen opposition. Assad on edelleen voimissaan eikä taisteluille näy loppua.

Esimerkiksi Britannian ulkoministeriön Lähi-idän osaston entinen johtaja Sir John Jenkins oli ihmeissään Ahtisaaren paljastuksesta – onhan Venäjä koko konfliktin ajan tukenut Syyriaa virallisesti. Vaikka Venäjä on ylläpitänyt Amerikan- ja Israelin-vastaista kulissiaan, ei uutinen ole yllättävä. Aiemmin Venäjä on vetänyt maton esimerkiksi ”liittolaistensa” Iranin ja Libyan jalkojen alta.

Israelin vihaama Hizbollah on ottanut tehtäväkseen Syyrian vähemmistökansojen, kuten kristittyjen suojelun.
Israelin vihaama Hizbollah on ottanut tehtäväkseen Syyrian vähemmistökansojen, kuten kristittyjen suojelun.

Syyriasta tekee lännen näkökulmasta erityisen vastenmielisen maan kaksi asiaa. Syyria on pitänyt liiaksi kiinni taloudellisesta itsenäisyydestään, mikä on vaikeuttanut kansainvälisten pankkien toimintaa alueella. Lisäksi Syyria on Israelia vastaan taistelevan Hizbollahin liittolainen. Mikäli Assad kaatuisi, vaikeuttaisi se huomattavasti Hizbollahin aselogistiikkaa. Assadin kaatuminen olisikin merkittävä harppaus sionistien Suur-Israel-projektissa.

The Guardianin haastattelun lopuksi Ahtisaari totesi, että me eurooppalaiset olemme kaikki osasyyllisiä siihen, ettei Assadia saatu syöstyä vallasta. Siksi on meidän vastuullamme ottaa vastaan ja elättää kaikki Syyrian sisällissotaa Eurooppaan ja Suomeen pakenevat siirtolaiset.

Ahtisaari on niin sanotun sotilaallisen humanismin vankkumaton kannattaja. Sotilaallisten humanistien mukaan paras tapa levittää sionismia, monikulttuurisuutta ja liberaalia kapitalismia on tukea Naton ja paikallisten terroristijärjestöjen väkivaltaisia iskuja ”ei-toivottuja” hallituksia vastaan.

Aiemmin Ahtisaari on sotkenut kätensä muun muassa serbien, irakilaisten ja valkoisten eteläafrikkalaisten verellä. Ahtisaari on osoittanut ”varauksetonta” tukeaan muun muassa Nelson Mandelalle, jonka johdolla mustien kommunistinen terroristijärjestö ANC teurasti vuosikymmenten ajan valkoisia siviileitä Etelä-Afrikassa (1, 2, 3).

Eteläisen Afrikan valkoisten kansanmurha on aihe, josta valtamedia ei tahdo kirjoittaa.
Eteläisen Afrikan valkoisten kansanmurha on aihe, josta valtamedia ei tahdo kirjoittaa.

Kun Ahtisaaren rakastama ANC viimein kaappasi vallan ja ajoi valkoiset pois yhteiskunnan johtoasemista, johti se eteläafrikkalaisen yhteiskunnan täydelliseen luhistumiseen (1, 2).

Balkanilla Ahtisaari puolestaan antoi tukea Naton pommitusoperaatiolle sekä albaaniterroristeille, jotka ovat pyrkineet puhdistamaan Kosovon etnisistä serbeistä.

Muutamaa vuotta myöhemmin Ahtisaari tuki myös George Bushin uuskonservatiivihallituksen päätöstä hyökätä Irakiin. Tämä johti inhimilliseen katastrofiin, jossa islamistiset ääriliikkeet ottivat vallan, yhteiskuntajärjestys tuhoutui ja naiset menettivät Saddam Husseinin aikana saamansa oikeudet.

 

Lue myös: Valtamedia sensuroi uutiset kristittyjen vainosta Syyriassa

8 kommenttia

  1. Hah-hah! Tämä ilskottava paskasäkki-maanpetturi, joka palkittiin EU- ja NATO-uittamisestaan oikein presidentin viralla. Minkinrehuksi mokomasta korkeintaan on.

    Plusääni(39)Miinusääni(1)
  2. ”Martti Ahtisaaren väitetyt lahjukset”, http://jukkadavidsson.fi/2015/09/martti-ahtisaaren-vaitetyt-lahjukset/
    Davidssonkin vaikuttaa otaksuvan, että Ahtisaari todella otti vastaan suuret lahjusrahat Albanian mafialta, ellei toisin todisteta.

    Ahtisaarihan kävi kolmessa Bilderberg-kokouksessa saamassa ohjeistusta – niissä piireissä lahjukset, kuten myös uhkailut,kiristykset ja palkkamurhat ovat ”business as usual”.

    Plusääni(28)Miinusääni(1)
  3. Tuo Martti Läskiahteri on yksi tämän Maailman suurimmista KansanMurhaajista. Tuo LäskiAhteri Jugoslavian Lahtaaja istuu George Soroksen perustasmassa ICG järjestössä joka se paljastaa kaiken tuon LäskiAivon sielunmaisemasta.

    George Soros on todistetusti yksi Maailman suurimmista Kansojen Murhaajista joka on ITSE JULKISESTI TUNNUSTANUT OLLEENSA UKRAINAN VERISEN VALLANKAAPPAUKSEN TAKANA !

