Rikollisuuden tilastot myötäilevät ulkomaalaisten maahanmuuton käyrää

Helsingissä ei ole syytä huoleen nuorten jengirikollisuuden kasvusta, toteaa Turvallinen Helsinki -verkosto. Kulttuurimarxilainen virkakoneisto, vallanpitäjät ja valtamedia ovat tarkoitushakuista asettaneet lähtökohdakseen väkivaltatilastoista vuoden 2011. Yhtä hyvin näitä tilastoja voidaan samalla tarkastella vieläkin pitemmältä jaksolta. Poliisin aktiivisuus esitellä näitä nuorisorikostilastoja on saanut inspiraationsa Helsingin Sanomien hiljattaisesta julkaisusta, jossa uutisoitiin maahanmuuttajataustaisten jengien väkivaltaisuuksista Helsingissä. Tällöin olisi pitänyt tarkastella erikseen maahanmuuttajien rikoksia, ja verrata niitä kantasuomalaisten vastaaviin rikoksiin. 

Jari Taponen.

Saatteeksi 

Poliisin mukaan Helsingissä ei ole väkivallan aaltoa, ja väkivalta olisi muutenkin pääkaupungissa puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. MTV-haastattelussa ylikomissario Jari Taponen esittää tilastokeskuksen  taulukon, jonka mukaan nuorisorikollisuus on Helsingissä lähes puolittunut viimeisen 9 vuoden aikana, nimittäin vuoden 2020 tilastot eivät ole näkyvissä. 

Tämä kyseinen poliisin näkyvä esiintyminen MTV-haastattelussa juontaa juurensa muun muassa Helsingin Sanomien taannoiseen julkaisuun, jossa uutisoitiin maahanmuuttajataustaisten jengien väkivaltaisuuksista Helsingissä. Poliittinen poliisi (POLPO) ja sisäministeriön edustaja eivät suhtautuneet vakavasti kriisiin. Heidän mielestään ei ole syytä huoleen, sillä väkivalta on kaukana Ruotsin rikollisistilanteesta. POLPO, sisäministeriö sekä valtamedia yrittävät nyt kaikin mahdollisin konstein valkopestä tapahtunutta, ja yleensä mitätöidä maahanmuuttajien voimakasta näkyvyyttä väkivaltarikollisuudessa, ennen muuta raiskauksien yhteydessä. Maahanmuuttaja taustaiset tekevät moninkertaisesti rikoksia suhteutettuna kantasuomalaisiin, kuten jäljempänä esitämme. 

Nuorisoväkivalta rikollisuus ja siitä epäillyt (alle 18 vuotiaat) 

Kuitenkin katsottaessa tarkemmin Taposen esittämää tilastoa, havaitsemme, että “turvapaikanhakijoiden” aalto, joka tapahtui kiihkeimmillään vuosien 2015 –2018 on ilmeisesti syynä siihen, että Oulun, Tampereen ja Turun kohdalla väkivaltarikollisuus tai siitä epäiltävyys ovat tasaisesti lisääntyneet vuoteen 2019 saakka. Myös koko maan nuorisoväkivaltarikokset näyttävät kasvaneen tasaisesti vuodesta 2015, vuoteen 2019 saakka. Oulun kohdalla käyrä näyttää selvästi korkeammalta viime vuonna kuin vuonna 2011. 

Vielä muutamia huomioita esitetystä tilastosta: 

  1. Kyseinen tilasto ei paljasta rikoksista epäiltyjen etnistä taustaa. Siten on hyvin mahdollista Helsingin nuorisorikollisuuden tapauksissa, että vuonna 2011 myös kantasuomalaiset tekivät enemmän rikoksia kuin vuonna 2019. Sitä vastoin viimevuosina ja nykyisin nuorisorikollisuudessa ovat loistaneet enemmän maahanmuuttaja taustaiset nuoret. Mikäli kantasuomalaisten nuorisorikollisuus olisi vähentynyt pääkaupunkiseudulla viimevuosina, olisi vastaavasti maahanmuuttaja taustaisten väkivaltarikollisuus saattanut noussut samalla aikajaksolla. Politisoituneen poliisin aktiivisuus esitellä näitä nuorisorikostilastoja on saanut inspiraationsa Helsingin Sanomien hiljattaisesta julkaisusta, jossa uutisoitiin maahanmuuttajataustaisten jengien väkivaltaisuuksista Helsingissä. Tällöin olisi pitänyt tarkastella erikseen maahanmuuttajien rikoksia, ja verrata niitä kantasuomalaisten vastaaviin rikoksiin. Mutta Taponen esittelee nuorisorikollisuutta yleensä Suomessa, vaikka maahanmuuttajat olisivatkin viimeisen 4 vuoden aikana tehneet enemmän rikoksia kuin suhteessa kantaväestö. 
  1. Poliisin esittämä tilasto on harhaanjohtava, koska siinä ei ole esitetty vuoden 2020 tapahtumia, koska tuoreimpia tilastoja ei ole vielä saatavina. 
  1. On hyvin mahdollista, että rikoksia piilotetaan tilastoista erilaisten terminologioiden kätköön, joten tilastoihin ei voida aina aukottomasti luottaa. 
  1. Lisäksi ketä lohduttaa, jos väkivaltarikokset juuri Helsingissä sattuu olemaan alhaisemmat vuonna 2019, vuoteen 2011 verrattuna, kun ajankohtaiset henkirikokset ovat myös pääkaupunkiseudulla lisääntyneet ja raaistuneet.  

Mistä vuoden 2011 rikollisuus piikki johtui? 

Kulttuurimarxilaiselta virkakoneistolta, poliittisilta vallanpitäjiltä ja valtamedialta on tarkoitushakuista asettaa lähtökohta väkivaltatilastoista alkaneeksi vuodelle 2011, jolloin epäillyt väkivaltarikoksista ja syyllistymiset väkivaltarikoksiin havaitaan selvänä piikkinä. Mutta mistä tämä käyrän kohoaminen johtuu? Köyhyys ja sen seuraukset siirtyvät monesti sukupolvelta toiselle. Merkille pantavaa on, että suomalaisten lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on kasvanut nopeasti 1990-luvulta alkaen. Suomen taloudellinen taantuman syynä ovat: Suomen Markan tuhoaminen, (joka tapahtui vielä ilman Hallitusmuodon 72 §:stä lakiesitystä), Suomen Pankin keskuspankkirahoituksen hävittämisestä ja maan kansallisvarallisuuden sekä työnarvon luovuttamisesta ylikansallisille sijoittajille. Ilman omaa keskuspankkirahoitusta Suomi on ajautunut kansainvälisen pankkiirieliitin kuristusotteeseen. Suomi on ollut valtionvelkaloukussa jo vuodesta 1994 alkaen. Vuosina 1990–1993 järjestettiin lama, jolla Suomen talous, kulttuuri, poliittinen ilmapiiri syöstiin perikatoon. Esko Ahon hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta pankit päätettiin pelastaa salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella. Siten pankeille annettiin vapaat kädet poistaa markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkituen piikkiin. Tämän järjestetyn laman uhreiksi syöstiin noin 65 000 yrittäjää, joista itsemurhaan päätyi 14 500 ihmistä. Silloinen Suomen poliittinen johto syyllistyi kansanmurhaan! Tämä oli niin kutsutun Koiviston konklaavin saavutus. 

Voidaan siis ajatella, että Koiviston konklaavin järjestämä laman aiheuttama köyhyys on siirtynyt sukupolvelta toiselle, ja vielä 2011 kyseisen laman seuraukset näkyivät rikollisuustilastoissa. 

Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset ja niiden selvittäminen (1980-2019) 

Koska kulttuurimarxilainen virkakoneisto, vallanpitäjät ja valtamedia ovat tarkoitushakuista asettaneet lähtökohdakseen väkivaltatilastoista vuoden 2011, on soveliasta tarkastella näitä tilastoja samalla hiukan pitemmältä jaksolta. Esimerkiksi vuosien 1980-2019  ajanjaksolta. 

Indikaattorin kuvauksesta havaitsemme, että vuodesta 1980 selvitettyjen väkivaltarikoksien määrä on noussut aina vuoteen 2019. Vuonna 2011 tilastoissa nähdään sama piikki, mistä Taponenkin puhuu. Viranomaisten tietoon saatujen rikoksien määrä on luonnollisesti selvitettyjä rikoksia suurempi, mutta molemmat käyrät ovat muodoltaan ja suunnaltaan yhtäläiset. Selvitettyjä rikoksia on selvästi vuonna 2018 enemmän kuin aikaisempina vuosina. Vain vuosi 2011 on poikkeus. Vuonna 1980 tapauksia oli kaikista vähiten. 

Mitä tämä Findikaattorin esittämä tilasto kertoo? 

Kun analysoimme Findikaattorin maahanmuuton tilastoja, vertaamalla niitä tilastokeskuksen väkivaltarikollistilastoihin huomaamme tiettyjä yhtäläisyyksiä. Ensinnäkin vuonna 1991 havaitaan väkivaltarikoksissa nousua ja samana vuonna oli ulkomaisten maahanmuuttajien  osuus puolta suurempaa aikaisempiin vuosiin verrattuna. Siitä vuoteen 1994 ulkomainen maahanmuutto hiipuu kuopalle ja sama kuoppa eli väheneminen on havaittavissa myös väkivaltarikostilastossa samalla ajanjaksolla. Väkivaltarikokset lähtevät kasvuun noin vuodesta 1998 alkaen, jolloin huippu saavutetaan vuonna 2011. Myös vuosien 1998-2009 ulkomaisten  maahanmuuttajien virtaus Suomeen lisääntyy asteittain. Ilmeisesti maahanmuuton kasvu ulkomaisten muuttajien osalta on selitettävissä Jugoslavian hajoamissodan aiheuttamalla pakolaisuudella. 

Väkivaltarikollisuus on vuonna 1980 paljon alhaisempaa kuin vuonna 2018, mikä selittynee massiivisen maahanmuuton käynnistymisellä myös Suomeen lähinnä poliittisen Lähi-idän maista 2015 alkaen. 

Tilastojen mukaan väkivaltarikollisuuden lisääntyminen korreloi ulkomaisen maahanmuuton kasvun kanssa, mutta ei ole välttämättä riippuvainen siitä. MTV-uutiset esittivät voitonvarmoina tilastojaan, mutta lähempi tarkastelu osoittaa sen vain tilastojen kikkailuksi, joka kääntyy valtamediaa ja virkakoneistoa vastaan.  

Taposen mukaan ulkomaalaistaustaisten osuus rikoksissa on kasvanut vain muutaman prosentin 

-Jos katsomme Helsingin väkiluvun kehitystä, meillä ulkomaalaistaustaisten osuus on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, mutta silti heidän rikollisuutensa on noussut vain muutaman prosentin. Sanoo Taponen.  

Tätä ei voida arvioida viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaan vuodesta 2015, jolloin alkoi massiivinen maahanmuutto poliittisen Lähi-idän maista. 

Kuinka ulkomaalaistaustaisten rikollisuus voisi selvästi näkyä tilastoissa, jos ja kun ulkomaalaistaustaiset ottavat Suomen kansalaisuuden, jolloin heitä ei käsitellä tilastoissa ulkomaalaisina tai ulkomaalaistaustaisina. Lisäksi tilastojen voidaan kaunistella useilla menetelmillä, ja rikoksista ei välttämättä nosteta jatkotoimenpiteitä. Etnisen taustan piilottaminen tilastoista on yleistä ennen muuta Ruotsissa, jossa maa on ajautunut matalan intensiteetin sisällissotaan. 

Viimeisten neljän vuoden vertailu kuitenkin osoittaa, että maahanmuuttajat ovat ylikorostuneita rikos- ja raiskaustilastoissa. 

Iltalehti oli pyytänyt vuonna 2015 lokakuussa poliisihallitukselta sen hetken uusimpia tietoja  ulkomaalaisten tekemistä epäillyistä seksuaalirikoksista. Rikosnimikkeet ovat törkeä raiskaus, raiskaus, raiskauksen yritys, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys. 

Vuonna 2014 marraskuun loppuun mennessä tapauksia oli 395 kappaletta, kun koko vuoden luku oli 416. Vuonna 2015 poliisi kirjasi 440 epäilyä.  

Vielä kymmenen vuotta sitten lukema oli 180, joten seksuaalirikosten määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. 

Lisäksi Iltalehti sai poliisilta viime vuoden tilaston, jossa on laskettu ulkomaan kansalaisten osuus kaikista niistä seksuaalirikoksista, joissa rikoksesta epäilty tiedetään. Ulkomaalaisten osuus oli 23,5 prosenttia. Tapauksia, joissa tekijä tiedetään, oli viime vuonna 2 418. Kaikkiaan epäiltyjä seksuaalirikoksia vuonna 2017 kirjattiin 3 343 tapausta. 

Tilastokeskuksen mukaan  vuonna 2017 Suomessa tehtiin 2 238 seksuaalirikosta. Ulkomaalaisten osuus oli 529, mikä on 26,3 prosenttia kokonaismäärästä. 

Tilastokeskus: 2 238 seksuaalirikosta 2017 

Yliaktuaari Kimmo Haapakangas Tilastokeskuksesta laati Iltalehden pyynnöstä tilaston, jossa seksuaalirikokset on jaoteltu kansalaisuuden mukaan. 

Tilastokeskuksen aineistoon on poimittu selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt.  

Epäillyt on tilastoitu sille vuodelle, jona poliisi merkitsee rikoksen selvitetyksi. Eli jos rikos on tapahtunut 2016 ja se selvitetään 2017, epäilty tilastoidaan vuodelle 2017. 

Eräisiin rikoksiin syylliseksi epäillyt kansalaisuuden ja sukupuolen mukaan vuosina 2017 ja 2018, ikä- ja sukupuolivakioitu ja suhteutettu väestön 1 000 kohden  

Suomalaisten ja ulkomaalaisten tekemät rikokset Suomessa 

Oheinen selvitys koskee vain miehiä. 

Tilastokeskuksen esittämästä taulukosta voidaan laskea, että henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista irakilaiset tekivät noin 4 kertaa enemmän kuin suomalaiset ja somalialaiset 3 kertaa useammin kuin suomalaiset. 

Saman taulukon mukaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyivät irakilaiset 11,25 kertaa enemmän ja somalialaiset 5,5 kertaa enemmän kuin suomalaiset. 

Raiskauksia irakilaiset tekivät peräti 16,4 kertaa ahkerammin kuin suomalaiset ja somalialaiset syyllistyivät tähän rikokseen 5,63 kertaa enemmän kuin suomalaiset. 

Lisäksi … 

Vuonna 2017 afganistanilaisia ja irakilaisia  epäiltiin lukumääräänsä nähden seksuaalirikoksesta 40 kertaa niin usein kuin suomalaisia. Tämäkin on nähtävissä poliisin sekä Tilastokeskuksen tilastoista. 

Edelleen tilastokeskuksen mukaan:  

Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä on kasvussa  

Vuonna  2018 rikoslakirikoksiin syylliseksi epäiltiin 34 200 ulkomaan kansalaista. Tämä on 1 000 (3 prosenttia) enemmän kuin vuonna 2017. Suomalaisten epäiltyjen määrä oli 1 200 (0,5 prosenttia) pienempi kuin edellisvuonna. Ulkomaalaisista epäillyistä 54,3 prosentilla oli vakituinen asuinpaikka Suomessa. Osuus on 1,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisvuonna.” (Sivut 21 ja 22). 

Lopuksi 

Juutalaiseliitti perusti Euroopan unionin vapaamuurareiden avulla, kuten  esimerkiksi edesmennyt tohtori  Karl Steinhauser useissa aihetta käsittelevissä teoksissaan tämän selvästi paljastaa. Unionista on kehitetty byrokraattinen finanssieliitin hallitsema verkosto, joka lamauttaa kansanvallan jäänteitä lakialoite ja lahjus kerrallaan (Kivi 2016). Nykyisin kaikki huomaavat, mikäli haluavat huomata, että Unionista, liittovaltion lisäksi, kehittyy ihmisrotujen sulatus-uuni, joka prosessi on jo pitkälle kypsynyt. Islamilainen maailma ei kuitenkaan ole valloitusretkellä Euroopassa, vaan kysymyksessä on kasaarimafian  (“juutalaiseliitti”) globaliin valtapoliittiseen pyrkimykseen sisältyvä Eurooppaan kohdistuva väestönsiirto poliittisen Lähi-idän alueelta, mikä on johtava jatkuessaan tulevaisuudessa ylitsepääsemättömiin demografisiin ongelmiin. Tällöin tarkoituksena on Euroopan valtioiden kantaväestön kulttuuri-identiteetin voimakas heikentäminen ja yhteiskuntajärjestyksen rikkominen, että juutalaiseliitin hallitsema diktatuuri pystyisi asettamaan hallintojärjestelmänsä sortuneiden järjestelmien tilalle. Myös nykyiset koronasulut edistävät tätä prosessia. 

Yllä esitetty artikkeli paljastaa sen, että Suomen kulttuurimarxilainen virkakoneisto, vallanpitäjät ja valtamedia yrittävät salata viimeiseen saakka haittamaahanmuuton negatiivisia seurauksia. Kuitenkin, jos Suomi jatkaa haittamaahanmuuton suosimista, ajaudumme nopeasti Ruotsin yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa vieraskulttuurit hallitsevat yhteiskuntaa ja maa on ajautunut matalan intensiteetin sisällissotaan. Koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ei ole ollut sellaisia vallanpitäjiä, jotka ovat kääntyneet omaa maataan ja kansalaisiaan vastaa, ja kohottaneet jalustalle verovaroin ylläpidetyt muukalaiset, joista osa vielä raiskaa ja murhaa kantaväestöä. Lisäksi tämä on vain yksi osa-alue maamme vallanpitäjien valtio- ja maanpetturuudesta. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

MTV-uutiset. Saatavina:  https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-helsingissa-nousemassa-nuorten-vakivalta-aalto-poliisi-tyrmaa-nyt-vaitteet-sen-sijaan-vakivalta-on-puolittunut-10-vuodessa/7994558#gs.lv0kid 

Poliisi; tilastokeskus: https://twitter.com/JariTaponen/status/1331466126040199169/photo/1  

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Huono-osaisuuden ylisukupolvisuus. Saatavina: 

https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus

https://findikaattori.fi/fi/57

https://www.stat.fi/artikkelit/2010/art_2010-07-09_001.html?s=0

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c2640498-3233-4d76-b2ef-af2fc9d0d473

http://www.tilastokeskus.fi/til/rpk/2018/13/rpk_2018_13_2019-05-16_fi.pdf sivu 2. 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005933247.html

https://www.stat.fi/til/rpk/2018/13/rpk_2018_13_2019-05-16_fi.pdf

….. 

Kivi, Jaana (2016). Bryssel myyty (2016). 

13 kommenttia

  1. MAAHANMUUTTO ON JUONI KANSOJEN HEIKENTÄMISEKSI
    Päivänselvää on, että maahanmuutto Eurooppaan ei auta Lähi-Idän tai Afrikan kansoja, vaan pikemminkin päinvastoin. Näitä kansoja voidaan auttaa vain paikan päällä. Maahanmuutto palvelee vain juutalaisten ja vapaamuurarien (jotka eivät koskaan tiedä missä ovat mukana) pyrkimystä Euroopan kansojen heikentämiseksi. Tämä näkyy vapaamuurarien hallitsemassa Ruotsissa, jossa ollaan kohta sisällissodan partaalla maahanmuuttokysymyksessä. Meillä Suomessakin on voimakas juutalaisten ohjaama vapaamuurarijärjestö, joka sitoo valoillaan suomalaista keski- ja yläluokkaa juutalaisten suunnitelmien toteuttajiksi. Luterilaisen kirkon hävittäminen on suomalaisen vallankumouksen ensimmäinen askel, mutta seuraavaksi tulee vapaamuurarijärjestöjen hävittäminen, jotka ovat todella vaarallinen syöpä Suomen kansan ruumiissa. Itsenäisessä valtiossa vapaamuurarijärjestön jäsenyydestä pitäisi säätää kuolemanrangaistus, niin vaarallinen tämä juutalaisten johtama järjestö on. Poliisipäällystö Suomessa on vapaamuurarien miehittämä, samoin oikeuslaitos. Ei ihme, että poliisi ja vapaamuurarien ja juutalaisten lehti Helsingin Sanomat hyysäävät maahanmuuttajia ja kaunistelevat heidän rikoksiaan. Maahanmuuttajat itse eivät ole tähän syyllisiä, vaan syyllisiä ovat poliitikot, jotka maahanmuuttajia Suomeen järjestävät. Mutta kaikki Suomen ongelmat voidaan ratkaista vasta sitten, kun saadaan Suomen kansaan taivaallinen virtaus uuden uskonnon avulla. Vasta sitten ihmisten silmät avautuvat ja he näkevät kuinka perkele johtaa tätä kansaa, kuten muitakin eurooppalaisia kansoja. Ja tämän perkeleenhän te jo tunnette: juutalaiset. Juudas symbolisoi juutalaista kansaa, joka petti Jeesuksen. Samoin nykyjuutalaiset pettävät kokonaisia kansoja ja tekevät tämän pääasiassa vapaamuurarijärjestön avulla.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
    1. Uskotko sinä, Benjamin Kivilohkare, JerUSAlemiin eli Yhdysvaltojen; tuon kirotun mantereen mahdollisuuteen parantua?

      HS=Helsingin Sionistit…

      Juutalaisilla ei ole mitään muuta tekemistä Babylonin vankeuteen joutumisen kanssa, paitsi että he auttoivat babylonialaisia meidän kiinniottamisessa! Heidän historiansa on sepitettä.

      Jumalan kiroamat juutalaiset eli kaananilaiset ovat siis Edomista/Idumeasta (noilla nimillä paikka on tunnettu raamatullisina aikoina). Saatana → Kain → Esau → edomialaiset/idumealaiset → fariseukset → khazaarit/kasaarit → aškenazit → JUUTALAISET.

      Me kaukaasialaiset olemme SEEMILÄISIÄ/SEMIITTEJÄ. Israel ja Juuda ovat meidän esi-isiemme alueita.

      13 kadonnutta Israelin heimoa – ne olemme ME! Iisakin pojat eli (I)saac-sons l. Saxons; saksit.

      Mitä Jeesus sanoi juutalaisista? Tässä mielestäni Uuden testamentin ja koko Raamatun tärkein kohta: “Te [juutalaiset] olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8:44)

      Matt. 23:8 sanoo: “Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.” Kuitenkin juutalaiset kutsuvat pappejaan rabeiksi eli opettajiksi eli he rikkovat Jumalan sanaa vastaan. Juutalaisuus kuten Islamkin (Mohammed oli juutalaista verta omaava lapsiinsekaantuja) ovat ikiaikaisia todellisen kristinuskon vihollisia, älkää sitä unohtako! Myös katolilaiset kutsuvat pappejaan isäksi, vaikka Jeesus jatkaa tuossa mainitsemassani kohdassa, että on vain yksi Isä. Katolilaiset kuten ortodoksit ovat harhaoppisia, synnissä tarkoituksellisesti pysyviä rienaajia; perkeleitä.

      VICARIUS FILII DEI eli Paavi on, mukamas, Jumalan tuuraaja Maan päällä eli hän syrjäyttää Jeesuksen!! Tällainen uskonto on totaalinen todellisen kristinuskon l. Jeesukseen uskomisen antiteesi eli vastakohta ja ikiaikainen vihollinen! Kirkko tahtoo (poliittisen) islamin hukuttamaan aidot kristityt l. Jeesukseen uskovat omaan vereensä!

      Juutalais-jesuiitta/”katolisten” ym. kryptojuutalaisten metkuja ovat mm. inkvisitio ja monenlainen aivopesu, kuten esim. futurismi ja preterismi. Näillä varsin ovelasti saatiin huomio pois katolisen “kirkon” touhuista (pahuudesta ja perversiosta), jotta katolista “kirkkoa” ei voitaisi pitää Ilmestyskirjan (13. luku) toisena petona ja profeetta Danielin (7. luku) “pienenä sarvena”, kuten protestantit katolisen kirkon tulkitsivat!

      Me valkoiset eurooppalaiset olemme todelliset Israelin heimot. Assyyrialaiset vangitsivat meidät 745 e.Kr. Sieltä onnistuimme kuitenkin pakenemaan Kaukasus-vuorille ja Israelin solaan. Täst’edes meidät tunnettiin kaukaasialaisina. Euroopan erämaat kutsuivat meitä monia Abrahamin poikia ja perustimme lukuisia kansakuntia mantereelle: Ephraim (Britannia), Judah (joka ei myöskään ollut juutalainen; Saksa), Dan (Tanska), Reuben (Ranska) ja Manasseh (USA).

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
  2. https://www.darkmoon.me/2020/canadian-court-forbids-dissident-arthur-topham-from-uttering-the-word-jew-for-the-next-3-years/

    “I can no longer say the word ‘Jew’ — it’s FORBIDDEN!”

    As the result of political pressure brought to bear by B’nai Brith — an international Jewish supremacist group — Arthur Topham, a Canadian dissident who was convicted of an online ‘hate crime’, now faces strict new probationary rules on his public expression concerning Jews after allegedly breaching his sentencing conditions:

    Siis mitä vittua tällä planeetalla tapahtuu parit hullut jutkut käskyttää joka saatanan maata!

    Jä tämä Iran temppu kaiken lisäksi voi huh huh kuka jutikoille laittaisi stopin!

    https://centralbankinginsanity.wordpress.com/2020/11/29/satanyahu-kills-again/

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Illuminaatti käsittää juutalaiseliitin, jesuiitat ja vapaamuurarit. Se eliminoi tai siirtää syrjään jokaisen, joka tuntuvasti asettuu heidän suunnitelmiensa tielle. Lopulta se syrjäyttää myös meidät pienet ihmisetkin, jos ja kun kieltäydymme heidän tarjoamistaan rokotteista. Vain pienet ja syrjäiset alkuperäiskansojen rippeet ja erinäiset vuoristoissa lymyilevät afgaanit tai ”hillbillyt”, joilla on ruokaomavaraisuus, tulevat säästymään NWO-tyrannialta. Muiden nöyrryttävä Jumalan edessä, koska Hän on tämän vainon sallinut tapahtuvan ihmiskunnan peruuttamattoman turmeluksen vuoksi, ja uskon kautta turvauduttava Hänen ilmoituksensa mukaiseen yliluonnolliseen pelastukseen ja varjelukseen. Uskottomille ei ole luvassa minkäänlaista pelastusta, vaan tuskainen orjuus NWO:n alaisuudessa. Ilmestyskirja kertoo karusti, mikä on oleva heidän kohtalonsa.

      Plusääni(11)Miinusääni(0)
      1. Koronakin on rikollinen hanke koska sen avulla pelotellaan kansoja ja yritetään kaapata maailma pienen korporaatio- ja pankkiiri-mafian haltuun.

        Heli kirjoittaa osuvasti:
        Arvoisa Kansanedustaja. Toivon, että sinä olet kansan puolella, meidänkin, jotka kyselemme ja ihmettelemme, emmekä purematta niele rajoituksia ja määräyksiä, jotka tuntuvat olevan täysin kohtuuttomia siihen nähden, mikä tilanne on.
        Koronakriisin hoitoon lienee yksi tehokas ratkaisu: Lopetetaan sen testaaminen. Sillä tavalla saatiin influenssakin katoamaan.

        Avoin kirje kansanedustajille 26.11.2020: Heli
        Postitettu UMV-Lehden sähköpostiin:
        https://mvlehti.net/2020/11/30/esitamme-koronakysymyksia-ja-vaadimme-vastauksia-avoin-kirje-kansanedustajille/

        Plusääni(14)Miinusääni(0)
        1. Juuri tuli viesti puhelimeeni. Tiedotus suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saameksi, joka kertoo Corona-tilanteen pahenevan juuri nyt Suomessa. Selvä – kaipa se on sitten uskottava että näin on.

          Minulla olisi yksinkertainen, järkevä ja looginen ratkaisu: laitetaanko rajat kiinni, ettei tule somaleita, irakilaisia, afgaaneja ja muita tänne? Ai, miksikö? No, Italia ja Espanja sattuvat olemaan ne Euroopan pahiten saastuneet alueet. (Niille jotka eivät tiedä, niin on paikallaan mainita Italian ja Espanjan olevan Afrikan, Aasian ja Lähi-idän elintaso-”pakolaisten” tärkeimmät kauttakulkureitit.)

          Plusääni(8)Miinusääni(0)
          1. Meni juuri kuten odotinkin: ensin kiellettiin kokoontumiset Uudellamaalla (sis. kolme Suomen neljästä suurimmasta kaupungista eli suur-Helsingin) ja Tampereella, ja nyt mukaan liitettettiin se viimeinenkin top 5:stä eli Oulu. Pikkuhiljaa kaikki tavat, perinteet ja suomalainen kulttuuri kielletään. Näkymättömän tappajan; viruksen varjolla on helppo hallita kansaa ja hukuttaa se yhä syvemmälle korolliseen velkarahaan.

            Europol, 2016: EU-alueella 136 kuolemaa terrori-iskuilla (96 % kaikista 142 iskusta) muslimien toimesta. ”Rakkauden uskonto” EI ollut syyllinen siis vain kuuteen (6) kuolemaan.

            Islam ja vasemmistolaisuus jylläävät terroritilastoissa. 2018 nämä tahot tekivät 24 iskua (islam) ja 19 (vasemmisto). Samana aikana äärioikeisto teki yhden iskun, jossa ei kuollut ketään. Kyseessä oli (epäonnistunut) polttopulloisku.

            Espanjan ja Irlannin separistit ja ”etnonationalistit” tekevät myös iskuja, mutta näissä harvoin kuolee ketään ja se ei ole iskujen päätarkoituskaan.

            Helsinki (650 033 as.) 2018: 38 raiskausta, joista 24 ei-suomalaisten tekemiä eli 62 % menee muukalaisten piikkiin. Kovimpia raiskareita ovat irakilaiset, afgaanit ja somalit – tuossa järjestyksessä. Neljä raiskaajaa oli sukunimeltään sellaisia suomenruotsalaisia, että kyseessä voi olla mustalainen.

            Helsinki 2017: Silloinkin oli 38 raiskausta, joista 25 ei-suomalaisten tekemiä eli 66 %. Yleisin raiskarin nimi oli MOHAMMED (tai joku sen variantti; Muhammad, Muhammed, Mehmed, Mahmud jne.). Yksi raiskaajista oli nimeltään ISLAM. 14 % kaikista raiskaajista oli nimeltään MOHAMMED.

            Molempina vuosina oli myös pieni edustus tilastossa balkanilaisia/itäeurooppalaisia nimiä.

            Muistakaa myös että II ja III polven maahantunkeutujat luetaan tilastoissa suomalaisiksi, mitä he eivät tietenkään koskaan tule olemaan. Tämä vääristää tilastoja kahdella tavalla:

            1) se jättää raiskaukset tilastoimatta rotumuukalaisen tekemiksi eli pienentää niitä lukemia ja
            2) kirjauttaa rotumuukalaisten teot suomalaisten piikkiin vääristäen taas sitä lukemaa suuremmaksi.

            Esim. Vuosi 20XX: suomalainen raiskaa kerran, maahantunkeutuja kerran, II polven maahantunkeutuja kerran ja III polven maahantunketuja kerran. Eli 25 % raiskauksista olisi suomalaisen tekemiä ja 75 % muukalaisten. Vääristymä saisi luvut kuitenkin kääntymään päinvastoin!

            Todellisuudessa kuitenkin maahantunketujien todennäköisyys tehdä raiskaus on monikymmenkertainen verrattuna kantasuomalaiseen! Irakilaisten, afgaanien ynnä somalien määrä 5 500 000 asukkaan kokonaisluvusta ei ole suhteellisesti valtava, vaikka näitä loisia toki tulee koko ajan lisää: esim. 2017 lapsia syntyi 56 000, ”pakolaisia” tuli yli 58 000. Siis tilastojen mukaan. Rajan ylihän voi kävellä kuka tahansa, joten todelliset lukemat ovat taatusti paljon suuremmat. 2018 Suomeen muutti lähes 80 000 (joista edes ”onneksi” oli venäläisiä n. 10 000)!

            Plusääni(5)Miinusääni(0)
  3. Again you astound me. If it’s not your “there is no communism in the world and/or this state isn’t communist as communism hasn’t been properly installed” then it’s your latest belief that China isn’t reading from a script.

    The Jews (Rothschild) were 100% behind the revolution in Russia, along with ALL communist revolutions throughout the world. And yes, THAT INCLUDES China!

    China is not an economic success. The Jews, brought about the removal of major western industries to China. They went there in order to remove the economic and production power, of these nations, which contributed greatly to their self sustainability.
    China didn’t become an economic success. All these industries went there, in order to prosper from the incredibly cheap, slave labor of China and its vast population, which as a result would allow them to undercut ALL western competition, in order to have a monopoly on the industries.

    China IS reading from the script Carl. ALL world governments are pretty much reading from the same script. And when the war comes, it’s because they’ve been DELIBERATELY created, by the Jews to happen. So when the USA decides to bomb Iran, it will most likely bring in Russia and China as planned, which will then see a DECIMATION of the world’s population. The guilty parties, not just the Rothschild cabal but the leaders of said nations and their lickspittle underlings, will be free from all criminal prosecution and as far away, from any conflict, whatsoever.

    If all governments weren’t reading from the same script, we wouldn’t have the Covid nonsense, all stepping in toe to the WHO’s orders. Many would have told them to get lost

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  4. Mitkä vitun globalistit? Puhukaa asioiden oikeilla nimillä kansainvälinen juutalainen rahaeliitti joka myös hallitsee venäjää ja vapaamuurarit jotka ovat suurin osa yleishyödyllisiä maanpetos ääliöitä!

    Juutalaiset on karkoitettu vähintään 109 erimaasta eikä mitään globalisteja sionisteja jesuiittoja VAAN JUUTALAISET!!!

    Venäjän kgb on täysin juutalais oligarkkien hallussa se että putin pari karkotti ei meinaa mitään! Kuunnella venäjän OIKEITA kansallismielisiä lähes jokainen heistä sanoo että juutalaiset kontrolloi edelleen venäjää täysin! Venäjän MAFIA on juutalaismafia PISTE!

    VENÄJÄ kuuluu myös BIS PANKKIIN NIINKUIN KIINAKIN!!!!!!

    Kaikki on teatteria viimeisin vastavoima kansainväliselle kommunismille eli satanisti juutalaisille oli Aatu ja jotka väittää että aautkin oli kontrolloitu oppositio alla linkki;

    mike king on toki muitakin!

    http://tomatobubble.com/

    He jotka muuta väittävät ei ikinä suostu keskusteluun asiasta!

    Halla aho saa käskynsä looshista mihin kuuluu ja looshi käskynsä kansainvälisiltä juutalaisilta!

    Nyt sinne aivokoppaan vähän KAASUA ???? ???? HOLOHOAX MYÖS YKSI ASE!

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. GLOBALISMIA HALLITSEVAT JUUTALAISET
      Luullaan yleisesti, että on salaisia valtaryhmittymiä ”bilderbergiläiset”, ”illuminaatit”, ”vapaamuurarit” jne. jotka todellisuudessa pitävät valtaa maapallolla, mutta tosiasia on, että vain yksi ryhmä on kaikkien muiden yläpuolella, millä ryhmällä on vuosisatojen koulutus hallitsemiseen, ja tämä ryhmä on juutalaiset. He käyttävät vain muita ryhmiä hyväkseen pyrkiessään maailmanvaltaan, mutta kun he saavuttaisivat maailmanvallan, niin Israelin Mossad tappaa jokaisen muun ryhmän, aivan kuten Venäjän vallankumouksessa juutalaiset tappoivat vapaamuurarit. Juutalaiset ovat julmin koskaan maan päällä elänyt kansa, joka on valmis tuhoamaan koko ihmiskunnan saavuttaakseen perkeleelliset tavoitteensa. Uskon, että jos ihmiskunnalle valkenee juutalaisuuden todellinen olemus, ei planeetalle jää henkiin ainoatakaan juutalaista.
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(10)Miinusääni(0)
  5. Nyt tulee hurjaa kamaa. Lähteenä poliisi.fi, Tilastokeskus jne. Tästä kirjoitti myös MV-lehti tasan kaksi vuotta sitten.

    Tsekatkaa edellistä viestiäni edeltävä 4.12.2020, 16.24 kirjoitettu viesti myös. Siellä raiskauslukemia.

    2017: 66 % Helsingin raiskauksista ulkomaalaisten tekemiä. Helsingin väkiluku 650 033. Voidaanko vaikka olettaa että noista Suomen pahimmista raiskareista eli 1) irakilaisista, 2) somaleista ja 3) afgaaneista 1/5 (20 %) asuu Helsingissä? Varmasti aika lähellä totuutta.

    Espoossa 15 %, Tampereella ja Vantaalla 10 % kumpaisessakin ja loput 45 % sitten muualla. Menee aika lähelle varmaankin oikein? Ei ainakaan hirveästi yläkanttiin ainakaan tuo HELLsingin 20 %? Siellä ja EsPOOssahan on väestöstäkin 25 % ei-suomalaisia, joten eiköhän me aika lähellä olla totuutta. O.K., jatketaan.

    Näitä kolmea raiskarikuningaskansaa maassamme (IRQ, AFG, SOM) on yht. Suomessa 24 198 kpl. (Tilastokeskus 31.12.2017.) Helsingin osuus tuolla 20 %:n oletuksella olisi siis 4840 tehoraiskaria.

    Vielä kerran: Helsingin kokonaispopula siis 650 033 ja potentiaalisia (siis eivät kaikki heistä suinkaan rikollisia ole!) superraiskareita 4840, jotka tekevät kuitenkin jopa 66 % kaikista pääkaupunkimme raiskauksista (v. 2017. lähde: poliisi.fi).

    Eli heitä on 1:135 osuus HELLsingin kokonaisväestöstä. Silti tuo porukka tekee 66 % kaikista pääkaupunkimme raiskauksista!!! Tuon määrän ”pitäisi tehdä” vain 0,5 % HELLsingin raiskauksista, ei 66 %:a. (Oikeastihan heidän ei pitäisi tehdä YHTÄKÄÄN raiskausta täällä kaukana Suomessa!!)

    Tämän troikan todennettu, virallisissa tilastoissa seisova FAKTA on siis tämä: he raiskaavat 132-kertaisella todennäköisyydellä‼

    Pureskelkaa hetki tuota. Herra, auta meitä…! Saata ”päättäjämme” ja salaisten kabinettien suljettujen ovien takana riehuva ja rienaava, maatamma tappava, tuhoava ryöstävä ynnä raiskaava retkue vastuuseen teoistaan!

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. Kummallista on, että ulkomaalaisia rikollisia paapovat poliisit ovat suurelta osin homoseksuaaleja, artikkelin BLM-mielenosoitus kuvassa olevat poliisit ja Taponen, joka ns. pelaa ”molemmissa joukkoeissa”.
    Kuitenkin ulkomaalaiset raiskaajat ja rikolliset ovat pääosin islaminuskoisia, eli tuomitsevat homouden jyrkästi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat