Novelli: Tilan vaihtelut helvetissä vastaavat synkkiä tapahtumia maailman politiikassa

Julkaisen jäljempänä esitetyn otteen miltei jo käsikirjana olevasta teoksestani Riivattu maailma, ja sen lunastus, novellin muodossa. Novellissa kuvataan tietyn vaarallisen ja pirullisen eliitin tilaa heidän omassa helvettiyhteiskunnassaan. Näistä helveteistä huokuu vaikutus tiettyihin ihmisiin maan päällä, mitkä synnyttävät luonnon maailmassa tätä vaikutusta vastaavia tekoja. Kukin saa päätellä mistä eturyhmästä on kysymys? Olentojen nimet, kuten myös kaupunkien nimet eivät aina vastaa niiden maanpäällistä kieliasua.

Vaikka alla esitetty kuvaus on allegorinen, on se valitettavasti henkisesti totta. Joskin tulee huomata, että tässä kaunokirjallisessa esitelmässä mainittu ”pappiseliitti”, ja sitä seuraava pikkupirujen joukko, eivät tarkoita mitään nykyistä maanpäällistä kansanryhmää, tai yksityistä henkilöä, mutta kuitenkin ne ovat vertauskuvia tietylle kansainväliselle voimakkaalle ja hyvin vaaralliselle eturyhmälle tai eliitille.

Kaifanus ja Kaithus; juhlat syvimmässä helvetissä

Ranskan vallankumoukseen johtaneet traumaattiset tapahtumat saivat alkunsa helvetillisestä virtauksesta, joka virtasi syvimmässä helvettiyhteiskunnassa olevista perkeleistä. Tämä virtaus tapahtuu – kuten aiemmin tässä teoksessa kerrottiin – henkimaailmassa olevien pahojen henkien kautta maanpäällä elävien ihmisten tahtoihin. Jokaisella ihmisellä on sielunsa kautta mahdollisuus olla yhteydessä joko pahojen henkien tahi hyvien henkien kanssa. Se millaisten henkien kanssa ihminen solmii yhteyden, riippuu ihmisen tahdon laadusta. Kun vallankumous oli alkanut vauhdikkaasti levitä, aistivat sen silloin syvimpien helvettiyhteiskuntien perkeleet, jotka ryhtyivät juhlimaan tapausta.

Kaifanus ja Kaithus olivat järjestäneet juhlat helvetillisessä tilassa olevan kaupunkinsa “Ammanin” torille. Pitkä perkeleistä muodostunut juhlakulkue kiemurteli Ammanin katuja pitkin. Etummaisena kulkueessa kannettiin kantotuoleilla Kaifanusta ja Kaithusta, jotka olivat kaupungin ylimmäiset perkeleet, joita toiset heikommat perkeleet pelkäsivät. Näillä kahdella oli valtaa ja he olivat pirullisuudessaan hyvin voimakkaita.

Orjaperkeleet marssivat tahdissa kantaen valtaistuintuoleja sekä jokaisella kolmannellatoista askeleella karjuen rääkyvällä äänellä, että “tässä saapuu hänen ylimmäinen pappiskorkeutensa, pelastajamme Kaifanus.” Kaithusen kunniaksi he karjuivat: “Tässä saapuu hänen melkein ylimmäinen pappiskorkeutensa, pelastava Kaithus.” Se, että Kaithusta myös täytyi nimittää “melkein ylimmäiseksi pappiskorkeudeksi,” johtui siitä seikasta, että jokainen helveteissä oleva tahtoi olla johtaja ylitse muiden. Kaifanus salli Kaithusen käyttää tuota kyseistä nimitystä itsestään, kun siihen lisättiin sana “melkein” siksi, että Kaifanus sai näin menetellen Kaithusesta yhteistyökumppanin, jonka avulla hän juonitteli salakavalia ja demonisia suunnitelmiaan.

Kaifanus oli helvetin tilassa ollessaan saavuttanut niin suuren pahuuden ja vääryyden voiman, että hän oli alkanut muistuttaa jättiläismäistä mustaa hirviötä, eikä hänessä ollut enää mitään inhimillistä olemusta näkyvillä. Sama asiantila oli myös havaittavissa Kaithusessa, mutta ei aivan yhtä voimakkaana.

Kantajien molemmilla sivuilla kulkivat niin kutsutut päällysmiesperkeleet, jotka sivalsivat joka kolmannellatoista marssi askeleella kantajia ruoskalla selkään niin, että musta veri roiskui ympäristöön. Jokaisella kolmannellatoista askeleella päällysmiesperkeleet ontosti karjuen huusivat ruoskan iskujen säestyksellä: “Kirotut pikku perkeleet! Kantakaa arvokkaasti kallisarvoinen taakkanne!” Koska kaduilla oli nilkkoihin saakka lantaa, kompastuivat kantajat tuon tuosta ja siitäkös päällysmiehet kimpaantuivat, että alkoivat ihan urakalla pehmittää kompuroivien kantajien selkänahkaa. Tässä vaiheessa paljastakaamme keitä olivat nuo viheliäiset kantajat? He olivat juudarien hännystelijöitä, jotka maanpäällä eläessään olivat kiihkoilleet juudarien puolesta väittäen, että he muka olisivat Jumalan valittu kansa. Nyt he saivat tuntea sen todellisuuden, minkä kaltaista kansaa he olivat mielettömyyksissään pitäneet “valittuina.” Juudarien helveteissä kyseiset kiihkoilijat joutuivat orjan asemaan ja saivat tehtäväkseen kaikista viheliäisimmät työt. Ne olivat niin inhottavia tehtäviä, että niitä ei kokonaisuudessaan ilkeä julkistaa.

Johtajien takana kulkivat juudarien rabbiinit aina siinä järjestyksessä, kuinka voimakkaita he olivat pahassa ja vääryydessä. Siten pahimmat olivat välittömästi johtajien takana. Kulkueessa oli paljon tuttuja historiallisia hahmoja. Siellä vaelsi muun muassa Kaithusen aikainen rabbiini naama punaisena. Jonossa nähtiin myös Kaithusen kuoleman jälkeen Ammaniumin kuninkaaksi noin 450 vuotta eKr noussut Zolomanin, jonka naama paisui vähän väliä kuin paistuva pannukakku. Kulkueessa nähtiin myös khyzaretalaisten kuningas Bulan, joka muistutti enemmän simpanssia, kuin ihmis-sielua.

Kulkue saapui vihdoin kaupungin torille, jonka reunassa oli puhujan koroke, sekä sen edessä kohoava hiekkakangas, joka peittyi ohuella sammalkerroksella. Sen päällä loikoili mustia jättiläiskäärmeitä. Kaupunkilaisten mielestä ne olivat ihania katsella, vastasivathan ne heidän aistillista luonnettaan. Koroke puhujan pönttöineen oli kyhätty kasaan ihmisen ruumiin erilaisista luustoista. Korokkeen reunaan oli sijoitettuna ihmisten kellastuneita pääkalloja. Väkijoukko ryhmittäytyi sahanterän eli siksak-muodostelmaan kangasmaastoon siellä olevien käärmeitten sekaan. Kaifanus ja Kaithus olivat hilautuneet hirvittävine muotoineen korokkeelle. Aluksi heille meinasi tulla tappelu siitä, kumpi heistä saisi avata juhlallisuudet, mutta sopivat kuin sopivatkin, että Kaifanus avaisi juhlallisuudet puheellaan. Kuitenkin päätettiin, että myös Kaithusen sallittaisiin esittää ihan pieni jälkipuhe, mikäli nyt pikkuperkeleet jaksaisivat enää kuunnella.

Ylimmäisten pappien kinastelu ja rähinöinti tarttui myös kansalaisiin. Heidän keskuudessaan alkoi kuin salaman iskusta hirvittävä tappelu. Loikoilevat käärmeetkin hermostuivat ja purivat onnettomia tappelijoita. Tässä helvetillisessä tilassa käärmepuraisu muutti kohteen käärmeen kaltaiseksi. Matelijoiden aiheuttaman pureman vaikutus ei kuitenkaan ollut pysyvä vaan se kesti sen tilan verran kuin käärmeen tartuttama luonteenlaatu pysyi onnettoman ihmis-sielun mielessä. Käärmeet eivät kuitenkaan kerinneet hammastella edes puoliakaan, sillä päällysmiesperkeleet alkoivat suomia kamppailevia helvetin kansalaisia sellaisella pirullisella innolla, että selkänahan palaset vain lentelivät sysimustan veren saattelemina. Tämän hirvittävän kurinpalautuksen ansiosta tilanne pian rauhoittui ja haavoille lyödyt ja runnellut onnettomat helvetin sielut palasivat paikoilleen nuolemaan haavojaan ja olivat valmiita kuuntelemaan ylimmäistä pappiaan, joka kohosi puhujan korokkeella hirviönkaltaisena, jättiläiskokoisena ja mustaturkkisena kuin gorilla. Kantajan tointa hoitaneita sieluja ei kuitenkaan katsottu kyllin arvokkaiksi osallistumaan juhlallisuuksiin. Niinpä heidät olikin teljetty puhujankorokkeen alla olevaan huoneen kaltaiseen tilaan. No, saivatpahan edes näin hetken olla rauhassa.

Vihdoin oli koittanut jonkin asteinen rauhan tila, joten Kaifanus aloitti puheensa: “Te kirotut pikkuperkeleet! Kuinka te uskallatte rähistä ja tapella edessäni! Ette taida ensinkään tajuta kuinka mahtava henkilö minä olen. Minä olen teidän johtajanne ja ylimmäinen pappinne, jonka edessä teidän pirulliset polvenne tulee notkistuman. Nyt jos vielä joku uskaltaa inahtaakin, niin saatte maistaa lisää ruoskaa! …No, mitä nyt!” (Kaithus yrittää kuiskia Kaifanuksen korvaan: “psit… psit, eikö teidän pitänyt puhua tämän juhlan aiheesta?”)

Kaifanus jatkaa:

“No niin mitättömyydet! Kuten varmaan olette kuulleet huhuttavan, juudarien maanpäällinen valloitus on päässyt vauhtiinsa. Se tarkoittaa sitä, että luonnollisen maailman valloitus on edennyt vaiheeseen, jota kutsutaan kansojen kollektiivisen mielen sekoitukseksi eli hajota- ja hallitse-ohjelmaksi. Tämä siirtymävaihe on alkanut maanpäällä Ranskan vallankumouksena. Kyseisessä vallankumouksessa maanpäällisiin juudariveljiimme lukeutuvat ylimystöt, nämä uljaat ruhtinaat, ovat heittäneet kansain keskuuteen sanat ‘vapaus, veljeys ja tasa-arvo’. Näillä periaatteilla on tarkoituksena nostaa kansa perinteisiä valta- ja hallintorakenteita vastaan, ja siten saada kansan avulla nujerrettua kristillisen kirkon tukema monarkia. Mainittu toiminta ei tietenkään rajoitu vain Ranskaan, vaan kyseisillä menetelmillä veljemme valloittavat koko Euroopan paitsi, että Itä-Euroopassa tarvitaan järeämpiä menetelmiä.

Valtarakenteiden sirpaloiduttua pystyttävät veljemme uudet uljaat hegemonian perustukset murskatuille raunioille, joissa ei ole minkäänlaista tilaa ei-juudarien vaikutusvallalle. Nämä hokemat – vapaus, veljeys ja tasa-arvo, joita mielettömät ei-juudarien filosofit papukaijamaisesti toistavat kaikkialla luonnollisessa maailmassa, eivät ole mitään muuta kuin tyhjänpäiväisiä sanoja. Itse asiassa he menettävät vapautensa ja veljeytensä vallankumouksen myötä, sillä heistähän tulee veljiemme orjia. Tietysti he tarvitsisivat vapautta, veljeyttä ja myös oikeudenmukaisuutta, mutta käytämme yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vain hyödyksemme, omiin itsekkäisiin tarkoituksiimme.

Veljeyttä ei tulla tuntemaan uudessa hallinnossa luonnollisessa maailmassa, sillä ruhtinasveljemme pitävät siitä huolen, että kaikenlaisia salakavalia kyttäysjärjestelmiä kehitetään. Kaikki, jotka kunnostautuvat kielikelloina, heidät veljemme nostavat ikään kuin toisia korkeammalle. Vasikointijärjestelmän ansiosta kukin ei-juudari kyttää naapuriaan muodostaen itselleen perin ahdasmielisen elonpiirin. Tasa-arvo ei luonnollisestikaan tulisi toteutumaan, sillä ei-juudarithan tulisivat olemaan veljiemme orjia.

Muutoinkin nuo sanat ‘vapaus, veljeys ja tasa-arvo’ ovat täysin ristiriitaisia, sillä eihän luonnossa ole olemassa mitään tasa-arvoisuutta eikä mitään vapautta. Miksi on näin? Siksi, että itse luonto on säätänyt järjen, luonteen sekä taipumukset erilaisiksi eri yksilöille. Niin muodoin sanottakoon, että luonto on täysin riippuvainen omasta laistaan. Näin veljemme käyttävät tehokkaasti hyödykseen kansanjoukkoja, jotka ovat itse asiassa vain sokeaa voimaa, joka oikein valjastettuna tuottaa hedelmällisen sadon.