    JÄÄNYT KIINNI ERILAISTEN VERISTEN MELLAKOIDEN TAKANA YMPÄRI MAAILMAA !

    ON YKSI NÄISTÄ PÄÄPIRUISTA TÄMÄN ELINTASOPAKOLAISVYÖRYN TAKANA !

    Venäjä ei ole KOSKAAN esittänyt mitään tuommoista ehdotusta. Koska SEHÄN Sotisi suoraan niitten Omia ”Intressejäkin” Vastaan.

    Serbian KansanLahtaaja Martti LäskiAivo VALEHTELEE TAAS !!! Aino Asia mitä Venäjä silloin ESITTI OLI SYYRIAAN Uudet VAALIT jossa Syyrian Kansa SAI SITTEN ITSE VALITA ITSELLEEN UUDEN JOHTAJAN ! JOKA TOTEUTETTINKIN ! JONKA ASSAD SITTEN VOITTIKIN !!!!!

    MURSKAAVALLA ÄÄNTEN ENEMMISTÖLLÄ !!!

    Tässä sitten LOPUKSI vähän TAUSTATIETOA TUON Mikä LäskiAivon Ystävästä/Käskyttäjästä/Rahoittajasta ”ISÄNNÄSTÄ” George Soroksesta…

    http://itmakessenseblog.com/2011/01/28/george-soros-says-he-feels-no-remorse-for-collaborating-with-nazis-during-wwii-to-send-his-fellow-jews-to-the-death-camps-steal-their-property/

    http://sweetness-light.com/archive/george-soros-on-helping-the-nazis-during-the-holocaust

    http://www.iamawake.co/just-like-ukraine-and-ferguson-riots-in-baltimore-are-being-funded-by-george-soros/

    http://www.infowars.com/soros-admits-responsibility-for-coup-and-mass-murder-in-ukraine/

    http://www.infowars.com/hacked-emails-expose-george-soros-as-ukraine-puppet-master/

    BOOM! George Soros W2EU Group Is Giving Handbooks to Fake Refugee Invaders

    https://www.youtube.com/watch?v=W3Tk74-O-so

    Hungarian Prime Minister Slams George Soros Funded Advocacy Groups

    https://www.youtube.com/watch?v=tRuMrxqwpp4

    JA SE ETTÄ TÄMÄ MARTTI LÄSKIVAARI EI JULKISESTI TUOMITSE TÄMÄN ISÄNTÄSÄ RIKOKSET

    IHMISKUNTAA VASTA PALJASTAA SEN MISSÄ LEIRISSÄ TÄMÄ ”Herra” MARTTI LÄSKIAIVO

    SEISOO….. !!!!!

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  4. Jugoslavia, Irak, Syyria, Libya – kaikki kuuluvat samaan palapeliin! Olen ollut fyysisesti kaikissa noissa maissa. On käsittämätöntä, että niiden arvostelu on pitänyt viedä vallankaappaukseen asti. Pikku vioistaan huolimatta kaikki nuo valtiot olivat elinkelpoisia ja paljo tasa-arvoisempia kuin esimerkiksi Saudi-Arabia, joka on todella surrealistinen diktatuuri, jossa naiset eivät saa edes ajaa autoa ja jossa julkiset teloitukset ovat jokaviikkoisia.

    ”Arabikevät” on Maidanin kaltainen ulkomailta käynnistetty vallan anastus. Ketä tällainen kaaos palvelee? Ahtisaari palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla mm. Kosovon kaltaisen roskavaltion luomisella. Vain sorretut vähemmistöt vaihtoivat paikkaa. Suomalainen kansakoulunopettaja on puuhaillut monenlaista. Suomen huonoin presidentti. Mutta rahaa hedonistiseen elintapaan tottunut Martti on takuulla onnistunut jemmaamaan.

    Raimo Kivioja

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  5. Tää Ahterisaari (oisko osuvampi nimi Lahtisaari?) sai jopa Nobelin rauhanpalkinnon (räyhänpalkinnon) 2008, talmudin vihaideologian edessä matelemisesta ja siviilien murhaamisen kannattamisesta. Voiko viheliäisempää miestä olla ? Tämä ”mies”, jos kuka on vangittava tavattaessa!

    Ja hän vielä kehtaa vaatia vaaleilla valitun Presidentti Bashar al-Assadin syrjäyttämistä, vaikka on itse ollut vaaleilla valittu presidentti. On siinä kunnian mies ?

    Tänäänkin joku suomalainen ohipuhuja sai talouden nobelin siitä hyvästä ettei koskaan puhu ongelman varsinaisesta syystä, eli juutalaisesta rahajärjestelmästä :

    http://der-stuermer.org/finnisch/Juutalainen_raha.htm

    Kun vihollisen edessä matelu ja kunniattomuus palkitaan, lopun aikoja eletään.

    Totuus Syyriasta

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  6. Miksi Martti Sahtivaaria tasaisin väliajoin haastatellaan vaikka Mara on jo aikoja sitten näyttänyt ettei ole suomalaisten puolella. Myös minun mielestä Sahtivaari on ollut Suomen kaikista presidenteistä se huonoin.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat