USA:n ja Israelin salainen tavoite: Pilkkoa Syyria osiin

Ajankohtainen artikkeli Jerusalem Postissa kesäkuussa toi parrasvaloihin Yhdysvaltojen vaietun ulkopolitiikan tavoitteen, nimittäin Syyrian rikkomisen erillisiin itsenäisiin kansallisvaltioihin etnisten ja uskonnollisten rajojen mukaan. Artikkelissa myös vahvistettiin Israelin aktiivinen rooli Syyrian poliittisen epävakauttamisen prosessissa.

Aseellisen kapinan tavoitteena on ”pilkkoa Syyria osiin” Yhdysvaltain sponsoroimana ja Israelin avulla. Syyrian arabitasavallan balkanisoimisen toimeenpanijana olisi kasvavat lahkolaiset joukot, joiden toiminta johtaa lopulta sisällissotaan entisen Jugoslavian tavoin. Viime kuussa Syyrian opposition aseellisia joukkoja kävi Kosovossa järjestämässä harjoituksia Kosovon Vapautusarmeijan terroristioppien mukaan, jotka nämä olivat oppineet Yhdysvaltojen sponsoroimana Jugoslavian sodissa.

Yhdysvalloissa majaa pitävän Syyrian Kurdistan National Assemblyn (KNA) johtaja Sherkoh Abbas on pyytänyt Israelia tukemaan Syyrian hajottamista etnisiin ryhmiin perustuvien valtioiden liittovaltioksi. ”Syyria pitää hajottaa osiin”, sanoi Abbas. Eräs mahdollinen tapa hajottaa Syyria osiin on perustaa erilliset ja ”riippumattomat” Sunni-, Shia-, Kurdi- ja Druusivaltiot.

Syyrian toisinajattelijakurdin Abbasin mielestä neljään – viiteen etniseen alueeseen jaettu Syyrian liittovaltio toimisi myös Israelille luonnollisena ”puskurina” Sunni- ja Shia-muslimien asevoimia vastaan. Ironista sikäli, että vaikka Islamin armeijoita pidetään yleisesti juutalaisvaltion suurimpana uhkana, Tel Aviv tukee salaisesti Islamin Vapaan Syyrian Armeijaa (FSA).

Tapaaminen Yhdysvaltojen ulkoministeriössä suljettujen ovien takana

Toukokuussa pidettiin Yhdysvaltojen ulkoministeriössä korkean tason tapaaminen, jossa oli paikalla Syyrian oppositiota Kurdistanin Kansallisesta Neuvostosta (KNC), Yhdysvaltain Syyrian suurlähettiläs Robert Stephen Ford (jolla on ollut avainrooli tuen kanavoimisessa kapinallisille) sekä Frederic C. Hof, jonka entinen liikekumppani Richard Armitage on myös entinen apulaisulkoministeri ja nykyään hallituksen ”Syyrian asioiden erikoiskoordinaattori”. Delegaatio tapasi myös Ulkoministeriön Lähi-idän asioiden apulaisministerin Jeffrey Feltmanin. Frederic C. Hof, Robert Stephen Ford ja Jeffrey Feltman ovat Ulkoministeriön tärkeimmät Syyrian suhteiden henkilöt ja heillä on läheiset yhteydet Syyrian vapausarmeijaan (SFA) ja Syyrian kansallisneuvostoon (SNC).

KNA:n johtajan Sherkoh Abbasin julkiset lausunnot ulkoministeriön tapaamisen jälkeen antavat olettaa, että on puhuttu Syyrian arabitasavallan hajottamisesta etnisten ja uskonnollisten rajojen mukaan ja ”riippumattoman Kurdistanin” muodostamisesta. Ulkoministeriön apulaispuhemies Mark Toner kuvaili tapaamisen tarkoitusta osaksi ”meneillään olevia ponnisteluita Syyrian kurdiopposition Assadin vastaisen aseman vahvistamiseksi.”

KNA:n johtaja Abbas vaati Washingtonissa apua erillisen kurdivaltion luomisessa, joka muodostaisi autonomisen alueen Syyriassa Irakin vastaisella rajalla liittyen Irakin Kurdistaniin tai kenties muodostaen suuremman itsenäisen Suur-Kurdistanin valtion. ”Kurdit kaikkialla Kurdistanissa hakevat oikeutta muodostaa oman itsenäisen kurdivaltion. Voimme saavuttaa tämän rakkaan tavoitteen lännen demokratioiden avulla, ensisijaisesti Yhdysvaltojen avulla”, sanoi Sherkoh Abbas.

Tässä suhteessa on hyvä huomioida, että ”Suur-Kurdistanin” luomista on kaavailtu Pentagonissa jo useiden vuosien ajan osana laajempaa ”Lähi-idän rajojen uudelleenvedon suunnitelmaa”. (Ks. kartta 2)

Tämä vaihtoehto, joka ei todennäköisesti toteudu aivan lähitulevaisuudessa, olisi vastoin Turkin etuja. Turkki on pitkään ollut niin Yhdysvaltojen kuin Israelinkin vankka kannattaja ja Ankarassa onkin mietitty vaihtoehtoa, jossa Turkkiin liitettäisiin osia Syyrian Kurdistanista. (Ks. kartta 1)

”Suur-Kurdistan” muodostuisi osista Irania, Syyriaa, Irakia ja Turkkia, kuten eversti (evp) Ralph Petersin kuuluisassa ”Uuden Lähi-idän” kartassa (yllä). Everstiluutnantti Peters opetti Yhdysvaltojen sotilasakatemiassa ja on nykyään lopettanut sotilasuransa everstinä.

Ylläoleva kartta on everstiluutnantti Ralph Petersin käsialaa ja se julkaistiin Armed Forces Journal –lehdessä kesäkuussa 2006. Vaikka kartta ei virallisesti edusta Pentagonin kantaa tai sotaoppeja, on sitä käytetty NATO:n puolustusopistossa ylempien upseerien koulutusohjelmissa. Tätä ja vastaavia karttoja on luultavasti käytetty Kansallisessa Sota-akatemiassa ja sotastrategian suunnittelussa.

alkuperäinen artikkeli: http://www.globalresearch.ca/hidden-us-israeli-military-agenda-break-syria-into-pieces/31454

1 kommentti

  1. US military hijacked by Israel since 9/11: Dr. Barrett
    Israel has “hijacked” the US military as its “surrogate” since the September 11, 2001 attacks to destabilize the Middle East, says an American investigative journalist and former university lecturer Dr. Barrett.

    “Israel has really hijacked the US, and used the US military as its surrogate to fight these wars and destabilize the Middle East and make the Middle East safe for Israel,” Dr. Kevin Barrett told Press TV on Wednesday.

    It was all part of Benyamin Netanyahu’s 1996 “Clear Break” plan which was drafted by American neo-cons to use the US military to eradicate the Zionist regime’s enemies in the region, he explained.

    The plan was put into action on 9/11 to remove governments in seven countries- Iraq, Syria, Lebanon, Libya, Somalia, Sudan and Iran – over five years, Dr. Barrett said, citing retired Army General Wesley Clark.

    Dr. Barrett made the comments as a report indicates that Israel and the Pentagon are the “winners” of a bipartisan $1.1 trillion spending bill unveiled in Congress on Monday night.

    The bill provides about $497 billion for the Pentagon in 2014 — about the same as in 2013. In addition, it allocates $85.2 billion for the war in Afghanistan as part of the Pentagon’s overseas contingency operations (OCO), $5 billion more than requested.

    The massive spending measure also authorizes $173 million in added funding for Israel’s missile systems, including nearly $34 million to improve the Arrow weapon system and $117.2 million for development of the David’s Sling short-range ballistic missile system and $22 million for an upper-tier interceptor.

    “It’s really much worse than appears with this spending bill that is handing almost half a trillion dollars to the US military at a time when American taxpayers are tightening their belts,” Dr. Barrett noted.

    HJ/HJ

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat