Yhdysvalloissa tikittää uusi velkapommi

Edellinen kansainvälinen finanssikriisi alkoi Amerikan kiinteistömarkkinoilta, jotka ajautuivat kaaokseen juutalaisen Ronald Arnallin kehittämien ”valehtelijoiden lainojen” vuoksi. Nyt uusi hieman vastaava velkainnovaatio kylvää sijoittajiin pelkoa.

Financial Times (FT) julkaisi viikonloppuna artikkelin ”Wall Streetin pelkoa herättävistä arvopapereihin perustuvista luotoista”.

Kansainvälisen pankkikartellin pääkaupungin uusin villitys ovat niin sanotut SBL-lainat (securities-based loan), joilla pankkiirit pyrkivät keinotekoisesti kasvattamaan yhtiöidensä ”kannattavuutta” lyhyellä aikavälillä.

SBL-lainojen periaate on yksinkertainen: lainaa hakeva asiakas vie sijoitussalkkunsa pankkiin ja käyttää omistamiaan arvopapereita luoton vakuuksina. Yritysten osakkeita ja velkakirjoja vastaan pankit antavat yleensä lainan, joka on arvoltaan noin 70 prosenttia vakuudesta. Valtioiden velkakirjoja vastaan myönnetyn luoton arvo on noin 90 prosenttia.

Lainanottajan kannalta ainut kulutusrajoite on se, ettei hän saa sijoittaa lainarahoja uusiin arvopapereihin. Lainarahat sijoitetaankin yleensä esimerkiksi luksushäihin ja kalliisiin asuntoihin.

Riskit ovat selvät: kun suhdanne vaihtuu ja taantuma iskee, vakuuksina käytettyjen osakkeiden ja velkakirjojen määrä saattaa syöksyä hetkessä alas.

Lukemattomat pankkien asiakkaat voivat osakekurssien romahtaessa ajautua maksukyvyttömyyteen, mikä voi käynnistää pankkikriisin ja kansainvälisen dominoefektin.

Suomi haavoittuvaisessa asemassa

FT:n mukaan riskit kasvavat päivittäin, sillä edulliset SBL-lainat houkuttelevat pankeille jatkuvasti uusia asiakkaita. Pankit markkinoivat SBL-luottoja erittäin aggressiivisesti kasvattaakseen volyymiään.

Esimerkiksi Morgan Stanleyn myöntämien SBL-lainojen määrä on kasvanut muutamassa vuodessa kymmenillä miljardeilla dollareilla.

Pankkisääntelyä vastustavan rikollisen finanssisektorin aggressiivisen lobbaustoiminnan vuoksi edes viranomaiset eivät tiedä, kuinka suureksi SBL-lainojen määrä on Amerikassa ehtinyt jo paisua. Kuten aina, pankit tulevat kiihdyttämään luotottamista aina siihen asti, että kupla puhkeaa ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.

Amerikan suurin rahoitusalan itsenäinen valvoja Finra on jo varoittanut, etteivät pankkien asiakkaat ole usein edes perillä SBL-lainojen riskeistä. Pankkien kannalta on tietysti vain hyvä, etteivät asiakkaat tiedosta sopimusten vaaroja. Mitä enemmän riskilainoja kansalaisille, sitä muhkeampia bonuksia pankkiireille.

FT:n haastatteleman Paul Meyerin mukaan SBL-luotottajien rikokset tulevat paljastumaan vasta kun on liian myöhäistä – finanssikriisin jo puhjettua.

FT vertaa SBL-lainoja edellisen finanssikriisin synnyttäneisiin Ninja-lainoihin (no income, no job, no assets eli ”ei tuloja, työtä eikä varoja –lainat”).

Kuten olemme uutisoineet, Suomessa yksityisen velan määrä on kasvanut jo talousromahdusta enteilevälle tasolle. Voi hyvinkin olla, että seuraava suomalainen lama alkaa Amerikan SBL-luottojen synnyttämästä globaalista ketjureaktiosta.

 

Lue myös: Taloussanomat jätti jotain kertomatta Goldman Sachsista

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat