Suomennettuja videoita kulttuurimarxismista ja ”rasismista”

Suosittu Miten maailma toimii –Youtube-tili on suomentanut jälleen lisää tärkeitä videoita kulttuurimarxismista. Suomenkieliset tekstitykset saa päälle hammasratassymbolista.

Ensimmäinen video kertoo siitä, kuinka juutalainen rikollismiljardööri George Soros käyttää kansainvälistä valtaansa hyväkseen ajaessaan kulttuurimarxismia ja avoimien rajojen politiikkaa.

Soros pyrkii manipuloimaan yhteiskunta jokaisesta suunnasta: hän painostaa poliitikkoja aloittamaan sotia, minkä jälkeen hän ohjaa sotien synnyttämät pakolaisvirrat länsimaihin.

Länsimaissa hän rahoittaa ”monikulttuurisuutta” kannattavia järjestöjä sekä väkivaltaan syyllistyviä maahanmuuttajajengejä. Suojatakseen itsensä kritiikiltä hän manipuloi myös valtamediaa, jotta hän voisi ylläpitää ”hyväntekijän” imagoaan samalla, kun hänen arvostelijansa leimataan ”rasisteiksi”.

Toinen video on David Duken selvitys orjakaupan historiasta. Orjakauppaan liittyy useita kulttuurimarxistisia myyttejä. Valkoisia esimerkiksi syytetään usein Afrikan ongelmista orjakauppa- ja kolonialismiperinnön vuoksi.

Harva kuitenkaan tietää, että valkoiset olivat ensimmäinen kansa, joka kielsi orjakaupan moraaliin vedoten. Harva myöskään tietää, millainen oli juutalaisten rooli mustien orjakaupassa.


 

Lue myös:

George Soros – hyväntekijä vai talousrikollinen?
Video: Kuinka juutalaiset ovat kohdelleet mustia
Soros: EU:n otettava velkaa, jotta monikulttuurisuus- ja liittovaltiohanke kukoistaisivat
Koko Hubara ei halua kommentoida juutalaisten roolia mustien orjakaupassa

8 kommenttia

  1. Kiitos minunkin puolesta Miten maailma toimii – Youtube kanavalle. Erittäin hyviä videoita joiden olisi syytä levitä vähän laajemmallekin. Soroksen käärmeily on ihan omaa luokkaansa, ihme jos kukaan kansanedustajistamme ei tajua missä mennään jos Soroksen kelkkaan lähtee.
    Ja mitä enemmän tutustuu Steven Spielbergin elokuvatuotantoon ja siinä esiintyvään kristinuskon lokaamiseen ja juutalaisten nuhteettomuuden korostamiseen, sitä enemmän alkaa Hollywoodia boikotoimaan.

    Plusääni(18)Miinusääni(1)
  2. Russian political leaders work for the same globalist interests as American and European political leaders. You are overthinking the scenario. Putin has regular lunches with Henry Kissinger, promotes UN carbon agendas, works closely with the IMF to promote the SDR system, etc. There is NO East vs. West. There is no conflict. It is a farce and it has been going on for over a century.

    I highly recommend people not aware of this dynamic read Antony Sutton’s ’Wall Street And The Bolshevik Revolution’. The elites have been playing both sides for a very long time, and this has not stopped.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/60846/Taalta%20tullaan%20Sveitsi%20THESEUS%20270512%20Mari%20Yla-Jussila.pdf?sequence=1

