Härskiä mielikuvamarkkinointia: Turun puukotustapaus

Perjantaina 18.8.2017 marokkolainen turvapaikanhakija toteutti raa’an puukkohyökkäyksen, jonka uhreista ainakin 2 kuoli ja 8 loukkaantui. Yhteensä kuutta marokkolaista epäillään osallisuudesta terroristisiin murhiin.

Välikohtaus oli äärimmäisen kiusallinen poliittiselle eliitille ja kulttuurimarxistisille tiedotusvälineille, sillä kansallismieliset ovat jo vuosien ajan sanoneet, että massamaahanmuuton vuoksi islamistiset terroristi-iskut Suomessa on vain ajan kysymys.

Tapaus alleviivasi yksityiskohtia myöten hallitsemattoman maahanmuuton ongelmia: tekijä oli jihadismista kiinnostunut mies, poliittisesti vakaan Marokon kansalainen, joka oli päässyt Euroopan läpi Suomeen vailla minkäänlaisia perusteita. Mies asui valtion ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa. Kielteisen päätöksen jälkeen hän sai odottaa karkoitusta vapaana.

Valtamedian narratiivi muodostui salamannopeasti: maahanmuuttajista leivotaan tarinan sankareita, olipa totuus mikä hyvänsä. Pian otsikot täyttyivätkin nimistä, jotka voisivat olla suoraan moskeijan nimilistalta: Arya, Hossein, Alazawii. Suomalaiset auttajat mainittiin lähinnä pienissä artikkeleissa ja maahanmuuttajien jälkeen, kun mielikuva maahanmuuttajista puukottajan pysäyttäjänä oli jo ehtinyt iskostua yleisön mieliin.

Esimerkiksi Turun Sanomat julkaisi monikulttuurisen sankaritarinan Ahmed Hosseinista, joka lehden mukaan auttoi yhtä uhreista. Silminnäkijöiden kuvaamien videoiden perusteella Hossein lähinnä seisoskeli ja katsoi vierestä kun suomalainen mies painoi kaulaan puukotetun naisen haavaa. Suomalaismiehellä oli yllään kansallismielisten suosiman Thor Steinar –vaatebrändin t-paita.

uk_thorsteinarpaita
Vasemmalla puolella kuvankaappaus tapahtumapaikalta kuvatulta videolta.

uk_thorsteinarpaita2

Vaihtoehtomediojen valvontaa joudutetaan terrori-iskun varjolla

Turun tapaus on herättänyt uudelleen keskustelun tiedustelulaista, joka takaisi tiedusteluviranomaisille aiempaa suuremman budjetin ja laajemmat toimintavaltuudet. Lain näennäisenä tarkoituksena on tehostaa terrorismin torjuntaa, mutta pitkän mietintö paljastaa todelliseksi tavoitteeksi poliittisen opposition tehokkaamman seurannan.

Lakiesitykseen on esimerkiksi kirjattu epämääräinen maininta ”informaatiovaikuttamisesta”, jota käytetään kiertoilmaisuna globalistieliitille kielteisten vaihtoehtomediojen toiminnasta:

”Tällaista toimintaa voi olla esimerkiksi se, että suomalaiseen ja ulkomaiseen kansalaismielipiteeseen pyritään vaikuttamaan levittämällä järjestelmällisesti väärää tietoa Suomen politiikasta julkisuudessa. Tietoa voitaisiin tällöin hankkia siitä, mikä taho tai ketkä ovat Suomeen kohdistetun informaatiovaikuttamisen takana sekä siitä, mitä tällaisella toiminnalla tavoitellaan”

Esityksessä mainitaan myös, että tiedustelua voidaan harjoittaa, vaikka kohdetta ei epäiltäisi rikollisesta toiminnasta. Kohteelle ei tarvitsisi kaikissa tapauksissa ilmoittaa edes jälkikäteen seurannasta.

Vastaavanlainen lainsäädäntö ei ole ehkäissyt terroristi-iskuja edes muissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA varoitti Espanjan viranomaisia Barcelonaan kohdistuvasta terroriuhasta, ja usein hyökkääjät ovat olleet paikallisten tiedustelupalveluiden seurannassa. Jos paremmin rahoitetut ja kokeneemmat eurooppalaiset eivät ole onnistuneet torjumaan tuhoisia hyökkäyksiä, kuinka suomalaiset viranomaiset kykenisivät samaan? Suojelupoliisi tiesi miehen ääri-islamistisista sympatioista, mutta perusteettomasti maassaoleva ja vaarallisista yhteyksistään tunnettu muukalainen toteutti silmittömän veriteon tästä huolimatta.

11 kommenttia

  1. Niin kuin tietänette, globalistien tarkoitusperiä ajetaan läpi mm. järjestetyillä iskuilla. Valveutuneet ihmiset reagoivat ja vastustavat ajatustasolla tätä maailman hulluutta. Tiedämme historialliset taustat ja seuraukset konkreettisessa maailmassa, mutta ani harva meistä ymmärtää/haluaa ymmärtää syytä ja ratkaisua tähän kaaokseen. Elämme tämän maailman mukaan. V-I Laurio on kirjoittanut jo vuosia, miksi tämä tapahtuu ja mitä on tehtävissä. Raamattu ei raukene tyhjiin, mutta Jumala voi auttaa katuvaa ja Jeesukseen uskon kautta turvautuvaa kansaa. Takaisinpalautuskeskukset ajanevat samaa tarkoitusperää, mitä kaikki muukin tässä globalistien maailmassa eli keskitysleirejä tavalliselle kansalle, siis meille goyimeille, etenkin kristityille. Ymmärrämme historian, mutta emme ymmärrä ratkaisua. Omissa voimissamme emme kykene mihinkään.

    Plusääni(29)Miinusääni(17)
  2. Kyllä tuo Turun uhrien auttajilla elämöinti oli tosi mautonta. Ruumiit eivät olleet ehtineet vielä kylmetä, kun mediassa ja suvakki-somessa hehkutettiin sopivan etnisyyden omaavia auttajia. Eräs mielipidekirjoittaja (HS) jopa syyllisti paikalla olevia suomalaisia. Puukotukset olivat aito järkytys ja suru-uutinen Suomen kansallismielisille, vaikka sitä osattiin ja tiedettiin odottaa. Itse yritän osoittaa kunnioitusta suomalaisille uhreille, kun seuraava isku tulee ja pidättyä hetkeksi poliittisten intohimojen harrastamisesta. Näin toimien kansallismieliset saavat moraalista yliotetta vastustajiinsa nähden ja ylipäätänsä viileä suhtautuminen auttaa kaikenlaisessa kamppailutoiminnassa. Mielipiderääkymistä sopii vähentää ja pyrkiä aina mahdollisimman tarkoituksenmukaisiin analyyseihin ja toimintaan. Suvakkien kanssa rähiseminen vie vain energiaa ja huomiota pois vakavamielisemmältä toiminnalta ja sehän on vastakkainasetteluihin yllyttävien globalistien tarkoitus.

    Plusääni(54)Miinusääni(4)
  3. Miltä näyttää vapaamuurareiden temppelissä?

    Julkaistu 8.2.2013
    Vapaamuurareihin liitetään paljon ennakkoluuloja. Suomen Suurloosi ry:n pääsihteeri Ahti Siltanen näyttää Kotimaa24:n toimittajille vapaamuurareiden kahta temppeliä ja kertoo, miksi rituaalit ovat salaisia. Toteutus Outi Ikonen ja Katri Saarela.

    JA ALLA KOMMENTIT 🙂 🙂 🙂

    Valheita valheita valheita! Helppo nähdä näiden läpi ja selitykset on olemattomia. Aika jännää, että hän näyttää samalta kuin monet tyypillisesti poliitikot ja kapitalistit, turvonneine epäterveine kasvoineen. Heistä ei loista elinvoima tai terveys useinkaan, vaan ihan kuin jotain olisi padottu sisälle, meno on kaiketi piireissä tiukkaa. Viimeistään silmistä erottaa aidon ja epäaidon, jos ei muut merkit kerro. Toivon hänelle kuitenkin parempaa tulevaa ja yhteiskunnan korttitalon romahtamista, meidän ihana ”hyvinvointiyhteiskunta” ja näennäinen sananvapaus.

    Satanisti lunttuja – Ja kuinkas monta salaseuraa Hitleri lopetti… yli 20 ??
    Niin Gestapo käytti entisiä jäseniä tunnistamaan näitä pedareita ,ja juutalaisia hyönteisiä tietysti…

    Tehkää nyt hyvät miehet parannus!

    joo teidän herra on lusifer vapauttakoon jeesus teidät pahasta

    Hyvä kysymys kuuluu, miksi Suurloosi näyttää näitä juuri Kotimaa 24:lle.

    Plusääni(30)Miinusääni(1)
  4. Saasta poistettava Suomesta! Iso Luuta lakaisemaan – Suomi puhtaaksi!

    Plusääni(20)Miinusääni(1)
  5. Ja tästäkin Marokkolaisten Jihadisti Muslimien tekemästä iskusta syytätte varmaan loogisesti sitten Juutalaisia.

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
  6. Ja tästäkin Marokkolaisten Jihadisti Muslimien tekemästä iskusta syytätte varmaan loogisesti sitten Juutalaisia.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  7. Malkki: Ampumisia saatettu hautoa kuukausi- tai vuosikaupalla
    Niin sanottujen yksinäisten susien tapauksessa mitään selkeätä profiilia heidän tunnistamisekseen ei ole olemassa.
    Terroristijärjestö ISIS on ottanut teon vastuulleen, mutta Malkin mukaan mitään tätä ilmoitusta tukevaa, ei ole viranomaisten tai tutkijoiden mukaan ilmennyt,
    eivätkä ISIS:in iskut yleensä ole päättyneet itsemurhaan, kuten tämä.
    https://yle.fi/uutiset/3-9862952
    eivätkä ISIS:in iskut yleensä ole päättyneet itsemurhaan, kuten tämä.
    Siis mitä vittua tuo akka valehtelee käskystä ylellä 20.30 uutissa
    katso kudasta 7 min ja ole sanaton tämän valehteliajan edessä
    Yle Uutiset 20.30 Tänään
    https://areena.yle.fi/1-3824979?autoplay=tru
    Yhden Stade de Francen itsemurhapommittajan ruumiin vierestä oli löytynyt Syyrian passi ja kreikkalaisministerin mukaan passi kuului alun perin Léroksen saarelle saapuneelle pakolaiselle
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_terrori-iskut_marraskuussa_2015

    ISISIN itsemurhapommittajat
    Isisin tukijat piileskelivät siviilien joukossa – itsemurhapommittajat hyökkäsivät Mosulissa
    Lauantai 24.6.2017 klo 12.09
    Irakissa ainakin kolme ihmistä kuoli itsemurhapommittajien iskussa
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201706242200227002_ul.shtml
    Suomalaisnuorten kauhunhetket Jakartassa: Isisin itsemurhapommittaja iski kulman takana
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001066529.html
    Julkaistu: 15.1.2016 19:16
    Itsemurhapommittaja tappoi taisteluja paenneita siviilejä Mosulissa
    Irakissa itsemurhapommittaja on räjäyttänyt itsensä Mosulin vanhankaupungin taisteluja paenneiden siviilien joukossa. Surmansa on saanut toistakymmentä ihmistä, kertoo Irakin armeijan kenttäsairaalan lääkäri Ahmed Hashem.
    http://www.ksml.fi/ulkomaat/Itsemurhapommittaja-tappoi-taisteluja-paenneita-siviilejä-Mosulissa/1006246
    Kymmeniä kuollut verisissä iskuissa Irakissa – Isis tunnustautui tekijäksi
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002925675.html
    ISISIN ITSEMURHAPOMMITTAJAT ovat kiihdyttäneet iskujaan Bagdadissa sitä mukaa, kun järjestö on menettänyt alueitaan Yhdysvaltain tukemille Irakin joukoille.
    Ja niin edeleen
    Ja Leena Malki kuitaa kaiken ylen uutissa
    eivätkä ISIS:in iskut yleensä ole päättyneet itsemurhaan, kuten tämä. ei jumalauta YLE
    Tämä on jo niin paksua valehtelua Leena Malkilta Että olen Sanaton
    terrorismitutkija Leena Malkin on ylen sätkynukke hän sanoo mitä käsketään
    uskotavuus on nolla
    ISISIN ITSEMURHAPOMMITTAJAT ovat kiihdyttäneet iskujaan Bagdadissa
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002925675.html
    173 itsemurhapommittajaa uhkaa Eurooppaa? ISIS:n salainen lista löydetty
    http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/03/173-itsemurhapommittajaa-uhkaa-eurooppa-isisn-salainen-lista-loydetty/
    france suicide isis terrorist
    https://www.youtube.com/results?q=france+suicide+isis+terrorist&sp=UBQ%253D
    isis suicide bomber wins the terrorist lottery
    https://www.youtube.com/results?search_query=isis+suicide+bomber+wins+the+terrorist+lottery+
    isis suicide bomber videos
    https://www.youtube.com/results?search_query=isis+suicide+bomber+videos

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat