Vaivaako iskias? Nämä joogavenytykset auttavat

Jopa 90 % amerikkalaisista kärsii iskiasvaivoista. Onneksi vaivaan on olemassa hoitokeino. Iskiashermo muodostuu alaselkärangan hermoista L4 – S2, se on elimistön pisin ja paksuin hermo. Iskiashermo alkaa alaselästä ja kulkee jalan sisäpuolella jalkapohjaan saakka.

kiropraktiikka

Vaivat ilmenevät yleensä 25 – 45 vuotiailla. Kiropraktikoiden mukaan iskiashermo voi ärtyä tai vammautua alaselkärangan vääränlaisen asennon vuoksi. Kaatuminen selälleen tai takamukselleen sekä yhtäjaksoinen istuminen voi laukaista oireilun.

 

Kuinka iskiasta hoidetaan: lääketieteellinen vai naturopaattinen menetelmä

Yleensä lääkäri määrää potilaalle muutaman päivän vuodelepoa, lihasrelaksantteja tai kipulääkkeitä sekä suosittelee fysioterapiaa. Vakavissa tai kroonisissa tapauksissa määrätään steroidihoitoa. Steroidihoitoa on pidetty pitkään tehokkaana hoitomuotona. Tuore Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistu artikkeli kävi läpi kaikki steroidihoitoa käsittelevät tutkimukset. Näyttöä paremmasta hoitotehosta perinteisiin hoitomuotoihin verrattuna ei havaittu.

Kiropraktiikkaan keskittyvät aikakausijulkaisut ovat täynnä tutkimuksia, joissa hoitomenetelmä on tuonut pitkäaikaisen helpotuksen iskiaksen aiheuttamaan jalkakipuun ja lihasheikkouteen. Journal of Manupulative and Physiological Therapeutics -lehti julkaisi norjalaistutkimuksen vuodelta 2007. Tutkimukseen osallistu 44 akuutista iskiaskivusta kärsivää potilasta Sognin ja Fjordanen alueen keskussairaalasta. Kiropraktisen hoidon jälkeen kaikki kykenivät palaamaan töihin, kahta henkilöä lukuunottamatta. Myös sairaslomien pituudet lyhenivät kahdella kolmanneksella verrattuna tavanomaista hoitoa saaneisiin potilaisiin.

 

Näin selätät iskiaksen luonnollisesti

Käy kiropraktikolla. Tutkimukset ja lukemattomat tyytyväiset asiakkaat ovat osoittaneet kiropraktisen manipuloinnin auttavan paitsi kipuun, myös ongelman perimmäisiin syihin.

Vältä stressiä. Meditaatio, rukoilu sekä taiji voivat auttaa ”sisäisen rauhan” löytämisessä. Stressi on maailman yleisin kuolinsyy. Se aiheuttaa lihastiukkuutta, tulehdustiloja ja liudan muita vaivoja mitkä pahentavat iskiaksen oireita.

Tulehdusta vähentävä ruokavalio. Runsaasti kurkumaa, inkivääriä, valkosipulia, merilevää ja bataattia sisältävä ruokavalio edesauttaa kivunlievityksessä ja kroonisten sairauksien päihittämisessä.

Huolehdi nesteytyksestä. Juo joka päivä riittävä määrä puhdasta, suodatettua vettä. Näin lievität lihaskramppeja ja -jäykkyyttä, mikä voi auttaa iskiakseen. Anna kehosi puhua niin tiedät kuinka paljon sinun tulisi juoda.

Venyttele. Mene maaten selällesi. Nosta toinen polvesi rintaasi vasten kymmenen sekunnin ajaksi. Nyt vedä polvea kehosi yli niin, että lantiosi nousee irti lattiasta. Pysy tässä asennossa kymmenen sekunnin ajan ja toista toisella jalalla. Toista kolmesti vähintään kolme kertaa päivän aikana.

Ole aktiivinen.
Kehomme on tarkoitettu jatkuvaan liikkeeseen. Paikallaan pysyvä elämäntapa edesauttaa iskiaksen kehittymisessä, minkä vuoksi on ensiarvoisen tärkeää pysyä jatkuvasti liikkeellä. Älä käytä hissiä, kävele portaat aina kun mahdollista. Valitse etäisin paikka parkkipaikalta, jotta voit kävellä ylimääräiset sata metriä. Käy kävelyllä lounastauon aikana. Tyyli on vapaa – tee elämästäsi liikkuvaa tavalla tai toisella.

Pidä tukilihakset kunnossa. Selän koukistus- ja notkistusliikkeet, lankku ja alaspäin katsova koira -liike ovat tärkeitä vatsa- ja tukilihasten kunnon kannalta. Näitä harjoittamalla alaselkäsi pysyy paremmassa kunnossa.

 

Complete Health & Happiness

8 kommenttia

  1. Tästä täytyy erikseen kiittää. Jo liki jatkuvaksi tullut jomottava ja rajoittava alaselkäkipu poistui kokonaan tehtyäni kerran videon liikkeet + tuon tekstissä mainitun polven vetämisen rintaa vasten. Juju onkin siinä, että venytystä ylläpidetään tarpeeksi kauan ja vain kohtuullisella voimakkuudella. Selkään levisi lämmin hyvä olo ja kivuttomuus! Liikkeitä on vain muutama, joten otan ohjelman päivittäiseen käyttöön. Kun selkäkipu poistuu, muunlainen vakituinen liikuntani (pyöräily, kävely, jonkin verran juoksu) varmastikin helpottuu.

    Plusääni(28)Miinusääni(3)
  2. Olen juuri ottanut käyttöön facebookin lukemisen vatsalla maaten. Kokeilen noita muitakin venytyksiä myöhemmin.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  3. Jos iskiasvaiva hermosärkyineen on päällä niin venyttely on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Ainakin itse sain noilla pakaralihasten venyttämisillä sellaisen hermokivun viikoksi päälle, etten toista kertaa tule tekemään. Osaava fysiatrian erikoislääkäri ja sieltä lähete fysioterapeutille olisi minunkin tapauksessani olleet parempi tie kuin nettiohjeiden selailu ja omatoiminen venyttely tietämättä vaivan oikeata syytä.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Oma näkemykseni (ja vähän enemmänkin; kun on paljon näyttöä / tutkimustakin aiheesta) on se, että suuri osa näistä ongelmista niin selän kuin muidenkin vaivojen kohdalla on yksinkertaisesti lihasheikkoudet yhdistettynä ”huonoihin tapoihin” (esim. miten istuu ja kuinka paljon, työasennot, miten nostaa tavaroita jne.jne). Ja korostaisin ensiksi mainitun (lihasheikkouden) vaikutusta.

      Itse rikoin selkäni lihaskuntoharjoittelun yhteydessä, kiitos hölmöyden. Painoa ei ollut paljoa eikä liikaakaan, mutta tekniikka ja itse liike oli vähintäänkin kyseenalainen. Sen ei tarvinnut paljoa mennä pieleen aiheuttaakseen selkävaivoja kuukausiksi. Istumaan ei pystynyt aikoihin kunnolla, ja välillä ”sähkötti” muutoinkin takareisiä pitkin ym. Ajattelin fysioterapiaa ja muuta hoitoa, mutta päädyin seuraamaan omaa vaistoa ja omaa halukkuuttani korjata asia itse. Opiskelin myös asiaa hieman netistä, ja kuuntelin muiden näkemyksiä, mutta pääosin tein vaistomaisesti seuraavia asioita:

      – Liikkuminen ylinpäätään; ei pidä lopettaa liikkumista! (tästä myöhemmin enemmän)

      – Istumisen välttäminen (nostin tietokonepöydän siten että käytin konetta seisten)

      – Syväkyykky-asennossa pysyminen esim. 30-60s ajan, aina kaventaen asentoa (venyttää alaselkää enemmän) toistuvasti päivän mittaan (ei siis lihaskuntoharjoittelu mielessä jaloille vaan syväkyykkyyn selkää venyttääkseen; antaa tilaa siellä missä vaiva on – TÄMÄ HELPOTTAA AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI!)

      – Kova kuminen pallo ”selän” alle ja pyörittelin aluetta mikä vaivasi (saattaa olla kivuliasta, mutta tämä auttoi kenties eniten!)

      – Pikkuhiljaa liikkumisen lisäksi lihaskuntoharjoittelua myös selälle – missään vaiheessa en lopettanut muuten kehon treenaamista (ja puhun korkean intensiteetin (= panoksen) harjoittelusta, raskailla [suhteellinen käsite] painoilla riittävän usein)

      Ns. oikeaoppinen painoharjoittelu niin kehonpainolla kuin esim. kuntosalilla edistää terveyttä aivan järkyttävän paljon. Empiiristen kokemusten mukaan, sekä myös erinäisten tutkimusten ja myös muiden kokemusten mukaan, ko. harjoittelua ei tarvitse paljoa eikä todella usein edes tehdä. Kunhan vain tekee kunnolla. Tämä edistää lihaskasvua, nivelten ja luuston hyvinvointia, aineenvaihdunnasta ym. puhumattakaan. Suosittelen aloittamaan kunnon treenin koko vartalolle, kunnolla tehtynä ainakin kerran tai kaksi viikossa, sekä aktivoitumaan noin yleisesti ihan esim. kävelyä lisäämällä. Pahinta on passiivisuus erityisesti selkäkivuista johtuvien ”pelkojen” takia!

      Tässä muutama video (en edusta henkilöitä tai kaikkea mitä ko. henkilöt sanovat videoissa):

      I HURT MY BACK! What to do now – https://www.youtube.com/watch?v=riq-DfDDimc

      The Nuts & Bolts of High Intensity Strength Training – https://www.youtube.com/watch?v=ocK0vxtdw4I

      The Psychology of Exercise – https://www.youtube.com/watch?v=FnxassKBe-g

      Chronic Lower Back Pain : It’s Problems and What You Can Do – https://www.youtube.com/watch?v=WHn3IsrKOv8

      ”Proper exercise is a requirement for living the longest, happiest life possible. It is a requirement for self-actualization – realizing your full human potential and necessary for achieving the ideal of a sound mind in a sound body.” – Drew Baye

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Kärsin ennen usein alaselkäkivuista ja kävin lääkärillä sekä niksauttajilla selkääni hoidattamassa. Kuitenkin paras ”lääke” on ollut koira jomka hankimme. Nyt tulee käveltyä päivittäin ja selkäkivut ovat historiaa.
    Suosittelen jokaiselle rauhallista kävelemistä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Oma näkemykseni (ja vähän enemmänkin; kun on paljon näyttöä / tutkimustakin aiheesta) on se, että suuri osa näistä ongelmista niin selän kuin muidenkin vaivojen kohdalla on yksinkertaisesti lihasheikkoudet yhdistettynä ”huonoihin tapoihin” (esim. miten istuu ja kuinka paljon, työasennot, miten nostaa tavaroita jne.jne). Ja korostaisin ensiksi mainitun (lihasheikkouden) vaikutusta.

    Itse rikoin selkäni lihaskuntoharjoittelun yhteydessä, kiitos hölmöyden. Painoa ei ollut paljoa eikä liikaakaan, mutta tekniikka ja itse liike oli vähintäänkin kyseenalainen. Sen ei tarvinnut paljoa mennä pieleen aiheuttaakseen selkävaivoja kuukausiksi. Istumaan ei pystynyt aikoihin kunnolla, ja välillä ”sähkötti” muutoinkin takareisiä pitkin ym. Ajattelin fysioterapiaa ja muuta hoitoa, mutta päädyin seuraamaan omaa vaistoa ja omaa halukkuuttani korjata asia itse. Opiskelin myös asiaa hieman netistä, ja kuuntelin muiden näkemyksiä, mutta pääosin tein vaistomaisesti seuraavia asioita:

    – Liikkuminen ylinpäätään; ei pidä lopettaa liikkumista! (tästä myöhemmin enemmän)

    – Istumisen välttäminen (nostin tietokonepöydän siten että käytin konetta seisten)

    – Syväkyykky-asennossa pysyminen esim. 30-60s ajan, aina kaventaen asentoa (venyttää alaselkää enemmän) toistuvasti päivän mittaan (ei siis lihaskuntoharjoittelu mielessä jaloille vaan syväkyykkyyn selkää venyttääkseen; antaa tilaa siellä missä vaiva on – TÄMÄ HELPOTTAA AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI!)

    – Kova kuminen pallo ”selän” alle ja pyörittelin aluetta mikä vaivasi (saattaa olla kivuliasta, mutta tämä auttoi kenties eniten!)

    – Pikkuhiljaa liikkumisen lisäksi lihaskuntoharjoittelua myös selälle – missään vaiheessa en lopettanut muuten kehon treenaamista (ja puhun korkean intensiteetin (= panoksen) harjoittelusta, raskailla [suhteellinen käsite] painoilla riittävän usein)

    Ns. oikeaoppinen painoharjoittelu niin kehonpainolla kuin esim. kuntosalilla edistää terveyttä aivan järkyttävän paljon. Empiiristen kokemusten mukaan, sekä myös erinäisten tutkimusten ja myös muiden kokemusten mukaan, ko. harjoittelua ei tarvitse paljoa eikä todella usein edes tehdä. Kunhan vain tekee kunnolla. Tämä edistää lihaskasvua, nivelten ja luuston hyvinvointia, aineenvaihdunnasta ym. puhumattakaan. Suosittelen aloittamaan kunnon treenin koko vartalolle, kunnolla tehtynä ainakin kerran tai kaksi viikossa, sekä aktivoitumaan noin yleisesti ihan esim. kävelyä lisäämällä. Pahinta on passiivisuus erityisesti selkäkivuista johtuvien ”pelkojen” takia!

    Tässä muutama video (en edusta henkilöitä tai kaikkea mitä ko. henkilöt sanovat videoissa):

    I HURT MY BACK! What to do now – https://www.youtube.com/watch?v=riq-DfDDimc

    The Nuts & Bolts of High Intensity Strength Training – https://www.youtube.com/watch?v=ocK0vxtdw4I

    The Psychology of Exercise – https://www.youtube.com/watch?v=FnxassKBe-g

    Chronic Lower Back Pain : It’s Problems and What You Can Do – https://www.youtube.com/watch?v=WHn3IsrKOv8

    ”Proper exercise is a requirement for living the longest, happiest life possible. It is a requirement for self-actualization – realizing your full human potential and necessary for achieving the ideal of a sound mind in a sound body.” – Drew Baye

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  6. Oma näkemykseni (ja vähän enemmänkin; kun on paljon näyttöä / tutkimustakin aiheesta) on se, että suuri osa näistä ongelmista niin selän kuin muidenkin vaivojen kohdalla on yksinkertaisesti lihasheikkoudet yhdistettynä ”huonoihin tapoihin” (esim. miten istuu ja kuinka paljon, työasennot, miten nostaa tavaroita jne.jne). Ja korostaisin ensiksi mainitun (lihasheikkouden) vaikutusta.

    Itse rikoin selkäni lihaskuntoharjoittelun yhteydessä, kiitos hölmöyden. Painoa ei ollut paljoa eikä liikaakaan, mutta tekniikka ja itse liike oli vähintäänkin kyseenalainen. Sen ei tarvinnut paljoa mennä pieleen aiheuttaakseen selkävaivoja kuukausiksi. Istumaan ei pystynyt aikoihin kunnolla, ja välillä ”sähkötti” muutoinkin takareisiä pitkin ym. Ajattelin fysioterapiaa ja muuta hoitoa, mutta päädyin seuraamaan omaa vaistoa ja omaa halukkuuttani korjata asia itse. Opiskelin myös asiaa hieman netistä, ja kuuntelin muiden näkemyksiä, mutta pääosin tein vaistomaisesti seuraavia asioita:

    – Liikkuminen ylinpäätään; ei pidä lopettaa liikkumista! (tästä myöhemmin enemmän)

    – Istumisen välttäminen (nostin tietokonepöydän siten että käytin konetta seisten)

    – Syväkyykky-asennossa pysyminen esim. 30-60s ajan, aina kaventaen asentoa (venyttää alaselkää enemmän) toistuvasti päivän mittaan (ei siis lihaskuntoharjoittelu mielessä jaloille vaan syväkyykkyyn selkää venyttääkseen; antaa tilaa siellä missä vaiva on – TÄMÄ HELPOTTAA AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI!)

    – Kova kuminen pallo ”selän” alle ja pyörittelin aluetta mikä vaivasi (saattaa olla kivuliasta, mutta tämä auttoi kenties eniten!)

    – Pikkuhiljaa liikkumisen lisäksi lihaskuntoharjoittelua myös selälle – missään vaiheessa en lopettanut muuten kehon treenaamista (ja puhun korkean intensiteetin (= panoksen) harjoittelusta, raskailla [suhteellinen käsite] painoilla riittävän usein)

    Ns. oikeaoppinen painoharjoittelu niin kehonpainolla kuin esim. kuntosalilla edistää terveyttä aivan järkyttävän paljon. Empiiristen kokemusten mukaan, sekä myös erinäisten tutkimusten ja myös muiden kokemusten mukaan, ko. harjoittelua ei tarvitse paljoa eikä todella usein edes tehdä. Kunhan vain tekee kunnolla. Tämä edistää lihaskasvua, nivelten ja luuston hyvinvointia, aineenvaihdunnasta ym. puhumattakaan. Suosittelen aloittamaan kunnon treenin koko vartalolle, kunnolla tehtynä ainakin kerran tai kaksi viikossa, sekä aktivoitumaan noin yleisesti ihan esim. kävelyä lisäämällä. Pahinta on passiivisuus erityisesti selkäkivuista johtuvien ”pelkojen” takia!

    Tässä muutama video (en edusta henkilöitä tai kaikkea mitä ko. henkilöt sanovat videoissa):

    I HURT MY BACK! What to do now – https://www.youtube.com/watch?v=riq-DfDDimc

    The Nuts & Bolts of High Intensity Strength Training – https://www.youtube.com/watch?v=ocK0vxtdw4I

    The Psychology of Exercise – https://www.youtube.com/watch?v=FnxassKBe-g

    Chronic Lower Back Pain : It’s Problems and What You Can Do – https://www.youtube.com/watch?v=WHn3IsrKOv8

    ”Proper exercise is a requirement for living the longest, happiest life possible. It is a requirement for self-actualization – realizing your full human potential and necessary for achieving the ideal of a sound mind in a sound body.” – Drew Baye

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Jaahas.. Tuli viesti(t) sitten kolminkertaisesti, koska ”viestiä ei voi lähettää” virheen (error) takia. Pahoittelut.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat