Torjuuko Trumpin hallinto maailman suurimman uhan tuosta vain?

Yhdysvaltain ulkoministeri Kerry paljasti Indonesian pääkaupungissa, Jakartassa, pitämässään puheessa 16. helmikuuta 2014 maailman suurimman joukkotuhoaseen, jonka torjumiseksi Obaman hallinto on viimeisten neljän vuoden ajan työskennellyt niin täysipäiväisesti, että muut maailmanrauhan uhkaajat taisivat jo luulla päässeensä valvontatutkien ulottumattomiin. Kerryn joukkotuhoase oli ilmastonmuutos, joka hänen mukaansa uhkaa maapallon väestöä enemmän kuin mikään muu uhka ydinasesodasta terrorismiin tätä ennen. Historiallisessa kontekstissa ymmärrän Kerryn logiikan.

Myron Ebell
Myron Ebell

Ilmastollinen vaihtelu on epäilemättä kohdellut ihmiskuntaa kovakouraisesti sen historian aamuhämärästä alkaen. Useimmiten tuo ”joukkotuhoase” on iskenyt kylmenevänä ilmastona ja kuivuutena, joka on heikentänyt ravinnon saannin mahdollisuuksia. Mutta ulkoministeri Kerry ei nyt puhunut siitä. Hän tarkoitti modernia ihmiskunnan aiheuttamaa katastrofaalista ilmastonmuutosta (CAGW), joka Kerryn sanoin aiheuttaa niin helteitä, kylmyyttä, rankkasateita tulvineen, kuivuutta, hirmumyrskyjä, pasaatituulien heikentymistä ja kaikkea muutakin keskenään ristiriitaista.

 

 

Edellisessä bloggauksessani veikkasin melko suurta muutosta Yhdysvaltain ilmasto- ja energiapolitiikkaan. Niillähän tuota ”joukkotuhoasetta” torjutaan. Ratkaisevaa on tietysti se, kuinka päteviä ja hyvin uhat tiedostavia henkilöitä presidentti Trump nimittää keskeisten torjuntavirastojen johtoon.

Kansallisen ilmastopolitiikan kärjessä liittovaltiotasolla on Ympäristönsuojeluvirasto eli EPA (Environmental Protection Agency). Obama on käyttänyt sen lakeihin perustuvaa oikeutta antaa asetuksia ja sitovia määräyksiä Yhdysvaltain sisäisessä taistelussa päävihollista eli hiilidioksidia vastaan. Jos Obaman hallinnon sanomaan uskoo, EPA:n pääjohtajuus vaatisi vähintään Yhdysvaltain historian parhaan strategin.

Donald Trump ilmoitti viime syyskuussa – siis reilusti ennen vaaleja – aikovansa asettaa tuon viraston hallinnonvaihtoa johtavaksi henkilöksi Myron Ebellin. Tuo ilmoitus voi ennakoida sitä, että Trump virkaan astuttuaan aikoo nimittää Ebellin EPA:n johtajaksi. Siispä katsotaan pikaisesti, millainen mies Myron Ebell on, sillä se saattaa kertoa paljon Trumpin politiikasta tällä saralla.

Ebell on toiminut pitkään energia ja ympäristöasioiden parissa. Hän on ollut tunnetun konservatiivisen ajatuspajan, Competitive Enterprise Instituten (CEI), energia- ja ympäristöasioiden johtajana. Tuossa tehtävässä hän on myös ollut jonkin verran julkisuudessa. Seuraavassa on muutamia Ebellin lyhyitä ilmastopolitiikkaan liittyviä lausuntoja, joiden täydeksi ymmärtämiseksi ehkä tarvittaisiin niiden ympärillä olevat virkkeetkin, mutta uskon lukijoiden ymmärtävän pääasian noistakin.

On vähän lämmennyt… mutta se on ollut melko vähäistä ja hyvinkin luonnollisen vaihtelun rajoissa. Ja onko se johtunut ihmiskunnasta tai ei, ei liene suuri huolen aihe. (Vanity Fair 2007)

Täydentääkseni [puhettani] [ilmasto-] hälytyksen heikosta tieteellisestä pohjasta muistutan monien ihmisten ymmärtäneen, että lämpimämmät ilmastot ovat miellyttävämpiä ja terveellisempiä. Siksi monet amerikkalaiset siirtyvät Phoenixiin tai Floridaan, kun he jäävät eläkkeelle. Jos ilmaston lämpenemisen teoria osoittautuisi oikeaksi ja talvet tulisivat lauhemmiksi, niin ne eivät olisi niin innokkaita siirtymään pois Michiganista tai New Yorkista. (Vuonna 2011 CEI-blogissaan)

Kongressin pitäisi kieltää kaikki rahoitus Pariisin ilmastosopimukselta, Vihreältä ilmastorahastolta ja niiden takana olevalta YK:n ilmastonmuutoskonventilta. (lausunto syyskuussa 2016)

Ebell on kommentoinut Yhdysvaltain mahdollisesti seuraavan ulkoministerin, Newt Ginrichin, heittoa EPA:n lakkauttamisesta ”rohkeaksi ja visionääriseksi”.  On tietysti selvää, että tuollaisella kommentoinnilla hallinnonvaihtojohtaja Ebell on aiheuttanut melkoista värinää yli 10 000 hengen virastossa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Myron Ebell on kongressin demokraattipuolueen jäsenille luultavasti niin ärsyttävä henkilö kuin vain olla voi. Jääkö hän lopulta Trumpin ehdokkaaksi EPA:n johtoon, vai onko hän vain vallanvaihdon aikainen neuvottelija, jonka taktisena tehtävänä on silottaa tietä jollekulle muulle, jää nähtäväksi. Nimitys joka tapauksessa vaatii senaatin hyväksynnän, ja siitä voi odottaa pitkää prosessia, olipa ehdokas kuka hyvänsä.

Ebellin ajatuspaja on tuottanut melkoisesti erilaisia videoita televisioon ja sosiaaliseen mediaan. Alla on yksi jo vanha minuutin klippi, jota pidän idealtaan ihan hyvänä.

Tuo hiilidioksidin määrittely saasteeksi – ja siten sen päästöjen säätelyn mahdollistaminen EPA:lle – on ollut yksi Obaman hallinnon kiistanalaisimpia temppuja. Minäkin olen sitä ihmetellyt useaan otteeseen, mm. täällä.

Jos Ebell saa nimityksen ja poistaa hiilidioksidilta saastemäärittelyn, onko edellisen hallinnon määrittelemä ”maailman suurin joukkotuhoase” menossa epäkuntoon? Siis poliittishallinnollinen ratkaisu poliittisesti itse kehitettyyn ongelmaan?

Lisää Myron Ebellin ajatuksista voit lukea englanniksi täältä.

 

Julkaistu alunperin Ilmastorealismia-blogissa

5 kommenttia

  1. Jep, Trumppi on tässä mielessä järki-jätkä että se ymmärtää pelata korit tulevien sukupolvien hyväksi.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  2. Ilmastokusetus muiden koukkunokkakeisarien kusetusten juokossa joutaa tulla yleisen halveksunnan alaiseksi.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  3. Onko ihmiset miettineet mistä puu saa massansa kasvaessaan? Vinkkinä, että maasta imetyt mineraalit ovat vain muutamia prosentteja koko puun massasta.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Teksti-TV:n mukaan Trumpin ilmastokanta on jo alkanut horjua ja nimenomaan alkaa alistumaan Pariisin sopimukseen eli hallelujaa. Petturi kuten Soini ja siis kommunismiin tie vie ja kovaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
  5. Kerry kuuluu innokkaisiin globalisteihin, joiden tarkoitus on välttää puhumista tulevaisuuden suunnitelmistaan. Siksi he keskittyvät demokratian tarpeesta puhumieen.

    Heidän suunnitelmissaan on David Rockefellerin mukaan toimia vastoin USAn parhaita etuja – synnyttää yhden hallinnon ohjaama uusi maailmanjärjestys. Tähän liittyvä olennainen piirre on vähentää ihmiskunnan määrää huomattavasti alle yhden miljardin eli surmata tavalla tai toisella 90 % ihmiskunnasta ja johtaa jäljelle jäänyttä kansaa tiukan totalitaarisesti. Surmaaminen on tarkoitus toteutaa sotimalla ja levittämällä tappavia pandemioita pakollisilla rokotuksilla. Eiko näiden suunnitelmien mukainen NWO olisikaan maailman suurin uhka.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat