FED on manipuloinut dollaria jo sata vuotta

Vuoden 2013 jouluaaton aattona Yhdysvaltain keskuspankki FED täytti sata vuotta. Valtamedia pysyi kuitenkin yllättävän hiljaa tästä merkittävästä virstanpylväästä. Epäilemättä valtamediassa tiedetään vallan hyvin, että yhä useammat miljoonat työläiset niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin alkavat tajuta, että täysi vuosisata keskuspankkimonopolia yksityisten koronkiskojapankkiirien käsissä alkaa olla liikaa. Aivan liikaa!

”Oli ilta ennen joulua… ja talo hiljainen, ei kuulu ääntä askelten, ei edes pienten hiirien.” Nämä runon sanat kirjoitti 1800-luvun amerikkalainen runoilija Clement Clarke Moore ja ne kuvaavat osuvasti näyttämöä sata vuotta sitten, kun laki keskuspankkitoiminnasta hyväksyttiin huomiota herättämättä kongressissa. Koko talo oli todellakin hiljainen, hiiret eivät hyppineet pöydällä edustajainhuoneessa tai senaatissa. Mutta suurimmat rotat olivat varmasti paikalla äänestämässä lain puolesta!

Vuonna 1913 Woodrow Wilson oli Yhdysvaltain presidentti ja ensimmäinen maailmansota oli vain kahdeksan kuukauden päässä. Kolme vuotta aiemmin oli järjestetty erittäin salainen kokous megapankkiiri J.P. Morganin yksityistilalla Jekyllsaarella Georgian rannikolla.

Bloomberg News kuvaili tapahtumaa artikkelissaan 15.02.2012 ”salaiseksi kokoukseksi, joka käynnisti suunnitelman Keskuspankista. Marraskuussa 1910 ryhmä hallituksen ja elinkeinoelämän johtajia laati voimakkaan uuden talousjärjestelmän, joka on selviytynyt läpi vuosisadan, kaksi maailmansotaa, Suuren Laman ja monta taantumaa.”

Se on Bloombergin versio. Ruma ja raaka totuus on luultavasti täysin päinvastainen: Marraskuussa 1910 ryhmä hallituksen ja elinkeinoelämän johtajia laati voimakkaan uuden talousjärjestelmän, joka laukaisi, edisti ja langetti niskoillemme konfliktien ja kansanmurhien vuosisadan, mukaan lukien kaksi maailmansotaa, suuren laman, useita taantumia ja järjestelmälliset megapankkien pelastuspaketit veronmaksajien rahoilla.

Vuonna 1995 amerikkalainen tutkija ja kirjailija G. Edward Griffin julkaisi ehdottomasti asiantuntevimman FED-selonteon, kuten keskuspankkia yleisesti kutsutaan talousmaailmassa ja valtamediassa. Kirjan nimi on The Creature from Jekyll Island. Griffinin kirja kuvaa, miten erittäin vaikutusvaltaisten pankkiirien, valtion virkailijoiden ja ulkomaalaisten agenttien huippusalainen ryhmä kokoontui suunnittelemaan Amerikan talouden, rahapolitiikan ja valuutan kaappausta, minkä turvin he voisivat jatkaa maailmanlaajuisilla valloitussodilla.

Bloombergin artikkelissa kuvataan, miten Rhode Islandin senaattori Nelson Aldrich, jonka tytär meni naimisiin John D. Rockefeller nuoremman kanssa, ”kutsui tuntemiaan miehiä, joihin hän luotti, tai ainakin vaikutusvaltaisia miehiä, joiden uskoi tulevan toimeen keskenään: apulaisvaltiovarainministeri Abraham Piatt Andrew, J.P. Morganin bisneskumppani Henry P. Davison, New Yorkin First National Bankin johtaja Charles D. Norton, Morganin ystävä ja pankkiirien trustin johtaja Benjamin Strong, National City Bankin johtaja Frank A. Vanderlip sekä Kuhn-Loebin osakas Paul M. Warburg, joka oli Saksan kansalainen.”

Paul Warburg oli todelliset aivot keskuspankin taustalla. Mielenkiintoista on myös se, että hänen pääkumppaninsa Kuhn-Loebilla, Jakob Schiff, oli juuri rahoittanut japanilaisten sotaa Venäjän tsaaria vastaan. Hän kanavoi myöhemmin 20 miljoonaa dollaria Brooklynissä elävän venäläispakolaisen kautta, jonka nimi oli Lev Davidovich Bronstein (tunnetaan paremmin Leon Trotskina), varmistaakseen Bolsevikkien vallankumouksen onnistumisen vuonna 1917.
FED ei nimestään huolimatta ole liittovaltion omistuksessa, eikä varantopankki eikä edes pankki.

Kyseessä on kummallinen järjestelmä. Virallisesti ”liittovaltion varantojärjestelmä” kontrolloi täydellisesti Yhdysvaltain dollaria, ei kuitenkaan Amerikan kansalaisten hyväksi, vaan palvellakseen yksityispankkeja, jotka omistavat sen ainutlaatuisia osakkeita ja osuuksia. Käytännössä keskuspankki on yli 95-prosenttisesti yksityisten omistama, se ei kuulu Yhdysvaltain hallintoon, eikä ole vastuussa millekään valtion organisaatiolle. Sillä ei ole mitään tekemistä liittovaltion hallituksen kanssa, sillä se on kokonaan valtion normaalin vallanjaon ja valvonnan ulkopuolella (Montesquieun vallan kolmijako-oppi).

Keskuspankki ei myöskään ”varaa” mitään varantoja, vaan painaa mielivaltaisesti kaiken sen rahan, mitä megapankkiirit ja vallan eliitti tarvitsee pitääkseen ”globaalin” maailman pyörimässä haluamallaan tavalla. Tähän kuuluvat myös useiden miljardien ”valuutan elvytykset”, joilla pidetään Goldman Sachs, Bank of America, CityCorp, Wachovia ja JP Morgan Chase tyytyväisinä ja ”terveinä”. Keskuspankki rahoittaa salaisia terroristioperaatioita hallitusten kaatamiseksi mm. Iranissa, Nicaraguassa, Argentiinassa, Kuubassa, Chilessä, Syyriassa, Libyassa, Vietnamissa ja monissa muissa maissa. Keskuspankin avulla käydään vuosikymmeniä kestäviä sotia Afganistania, Pakistania, Irakia, Afrikan ja Etelä-Amerikan maita vastaan. Keskuspankki tukee järkähtämättä ”piskuisen Israelin” kansanmurhaa Palestiinassa ja sen ”demokraattista” 400 ydinkärjen ydinaseohjelmaa. Wall Street on keskuspankin talutusnuorassa ja riippuvainen sen elintoimintojen ylläpidosta.

Viimeiseksi keskuspankki ei myöskään ole mikään ”pankki” eli rahatalouden instituutio, joka edistää todellisen talouden luototusta työväestön enemmistön tarpeiden tyydyttämiseksi. Sen sijaan keskuspankki edistää globaalien sotien, salaisten operaatioiden, koronkiskonnan, huumekauppiaiden ja globaalien pankkiirien taloutta.

Keskuspankki ei vastaa toiminnastaan kenellekään. Se ei selvästikään palvele Yhdysvaltain tai minkään muun valtion ”kansaa”. Sen tehtävä on palvella maailmanlaajuista valtaeliittiä ja suunnitella maailmanhallitusta nykypäivän monimutkaisen rahan ja vallan globaalin verkoston kautta, jonka muodostavat mm. Trilateraali komissio, Bilderberg-ryhmä, Ulkomaan suhteiden neuvosto (CFR), Maailman talousfoorumi ja muut vastaavat.

 
Totuus keskuspankin ex-johtajan suusta

Journalisti Jim Lehrer haastatteli PBS:n ohjelmassa News Hour 18. syyskuuta 2007 kymmeniä vuosia keskuspankin johtajana toiminutta Alan Greenspania, joka on toiminut myös JP Morgan -pankissa.

Jim Lehrer: ”Millainen on oikeanlainen suhde keskuspankin johtajan ja Yhdysvaltain presidentin välillä?”

Alan Greenspan: ”No, ensinnäkin FED on itsenäinen ja riippumaton virasto ja se tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että valtion hallinnossa ei ole mitään virastoa tai yksikköä, joka voisi kumota keskuspankin tekemiä päätöksiä. Niin kauan kuin asetelma on tämä, eikä hallitus, kongressi tai kukaan muukaan pyydä meitä tekemään asioita muulla tavoin kuin mitä me pidämme oikeana, sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, millainen presidentin ja FED:in johtajan välinen suhde on.”

Anteeksi mitä? Varsinkin amerikkalaisten kannattaa lukea äskeinen lause pariinkin otteeseen. Keskuspankkijärjestelmä on koko amerikkalaisen ”supervalta”-statuksen ytimessä. Selitän, miten tämä FED:in huijaus toimii esimerkiksi jonkun argentiinalaisen kannalta (kirjoittaja on argentiinalainen suom. huom.). Argentiina on sorrettu maa, jota globaali valtaeliitti on hyväksikäyttänyt toistuvasti paikallisten agenttien kautta, jotka toimivat rahavallan ja ”demokratian” nimissä.

Kun Argentiina tarvitsee sadalla dollarilla öljyä, lääkkeitä tai muuta tuontitavaraa, argentiinalaisten pitää ansaita 100 dollaria työllä ja viennillään. Kun Yhdysvallat tarvitsee sadan dollarin edestä öljyä, lääkkeitä tai muuta, sen tarvitsee vain laittaa keskuspankki painamaan 100 dollarin edestä ”valuuttaa” ja se on sillä hoidettu. On helppo todeta, että tällainen ”järjestelmä” helpottaa suuresti ”supervaltana” olemista.

No tietenkään järjestelmä ei ole aivan näin yksinkertainen, mutta tämä selittää kuitenkin melko selkeästi, miten koko dollarin valtajärjestelmä periaatteessa toimii. Se selittää myös sen, miksi eliitti ei siedä kenenkään haastavan dollarin asemaa.

 
Keskuspankki jyrää

Miettikäämme maailmaa öljymarkkinoita. Se on monopoli, jota hoidetaan kolmesta globaalista keskuksesta käsin: New York, Lontoo ja Dubai. Tarkoituksena on varmistaa, että ”petrodollarit” liikkuvat kaikkialla maailmassa viikon jokaisena tuntina ja vain satunnaisen pieni osa virtaa takaisin Yhdysvaltojen rahatalouteen.

Siksi Saddam Husseinin päättäessä vuoden 2002 lopulla käyvänsä länsimaiden kanssa YK:n luvalla vaihtokauppaa ”miljardilla dollarilla Irak-öljyä ruokaa vastaan” euroissa dollarien sijaan, hänen luonaan vieraili heti maaliskuussa 2003 keskuspankin sotilasosasto.
Siksi Muammar Gaddafin kävi heikosti, kun hän oli käynnistämässä vuonna 2011 Pohjois-Afrikan öljymaiden yhteistä kulta-dinaaria. Hän sai vieraita rauhanpalkinto-Barackilta ja Babylon-Hillarylta. Alkaako kaava hahmottua?

Mutta keskuspankin globaali rahatalouden orjuuttamisjärjestelmä ei ole suuntautunut vain Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Se käynnistyi sata vuotta sitten orjuuttaen kaikessa hiljaisuudessa koko Amerikan kansan, jota sen olisi tarkoitus palvella.

Näin järjestelmä toimii. Hallitus päättää laittaa lisää rahaa kiertoon – kaikki tutut erisuuruiset dollarisetelit. Sen sijaan, että hallitus pyytäisi valtion rahapajaa painamaan seteleitä murto-osa kustannuksin (paperin ja musteen osalta), se pyytää keskuspankin yksityisiä pankkiireja painamaan setelit valtiovarainministeriölle, joka antaa keskuspankille vastineeksi korkoa tuottavia valtion velkakirjalainoja. Näistä muodostuu miljardien dollarien tuotot, jotka kanavoituvat keskuspankin kautta yksityispankkien eliitille.

Suunnitelma viimeisteltiin jo sata vuotta sitten, kun ennen keskuspankkilain hyväksymistä vuonna 1913 oli laadittu jo suunnitelma valtion omien rahojen painamisesta aiheutuvien kulujen lypsämiseksi amerikkalaisilta: Tuloverotus! Kyseessä oli itse asiassa kongressin vuonna 1909 hyväksymä 16. lisäys perustuslakiin, joka hyväksyttiin tuloverolaiksi helmikuussa 1913. Näin kansainväliset pankkiirit saivat narutettua amerikkalaiset maksamaan verojen kautta heidän omien rahojensa painamisen yksityisen ja riippumattoman keskuspankin toimesta ja sotimaan heidän sotiaan ympäri maailmaa ilman, että suurin osa väestöstä tajuaa yhtään mitään.

On selvää, että keskuspankki on koko USA:n hallituksen, kongressin, Valkoisen talon ja korkeimman oikeuden yläpuolella, sillä viimeiseen viiteen vuosikymmeneen kukaan ei ole pystynyt asianmukaisesti tarkastamaan keskuspankin kirjanpitoa ja taseita. Ei sillä, etteikö meitä olisi varoitettu. Vuonna 1923 Minnesotan kansanedustaja Charles Lindbergh, kuuluisan lentäjän isä, varoitti asiasta: ”Rahajärjestelmä on annettu keskuspankkineuvoston (Federal Reserve Board) käsiin, joka valvoo rahataloutta puhtaasti voittoa tavoittelevan ryhmän alaisuudessa. Järjestelmä on yksityinen ja luotu ainoastaan tuottamaan mahdollisimman suuret voitot käyttämällä muiden rahoja.”

1960-luvulla republikaanisenaattori ja presidenttiehdokas Barry Goldwater sanoi: ”Useimmilla amerikkalaisilla ei ole todellista käsitystä kansainvälisten rahalaitosten toiminnasta. Keskuspankkijärjestelmän tilejä ei ole koskaan tarkastettu, se toimii kongressin vallan ulottumattomissa ja manipuloi Yhdysvaltain valtionvelkaa.” Nykyään samanlaista viestiä on yrittänyt tuoda julki entinen kansanedustaja Ron Paul.

Jopa presidentti John Kennedy ymmärsi tämän antaessaan virallisen erityismääräyksen nro 11110 kesäkuun 4. päivä 1963, jolla hän määräsi valtiovarainministeriön painamaan korotonta rahaa 4,3 miljardin dollarin edestä, ohittaen näin täysin keskuspankin. Myös hän kohtasi joitakin vakavia ongelmia, alle puoli vuotta myöhemmin Dallasissa marraskuun 22. päivä, keskellä kirkasta päivää, avoautossaan.

 
Joko alkaa riittää?

Voisi luulla, että niinkin tärkeä kysymys, kuin antaako sadan vuoden jälkeen yksityisen keskuspankin jatkaa samaa rataa vai pitäisikö sitä uudistaa rankasti tai jopa lakkauttaa, olisi kaikkien amerikkalaisten huulilla ja kansainvälisen median keskipisteessä. Emme ole kuitenkaan kuulleet hiiskaustakaan Yhdysvaltain hallitukselta, kongressilta tai poliitikoilta, emme mitään muun maailman johtajilta, valtamedialta tai edes akateemisesta maailmasta.
Joten kaikki te planeettamme johtavat megapankkiiriparasiitit: Jouluna voitte juhlia sadan vuoden juhlapäivää universumin valtiaina ja orjapiiskureina samppanjan ja ilotulitusten kera. Ja joulun jälkeen jatkuu teidän arkinen raadantanne koko maailman ristiinnaulitsemiseksi. ”Business as usual”

Alkuperäinen artikkeli Adrian Salbuchin verkkosivuilla.