Valtion velka - sivu 1/1

Suomesta banaanivaltio kansainvälisen eliitin hyödyksi

Suomen poliittinen eliitti on saanut maamme noudattamaan Suomea köyhdyttävää kansainvälisten rahoituslaitosten sanelemaa toimintaa. Tämän poliittisen operoinnin tarkoituksena on ollut ja on edelleen ajaa esimerkiksi Euroopan valtioita konkurssiin EU:n liittovaltion ja maailmanvaluutan synnyttämiseksi.

Uusi poliittinen ohjelma

Nykyinen hallitus jatkaa Kataisen ja Stubbin hallituksien jalanjälkiä. Ellei se paranna tapojaan ja eroa EU:sta ja eurosta, täytyy eduskunnan sekä hallituksen erota. Tämä tarkoittaisi tietyn kaltaista vallankumousta, jolloin luotaisiin täysin uusi ja kehittyvä valtiojärjestelmä. Poliittisilla muutoksilla pyrittäisiin saamaan isänmaamme jälleen itsenäiseksi, omavaraiseksi ja oikeudenmukaiseksi valtioksi.

Kotimaa

Ulkomaat