Tupakoitsija: Liiku vaikkei henki kulkisi!

Keuhko-ahtaumatauti on hiipivästi etenevä tupakoitsijoiden sairaus, jota moni sairastaa tietämättään.

Keuhkoahtaumatauti todetaan yhä useammalla suomalaisella. Taudin etenemistä voi hidastaa lopettamalla tupakoinnin.

Myös liikunta on ehdottoman tärkeää sairauden hoidossa. Melkein kaikki liikuntamuodot sopivat keuhkoahtaumatautipotilaille, kunhan muistaa lähteä rauhallisesti liikkeelle.

Hengästyminen ensimmäinen oire

Puhalluskokeella eli spirometriatutkimuksella todettava keuhkoahtaumatauti on siitä hankala tauti, että se etenee usein varsin pitkälle ennen kuin se huomataan.

Ensimmäisten oireiden aikana potilas vain hengästyy herkemmin, hetken kuluttua ilmaantuu rasitushengenahdistusta. Tautiin sairastuvat ovat lähes yksinomaan tupakoitsijoita, joko entisiä tai nykyisiä.

– Myös tupakkayskä kuuluu usein taudin kuvaan. Kaikilla sitä ei tosin ole, mutta limaneritys on voimakasta, kertoo keuhkosairauksien erikoislääkäri Heikki Ekroos.

Viimeistään siinä vaiheessa on syytä lähteä lääkäriin ja tutkimuksiin, kun rasituksensieto heikkenee selvästi ja huomaa, että normaaliin kävelylenkkiinkin kuluu entistä enemmän aikaa.

– Yleensä potilas tulee tutkimuksiin siinä vaiheessa, kun portaiden nousussa tulee hengenahdistusta. Se on lääkärin näkökulmasta katsottuna hieman liian myöhään, sanoo Ekroos.

Liikunta ja lääkitys auttavat

Tupakoinnin lopettaminen on missä tahansa keuhkoahtaumataudin vaiheessa äärimmäisen tärkeätä. Kun tupakointi loppuu, keuhkojen toiminnan hidastuminen laskee samalla tasolle kuin tupakoimattomilla. Potilaan keuhkojen toiminnan taso ja puhallusarvot riippuvat siitä, kuinka pitkälle keuhkoahtaumatauti on edennyt.

– Tupakoinnin lopettaminen on hoidon ehdoton kriteeri. Sen jälkeen lisätään liikuntaa ja aloitetaan lääkehoito. Tietyillä potilailla ravitsemus on tärkeä osa hoitoa, lisäksi rokotukset on hyvä pitää ajan tasalla, toteaa Ekroos.

Kaikesta liikunnasta on hyötyä keuhkoahtaumatautia sairastavalle. Usein käy niin, että potilaat passivoituvat huonon hengityksen vuoksi, eivätkä jaksa sitten liikkua senkään vertaa kuin ennen. Noidankehästä pitäisi kuitenkin pyrkiä pois.

– Keuhkoahtaumatautipotilas lähtee hitaasti käyntiin ja siksi liikuntasuoritus pitää aloittaa varovasti. Kun jaksetaan mennä alku maltillisesti, lähtee kone käyntiin ja liikkuminen helpottuu, neuvoo Ekroos.

– Vaikeissa tautimuodoissa vauhti saattaa olla hyvinkin pieni; joku kävelee vain kaksi kilometriä tunnissa.

Mikä tahansa liikunta sopii

Periaatteessa kaikki liikuntamuodot sopivat keuhkoahtaumatautipotilaille. Rajummat liikuntamuodot eivät kuitenkaan ole niitä parhaita mahdollisia, eivätkä edes aina järkeviä.

– Uinti on oikeastaan ainoa liikuntamuoto, jota ei suositella keuhkoahtaumatautia sairastaville. Vedenpaine aiheuttaa joillekin potilaille ikäviä tuntemuksia, jotka liittyvät pallean toimintaan, ja lopputuloksena liikkuminen vaikeutuu ja tuntuu pahalta vedessä, neuvoo Heikki Ekroos.

Artikkelin on tuottanut Boehringer Ingelheim sekä Pfizer.

1 kommentti

  1. Taitaa olla lääketeollisuuden edustajan kirjoittama kyhäelmä tämä juttu. Kylläkai on kysymättäkin selvää,että oikeanlaine ravitsemus on kaikille erittäin tärkeä tekijä ja elinehto terveyden ylläpitämisessä vaikka ei mitään sairauksia olisikaan. Taas sama mantra kuin muidenkin lääkekeskeisten yritysten juttuja. Tupakoinnin lopettaminen on ihan ok ja parasta mitä voi tehdä mutta ne lääkitykset ja rokotuksista huolehtiminen??? Niin mitäs ne rokotukset saattavatkaan aiheuttaa voivat esim. aiheuttaa vaikka sydänpysähdyksen jne. No entäs ne lääkkeet keuhkoahtaumataudissa ym, koukuttavat käyttäjänsä ja lopulta tuhoavat koko ihmisen. Luonnosta löytyy paljon parempia vaihtoehtoja hengitysvaikeuksien hoitoon esim. Ruokasoodan käyttö kehittää happea elimistöön. Käytetäänhän sitä esi. Diabeettisessä asidoosissa sairaalahoitona suonensisäisesti. Diabeettinen asidoosi on happomyrkytystila ja saattaa pahimmillaan viedä vaikka hengen, elimistö on tullut liian happamaksi esim. lääkityksen ja vääränlaisen ruokavalion yms,suhteen. Meillä käytetään ruokasoodaa kun henkeä alkaa ahdistamaan (keuhkoahtaumatauti) ja on auttanut. Alussa käytetty lääkärin määräämiä inhalaatioita jos jonkinlaisia keuhkoahtaman hoitoon. Pahensivat tilannetta huomattavasti. Ei ole tarkoitettu kenellekään ohjeeksi eikä neuvoksi jokainen ottaa itse vastuun niin lääkkeistä kuin muistakin itseään koskevista asioista mutta meillä tämä hoito on toiminut.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat