Muurahaismaailman loisissa on jotain tuttua

Luonnossa elää suuri määrä sosiaalisia loisia. Näitä ovat muun muassa orjuuttajamuurahaiset, jotka tunkeutuvat vieraan populaation ytimeen esittämällä vaaratonta.

Orjuuttajamuurahaiset ovat loisia, jotka eivät tahdo tehdä työtä ravinnon ja ylläpidon eteen. Ne kykenevät kuitenkin luomaan tyhjästä kemiallisia viestiaineita, feromoneja, joiden avulla muiden muurahaispopulaatioiden orjuuttaminen käy leikiten. Feromonien huumassa kantapopulaatio unohtaa oman etunsa ja luulee vihollista ystäväksi. Huumatut muurahaiset ovat valmiita uhraamaan oman itsenäisyytensä viholliselle.

Bert Hölldoblerin Muurahaiset-kirjan mukaan parasiittimuurahaisten nykyinen ”pääkaupunki” on Sveitsi – pankkien luvattu maa. Eniten parasiitteja on löydetty ja tutkittu Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Sosiaalisilla loismuurahaisilla on lukuisia erilaisia toimintamalleja. Suomessa verimuurahaiset voivat kaapata mustamuurahaisia ja pakottaa nämä hanttihommiin ja isäntälajin jälkeläisten kaitsijoiksi. Dramaattisimmin toimivat loiset, jotka hyökkäävät toisen yhteisön rakentamaan muurahaispesään ja jäävät sinne asumaan. Toisten pesässä eläviä muurahaisia kutsutaan inkviliineiksi. Sen sijaan, että orjat ryöstettäisiin ja kuljetettaisiin parasiittien omaan pesään, parasiitit muuttavat valmiiksi rakennettuun pesään ja pakottavat kantapopulaation työskentelemään niiden hyväksi.

Martinin, Drijfhoutin ja Guillemin Current Zoology –julkaisun tutkimuksessa ”Chemical deception among ant social parasites” tiivistetään loisten huippuunsa hiottu strategia:

”Sosiaaliloiset ovat kehittäneet lukuisia petosstrategioita. Loisten tehtävä on tunkeutua, selviytyä ja lisääntyä toisen populaation pesässä. Avaintekijä on kemikaalihuijaus, jonka vuoksi kantapopulaatio toivottaa tunkeutujat tervetulleiksi ja luulee parasiitteja lajitovereikseen.

Yleensä lajit suojelevat pesäänsä aggressiivisesti ulkopuolisilta. Loiset ovat kuitenkin mestarihuijareita, jotka ovat oppineet manipuloimaan muiden kykyä tunnistaa oman yhteisönsä jäsenet. […] Sosiaaliloisilmiö tarkoittaa kahden populaation yhteiseloa samassa pesässä. Vieras populaatio käyttää isäntiä hyväkseen.”

Parasiitit itse ovat taantuneet niin surkeiksi, etteivät ne enää osaa hankkia ravintoa omin neuvoin. Niiden ainut taito on luoda feromoneja ja ryöstää niillä muiden omaisuus sekä vapaus. Esimerkiksi Polyergus rufescens –laji on niin surkastunut, ettei se kykene edes syömään itse, vaan orjuutetun kantapopulaation on syötettävä sitä.

Hyökkäys alkaa, kun parasiittilajiin kuuluvat siivekkäät naaraat ja koiraat ovat paritelleet. Naaras lähtee etsimään pesälle sopivaa sijaintia, jonne se voisi munia ensimmäiset munansa. Parasiitit eivät kuitenkaan tahdo löytää autiota sijaintia vaan valmiiksi asutetun pesän. Toisten rakentama keko otetaan haltuun syrjäyttämällä (yleensä tappamalla) paikallinen muurahaiskuningatar. Uusi kuningatar ja hänen loistoverinsa vakiinnuttavat asemansa aivopesemällä tapetun kuningattaren seuraajat feromoneilla.

James Tragerin mukaan parasiitit valitsevat uhreikseen mahdollisimman pasifistisia ja ulkopuolisiin suvaitsevaisesti suhtautuvia populaatioita:

”Isäntälajin valinnassa on kyse hyötyjen ja haittojen punnitsemisesta. Kohteessa vallitsevaa yltäkylläisyyttä verrataan siihen, kuinka kovaa vastarintaa muukalaisia vastaan isäntälaji tulee tekemään. Voimakkaita ja aggressiivisia yhdyskuntia valitaan kohteeksi vain silloin, kun vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.”

Kantapopulaation kuolleisuus on usein korkeaa parasiittien valloittamassa pesässä. Parasiiteille tämä on suuri ongelma, sillä ne ovat täysin riippuvaisia orjistaan. Mikäli orjien harveneminen alkaa uhata tunkeutujien hyvinvointia, lähdetään uusia orjia hakemaan ulkopuolelta. Parasiittien tiedustelijat jalkautuvat etsimään sopivia uhreja. Satimeen jäävät toukat ja kotelot kuljetetaan vallattuun kekoon.

Alistettu ja aivopesty isäntäpopulaatio määrätään hoivaamaan ja kasvattamaan uusi ”monikulttuurinen” muurahaissukupolvi. Normaalitilanteessa muukalaiset häädettäisiin pois, mutta feromoneilla hypnotisoidut orjat toivottavat yhä useampia eri populaatioita tervetulleeksi ja tarjoavat näille ilmaisen ylläpidon. Hölldobler toteaa kirjassaan, että populaatioiden sekoittuminen on käytännössä aina merkki siitä, että parasiitit ovat ottaneet pesässä vallan.

National Geographicin haastattelema biologi Tobias Pamminger totesi, ettei orjuutettu kantapopulaatio ole välttämättä täysin vailla toivoa. ”Orjat voivat kuitenkin joskus nousta kapinaan, katkoa vangitsijoidensa kurkut ja viskoa munat ulos pesästä kuolemaan,” National Geographic kirjoittaa. Pammingerin mukaan vallankumous alkaa yksilöistä: ”Teoriassa hommaan tarvitaan vain yksi kapinallinen”.

Lehti kirjoittaa, että ”kansannousut” eivät ole kuitenkaan johtaneet orjuuttajamuurahaisten sukupuuttoon, sillä ”vähintään 30 prosenttia [orjuuttajamuurahaisista] selviää hurjimmistakin kapinoista ja voi lähteä taas uudelle ryöstöretkelle”.

Orjuutettujen muurahaisten kohtalo kuulostaa nöyryyttävältä ja järkyttävältä. Onneksi ihmispopulaatioiden ei tarvitse pelätä vastaavanlaisia loisinvaasioita – ainakaan, jos Valtakunnansyyttäjänvirastoon on uskominen. Viraston julkaisemassa kansanryhmän vastaista kiihottamista käsittelevässä raportissa nimittäin todetaan:

”[T]yypillinen rangaistava menettely on sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana tai ihmisiä verrataan eläimiin, loisiin jne.”

Oikein hyvää ja muurahaisrikasta kesää Mika Isidor Illmanille ja Valakunnansyyttäjänviraston väelle!

E.S.