Miten Hitler uhmasi pankkiireja

Usein kuulee muistuteltavan, että Wall Street ja juutalaispankit ”rahoittivat Hitleriä”. On olemassa paljon todisteita siitä, että Wall Street ja juutalaiset pankkiirit todellakin auttoivat rahoittamaan Hitleriä ainakin aluksi. Osittain syynä oli, että se auttoi pankkiireja rikastumaan ja osittain Hitleriä tuettiin Stalinin kontrolloimiseksi. Saksa kuitenkin pääsi lopulta vapaaksi kansainvälisten pankkien kahleista, jolloin pankkiirit julistivat Saksaa vastaan maailmansodan.

Tarkasteltaessa aihetta tarkemmin väite ”juutalaiset rahoittivat Hitleriä” muuttuu merkityksettömäksi. Losangelesilainen asianajaja Ellen Brown käsittelee aihetta kirjassaan Velan verkko.

Hitlerin astuessa valtaan Saksa oli toivottomasti velkaantunut. Versailles’n häpeäsopimus oli langettanut raskaat sotakorvaukset saksalaisten maksettavaksi vaatimalla, että maa maksaisi kaikkien sotaan osallistuneiden valtioiden sotakulut. Korvausten kustannukset olivat kolme kertaa suuremmat kuin koko Saksan omaisuus.

Yksityiset valuuttakeinottelijat aiheuttivat Saksan markan sukelluksen, joka ennakoi yhtä modernin aikakauden pahimpia hyperinflaatioita. Kottikärryllinen 100 miljardin markan seteleitä ei riittänyt enää edes leivän ostoon. Valtion rahakirstu oli tyhjä. Lukemattomia koteja ja maatiloja menetettiin keinottelijoille ja yksityisille (juutalais-) pankeille. Saksalaiset elivät loukoissa nälkäkuoleman partaalla.

Mitään tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut – kansallisen valuutan totaalinen romahdus ja yksityisten säästöjen ja yritysten täydellinen tuho. Kaiken lisäksi maailma syöksyi globaaliin lamaan. Saksalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua kansainvälisten (enimmäkseen juutalaisten) pankkien valtaan vuoteen 1933 asti, jolloin kansallissosialistit astuivat valtaan. Saksan hallitus päätti nujertaa kansainväliset pankkikartellit ja laski liikkeelle oman rahan. Maailman juutalaiset vastasivat julistamalla maailmanlaajuisen boikotin Saksaa vastaan.

Hitler aloitti kansallisen velkaohjelman suunnittelemalla julkisia töitä, jotka sisälsivät tulvien hallintaa, julkisten rakennusten ja yksityisten kotien korjausta ja jälleenrakentamista sekä uusien teiden, siltojen, kanavien ja satamien rakentamista. Kaikki maksettiin rahalla, joka ei enää tullut kansainvälisiltä yksityispankeilta.

Näiden erilaisten ohjelmien arvioidut kustannukset määrättiin miljardiin kansallisen valuutan yksikköön. Maksaakseen tämän Saksan hallitus (eivät kansainväliset pankit) julkaisi vaihdon välineeksi Öffa-velkakirjat (Arbeitsbeschaffungswechsel eli ’työnkorvaussetelit’). Kansallissosialistit saivat näin työllistettyä miljoonia ihmisiä julkisen infrastruktuurin rakentamiseen ja kaikki maksettiin Öffa-velkakirjoilla.

Saksan Reichsmark ei ollut enää kullalla taattu (kulta kuului kansainvälisille pankeille). Se oli käytännössä kuitti valtiolla tuotetusta työstä ja toimitetuista materiaaleista. Hitler sanoi: ”Jokaista painettua Reichsmarkia kohden vaaditaan markan arvosta työtä tai tuotteita.” Valtio maksoi työntekijöille Öffa-seteleillä, joita työntekijät käyttivät maksaakseen toisilleen muista tuotteista ja palveluista. Näin Saksa loi lisää työtä ja työpaikkoja ja saksalaiset kiipesivät kansainvälisten pankkien heille kaivamasta velkakuopasta.

Kahdessa vuodessa työttömyysongelma oli ratkaistu ja Saksa seisoi taas omilla jaloillaan. Saksalla oli vakaa valuutta, ei velkaa, ei inflaatiota ja samaan aikaan kansainvälisten pankkien hallitsemissa Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa oli miljoonia ihmisiä vailla työtä. Viidessä vuodessa Saksa kipusi Euroopan köyhimmästä valtiosta rikkaimmaksi.

Saksa pystyi jopa elvyttämään ulkomaankaupan huolimatta kansainvälisten pankkien kieltäytymisestä myöntää Saksalle ulkomaista velkaa ja huolimatta juutalaisten maailmanlaajuisesta Saksan boikotoinnista. Saksa onnistui tässä käymällä suoraa vaihtokauppaa ulkomaiden kanssa vaihtamalla tuotteita ja hyödykkeitä ohittamalla pankkien välikädet. Saksa kukoisti, sillä vaihtokauppa eliminoi ulkomaan velan ja kauppataseen alijäämän. Nykyaikana Venezuela tekee samaa vaihtamalla öljyä hyödykkeisiin, lääkkeisiin jne. Siksi pankit yrittävät pistää Venezuelan ahtaalle.

Saksan taloudellinen vapaus ei kestänyt kauaa, mutta se jätti jälkeensä useita monumentteja, kuten kuuluisan autobaanan, maailman ensimmäisen kattavan moottoritieverkoston.

Rothschildin asiamies Hjalmar Schact, joka toimi jonkin aikaa Saksan keskuspankin johtajana, tiivisti asian amerikkalaisen pankkiirin kommentoidessa: ”Tri Schacht, teidän pitäisi tulla Yhdysvaltoihin. Meillä on paljon rahaa ja se on todellista pankkitoimintaa”, mihin Schacht vastasi: ”Teidän pitäisi tulla Berliiniin. Meillä ei ole rahaa ja se on todellista pankkitoimintaa.” Schacht oli todellisuudessa Rothschildin agentti ja kannatti Saksaa vastustavia yksityisiä pankkiireja, mikä palkittiinkin Nürnbergin oikeudenkäynnissä, kun kaikki syytteet häntä vastaan hylättiin.

Tämä taloudellinen vapaus teki Hitleristä erittäin suositun saksalaisten keskuudessa. Saksa oli pelastunut englantilaiselta talousteorialta, jonka mukaan kaikki valuutta pitää lainata kultaa vastaan, jonka omistavat yksityiset ja salaiset pankkikartellit, kuten Yhdysvaltain tai Euroopan keskuspankit, sen sijaan että valuutan laskisi liikkeelle valtio kansansa hyväksi.

Kanadalainen tutkija tri Henry Makow (itsekin juutalainen) sanoo pääsyyn pankkien Saksaa vastaan julistamaan maailmansotaan olleen se, että Hitler ohitti pankit luomalla oman rahansa, mikä vapautti saksalaiset. Mikä pahinta, tuo vapaus ja vauraus uhkasi levitä muihinkin maihin. Hitler oli pysäytettävä!

Makow lainaa C. G. Rakovskyn kuulustelupöytäkirjoja vuodelta 1938 kertoessaan taustoja. Rakovsky oli Trotskyn lähipiiriä ja yksi venäläisen bolsevismin perustajista. Hän joutui näytösoikeudenkäynnin tuomittavaksi Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa. Rakovskyn mukaan Hitleriä rahoittivat aluksi kansainväliset pankit asiamiehensä Hjalmar Schachtin kautta, tarkoituksenaan yrittää hallita Stalinia, joka oli anastanut vallan pankkiirien asiamieheltä Trotskylta. Hitleristä tuli kuitenkin Stalinia suurempi uhka hänen alettua painaa omaa rahaa. Stalin astui valtaan jo vuonna 1922, 11 vuotta ennen Hitleriä.

Rakovsky: ”Hitler otti haltuunsa rahan luomisen etuoikeuden, eikä vain fyysisen rahan, vaan finanssitalouden instrumentit myös. Hän otti haltuunsa rahaväärennöksen koneiston ja pisti sen toimimaan kansan hyväksi. Voiko kukaan kuvitella, miten maailma olisi muuttunut, jos tämä ideologia olisi levinnyt muihin maihin?”
– Henry Makow: Hitler ei halunnut sotaa (21.03.2004)

Taloustieteilijä Henry C. K. Liu kirjoittaa Saksan merkittävästä talousuudistuksesta: ”Natsit pääsivät valtaan 1933 Saksan talouden ollessa raunioina raskaiden sotakorvausvelvoitteiden vuoksi ja ulkomaisten sijoitusten ja lainojen mahdollisuuksien ollessa toivottomat. Ulkomaan velkojen riippumattoman rahapolitiikan ja julkisten töiden täystyöllisyyden mahdollistamana Kolmas Valtakunta pystyi muuttumaan vararikkoisesta Saksasta, jolta oli riistetty kaikki siirtomaat, Euroopan vahvimmaksi taloudeksi neljässä vuodessa, jo ennen asevarustelun alkua.”
– Henry C. K. Liu: Natsismi ja Saksan talousihme (24.05.2005)

Sheldon Emry kommentoi: ”Saksa laski liikkeelle velasta ja koroista vapaan rahan vuonna 1935, mikä varmisti Saksan ihmeellisen nousun lamasta maailmanmahdiksi viidessä vuodessa. Saksan valtio rahoitti kaikki toimintansa vuodesta 1935 vuoteen 1945 ilman kultaa ja ilman velkaa. Vaati koko kapitalistisen ja kommunistisen maailman tuhota Saksan vallankumous ja tuoda Eurooppa jälleen pankkiirien hallintaan.”
– Sheldon Emry: Miljardit pankeille – velat kansalle (1984)

Näitä tosiasioita ei kerrota missään oppikirjoissa, sillä juutalaiset omistavat suurimman osan kustantamoista. Tieto joka kuitenkin kaikkialta löytyy, on Weimarin tasavallan hyperinflaatio vuonna 1923. Nykyajan oppikirjat käyttävät tätä inflaatiota hyväkseen kääntäessään totuuden päinvastaiseksi. Saksan markan hurjaa arvon alenemista käytetään esimerkkinä, miten asiat menevät pieleen, jos valtiot yrittävät painaa omaa rahaa sen sijaan, että lainaisivat sitä yksityisiltä pankkikartelleilta.

Todellisuudessa Weimarin talouskriisi alkoi Versailles’n sopimuksen sanelemista mahdottoman suurista sotakorvauksista. Hjalmar Schacht vastusti Saksan hallituksen oman rahan painamista. Hänen mukaansa ”Versailles’n sopimus oli taitavasti laadittu suunnitelma Saksan talouden tuhoamiseksi. Saksalla ei ollut mitään mahdollisuutta pitää päätä pinnalla, paitsi ryhtyä painamaan lisää rahaa, mikä aiheutti inflaatiota.” Schacht toistaa valhetta Saksan hallituksen aiheuttamasta Weimarin inflaatiosta, mutta kirjassaan Rahan taika vuodelta 1967 hän paljastaa, että uutta valuuttaa pumppasi YKSITYINEN keskuspankki Reichsbank. Weimarin tasavallan hyperinflaation takana oli siis YKSITYINEN PANKKI, eikä Saksan hallitus.

Saksan keskuspankki Reichsbank oli Yhdysvaltojen keskuspankin tavoin valtion nimitettyjen virkamiesten valvoma, mutta toimi yksityisten hyödyksi. Inflaation muutti hyperinflaatioksi ulkomaisten sijoittajien keinottelu niiden myydessä valuuttaa lyhyeksi ennakoiden sen arvon putoamista. Shorttaamalla sijoittajat lainasivat valuuttaa, myivät sen, odottivat sen heikkenemistä ja ostivat takaisin ja maksoivat alkuperäisen lainan.

Saksan markalla keinottelu oli mahdollista, sillä YKSITYISOMISTEINEN Reichsbank (joka ei vielä ollut kansallissosialistien kontrolloima) loi suunnattomia määriä valuuttaa lainattavaksi. Tuo valuutta luotiin samalla tavoin kuin US-dollari tänä päivänä, eli kirjaamalla se kirjanpitoon ja lainaamalla paperiraha koron korolla ulos. Keskuspankin ollessa kyvytön täyttämään valuutan ahnetta kysyntää sallittiin muiden yksityispankkien luoda samalla tavoin valuuttaa lainattavaksi. Tuloksena oli huikea ylivelkaantuminen ja hyperinflaatio.

Siten Schachtin itsensä mukaan Saksan hallitus ei aiheuttanut Weimarin hyperinflaatiota. Päinvastoin juuri hallitus (kansallissosialistien vallassa) sai hyperinflaation kuriin. Reichsbank asetettiin tiukkaan valtion kontrolliin ja kansallissosialistit varmistivat, ettei ulkomainen keinottelu ollut enää mahdollista. Yksi keinoista oli estää yksityisten pankkien leikkirahalainojen helppo saatavuus. Hitler sai Saksan jaloilleen hallituksen julkaistessa Öffa-velkakirjat.

Rothschildin agentti Hjalmar Schacht kieltäytyi julkistamasta uutta Öffa-seteliä ja sai siten potkut Reichsbankin johdosta. Kuitenkin myöhemmissä muistelmissaan hän myönsi, ettei hallituksen tarvitseman oman vaihtovälineen julkaiseminen aiheuttanut klassisen talousteorian ennustamaa inflaatiota. Hyperinflaation aiheuttaa hallitsematon keinottelu ja spekulointi, joka yhdistettynä (yksityisten pankkikartellien) velkaan johtaa katastrofiin. Toisaalta hallituksen laskiessa liikkeelle valuuttaa huolellisesti säännöstellen se auttaa kysynnän ja tarjonnan kasvua käsi kädessä vaikuttamatta hintoihin. Siten ei ole inflaatiota, ei velkaa, ei työttömyyttä, eikä tarvetta tuloveroille.

Luonnollisesti tämä kauhistuttaa pankkiireja, sillä se riistää heiltä vallan. Se kauhistuttaa myös äärijuutalaisia, sillä heidän valtansa pankkimaailmassa sallii heidän ostaa median, hallitukset ja kaiken muun. Siksi kehotan niitä, jotka väittävät ”juutalaisten rahoittaneen Hitleriä” tutustumaan yllä lueteltuihin tosiasioihin.

Abdul Alhazredin alkuperäinen artikkeli englanniksi Wake Up From Your Slumber -sivuilla.