Puolalaistutkimus: rokotteiden riskit suurempia kuin hyödyt

Vuonna 2012 julkaistu puolalaistutkimus vahvistaa kauan sitten esitetyn väitteen: rokotteiden riskit ylittävät oletetut hyödyt.

Bialystokin lääketieteellisen yliopiston tutkijat vertailivat Puolassa käytettyä lasten rokotusten ajoittamista muihin maailman maihin.

Tämän jälkeen ryhmä arvioi rokotteiden antamisen jälkeisiä sivuoireita sekä kuinka yksittäiset rokotteet vaikuttivat immuunijärjestelmän kehitykseen ja vasteisiin.

Tutkimus julkaistiin Progressive Health Sciences –lehdessä.

News Target uutisoi:

”Säilöntäaineiden, adjuvanttien ja muiden lisäaineiden vaikutus otettiin huomioon, ja näitä ainesosia sisältävien rokotteiden aiheuttamiin jälkireaktioihin kiinnitettiin erityistä huomiota. Katsauksessa tarkasteltiin yli 70 tieteellistä tutkimusta kiinnittäen huomiota näihin seikkoihin.

Useiden puolalaisten ja ulkomaisten lääketieteellisten julkaisujen raportit viittasivat siihen, että yksittäistapauksissa lapsilla esiintyi jälkioireita, ja että niiden määrä oli poikkeuksellinen verrattuna rokotteiden hyötyihin vaarallisten tautien välttämisessä lapsuudessa,”

tutkimuksessa todetaan.

Riskit vastaan hyödyt: rokotteet eivät ole ottamisen arvoisia

Tarkasteltuaan historiallisia tietoja Dorota Sienkiewicz kollegoineen päätteli, että rokotteet aiheuttavat huomattavaa haittaa ottajilleen. Ottamatta huomioon tyypillisiä rokotteiden sivuvaikutuksia (vaihdellen lievistä allergisista reaktioista vakavaan aivotulehdukseen), rokotteet myös häiritsevät luontaisen immuniteetin normaalia kehitystä.

Normaalisti lapselle muodostuu epäspesifinen immuniteetti, alkaen kohdusta kun lapsi saa äidiltään vasta-aineita, jatkuen varhaiseen taaperoikään. Luonnollisen immuniteetin kehittyminen muodostaa elinaikaisen immuniteetin eri sairauksia vastaan sitä mukaa kun altistumista tapahtuu.

Rokotteet häiritsevät tätä prosessia ohittamalla epäspesifin immuniteetin muodostumisen ja muodostamalla vain spesifin immuniteetin pommittamalla immuunijärjestelmää antigeeneilla, adjuvanteilla ja kemikaaleilla. Parhaimmillaankin muodostuu vain tilapäinen immuniteetti, jota ylläpidetään antamalla “tehostepistoksia” säännöllisin väliajoin. Pahimmillaan syntyy pysyviä vaurioita, jotka voivat laukaista autoimmuunisairauksia.

“Kokeellinen näyttö osoittaa selkeästi, että niinkin vähäinen kuin kahden tai kolmen immuuniadjuvantin antaminen samanaikaisesti, tai immuunijärjestelmän toistuva stimulointi samalla antigeenillä voi lamauttaa geneettisen vastustuskyvyn autoimmuniteetille,” tutkimuksessa selitetään.

Rokotetiede perustuu virheellisiin käsityksiin

Immuunijärjestelmä on erittäin monimutkainen, ja se sisältää monitasoisen suojan ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan. Rokotteet kuitenkin häiritsevät immuunijärjestelmän toimintaa eri tasoilla. Koska ne ovat kaikkea muuta paitsi täydellisiä, ja ihmisten luomuksina niistä ei sellaisia saa tehtyä, ne uhkaavat heikentää aitoa immuniteettia, joissain tapauksissa jopa pysyvästi.

Tämä pätee erityisesti rokotteiden adjuvantteihin, joiden väitetään vahvistavan immuunivastetta. On käytännössä mahdotonta säätää adjuvantin määrää sellaiseksi, säilöntäaineiden, substraattiproteiinien ja muiden lisäaineiden ohella, että saadaan aikaan oikeanlainen immuunivaste. Tämä asettaa monet ihmiset alttiiksi.

”Vaikka on yleisesti hyväksyttyä että adjuvanttien vahvuus ja myrkyllisuus tulee olla tasapainossa, jotta tarvittava immuunivaste saadaan aikaiseksi minimoiden sivuvaikutukset, käytännössä tasapainon saavuttaminen on hankalaa,” tutkimuksessa todetaan.

”Sama immuunijärjestelmää stimuloiva vaikutus voi laukaista monia erityyppisiä sivureaktioita.”

 

Lähde: YourNewsWire.com

Lue myös:

9 tapaa, joilla rokotteet heikentävät lasten immuniteettia
Rokote vai virus: kumpi on suurempi uhka?
Tietoa rokotteiden turvallisuusriskeistä

1 kommentti

  1. Rokotteita käytetään muokkaamaan ihmisten mieltä:

    https://www.youtube.com/watch?v=ZmOuV-6NRWQ

    Saadaan uskonnollinen mieli pois, turha edes miettiä tekevätkä tuota vain usa:ssa, kyllä THL hankkii paljon rokotteita sieltä ja tottakai Suomalaisiin pumpataan niitä , niille tyhmille jotka suostuu enää sellaiseen.

    Plusääni(5)Miinusääni(4)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat