Suosittu juutalaismedia: Irakilla oli sittenkin ”joukkotuhoaseita”

Juutalaisten perustama suosittu Mic-julkaisu on herättänyt hämmennystään artikkelilla, jonka mukaan on ”salaliittoteoria”, että George Bush olisi valehdellut Saddam Husseinin ”joukkotuhoaseista”.

Toisin sanoen juutalaisen Mic-julkaisun mukaan joukkotuhoaseet olivat totisinta totta, vaikka mitään todistetta niiden olemassaolosta ei koskaan löydetty. Jopa valtavirtahistoria myöntää, että ”Saddamin joukkotuhoaseet” olivat propagandavalhe, jota Yhdysvallat käytti tekosyynä hyökätäkseen Irakiin.

Irakin joukkotuhoaseaihetta käsiteltiin Mic:n ”tiedeosion” artikkelissa, joka esitteli yleisimpiä ”salaliittoteorioita”. Julkaisun mukaan kyseessä on Amerikan toiseksi yleisin ”salaliittoteoria”.

MIC:n esittelemät "salaliittoteoriat". Klikkaa suuremmaksi!
Mic:n esittelemät ”salaliittoteoriat”.
YK:n "todisteet" Irakin joukkotuhoaseista.
Sionistien väärentämät ”todisteet” Irakin joukkotuhoaseista.

Suosituin nuorten aikuisten julkaisu – taustalla Goldman-pankkiiri

Irakin vastaisen sotapropagandan valkopesun voisi jättää omaan arvoonsa, ellei Mic olisi esimerkiksi Yhdysvalloissa suosituin nuorille aikuisille suunnattu julkaisu – se on ohittanut jopa Vicen ja BuzzFeedin!

Mic:n on perustanut juutalainen kaksikko Chris Altchek ja Jake Horowitz. Jotta stereotypiakavalkadi olisi täydellinen, on Altchek entinen Goldman Sachs –pankkiiri.

Nuorten aikuisten keskuudessa suosituin sivu on siis juutalaisen Goldman-pankkiirin propagandajulkaisu, joka on valehtelee Irakin sodasta vielä senkin jälkeen, kun Israel ja Yhdysvallat ovat jo myöntäneet totuuden.

Ehkä pelottavinta Mic:n artikkelissa on se, että kyselyn (jonka uskottavuus on toki nolla) mukaan vain 44 % amerikkalaisista enää edes muistaa, että Bush todellakin valehteli joukkotuhoaseista. Mic:n kaltainen nuorille suunnattu valemedia on erittäin tehokas väline historian uudelleenkirjoittamiseksi.

Juutalainen sanomalehti Haaretz kirjoitti 2003: ”Irakin sodan aloittivat 25 uuskonservatiivi-intellektuellia, joista suurin osa on juutalaisia. He painostivat presidentti Bushia muuttamaan historian kulkua.”

 

Lue myös:

Mistä juutalaisten rooli poliittisessa eliitissä johtuu 1, 2
Miksi kirjoitamme juutalaisista 1, 2
Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat