Jeesus - sivu 1/1

Vastine artikkeliin “Jeesus ei syntynyt nykyjuutalaisten esi-isille, vaan heprealaisille”

Esitämme ohessa vastineen Magneettimediassa 19. helmikuuta 2022 julkaistuun T. Pohjalaisen kirjoitukseen “Jeesus ei syntynyt nykyjuutalaisten esi-isille, vaan heprealaisille”. Kirjoituksessaan TP painottaa sitä, että Jeesus ei syntynyt nykyjuutalaisten esi-isien keskuuteen, vaan heprealaisten keskuuteen. Juutisen kirjoittamassa artikkelissa ei tietenkään väitetä sitä, että se populaatio, jonka keskuuteen Jeesus syntyi, olisi ollut nykyjuutalaisten esi-isiä. Aikamme ”juutalaiset” ovat suurimmaksi osaksi 700-luvulla juutalaisuuteen kääntyneiden turkkilais-mongolidisen kasaarikansan jälkeläisiä. Ja nykyiset aškenasijuutalaiset polveutuvat kasaareista. 

Pääsiäinen ja The Passion of the Christ

Gibsonin mukaan elokuvan sanomassa kiteytyvät rakkaus, usko, toivo ja anteeksianto. Ohjaaja kertoi tehneensä elokuvan, sillä nykymaailmassa perusarvot on kokonaan unohdettu. Kaikkia elokuvan maanläheinen sanoma ei kuitenkaan miellyttänyt.

Kotimaa

Ulkomaat