Me vietämme nyt juhlallisuuksia siitä syystä, että juudarien ruhtinaat ovat vihdoinkin luonnollisessa maailmassa saaneet otettua ratkaisevan askeleen kohti totaalista maailmanvalloitusta luonnon maailmassa. Huomautan vielä eräästä tosiasiasta. Nimittäin siitä, että juudariylimystö maanpäällä ei kuuna päivänä olisi päässyt näin pitkälle ilman minun vertaansa vailla olevia taikojani ja muita pimeitä puuhiani. Minustapa se on maanpäälle virrannut kaikki pirulliset suunnitelmat juudariylimystön tahtoon. Olen niin mainio ja tehokas, että pystyn täältä helvetillisestä tilastani käsin hallitsemaan koko luonnollista maailmaa. No, pohjasakka! Kuinka teistä on? Koska tällaiseen olen kykenevä, mikä minä siis olen?” – ”Olet meidän jumalamme, oi suuri Kaifanus!”

Kaifanus: (Hytkyy tyytyväisyyttä) “Juuri tuon minä halusinkin kuulla.” Silloin kantajien kopista alkoi kuulua huutoa!

“Eläköön juudarit ja heidän valtakuntansa sekä heidän pyrkimyksensä! Eläköön suuresti kunnioitettu Kaifanus! Hurraa! Hurraa! Kunniaksi Kaifanuksen, joka maailman paras on!”

Näiden huudahdusten johdosta Kaifanus katsoo partaansa hieroen Kaithuseen ja he alkavat nauraa niin, että rikinkatkuinen henkinen ilmakehä, joka on siis henkistä substanssia, alkaa levottomasti väreillä. Kaifanus toteaa naurunsa seasta: “Voi mitä hölmöjä ovatkaan nuo juudarien ystävät! Vieläkin meitä ihannoivat, vaikka olemme täällä helvetissä!”

Kaithus: “Niin, nuo idiootit pitävät meitä ’valittuina’ vaikka muodostamme täyden vastakohdan Jumalan laille.” Kantajat siis olivat olleet luonnollisessa maailmassa eläessään fanaattisia juudarien ystäviä, pitäen heitä Jumalan valittuna kansana. Tässä samassa käsityksessä he olivat vielä fyysisen kuolemansa jälkeenkin.

Kaifanus: “Huomio päällysmiehet! viekää nuo kantajat lapioimaan lantaa kaduilta, että meidän on parempi käyskennellä paluumatkalla!” Päällysmiesperkeleet tekevät työtä käskettyä ja ryhtyvät samalla hakkaamaan ruoskillaan kantajia hoputtaen: “Liikettä niveliin kirotut nuolijat! Jos lapiot eivät ala heilua kiivaammin, iskemme selkärankanne poikki, nilviäiset!” Hirvittävän nurjasta kohtelustaan huolimatta kantajat virittävät ylistyslaulun Kaifanukselle hoilaten: “Ylistetty olkoon Kaifanus, joka juudarit messiaanisuuteen johdattaa, johdattaa! Olkaamme kiitollisia, kun juudareita palvella saamme ja mitäs siitä jos lantaa luomme, hurraa, lantaa luomme! Iskut me nöyrästi kestämme, mukisematta haavamme nuolemme, ah ihanaa on elomme tää!

Kantajat jäivät siivoamaan katuja lannasta, jota olikin siellä tasaisesti puoli metriä. Tällä välin Kaithus oli myös alkanut vaatia puheenvuoroa. – ”Arvoisa Kaifanus, eikö nyt olisi jo minun vuoroni esittää puheita?”

“No, joko sinä nyt haluat sanoa, jotakin? Vastahan minä aloitin!”

“Olette puhuneet jo varsin laajasti! Eihän minulle jää mitään puhuttavaa!”

“No, hyvä on puhu sitten, mutta viimeinen sana on minulla!”

“Mnhh… Noo, katsotaan sitten.” Niinpä Kaithus ryhtyy puhumaan: “No niin, Kaifanus tuossa jo esittikin, minkä vuoksi me olemme saapuneet tänne sangoin perkelejoukoin juhlimaan, enkä puhu siitä sen enempää. Kaifanus puheessaan esittikin, että maanpäällä juudariylimystön maailmanvalloitus on päässyt hyvään vauhtiin. Mutta tämä syvästi arvostettu pääperkele omi kaiken kunnian maailmanvalloitus virtauksen lähettämisestä luonnonmaailmaan täysin itselleen. Hän unohti tyystin minun voimakkaan panostukseni, mutta, se siitä. Tämä hetki on kuitenkin meille juudariperkeleille voiton saavutus ja paremman tulevaisuuden odotuksen alku. Taistelu, joka luonnonmaailmassa on alkanut, ei lakkaa ennen kuin jokainen kansakunta on juudarien orjuudessa…”

“Nyt riittää!” Karjaisi Kaifanus ja jatkoi: “On koittanut minun vuoroni puhua! Siirry syrjään!”

(Paholaisjoukkojen huomatessa, että johtajien välillä alkoi kehittyä ilmi tappelu, alkoivat he sitä mukaa kuin johtajien eripura lisääntyi, hajota kahdeksi joukkueeksi. Toinen tästä joukosta asettui Kaifanuksen puolelle ja toinen joukko Kaithusen rinnalle. Kuitenkin niin, että suurempi osa oli Kaifanuksen puolella, koska helvetissä pääsee aina suuremmassa pahuudessa ja valheessa oleva enemmän suosioon.

Kun Kaifanus mäjäytti ensimmäisen nyrkiniskunsa Kaithuseen niin, että tämän kipa lensi päästänsä, alkoivat pikkuperkeleet myös tapella ja repiä toisiaan kappaleiksi. Lopulta helvetillinen raivo sai sellaiset mittasuhteet, että maa alkoi repeillä ja halkeamista syöksähteli esille tulta ja tulikiveä. Torille ilmestyi myös reikiä, joista tuprusi esille synkkää ja pahanhajuista savua. Raivokkuudesta johtuen myös taivas näytti repeytyvän kahtia ja maasta ja taivaalta sinkoili hirvittäviä salaman iskuja.

Tämä perkeleen valtakunnasta alkanut raivo levisi ketjureaktion tavoin myös muihin helvettivaltioihin eli saatanoiden ja pahojen henkien valtakuntaan. Henkimaailmassa helveteissä myllertävä raivo ilmeni aaltomaisina sysäyksinä. Nämä aaltomaiset ryöpsähdykset purkautuivat esille helvettiin johtavien luolien aukoista ja rämeiköistä sekä soiden silmäkkeistä. Purkaukset olivat näöltään tulensekaista savua, jotka saivat myös enkelit toimimaan.

Helveteissä olevasta järjestyksestä huolehtivat enkelit Välkkyvämiekka sekä Oikeudennyrkki kiiruhtivat paikalle. Välkkyvämiekka ojensi kaksiteräisen miekkansa kohti helvettejä. Silloin avautuivat helvettejä peittäneet kuoret ja kaikkien kolmen helvetin valtakunnat avautuivat esille pirullisessa karmeudessaan. Koska helvetit olivat avoinna, ojensi Oikeudennyrkki oikean kätensä suunnaten sen helvetteihin. Vasemman kätensä hän ojensi kohti taivasta keräten näin Jumalallista virtausta vasemman kätensä kautta ruumiinsa läpi ojennettuun oikeaan käteen. Tällöin levisi hänen oikeasta kädestään laajeneva valoaalto, joka ensin mykisti helvetit ja sen jälkeen kylmensi kaikki niiden yhteiskunnat siten, että niiden asukkaat hytisivät kylmyydestä. Tämän henkisen tilan vaikutus lakkasi vasta silloin kuin helvettien henkinen tila oli rauhoittumiseen kypsä. Jumalallisella virtauksella on helvetteihin kyseinen vaikutus sen tähden, että ne ovat täysin vastakkaisia Jumaluuden Totuudelle ja Hyvyydelle, sillä helveteistä huokuu vääryyden ja pahuuden elonkehä. Samankaltainen vastaavaisuus mainitulle asiantilalle on havaittavissa myös luonnon maailmassa. Niinpä esimerkiksi auringon lämpö saa luonnon keväällä kukoistamaan, mutta sama lämpö saa kuolleen eläimen raadon mätänemään ja haisemaan, mikä houkuttelee korppikotkia paikalle.

Edellisessä esimerkissä auringon lämpö symbolisoi Jumalasta virtaavaa rakkauden hyvyyttä ja luonto hyvän sielun ymmärrystä, joka kukoistaa Jumaluuden rakkauden hyvyyden vaikutuksesta. Kuolleen eläimen raato symbolisoi pelkästään aistillisluonnollisen ihmisen tahtoa ja ymmärrystä, joissa on vallitsevana pahuus ja vääryys. Tällainen sielun tila on yhtä kuin henkinen kuolema, jota kuollut eläimen raato siis symbolisoi. Kun Jumalasta peräisin oleva virtaus kohtaa edellä mainitun ihmisen sielun, kääntyy tämä virtaus päinvastaiseksi, eli pahuudeksi ja vääryydeksi. Hyvyyden ja totuuden kääntyminen vastakkaiseksi tarkoittaa mainittua raadon mätänemistä.

Markku Juutinen

Lähde:

Juutinen, Markku. Ote käsikirjoituksesta: Riivattu maailma, ja sen lunastus