vitamiinit - sivu 1/1

Ravintolisätkö vaarallisia?

”Viranomaisten hyväksymiin – jopa asianmukaisesti määrättyihin – lääkkeisiin kuolee vuosittain satojatuhansia potilaita, mutta valtamedia ei lotkauta korvaansa koko asialle. Kukaan ei ole kuollut ravintolisiin, mutta tästä huolimatta mediassa vaaditaan koko ajan, että ravintolisien säätelyä tulee lisätä.”

Yleisimmät puutostilat

”Valitettavasti monet puutostilat pysyvät piilossa, ja oireet alkavat vasta kun mikroravinnetta on elimistössä hälyttävän vähän.”

Rikollisuus ja ravinto

”Vuoteen 1988 mennessä Schoenthaler tutkijaryhmineen oli tutkinut ravinnon vaikutusta järjestyshäiriöihin ja älykkyyteen yli 830:ssä Yhdysvaltain nuorisorikollisten laitoksessa.”

Raakana vai kypsänä?

Suuria intohimoja kytkeytyy siihen millaista ruokaa on hyvä tai vaarallista syödä. Yksi suurimmista koskee valintaa, jolla onkin terveydelle suuri merkitys: pitäisikö ruoka syödä raakana vai kypsennettynä?

Ruskea merilevä on ihmeen hyvää ihmisen terveydelle

Ihminen on syönyt merilevää jo tuhansia vuosia. Tässä ”meren kasviksessa” oleva vitamiinien, kivennäisaineiden ja hivenaineiden sekoitus muistuttaa läheisesti ihmiskehon koostumusta, mikä tekee levän ravinteista helposti imeytyviä. Eräiden tutkijoiden mukaan merilevä yksistään saattaa olla lähes täydellinen ratkaisu useisiin terveysongelmiin.

Merilevät sisältävät kasveista eniten kivennäisaineita, sillä meressä kasvaessaan ne imevät luonnostaan runsaasti merivedessä olevia kivennäisaineita. Meren kasviksissa on runsaasti kalsiumia ja fosforia sekä erittäin paljon magnesiumia, rautaa, jodia ja terveellistä natriumia. Merilevässä on paljon eri vitamiineja, kuten A, B1, C ja E vitamiineja, tiivistyneitä proteiineja ja terveellisiä hiilihydraatteja. Levä voi hyvin olla koko planeetan ravintorikkain ruoka-aine.

Elävä ravinto parantaa, suojaa ja ravitsee

Elävä ravinto koostuu mahdollisimman parantavasta ja vihreävoittoisesta ravinnosta. Kuumentamattomissa kasviksissa ovat tallella entsyymit, ravintoaineet, vitamiinit ja mineraalit.   Elävää ravintoa syövän keittiössä eivät ole käytössä uunit, hellat eivätkä leivänpaahtimet. Sen sijaan keittiöstä löytyy tehosekoitin, kasvikuivuri, kenties myllyjä ja raastimia. Ruoka syödään raakana – sitä ei keitetä eikä paisteta. Valmistusmenetelminä ovat idätys, kuivaus, mehustus, liottaminen ja […]

Kehon ruostesuojaus kuntoon

Kehon energiantuotannossa syntyvät hapettajat eli vapaat radikaalit vaurioittavat liiallisesti muodostuessaan soluja. Antioksidantit suojaavat elimistöä luonnollisesti sisäistä ruostumista vastaan.

Kotimaa

Ulkomaat