    Alkuinnostuksen huuma ja uusi seikkailu tarraa mukaan
    ,
    ollaan kuin lomamatkalla tai
    kuherruskuukaudella
    . Kaikki on uutta ja kiehtovaa ja
    asiat nähdään
    myönteisempänä
    kuin kotimaassa.
    (
    Sinkkonen
    2008,
    76
    )
    Kotimaa unohtuu ja sieltä muistetaan vain kie
    l-
    teisiä asioita ja uudesta kulttuurista havaitaan uusia piirteitä
    sekä peilataan niitä omaan
    kulttuuriin. Iloa tuottaa paikallisen kielen oppiminen
    ,
    kuten tervehdykset, nu
    merot ja
    kaupankäyntiin liittyv
    ä
    t sana
    t
    . Alkuinnostuksesta kannattaa nauttia
    ,
    sillä
    arki koittaa
    kuitenkin.
    (Junkkari
    & Junkkari
    2003
    ,
    38
    .
    )
    Turhautuminen alkaa
    ,
    kun huomataan
    ,
    että arkisten asioiden hoitaminen vieraassa kul
    t-
    tuurissa vaatii suuria ponnisteluita
    ,
    eivätkä asiat hoidu samalla tav
    alla kuin kotimaassa.
    Mieliala laskee ja alkaa masentaa, ollaa
    n väsyneitä
    ja
    koti

    ikävä iskee. Uusi ja erilaisuus
    eivät jaksa kiinnostaa
    ,
    vaan ympärillä olevat asia
    t koetaan kielteisinä ja huonomp
    in
    a
    kuin kotimaassa. Suomesta ikävöidään sukulaisia ja ystäv
    iä, ruisleipää, salmiakkia, karj
    a-
    lanpiirakoita, saunaa tai mitä tahansa
    S
    uomeen liittyviä asioita.
    Mielessä saattaa käydä
    jopa luovuttaminen ja muutto takaisin Suomeen.
    (
    Sinkkonen 2008,
    76

    77
    .
    )

    Plusääni(0)Miinusääni(3)
  4. Hyväksyminen lähtee siitä
    ,
    kun
    maahanm
    uuttaja hyväksyy sen
    tosiasian,
    että hän ei py
    s-
    ty muuttamaan ympäristöään
    ,
    vaan hänen itsensä on muututtava
    ja
    alkaa sopeutum
    i-
    nen. Sopeutuminen vaatii kärsivällisyyttä ja positiivista suhtautumista sekä taitoa nauraa
    itselleen ja omille kommelluksille
    en
    .
    K
    ielteiset asiat unohtuvat ja yritetään löytää niistä
    myönteisiä puolia, eletään nykyhetkessä
    ,
    eikä muistella menneitä tai odoteta paluumuu
    t-
    toa.
    Paikallisen kielen ja kulttuurin opiskelu auttaa sopeutumisessa ja ed
    istää
    paikallisten
    tuttavuuksien ja ystävyy
    ksien solmimista. Täytyy kuitenkin muistaa
    ,
    että omaa kulttu
    u-
    ria ei voi kokonaan muuttaa
    toiseksi.
    (
    Alanko
    & Rousku
    1998,
    103

    104
    .
    )

    Plusääni(0)Miinusääni(4)
  5. Tänään 23.10.2016 on enää kaksikymmentä (20) päivää siihen, kun Vapaa Pohjolan Mies ja Nainen nousevat (((julmaa sortovaltaa))) vastaan yksituumaisina ja päättäväisinä.

    Tukholmassa, (((valkoista kansaa vihaavan wolodarskieliitin päämajassa))), Vapaa Kansa marssii!

    Kuten 1930-luvulla, niin nytkin, maailmamme on näköalaton, muserrettu ja vaellamme pimeydessä. Kansojamme murhataan, raiskataan ja ryövätään ja (((vallassa ovat ihmiset))), jotka haluavat tuhota meidät ja lapsemme ja meidän maamme. (((Tämä kaksinaismoralistinen eliittii))) suojelee omaa kansaansa omassa maassaan muureilla, aidoilla ja ohjuksilla sekä ydinaseilla, mutta samaan aikaan tämä (((iankaikkinen vihollinen))) haluaa muuttaa meidän maamme kolmanneksi maailmaksi, jossa neekerit ja arabit pitävät hovia ja me joudumme pelkäämään ja alistumaan.

    Mitä (((tämä vastenmielinen eliitti))) perskärpäsineen lupaa meille?

    Minäpä kerron.

    (((He))) sanovat jo suoraan:
    – työpaikkoja ei ole, turha odottaakaan
    – eläkkeet kuluvat neekereiden ja arabien elättämiseen
    – koulutuksen tason täytyy laskea, sillä muualta tulevien älykkyysosamäärä on meillä jälkeenjääneiden tasolla
    – ainoa elämäntehtävä on tuhota oma kansa ja oma maa
    – vain omaa maata ja omaa kansaa tuhoavat nostetaan ja vain heille riittää rahaa, valtaa ja virkoja
    – väkivaltakoneisto viritetään omaa kansaa vastaan
    – NATO tarvitaan (((eliitin))) turvaksi, jotta (((vieraan vallan))) tunnottomat palkkasotilaat voidaan käskystä panna tappamaan kansamme

    Missä ovat positiiviset uutiset? Mikä on enää tavoittelemisen arvoista?

    Näettekö, kuinka heillä ei ole MITÄÄN TARJOTTAVAA muille kuin maanpettureille? Vain likainen maanpetturi voi odottaa jotakin hyvää tulevaisuudessa.

    (((Eliitille))) sen sijaan kaikki portit ovat avoinna. Kun ensin tuhotaan valkoinen kansa niin koko Eurooppa on täynnä mulattineekeriarabeja, jotka voidaan valjastaa halvalla mihin tahansa (((eliittiä))) palvelevaan tehtävään. Kenelläkään ei ole identiteettiä, ei ole kansallisuuksia, ei ole maita, on vain (((eliitin))) orjakansa.

    Tämä orjakansa laahustaa pimeydessä, huonosti koulutettuna, älykkyydeltään vajaana. Heille (((eliitti))) tarjoaa loputtomia homolesbokarnevaaleja ja laulukilpailuja ja neekeriurheilua. Jos oikein ahdistaa niin (((eliitti))) järjestää verilöylyjä eri väestöryhmien kesken ja siten (((eliitti))) voi aina halutessaan murhata milloin minkäkin kansanryhmän milloin missäkin maassa.

    Tämä (((eliitti))) ei välitä luonnosta, se uhraa koko Pohjolan Afrikan väestlnkasvulle silmääkään räpäyttämättä, sillä se elää omassa (((Elysiumissaan))), Israelissa. SINNE kukaan ei pääse, SE on vain (((yhden tyhmän maa))). SITÄ ei saa kritisoida, kuolemanrangaistuksen uhalla.

    Ja koko ajan, väsymättä, (((eliitin))) turpean per…n ympärillä pyörii tuhatpäinen perskärpäsarmeija homopoikineen ja ”valtuutettuineen””, erilaiset järjestöt nuuhkivat onnesta humaltuneina (((eliitin))) per..ttä toivoen löytävänsä ohjeita omaa kansaansa vastaan. Jokainen ”poliitikko” oppii uransa aluksi rakastamaan (((eliitin))) persusta ja sen viehkeää pörinää. SIELTÄ löytyy kaikki vauraus ja onni. Kun sen lemahduksia rakastaa niin kaikki on mahdollista.

    Tämä on meille (((eliitin))) lupaama tulevaisuus: Tuhottu luonto, tuhottu kansa, tuhotut maat. Loputon kurjuus, loputtomat sodat, iankaikkinen vaino ja hätä.

    Ja toisaalla (((Elysium))), (((Valitun Kansan Maa))), jossa (((Valittu Kansa))) suunnittelee uusia hirmutekoja muuta maailmaa vastaan. Se on Tulevaisuus.

    Mutta ennen sitä taistellaan ! Ja se taistelu saa starttinsa 20 päivän kuluttua!

    Eläköön voitto!

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. Jo nyt vain likaiselle maanpetturille on luvassa jotain. Uutisissa kuulutetaan itsestään selvyytenä, että pankkien ei tulisi ottaa natseja asiakkaikseen.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat