Lennart Bengtsson ja kiistelty ilmastontutkimus

Professori Lennart Bengtsson on ehkäpä Pohjolan ansioitunein ilmastotutkija. Hänet on palkittu todella monilla palkinnoilla. Lennart Bengtssonin tutkimuksiin, uraan ja hänen saamiinsa tunnustuksiin voit tutustua täällä.

Sään tai ilmaston ennustamiseen liittyviä tutkimuksia Bengtssonilla taitaa olla enemmän kuin meidän Ilmatieteen laitoksemme tutkijoilla yhteensä. Hän on yksi tuon tutkimusalan pioneereja ellei jopa isiä Euroopassa.

Viime aikoina professori Bengtssonilla on ollut vaikeaa, sillä hänestä on yritetty tehdä luopio tai vähintään seniili vanhus. En lähde selittelemään tuon asian taustoja enempää, sillä mielestäni Bengtsson osaa kertoa asiansa valistuneelle lukijalle omin sanoin. Alla on Bengtssonin oma kirjoitus, jonka lainasin Uppsalainitiativet-blogista. Siitä voi päätellä yllättävän monia asioita ilmastotutkimuksen virtauksista ja kirjoittajan rehellisyydestä tai ajatuksen kirkkaudesta. Kahdesta jälkimmäisestä minä en löydä moitittavaa. Mutta lue vanhan professorin teksti itse, ja muodosta oma mielipiteesi.

Lennart Bengtsson: Näkemykseni ilmastotutkimuksesta

Viime viikkoina on esitetty paljon spekulaatioita kannastani ja tieteellisestä näkökulmastani ilmastotutkimukseen. En ole koskaan hakenut julkisuutta, ja melkoisella haluttomuudella aloin kirjoittaa artikkeleita julkiseen mediaan. Haluttomuuteni osallistua julkiseen debattiin johtuu ystävästäni Sven Öhmanista, kielitieteilijästä, joka kirjoitti semantiikasta ja siitä, millaisiin vaikeuksiin asiantuntijat voivat joutua yrittäessään viestiä suurelle yleisölle. Sanoilla ja käsitteillä on eri merkityksiä, ja niitä tulkitaan eri tavoin riippuen lukijan taustasta ja tietotasosta. Joskus se voi johtaa tuhoisiin väärinkäsityksiin.

Näin voi käydä myös ilmastoon ja ilmastoennusteisiin liittyvien käsitteiden kanssa. Ilmasto on vain kaikkien sääilmiöiden summa jonain sovittuna aikajaksona. Tuon aikajakson pituutta ei voida tiukasti määrittää, mutta sen pitäisi kattaa ainakin 100 vuotta. Kaiketi käytännöllisistä syistä johtuen meteorologit ovat ottaneet käyttöön 30 vuoden jaksot. Pelkästään tästä johtuen voi olla vaikeaa päätellä, onko ilmasto muuttumassa vai ei, sillä riittävän pitkiä ja yhtenäisiä aikasarjoja ei usein ole olemassa… Kaaosteoriasta johtuen on käytännössä mahdotonta ennustaa ilmastoa, sillä säätäkään ei kyetä ennustamaan yhtä tai muutamaa viikkoa pidemmälle ajalle. Tästä johtuen ilmastolaskelmat jäävät epävarmoiksi vaikka kaikki mallinnusten yhtälöt olisivat täydellisiä.

Kaikista näistä asioista huolimatta ilmastotutkimus on kehittynyt paljon ennen kaikkea avaruudesta tehtyjen havaintojen ansiosta. Tällaisia ovat mahdollisuus mitata merien tilavuus ja massa. Lämpötiloja ja vesihöyrypitoisuuksia voidaan mitata satelliiteista. Tietämyksemme aiemmista ilmasto-olosuhteista on lisääntynyt merkittävästi.

Yleisön vaikuttuminen tästä ei ole yllättävää, ja se heijastuu luottamuksena ilmastoennusteisiin ja mahdollisuuteen ennustaa maapallon tuleva ilmasto. Sitä vahvistaa YK:n valvonnan alla tapahtuva kansainvälinen yhteistyö. Tähän toimintaan osallistuvien tutkijoiden näennäinen yhtenäisyys on luonut lujan luottamuksen IPCC:n ilmastomallinnuksiin ainakin Ruotsissa. Ruotsin ilmatieteen laitoksen (SMHI) paikalliset ja 100 vuoden päähän ulottuvat ilmastosimulaatiot ovat vaikuttavia osoittaessaan yksityiskohtaisesti ja hienolla grafiikalla, millaiseksi ilmasto muuttuu Östergötlandissa tai Västerbottenissa. Tämä on äärimmäisen arvokasta tietoa paikallisille ilmastoasiantuntijoille ja suunnittelijoille, jotka työskentelevät kuumeisesti välttääkseen tulevaisuuden tulvat ja metsäpalot. Yhteiskunta pyrkii hyvään.

Mutta valitettavasti asiat eivät ole niin hienosti, miltä ne näyttävät. Kaaosteoriasta johtuen säätä ja ilmastoa ei voi ennustaa [oikein]. Tulevan ilmaston näemme vasta, kun sen tulevaisuudessa kohtaamme. Tässä asiassa meitä ei auttaisi edes se, että tietäisimme tarkasti tulevat kasvihuonekaasujen määrät. Lisätään siihen vielä kaikki muu, mitä emme tulevaisuuden maailmasta tiedä. No, tämän pitäisi olla selvää jokaiselle, joka yksinkertaisesti [mielessään] siirtyy ajassa taaksepäin, ja tarkastelee siitä pisteestä nykyisyyttä. Daniel Boorstinin sanoin: ”Tiedon pahin vihollinen ei ole tietämättömyys. Se on kuvitelma tiedosta.”

Olen huolestunut siitä, että tämä on edelleen ongelmamme nykyisyydessä. Se on myös todellinen syy siihen, että olen osallistunut debattiin ilmastosta parin viimeisen vuoden aikana. En usko kenenkään kiistävän sitä, että olen ollut hyvin kriittinen niille, jotka täysin kiistävät kasvihuonekaasujen vaikutukset maapallon ilmastoon. Tämä ei olekaan ongelma. Kysymys on siitä, kuinka suurena, miten pian ja missä laajuudessa ”ilmastonmuutos” tapahtuu. Ja siitä ei ole 97 %:n yksimielisyyttä. Vielä vähemmän on yksimielisyyttä siitä, millainen on Västerbottenin ilmasto 80 vuoden kuluttua. Tästä johtuen SMHI:n kauniit kartat ovat harhaan johtavia, ja valitettavasti ihmiset saattavat pitää niitä luotettavina. SMHI:n ilmastotutkijat tietysti tietävät em. asian, mutta heidän tuotteidensa käyttäjille se ei ole selvää. Minun kollegani Hampurista, Guy Brasseur, kertoi minulle taannoin, että merkityksetön muutos heidän ilmastomallinnuksen mesosfäärissä – siis noin 70 km:n korkeudella – aiheutti sääsysteemin siirtymän Pohjois-Saksasta Alpeille, minkä tuloksena oli radikaali alueellinen ilmaston muuttuminen.

Vielä tätäkin hälyttävämpää on pyrkimys luoda sellainen yleinen käsitys, että sääilmiöt olisivat äärevöitymässä, tai että sellaista olisi jo tapahtunut. Lukuun ottamatta mahdollista sadannan lisääntymistä ja mahdollista trooppisten hurrikaanien voimistumista, joita ei ole vielä havaittu, ilmastomallinnuksissa ei ole merkkejä äärisäistä, ja vielä vähemmän merkkejä niistä on viime aikojen säähavainnoissa.  Tämän on vakuuttavasti osoittanut myös IPCC. [Säästä johtuvat] vahingot ovat kyllä kasvamassa kuten ovat myös maanjäristyksistä johtuvat, mutta tämä johtuu talouden kasvusta. On myös tärkeää muistaa, että sään ääri-ilmiöistä johtuvat ihmisten vahingoittumiset ovat vähentyneet merkitsevästi johtuen paremmista sääennusteista.

Ehkä kaikkein huolestuttavinta on pseudotutkimuksen lisääntyminen ilmastotutkimuksen piirissä. Tämä näkyy puolueellisuutena julkaista vain yhtä ilmastohypoteesia tukevia tutkimuspapereita ja kieltäytymisenä julkaista siitä poikkeavia tuloksia. Jopa äärimmäisen kylmää säätä, jollainen vallitsi viime talvena Yhdysvaltain koillisosissa ja Kanadassa, pidetään sen seurauksena kasvihuoneilmiön aiheuttamana.

Jos Karl Popper olisi elossa, me saisimme häneltä rajua kritiikkiä tällaisesta käytöksestä, jonka seurauksena tiedelehdet ovat haluttomia käsittelemään yksinkertaistettujen ilmastoarvioiden vastaisia asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi viimeiset 17 vuotta jatkunut merkityksetön lämpeneminen tai suorastaan lämpenemättömyys merien yllä ja merijään peittämän alueen kasvu Etelämantereen ympärillä. Kollegani ja minä olemme kohdanneet vähäistä ymmärrystä yrittäessämme näyttää, että havainnot osoittavat vähäisempää ilmastoherkkyyttä verrattuna mallinnuksilla laskettuihin. Sellainen käytös ei ehkä ole tarkoituksellista. Ehkä se liittyy kollegani Hans von Storchin sanoin sosiaaliseen rakenteeseen.

Yritykseni saattaa ilmastodebatti takaisin raiteilleen on johtanut melko rajuihin protesteihin. Minua ei ole leimattu vain [ilmasto-] skeptikoksi vaan myös [ilmastonmuutoksen] kieltäjäksi (= denialistiksi), ja olen saanut silmilleni rajua kritiikkiä kollegoiltani. Yhteyteni GWPF:an (Ilmastopolitiikkaa ja ilmaston lämpenemistä kriittisesti selvittävä säätiö) tuomittiin ennenkuulumattomiksi ja skandaalimaisiksi.

Minun on vaikeaa uskoa, että GWPF:n valtuustossa olevat ansioituneet juutalaistiedemiehet pitävät leimaamisesta denialistiksi. Alhaisinta on luultavasti ollut tulla leimatuksi ”maailmanluokan rikolliseksi” Englannin tuulivoimateollisuuden suunnasta. Haluan painottaa, että olen viime vuosina yleistyneen luonnontieteiden sosiaalisen rakennemuutoksen ankara vihollinen. Esimerkkinä kerrottakoon saksalaisten tiedepiirien yritys käynnistää ”hyvää” tutkimusta varmistaakseen, että luonnontieteissä ei harjoitettaisi sellaista, minkä he näkevät epäsosiaalisena uteliaisuustutkimuksena tutkimalla asioita, jotka eivät ole ”hyviä”.  Einsteinin ”epäsosiaalinen käyttäytyminen”, kun hän vastuunalaisen Bernin patenttitoimiston virkailijan työnsä ohessa tutki suhteellisuusteoriaa ja valosähköistä ilmiötä, oli tietysti tuomittavaa. Ja hän teki sen vielä työaikana! Jopa nykyiset ammattiliitot olisivat tuominneet sen!

Toivon, että nämä tekstirivit valaisevat näkökulmiani ja toimiani sekä ehkä lisäävät ymmärrystä motiiveihini.

Esipuhe ja käännös julkaistu alun perin Ilmastorealismia-sivuilla.