Venäjä ei lähesty Irania Syyrian sodasta huolimatta

Lähi-idän politiikkaan erikoistunut al-Monitor uutisoi, että Venäjä ja Iran eivät vaikuta lisäävän strategista yhteistyötä. Tämä voi yllättää monet, sillä Syyrian sodan vuoksi Venäjää ja Irania pidetään usein luontevina liittolaisina.

Venäjä on liittoutunut Syyrian hallituksen kanssa, koska Venäjällä on maassa sotilastukikohtia. Syyrian hallitusta vihaava valtamedia on alkanut tämän vuoksi väittää, että Venäjä olisi länsimaiden ”geopoliittinen vihollinen” Lähi-idässä.

Al-Monitorin mukaan tilanne ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen kuin valtavirtainen valemedia antaa ymmärtää. Julkaisu kirjoittaa, että Venäjä on pyrkinyt tekemään mahdollisimman vähän strategisia liittoja ”lännen” (eli Israelin) vihollisten kanssa.

Al-Monitor painottaa, että Syyrian sodasta huolimatta Venäjä on vain vahvistanut yhteistyötään Israelin, Nato-maa Turkin sekä Saudi-Arabian kanssa.

Israel, Turkki ja Saudi-Arabia ovat Amerikan tärkeimmät Lähi-idän liittolaiset. Ne kaikki tekevät myös suoraan tai Isis-terroristijärjestön kaltaisten välittäjien kautta terrori-iskuja Israelin vihaamia Syyriaa, Irania ja Hizbollahia vastaan. Al-Monitorin mukaan Venäjän sotilaallinen tuki Syyrialle on siis geopoliittista pakkopullaa, jolla Putin varmistaa sotilastukikohtiensa tulevaisuuden.

Venäjä on siis tällä hetkellä asemoimassa itseään uudelleen Lähi-idässä lämmittelemällä välejä Amerikan perinteisten liittolaisten kanssa.

Vaikka Venäjä on ylläpitänyt Israelin vihaaman Iranin kanssa diplomaattisia ja kaupallisia yhteyksiä, al-Monitor muistuttaa, että kyse ei ole strategisesti tärkeästä yhteistyöstä. Iranin ja Venäjän yhteydet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne on helppo tarpeen tullen katkaista nopeasti.

Julkaisun mukaan on erittäin mahdollista, että Venäjä käyttää Syyrian ja Iranin hallituksia vain astuinlautana pyrkiessään lisäämään vaikutusvaltaansa Lähi-idässä ja kansainvälisesti. Tulevaisuudessa Venäjä todennäköisesti viilentää välejään Syyriaan ja Iraniin sekä lisää yhteistyötä Israelin, Turkin ja Saudi-Arabian kaltaisten maiden kanssa.

Venäjä ei käy siis sotaa sionismia vastaan, vaikka useat vaihtoehtomediat mielellään niin väittävätkin. Al-Monitor kirjoittaa, että Venäjälle tärkeintä on, että Yhdysvallat alkaa kohdella sitä tasavertaisena maailmanpoliittisena voimana.

Kyse ei ole vain Venäjästä ja Putinista.

Israel ja Venäjä lähestyvät ”symbioosia”

Aiemmin tässä kuussa al-Monitor kirjoitti, että Venäjä ja Israel ovat kehittämässä ”symbioottista suhdetta”, joka on niin vahva, että se kestää jo pienet kiistat esimerkiksi Jerusalemin perinnöstä.

Julkaisun mukaan Venäjän läsnäolosta on ollut Israelille jopa hyötyä Syyrian sodan aikana. Putin on nimittäin pyrkinyt varmistamaan, etteivät Israel-vastaiset järjestöt ole kyenneet käyttämään Syyrian kaaosta hyväkseen:

Venäläisten upseerien läsnäolon vuoksi […] Damaskos ei ole tohtinut käyttää voimaa Israelia vastaan, mikä on parasta, mitä [Israelin pääministeri Benjamin] Netanjahu voisi edes toivoa nykyisessä tilanteessa.

Israelin pääministeri on matkustanut Venäjälle kahdesti tänä vuonna. Hän on kertonut Putinin vakuuttaneen hänelle, ettei [Syyriasta] tulla konfliktin aikana hyökkäämään Israeliin. Edes Yhdysvallat, Israelin lähin liittolainen, ei ole kyennyt antamaan Israelille yhtä hyviä takuita.

Siksi Moskova ja Jerusalem ovat päättäneet toimia yhteistuumin Syyriassa ja jakaa esimerkiksi tiedustelutietoa.”

Al-Monitor muistutti, että Venäjä on esimerkiksi pyrkinyt estämään asekuljetukset Israelin pelkäämälle Hizbollah-järjestölle. Venäjä on antanut Israelille myös luvan hyökätä Hizbollahin jäseniksi epäiltyjä ihmisiä vastaan.

Koska Yhdysvaltojen ”pelätään” vähentävän sotilaallista toimintaa Lähi-idässä tulevaisuudessa, aikoo Israel al-Monitorin mukaan todennäköisesti tukeutua entistä voimakkaammin Venäjän apuun.

Kuten uutisoimme syyskuussa, pyrkii Israel käyttämään Venäjää myös suojakilpenään YK:ta ja kansainvälistä diplomaattista kritiikkiä vastaan.

Israel pitää Putinia erittäin hyödyllisenä liittolaisena, koska tämä ei edes esitä välittävänsä palestiinalaisten tilanteesta. On siis hyvin mahdollista, että juutalaisvaltion yhteistyö Venäjän kanssa vain lisääntyy vastaisuudessa.

 

Lue myös:

Venäjä: puolesta vai vastaan?
Suomi kouluttanut terroristeja hyökkäämään Iraniin
IMF:n juutalaistaustainen johtaja kiristää Irania
Holokaustirevisionistien ystävästä Iranin seuraava presidentti?

3 kommenttia

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat