Analyysi holokaustin faktoista ja huomiot kansanmurhista

Esitämme referaatin David Colen juontamasta dokumenttielokuvasta, joka kertoo saksalaisten vanki- ja työleiriverkosta. Elokuvassa haastattelee muiden muassa  tohtori Franciszek Piperiä. Elokuva paljastaa holokaustin kammottavaksi valheeksi; ketään ei kaasutettu kuoliaaksi. Auschwitzin keskitysleirillä oli mukavuuksia ja kulttuuria kuten uimahalli ja teatteri sekä tietysti sairaala. Analysoimme yleensä holokaustin myyttiä ja kiinnitämme huomiota maailman holokausteihin. 

…. juutalaistaustainen mediapainostus on tuottanut tulosta. Toisen maailmansodan runtelema Puola on mitä mainioin historian oppituntien lähde, mutta vain voittajien kirjoittaman historian mukaan. 

Holokaustin myyttiin uskotaan tai siihen halutaan uskoa useista eri syistä. Osittain holokaustin propagandan hyväksyminen voidaan selittää intentionaalisilla syillä, missä tekojen (joukkotuho) motiivit selitetään ja perustellaan intentionaalisen eli päämäärähakuisen olennon (Hitler) toiminnalla. Tässä Hitler saatetaan nähdä jopa koko kansallissosialistisen Saksan kollektiivisena ruumiillistumana. Täten epärealistisesti ajatellaan, että Hitlerin Saksaan vaikuttivat kenties Adolf Hitlerin lapsuudenaikaiset kokemukset, jotka myöhemmin olisivat heijastuneet Kolmannen valtakunnan politiikkaan. Toisaalta jotkut yksilöt ja tahot uskovat “holokaustin” syntyneen puhtaasti kansallissosialistisen Saksan rotuhygienian siivittämänä, jolloin ylivertainen “arjalaisrotu” ei olisi sietänyt juutalaisten kaltaisia alempiarvoisia parasiittejä. Vain harvat saattavat ajatella, että Hitlerin Saksan täytyi todellakin taistella kansainvälistä politikointia ja velkarahajärjestelmää vastaan, jolloin juutalaiset piti karkottaa pois Saksasta, kuitenkaan tuhoamatta heitä. Mutta tätä viimeksi mainittua he eivät uskalla paljastaa, vaan sanovat, että “juutalaisia surmattiin ainakin 6 miljoonaa”. On myös heitä, jotka eivät usko holokaustiin, vaan tajuavat sen valheeksi tai runsaasti ylimitoitetuksi, mutta sortuvat valtavirtaiseen holokaustiuskontoon, uskaltamatta julkistaa ajatuksiaan. Suurin syy siihen, että holokausti myyttiä pidetään uskontoon verrattavana tabuna on siinä, että vuosikymmeniä jatkunut mediarummutus on ehdollistanut myytin kansakuntien kollektiiviseen tajuntaan. Luonnollisesti tätä uskomusta ovat lujittaneet koulujen historian opetukset ja valtavirtainen historian kerronta yleensä. Edellä mainittuihin syyksi voidaan tiivistäen esittää ehdoton kuuliaisuus auktoriteeteille. 

Holokaustista ei kuitenkaan ole jäänyt mitään fyysisiä todisteita jäljelle. Ei ole löydetty edes “miljoonien murhattujen” tuhkaa, eikä muitakaan jäänteitä. Holokaustista ei ole ainuttakaan aitoa silminnäkijän todistusta, eikä siitä ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Tästä huolimatta siihen pitäisi uskoa, sillä meidät on pakotettu lainvoimalla uskomaan siihen.  

Yllä olevaan viitaten kuten Nicholas Kollertrom  toteaa: Nürnbergissä holokaustihuijaus kehittyi nykyiseen muotoonsa. Liittoutuneet saivat haluamansa tarinan murhaamalla sekä kiduttamalla todistajia valikoidusti. Nürnbergin näytösoikeudenkäynnit alkoivat 1946, jolloin maailmankuulu ”kuuden miljoonan uhrin” lukumäärä oli jo kirjoitettu kiveen. 

Virallinen historian kirjoitukset esittävät, että: 

“Holokausti oli kansallissosialistien eli natsien hallitseman Saksan suorittama järjestelmällinen juutalaisten kansanmurha, joka toteutettiin natsijohtaja, valtakunnankansleri Adolf Hitlerin johdolla toisen maailmansodan aikana. Siinä surmansa sai kaiken kaikkiaan noin kuusi miljoonaa juutalaista, jotka olivat kotoisin useista eri Euroopan maista.” 

Ytimekäs ilmaisu sinänsä, mutta siinä on vain yksi vika, nimittäin se, että väittämät ovat täysin valhetta. 

Vielä vuonna 1988 ja sitä aikaisemmissa oppikirjoissa väitettiin, että Auschwitzissa olisi tapettu noin neljä miljoonaa juutalaista. Nykyisin historia puhuu 1.1 miljoonasta surmatusta juutalaisesta Auschwitzin leireillä. Jäljempänä olevasta kirjoituksesta kuitenkin paljastuu se, että ei ollut systemaattista juutalaisten tappamista, eikä leirillä ollut ihmistentuhoamiseen tarkoitettuja kaasukammioita. 

Auschwitzin keskitysleiri 

Auschwitzin keskitysleirille kuljetettiin sotavankeja, vastarintaliikkeen taistelijoita, mustalaisia ja myös “juutalaisia” sekä muita kansallissosialistisen Saksan vihollisia. Kyseinen keskitysleiri ei poikennut muista vastaavista sota-aikojen vankileireistä, joita Euroopassa oli sitä ennen ollut, paitsi, että Auschwitzissa oli mukavuuksia ja kulttuuria. 

Vangit vapautettiin Neuvostoliittolaisten toimesta vuonna 1945. 

YK-tiedote toteaa muun muassa seuraavaa: Auschwitz (A) 
sijaitsee Puolassa lähellä Oswiecimin kaupunkia. A:n kuului kansallissosialistisen Saksan hallinnon aikana kolme erillistä leiriä: Auschwitz I oli nk. pääleiri, Auschwitz II (Birkenau) toimi valtavirtatiedon mukaan varsinaisena tuhoamisleirinä ja Auschwitz III (Monowitz) oli Auschwitzin työleiri.  Pääleirien alaisuudessa oli yhteensä 40 erillistä leiriä. 
YK-tiedotteen mukaan vuodesta 1942 lähtien paikasta muodostui eräs ihmiskunnan historian suurimmista massamurhanäyttämöistä. Suurin osa juutalaisista miehistä, naisista ja lapsista toimitettiin tapettaviksi Birkenaun kaasukammioihin heti kuljetusten saavuttua perille, vaikka siellä ei ollut tarkoitukseen varattuja kaasukammioita. 

Auschwitzin keskitysleirimuseo turistikierroksen kohteena 

Auschwitz-Birkenaun väitetystä tuhoamis- ja keskitysleirin historiasta johtuen keskitysleirimuseosta on kehittynyt erittäin suosittu turismin kohde, mikä on kiihdyttänyt raadollista kaupallisuutta ja horjumatonta uskoa holokaustiin. Auschwitz on monille jopa pyhiinvaelluksen kohde, sillä sanotaanhan siellä “valitun kansan” kärsineen synkän historiansa. Koska juutalaisten mediamogulien kontrolloimat länsimaiset massamediat ja viihdemaailma ovat rummuttaneet jo 75 vuoden ajan 6 miljoonan juutalaisen joukkotuhoa, mistä ensin Auschwitsin osuus ilmoitettiin olevan noin neljä miljoonaa ja nykyisin kyseinen lukema on alennettu noin 1,1 miljoonaan, ovat ihmiset tulleet vakuuttuneiksi siitä, että myös Auschwitzin-leirit kätkevät menneisyyteensä ihmismielen synkimmän olemuksen. Suunnaton kiinnostus turistipyydykseen kertoo vain siitä, että juutalaistaustainen mediapainostus on tuottanut tulosta. Toisen maailmansodan runtelema Puola on mitä mainioin historian oppituntien lähde, mutta vain voittajien kirjoittaman historian mukaan. 

Colen mukaan turisteja kuljetetaan sellaisten kohteiden kautta, joilla yritetään manipuloida vierailijoita uskomaan holokaustin myyttiin. Mutta turisteja ei ohjata sellaisiin positiivisiin nähtävyyksiin, kuten esimerkiksi uima-altaan ja teatterin kautta.  

Uima-altaan lisäksi suihkutilat ja ruumishuone ovat edelleen alkuperäisiä jäänteitä. 

Niin sanotut holokaustin asiantuntijat jättävät myös mainitsematta Auschwitzin todellisten kaasukammioiden tarkoituksen. 

Tätä kaasukammiota käytettiin massiiviseen vaatteiden ja vuodetekstiilien desinfiointiin täistä ja torjumaan kulkutauteja käyttämällä valmistusnimellä zyklon B kemikaalia. Näillä toimenpiteillä pyrittiin pitämään vangit terveinä eli kaasukammioilla pelastettiin juutalaisten ja muiden vankien henkiä. 

Ei valokuvia, eikä asiakirjoja 

Kuten dokumenttielokuvan juontaja David Cole toteaa, kaasukammiomurhiin viittaavia valokuvia tai asiakirjoja toisen maailmansodan ajalta ei ole löydettävissä. 

Viittaamme tässä yhteydessä Nicholas Kolerstromin  kirjoittamaan artikkeliin Auschwitzin kaasukammioiden illuusiosta. 

Ilmakuvia on kuitenkin saatavina ja niitä voidaan ladata sitä käsittelevästä teoksesta täältä. 

Tutkijat eivät siis ole löytäneet vielä ainuttakaan asiakirjaa, joka todistaisi holokaustiväitteisiin liittyvän joukkotuhon tapahtuneen. Niin ikään ei ole löytynyt valokuvia kaasukammiomurhista. Virallisen tarinan mukaan juutalaiset riisuttiin, ohjattiin kaasukammioihin ja lopuksi kasattiin ruumispinoiksi. Prosessista ei ole kuitenkaan olemassa yhtään valokuvaa, vaikka kaasutusten väitettiin jatkuneen eri leireillä vuosien ajan. 

Tämä on helppo tarkastaa Internetin hakukoneilla. Sota-ajoilta löytyy lukemattomia kuvia nälän ja sairauksien riuduttamista leirivangeista sekä pilkkukuumeeseen kuolleiden ruumiista. Ne eivät kuitenkaan todista, että juutalaisia oltaisiin murhattu järjestelmällisesti kaasukammioissa, mikä on holokaustin määritelmä. 

Amerikkalaiset ottivat leiristä ilmakuvia vuonna 1944 (kuvat tulivat julki vasta 1978). Valokuvat otettiin aikana, jolloin ”holokausti” oli valtavirtahistorioitsijoiden mukaan täydessä vauhdissa. Näistä valokuvista ei kuitenkaan näy suurten ruumiskasojen polttohautauksia tai pitkiä kaasukammiojonoja. Kaikki on täysin normaalia: 

”Auschwitz-Birkenausta joulukuun 1943 ja helmikuun 1945 välillä otetuista ilmakuvista ei löydetty ylimääräisiä polttoainevarastoja, tupruttavia savupiippuja tai niin sanottuja polttokuoppia. Joitain kuvia yritettiin muokata: primitiivisellä kuvankäsittelytekniikalla lisättiin esimerkiksi Zyklon-B-aukkoja rakennusten kattoihin sekä suuria vankijoukkoja parveilemaan teille. Myös krematorioiden seiniä yritettiin muokata jälkikäteen. […] 

Toistaiseksi julkisuudessa ei kuitenkaan ole esitetty ainuttakaan ilmakuvaa, joka tukisi teoriaa juutalaisten joukkotuhonnasta toisessa maailmansodassa. Lännen kannalta oli erityisen noloa, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun yritys muokata valokuvia tuli julki.” 

Frankfurtin 1960-luvun puolivälin Auschwitz-oikeudenkäynnissä tuomioistuin joutui myöntämään, ettei sillä ollut ”käytössään käytännössä lainkaan sellaisia todisteita, joita normaali murhaoikeudenkäynti edellyttäisi”. Tuomioistuimella ei ollut ”uhrin ruumista, ruumiinavauspöytäkirjaa, luotettavaa selontekoa kuolinsyystä, todisteita vastaajan syyllisyydestä, murha-asetta jne.” Murhaa ei siis voitu todistaa. 

Oikeudenkäynnin takaiskujen ei kuitenkaan annettu ohjata julkista keskustelua kriittisempään suuntaan. Holokaustista sodan jälkeen poliittisesti hyötyneet osapuolet saivat vain lisää vettä myllyihinsä. He alkoivat puhua entistä äänekkäämmin mystisistä ”kaasukammioista”, joiden olemassaoloa ei missään olosuhteissa saanut epäillä. Kuten holokaustihistorioitsija Léon Poliakov totesi, ”asiakirjoja ei ole löydetty eikä välttämättä koskaan tulla löytämään”. 

Kun ”natseja” syytetään joukkomurhasta (josta ei jäänyt jäljelle lainkaan fyysisiä todisteita!), kaikki normaalit historiallisen tutkimuksen periaatteet heitetään romukoppaan. Historioitsijat viittaavat jatkuvasti toissijaisiin lähteisiin, kuten Raul Hilbergin järkäleeseen The Destruction of the European Jews tai Robert Wolfen Holocaust: The Documentary Evidence. Sen sijaan valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan viittaa alkuperäisiin asiakirjoihin. 

Salakuuntelu ei tuonut todisteita joukkotuhonnasta 

Saksalaisten salakoodauksen paljastuminen olisi mahdollistanut liittoutuneiden seuraamisen myös Auschwitsin keskitysleirin toiminnan osalta, mutta mitään joukkotuhoon viittaavaa ei löytynyt. 

Sodan aikana Englannin Bletchley Parkin ”Asema X” onnistui murtamaan saksalaisten Enigma-salatut radioviestit. Kevään 1942 sekä helmikuun 1943 välisenä aikana englantilaiset salakuuntelijat saivat haltuunsa seuraavat tiedot saksalaisten työleireistä¹: 

”Auschwitz on saksalaisten suurin työleiri; siellä on yhteensä noin 20 000 vankia. Merkittävin kuolinsyy vankien keskuudessa ovat erilaiset sairaudet. Joitain vankeja on myös ammuttu tai hirtetty [rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta. Suom. huom.]. Salakuuntelijoiden mukaan kukaan ei puhunut missään vaiheessa kaasutuksista.” 

Mutta tarkoituksella englantilaiset eivät tuoneet tätä ensinkään esille Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä! 

Kaasukammioita ei löytynyt! 

Auschwitz-Birkenaussa kävi vuonna 2011 ainakin 1,43 miljoonaa vierailijaa. Yli 30 miljoonaa on kiertänyt kauhistelemassa Auschwitzin Krema I –rakennusta², jonka rekvisiittaa ovat vaate-, kenkä- ja hiuskasat, jotka eivät tietenkään todista yhtään mitään joukkotuhosta, sillä Keskitysleirille saapuvat vangit saivat uudet vaatteet ja kengät omiensa tilalle, heidän hiuksensa ajeltiin paljaaksi, täiden lisääntymisen ehkäisemiseksi ja tyhjiä Zyklon B purkkeja kertyi, koska zyklonilla torjuttiin asusteista ja tekstiileistä siivettömiä hyönteisiä. Krema I -rakennus pystytettiin uudelleen sodan jälkeen vuonna 1946, joten Auschwitz-vieraille esitetty krematoriorakennus ei ole autenttinen. Tämän selvitti 1992 tohtori Franciszek Piper, joka johti Auschwitzin alueellista museota. 

Colen juontama ohjelma paljastaa, että mitään ihmisten kaasuttamisessa käytettyä kaasukammiota museokeskitysleiriltä ei löydy. Auschwitzin “asiantuntijoiden” mukaan ruumishuoneena ja krematoriona käytettyä rakennusta, joka lienee perusrungoltaan alkuperäinen, olisi myöhemmin käytetty ihmisten joukkotuhontaan kaasuttamalla; siis kaasukammiona. 

Rakennuksessa on kuitenkin ollut aikaisemmin sisäseinät, jotka ovat purettu, siten rakennuksessa oli aikaisemmin kylpyhuone mukaan luettuna viisi huonetta. 

Palaamme tähän “kaasukammioon” seuraavana olevan “Piper” luvun yhteydessä. 

Piperin kuvaus kaasukammion historiasta 

Tohtori Franciszek Piper on siinä mielessä kuuluisa holokaustiasiantuntija, että hän sai aikaisemmin väitetyn Auschwitzin tuhottujen luvun 4 miljoonaa, putoamaan kolmella miljoonalla. Ilmeisesti näin oli pakko menetellä, sillä lukuun liittyvä valhe oli niin suurta. Nykyisin väitetään, että Autschwitzin “tuhoamisleireillä” tapettiin 1,1-1,5 miljoonan ihmistä, joka on myös valhetta. 

Eugen Kogon väitti kirjassaan SS-Staten vielä vuonna 2002, että Auschwitzissa surmatiin 4 –4,5 miljoonaa ihmistä, joista tietysti lähes kaikki oli juutalaisia. 

Nürnbergin kansainvälinen “sotatuomioistuin” käytti tuomioitaan langettaessaan yhtenä perusteena syytöksilleen 4 miljoonaa tapettua “juutalaisesta” Autschwitzin “tuhoamisleirillä”. Kuten yllä jo mainittiin, vielä vuonna 1988 ja sitä aikaisemmissa oppikirjoissa väitettiin, että Auschwitzissa olisi tapettu noin neljä miljoonaa juutalaista. 

Jatkakaamme yllä mainittua “kaasukammiotarinaa”. Tri. Piperin mukaan Auschwitzin vapauttamisen jälkeen käytettiin entistä “kaasukammiota” ilmasuojana, jonka jälkeen rakennus entisöintiin “kaasukammioksi” ja vuonna 1944 rakennetut sisäseinät purettiin sekä katossa sijainneet 4 aukkoa entisöitiin.  

Colen täsmentää kritiikin kolmeen päätelmään: 

Kaasukammio esitetään turisteille autenttisena, vaikka museovirkailijat tietävät totuuden. 

Kaasukammio ei kelpaa restauroituna  todisteeksi. 

Erittäin merkittävänä havaintona esitetään se, että väitettyjä neljää ilmareikää ei näy ainoassakaan sodan aikaisessa ilmakuvassa. Toisin sanoen ilmakuvat todistavat sen, että kaasukammiota ei ollut. 

Lisäksi syanidikaasu jäämien puuttuminen “murhakaasukammioista”, todistaa puolestaan joukkotuhon mahdottomaksi. 

Zyanidi jäämät 

Kuten alkupuolella todettiin, Zyklon-B:tä käytettiin Auschwitzissa tuholaistorjuntaan. Hygienian kannalta oli äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi vankien patjat desinfioitiin tehokkaasti. Nestemäistä sinihappoa (vetysyanidi) adsorboitiin savimaisiksi rakeiksi, minkä tavoitteena oli tehdä tappavan vaarallisesta kaasusta mahdollisimman ”turvallista”. 

Nykyisin Auschwitzissa museoleirillä ei enää ole lainkaan alkuperäisiä kaasukammioita. Vieraille esitellään kivikyhäelmiä, joita ei asiantuntijoiden mukaan voisi todellisuudessa käyttää ihmisten järjestelmällisiin murhiin, sillä rakennusten asianmukainen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta ja Zyklon-B:n syanidikaasu vapautuu verrattain vitkaasti. 

Vuonna 1988 kaasukammioteknologian asiantuntija Fred Leuchter suoritti tutkimusryhmineen tutkimuksia Auschwitzin “kaasukammioissa”. 

Myös Saksalaiskemisti Germar Rudolf, joka työskenteli kiinteän olomuodon fysiikkaan erikoistuneessa Max Planck –instituutissa, havaitsi tutkiessaan leirejä, että suuria syanidipitoisuuksia oli vain desinfiointikammioiden seinistä. Vuonna 1995 hänet tuomittiin vankeuteen tutkimuksiensa johdosta. 

Syanidikaasu sitoutuu pysyvästi rautaan. Rakennusten kiviseinissä oli puolestaan paljon rautaa. Kummallista kyllä, Rudolf ei löytänyt syanidin jälkiä niistä rakennuksista, joiden väitettiin olevan ”murhakaasukammioita”. Usein murhahuoneiksi väitettiin rakennusten suihkutiloja. Rudolf ja Leuchter molemmat selvittivät, että syanidipitoista tuholaistorjuntakaasua löytyi vain desinfiointikammioiden seinistä. 

Leuchterin tutkimustulokset yritettiin kumota Piperin avustamana vuonna 1990, mutta he saivat samalaiset testitulokset kuin Leuchter. 

Kuinka Piper perustelee saatuja tuloksia? 

Hänen mukaansa kaasukammioita käytettiin noin 20-30 minuuttia vuorokaudessa, mutta desinfiointi huoneissa vuokauden ympäri. 

Kuitenkin väitetään, että Auschwitzin “murhaleireillä” olisi kokonaisuudessaan enimmäkseen kaasutettu hengiltä maksimissaan noin 1,5 miljoonaa ihmistä, mikä tarkoittaa sitä, että seiniin olisi väkiselläkin jäänyt huomattavasti syanidikaasun jäämiä. 

Muita huomioita 

 
Yhdysvalloissa käytettiin vielä toisen vuosituhannen loppupuolella syaanivetyä (HCN) kuolemaantuomittujen teloittamisessa, jotka suoritettiin teräskammiossa, jossa oli teräksinen ovi. Syaanivedyllä on herkkyys kondensoitua eli tiivistyä kammion seinille ja teloitettavan iholle. Tämän nesteytymisen estämiseksi teloituskammion ja syaanivedyn lämpötilan on oltava ihanteellinen. Mikäli lämpötilojen optimointi ei onnistunut, suoritettiin teloituskammion ja teloitetun ruumiin huolellinen peseminen kloorin avulla tiivistyneestä kaasusta. Tällöin tehtävän suorittava henkilökunta oli varustautunut suojavaatteisiin ja hengityssuojaimiin. Kammion tuuletuskaan ei ollut ongelmatonta, sillä syaanivety on ilmaa kevyempää. Sittemmin Yhdysvalloissa on siirrytty injektion käyttöön teloittamisessa, missä tappavana kemikaalina on käytetty myös syaanivetyä (HCN) ja nykyisin on käytetty huonompilaatuisia kemikaaleja, jotka ovat tuottaneet suurta kärsimystä teloitettaville.  
 

Edelliseen viitaten voidaan esittää kysymys siitä kuinka Yhdysvalloissa mainituilla menetelmillä jo yhden ihmisen teloitus vaati erikoisjärjestelyt ja ideaaliset olosuhteet, niin kuinka sitten Auschwitzin puutteellisissa olosuhteissa mainostetut joukkoteloitukset olivat mahdollisia? Saksalaisten keskitysleireissä esitetyissä kaasukammioissa ei ole todistettu olevan minkäänlaista toimivaa tuuletusta, vaikka syaanivedystä ilmaan sekoittuessaan muodostuu palovaarallinen aine. Lisäksi lämmitysjärjestelmän puuttuessa suurin osa höyrystyneestä syaanivedystä olisi tiivistynyt kammion seiniin ja uhrien iholle. Ja koska kysymyksessä olivat nykyhistorian kirjoitusten mukaan massateloitukset, olisivat ne vaatineet myös Auschwitzissa jokaisen teloituskerran jälkeen täydellisen kammionpesun sekä tuuletuksen jo turvallisuussyistä. Tämä puhdistustyö olisi ollut suunnaton urakka, ja olisiko se onnistunut täydellisesti? Onko myöskään mahdollista, että palovaarallisen syaanivedyn täyttämä tila on sijainnut krematorion vieressä? Tämä asiantila herättää ihmetystä ennen kaikkea siksi, että kaasukammioista, kuten jo todettiin, ovat puuttuneet toimivat tuuletusjärjestelmät, eikä käytössä ole ollut tiivistä ovea. Ruumiithan on pitänyt saada jotakin menetelmää käyttäen ulos kaasukammiosta siten, että höyrystyneet kaasut eivät ole päässeet kyseisestä tilasta ulos. Eikö kuolleiden uhrien puhdistaminen tiivistyneestä syaanivedystä ennen ruumiiden tuhkaamista olisi ollut myös välttämätöntä? 

Professori Robert Faurisson kertoo Auschwitzin päällikön Rudolf Hössin ”tunnustuksesta”, joka oli saatu kiduttamalla. Hössin mukaan ovi kaasukammioon, jossa oli tuhansia uhreja, avattiin puolen tunnin kuluttua kaasuttamisesta ja kammiota alettiin tuulettaa. Ruumiita alettiin heti kantaa ulos. Höss sanoi kantajien kantaneen ruumiita ulos ”tupakoiden ja syöden samaan aikaan”. Faurisson ihmettelee: ”Vain puolen tunnin kuluttua alettiin kantaa ulos ruumiita, jotka olivat täynnä kaasua, syöden ja polttaen tupakkaa? Onko mahdollista syödä ja polttaa ottamatta pois kaasunaamaria? Onko mahdollista polttaa, kun palovaarallista³ kaasua tulvii läjäpäin olevien ruumiiden keuhkoista ja onkaloista? Mahdotonta! Toteaa Faurisson. Hänen mukaansa vielä viikon kuluttua kaasutuksesta huoneeseen meneminen ilman kaasunaamaria tappaa! Faurisson sanookin suoraan tunnustuksen olleen vain tekaistu sepitelmä, valhe” (Spotlight 1979; 1990). 

Kuten jo mainittiin myös Auschwitsissä on turisteille esitellään kivikyhäelmiä, joita ei asiantuntijoiden mukaan voisi todellisuudessa käyttää ihmisten järjestelmällisiin murhiin siitäkään syystä, että rakennusten asianmukainen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta huomioiden Zyklon-B:n syanidikaasun verrattain hitaan vapautumisen.⁴ 

Auschwitzissa  myös oli kaasukammioita 

Ei ole lainkaan ristiriitaista sanoa, että esimerkiksi Auschwitzin “murhakaasukammiot”, eivät soveltuneet järjestelmälliseen “valtavirtaisenhistorian” ilmoittamaan joukkotuhontaan, ja että työskentely oli näissä olosuhteissa syanidikaasun takia mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa, jos samalla sanomme, että Auschwitzissa käytettiin kaasukammioita sekä vaatteiden että tekstiilien desinfiointiin, ja työskentely näiden parissa oli mahdollista. 

Se ei ole ristiriitaista siksi, että Degeschin kaasukammiot asennettiin 1942 saksalaisille työleireille. Näissä kaasukammioissa oli luonnollisesti turvallisesti eristetyt ovet. Auschwitzin työleirillä oli moderneja syanidikaasukammioita. Tätä ei kiistä kukaan. Näissä kaasukammioissa ei kuitenkaan murhattu ihmisiä, vaan niitä käytettiin vaatteiden desinfiointiin ja kulkutautien torjumiseen. Kaasukammioilla siis pelastettiin juutalaisten sekä muiden vankien henkiä. 

Zyklon-B:tä käytettiin Auschwitzissa  tuholaistorjuntaan. Hygienian kannalta oli erikoisen tärkeää, että esimerkiksi vankien patjat desinfioitiin tehokkaasti. Nestemäistä sinihappoa (vetysyanidi) adsorboitiin savimaisiksi rakeiksi, minkä tavoitteena oli tehdä tappavan vaarallisesta kaasusta mahdollisimman “turvallista”. 

Nürnbergin  näyttötuomioistuimessa Zyklon-B-purkkien lähetyslaskuja pidettiin todisteena ihmisten “kaasutuksista”. Tuomioistuin sivuutti käytännössä huomioitta  Zyklon-B:n normaalin käyttötarkoituksen, joka oli yleisesti sodan aikana esimerkiksi vaatteiden ja patjojen desinfiointi. Ei ollut ollenkaan epänormaalia, että sotaa käynyt Saksa hankki ainetta tautien riivaamille työleireille. […] 

Kuten jo mainittiin, Degeschin  kaasukammiot asennettiin 1942 saksalaisille työleireille, kun pilkkukuume saapui. Leirit käyttivät tonneittain Zyklon-B:tä. Majdanekin ja Auschwitzin desinfiointikammiot ovat edelleen pystyssä. Tunnusomaista niille on Zyklon-B:n värjäämät siniset seinät. Desinfiointikammiot ovat paljon pienempiä kuin rakennukset, joissa kaasua väitetysti käytettiin ihmisten murhaamiseen. “Murhakammioissa” ei kuitenkaan ole Zyklon-B:n jälkiä! 

Nürnbergin kaasukammioilluusio luotiin yhdistämällä mielivaltaisesti kahden eri tyyppisen kammion piirteitä. Pienissä desinfiointikammioissa oli ammattimaisesti suunnitellut tuuletuslaitteet, turvallisesti eristetyt ovet, Zyklon-B:n tehokkaasti höyrystäneet lämmittimet sekä johdattimet ja korkeat savupiiput, joilla tappava kaasu poistettiin rakennuksesta. 

“Murhakammioiksi”  väitetyt ruumishuoneet olivat täysin erilaisia. Ne olivat pitkiä, kylmiä ja kosteita rakennuksia, jotka oltiin rakennettu osaksi maan alle, jotta ne pysyisivät viileinä. Ilmanvaihto oli tehotonta eikä katoissa ollut aukkoja Zyklon-B-rakeiden pudottamista varten. Keskellä huonetta oli suurikokoinen pöytä, johon ruumiit väitettiin asetetun ennen kuin ne vietiin viereisen huoneen polttouuneihin. 

Ilmeisesti harhauttamisen tarkoituksella ruumishuoneita, ja jopa toisinaan pesuhuoneita alettiin yhtäkkiä nimittämään kaasukammioiksi ja samalla todelliset ammattimaisesti suunnitellut kaasukammiot katosivat kokonaan keskustelusta. Hämäriä murhahuoneita alettiin kutsua epämääräisellä nimellä “Krema” . 

Liittoutuneet aiheuttivat pommituksissaan keskitysleirivankien kuolemat 

Liittoutuneiden terroristi- eli mattopommituskampanja tuhosi työ- ja keskitysleirien huoltolinjat. Vangit kuolivat siis liittoutuneiden likaisen sodankäynnin vuoksi nälkään ja kulkutauteihin. Osana psykologista sodankäyntiä hävittäjät pudottivat paikallisille lentolehtisiä, joissa ihmisiä peloteltiin Auschwitzilla, jossa kaikki Saksan viholliset tapettaisiin kaasulla. 

Huhut alkoivat levitä nopeasti, mikä synnytti Auschwitz-myytin. Kun kauhukertomukset yhdistettiin valokuviin aliravituista juutalaisista, minkä liittoutuneiden mattopommituskampanja oli aiheuttanut, oli psykologinen vaikutus erittäin merkittävä. 

William B. Lindsey on kirjoittanut: 

”Ei todellakaan ollut ’yleistä tietoa Saksassa’, että juutalaisia oltaisiin kaasutettu […] Saksalaiset kauhistuivat, kun YK alkoi syyttää heitä juutalaisten joukkotuhonnasta. Monet protestoivat ja totesivat, etteivät he olleet kuulleetkaan kaasutuksista ennen kuin taistelut olivat jo loppuneet ja aiheesta alettiin keskustella YK:n lähettämissä radio-ohjelmissa.” 

Englannin valtiollinen BBC-kanava oli alkanut levittää kaasukammiohuhuja jo kuukausia ennen toisen maailmansodan päättymistä. Monet saksalaiset kuulivatkin ”kaasukammioista” ensimmäistä kertaa kuunnellessaan vihollisvaltion sotapropagandalähetyksiä. 

”Lopullinen ratkaisu” merkitsi juutalaisten lähettämistä ulos maasta 

Adolf Hitlerin ”lopullinen ratkaisu”  merkitsi kautta koko sota-ajan vain yhtä asiaa: juutalaisten karkottamista pois Saksan alueilta ennen kaikkea Puolaan ja Venäjälle. 

Lopullisen ratkaisun tarkoitus ei muuttunut missään vaiheessa. Wannseen konferenssissa 1942 ei käsitelty alisinkaan juutalaisten murhaamisesta. Ei ole ensinkään todisteita siitä, että juutalaisia olisi murhattu suunnitelmallisesti – ei varsinkaan kaasukammioissa. Ei asiakirjoja, ei mitään. 

Gestapo sekä sionistinen liike tekivät jonkin aikaa yhteistyötä 1930-luvun lopulla, koska molemmat osapuolet halusivat juutalaiset ulos Saksasta. 22.6.1937 Saksan ulkoministeriön julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todettiin: 

”Kansainvälinen juutalaisyhteisö on hyökännyt ankarasti Saksaa vastaan. Siksi emme usko, että Palestiinan luovuttaminen juutalaisille tulisi ylläpitämään maailmanrauhaa.” 

Kansainväliset juutalaisjärjestöt julistivat kahdesti sodan Saksaa vastaan, 1933 ja 1939. Kun liittoutuneet estivät Saksan suunnitelmat siirtää juutalaiset ulkomaille, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi työleirit. 

Saksalla ei ollut mitään muuta ratkaisua kuin nousta “juutalaisvaltaa” vastaan, joka sittemmin johti “lopulliseen ratkaisuun”, joka tarkoitti “juutalaisten” karkotusta Saksasta siksi, että sionistit eli juutalainen eliitti olisi muuten tuhonnut Saksan jo ennen toista maailmansotaa, jota vahvistaa jäljempänä esitetty katkelma. 

Pariisin rauhankonferenssi kokoontui vuonna 1919. Kokoukseen osallistui 117 juutalaista edustajaa Bernard Baruchin johtamana. Myös kasaarijuutalainen Benjamin Freedman oli siellä. Rauhankonferenssissa paljastui saksalaisille kokonaisuudessaan se, kuinka sionistinen eliitti oli pettänyt Saksan tuomalla Yhdysvallat sotaan heitä vastaan, mikä korvattiin Balfourin julistuksella. Tämä oli hirvittävä kavallus Saksaa kohtaan! Kun ensimmäinen kommunistinen vallankumousyritys Venäjällä epäonnistui, lähes kaikkien ”juutalaisten” oli paettava Venäjältä. Näistä lähes kaikki pakenivat Saksaan. Maa otti ”juutalaiset” pakolaisiksi ja heitä kohdeltiin siellä hyvin. Tästä kaikesta armeliaisuudesta palkkioksi sionistit myivät Saksan vain saadakseen itselleen Palestiinan, jonne he sittemmin perustivat Israelin, josta kehittyi ydinasevaltio, joka uhkaa koko maailmanrauhaa olemassaolollaan (John 1988). 

Vapaamuurareiden avulla sionistit saivat aikaan Versailles’n rauhansopimuksen. Se syöksi Saksan työttömyyteen ja taloudelliseen ahdinkoon. Tämä yhteiskunnallinen tilanne suosi radikaalipuolueita. Kansainväliset sionistit hallitsivat Saksaa pankkitoiminnan avulla sekä poliittisesti vapaamuurareiden välityksellä. Tästä johtuen valtio oli pakotettu nousemaan sionisti- eli juutalaiseliittiä vastaan.  

Saksa kieltäytyi alistumassa Amsterdamissa 1933 pidetyn kokouksen ja kansainvälisen juutalaisyhteisön vaatimuksiin. Herra Untermeyer, joka oli Amerikan Yhdysvaltojen delegaation päämies ja konferenssin puheenjohtaja, palasi Yhdysvaltoihin ja meni ABC:n studioille. Siellä Untermeyer esiintyi maanlaajuisessa radiolähetyksessä, joka oli sisällöltään tällainen: ”Maailman juutalaiset julistavat pyhän sodan Saksalle. Nyt me olemme yhdistyneet pyhään selkkaukseen saksalaisia vastaan. Saadaksemme heidät antautumaan me näännytämme heidät maailmanlaajuisella boikotilla. Tämä tuhoaa saksalaiset, koska he ovat riippuvaisia vientikaupastaan.” (Freedmanilta 1961). 

Todellakin kaksi kolmasosaa Saksan ruokavaroista täytyi tuoda ulkomailta, mikä onnistui viennistä saaduilla tuloilla. Mikäli maa ei pystyisi viemään tuotteitaan ulkomaille, kaksi kolmasosaa sen kansasta kuolisi nälkään. Ruokaa riittäisi vain kolmannekselle kansalaisista. Nämä sionistieliitin eli juutalaismafian toimet saksalaisia vastaan synnyttivät niin sanottua juutalaisvastaisuutta Saksassa, eikä rotuviha. Tapahtumat kärjistyivät sittemmin toiseen maailmansotaan. (JTA 04.06.1933, JTA 17.07.1933, Baruch 1960, Freedman 1961) 

Nürnbergin tuomioistuimessa käytettiin perättömiä todistusaineistoja 

Voittajat todellakin kirjoittavat historian, joka ei välttämättä pidä paikkaansa muuten kuin vuosilukujen osalta. 

Kuten jo alussa todettiin Nürnbergin kansainvälinen “sotatuomioistuin” käytti tuomioitaan langettaessaan yhtenä perusteena syytöksilleen 4 miljoonaa “murhatusta juutalaisesta” Autschwitzin “tuhoamisleirillä”. Neljästä miljoonasta alennettiin lukua myöhemmin, ehkä Piperin ansiosta, 1,1-1,5 miljoonaan. 

Holokaustin todistusaineisto on valtaosaltaan paperisia. 1945–1946 OSS (Office of Strategic Services, CIA:n edeltäjä) ja OCC (Office of Chief of Counsel, Nürnbergin syyttäjän virasto) väärensivät nopeasti asiakirjatodistuksia sodan hävinnyttä Saksaa vastaan saadakseen maan johdon tuomittua Nürnbergissä. 

Ensin Pariisin dokumentoinnin divisioona teki kopioita (englannin kielellä), määritteli ne autenttisiksi ja lähetti aineiston syyttäjälle Nürnbergiin. Samaan aikaan alkuperäiset asiakirjat, jos sellaisia edes oli, katosivat jäljettömiin. Ainoastaan englanninkieliset kopiot ovat jäljellä. 

Englanninkieliset kopiot käännettiin saksaksi ja lähetettiin puolustukselle Nürnbergiin. Puolustus sai paperit aivan viime hetkellä, joten syytetyillä ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta tutustua asiakirjatodisteiden luotettavuuteen. 

Kun SS-kenraali Hans-Adolf Prützmann, SS-johtaja Heinrich Himmler ja SS-kenraali Odilo Globocnik tekivät väitetysti ”itsemurhan”’ brittien pidätyssellissä toukokuussa 1945, alkoi omituinen Auschwitzin leiriin kytkeytyneiden saksalaisten murhasarja. (Murhat toteutti DIN-niminen juutalainen terroristiryhmä.) 

Joseph Bellinger on kirjoittanut vastikään kirjan Himmlerin murhasta. Bellinger osoittaa kuinka sodan loputtua käytännössä kaikki Kolmannen valtakunnan juutalaispolitiikan sisäpiiriläiset murhattiin kuuden kuukauden sisällä! 

Totuuden puolustajia löytyy 

Paul Rassinier  otti usein yhteyttä entisiin keskitysleirivankeihin, jotka olivat julkisuudessa väittäneet nähneensä pahamaineiset murhakaasukammiot. 

Rassinier  kuului Ranskan saksalaisvastaiseen vastarintaliikkeeseen sekä taisteli sodassa saksalaisia vastaan. Sodan aikana hänet vangittiin ja kuljetettiin Buchenwaldiin. Hän ei siis mitenkään ollut Hitlerin ihailija. Taustastaan huolimatta hän ei halunnut valehdella sodan tapahtumista vain mustamaalatakseen saksalaisia. 

Rassinier matkusteli vuosikausia ympäri Eurooppaa ja haastatellen ihmisiä, jotka olivat olleet sodan aikana keskitysleireillä. Kun keskustelu siirtyi ”holokaustiin”, joukkotuhonnan ”silminnäkijät” alkoivat Rassinierin mukaan vältellä yksityiskohtaisia kysymyksiä sekä monesti jopa valehdella. Raporttinsa yhteenvedossa hän totesi: 

”Olen käynyt läpi loputtomalta tuntuvan tulvan valheellisia todistuksia ja väärennettyjä asiakirjoja yrittäessäni tutkia niin sanottuja kaasukammioita. 

Oppimani perusteella olen varma ainakin yhdestä asiasta: Kolmannen valtakunnan johtajat eivät missään vaiheessa määränneet (tai suunnitelleet määräävänsä) juutalaisten joukkotuhontaa kaasulla tai millään muullakaan menetelmällä.” 

Rassinier oli urhea, kun hän uskalsi julkistaa tutkimustensa tulokset. Luonnollisesti hänet vangittiin sen vuoksi. 

Nykyään häntä pidetään ”holokaustia” kriittisesti tutkivan revisionistisen liikkeen isänä. Saksan hallitus on tehnyt suunnatonta tuhoa objektiiviselle historiantutkimukselle maksamalla korvausrahoja ”holokaustiselviytyjille”. Ilmaisen rahan houkutus synnyttää jatkuvasti uusia ”muistoja” ja valheellisia ”silminnäkijätarinoita”. 

Juutalaismafia on aiheuttanut kaikki suuret kansanmurhat 

Juutalaismafia ja Israel ovat uhka kansojen olemassa ololle. 

Juutalaismafian jo 75 vuotta jatkunut kansainvälinen media rummutus holokausti valheen puolesta on saavuttanut suunnattomasti kansainvälistä valtaa ja taloudellista hyötyä juutalaismafialle sekä siihen kytkeytyvälle Israelille. Tämä on juutalaisenmafian poliittisen propaganda-ase, jonka kautta Euroopan kansat, ja ennen muuta saksalaiset ovat saatu syyllisyydentuntoisiksi. 

Muutamia esimerkkejä tämän mafian aikaansaannoksista: 

Robert Wilton esittää faktoihin perustuen teoksessaan Romanovien viimeiset päivät,⁵ että juutalaisryhmittymä teki vallankaappauksen Venäjällä, ja heidän luomansa silloinen Neuvostoliitto murhasi vankileireillään ainakin 30 miljoonaa ihmistä. Kirjailija Alexandr Solženitsyn mainitsee kymmenittäin juutalaisia Neuvostoliiton talouden merkittävissä asemissa: ”Neuvostovaltio pyrki järjestelmällisesti ensin hyödyntämään ja sitten tuhoamaan kaikki, joita vainoharhaisesti kuviteltiin Neuvostoliiton hallinnon vastaiseksi voimaksi.” Hän päätyi siihen tulokseen, että ”Neuvostojuutalaiset hankkivat itselleen huomattavan osuuden valtion, teollisuuden ja talouden vallasta kaikilla Neuvostoliiton hallituksen tasoilla.” (MacDonald 2010). Juutalaismafia eli eliitti on syyllinen ensimmäisen ja toisen maailmansodan syttymiseen. Viittaan tässä yhteydessä artikkeliini, josta löytyvät lähteet edellä mainituille väitteille sekä Freedmanin tiedostot. Juutalaismafia on syyllinen suoranaisiin teurastussotiin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kautta Irakissa, Libanonissa, Palestiinassa, Jugoslaviassa, Afganistanissa ja arabikevään välityksellä kulminoituneena Syyriassa. Näistä selkkauksista ja sodista juutalaismafian vastuulle lankeaa ainakin 90 miljoonaa surmattua ihmistä, ehkä enemmänkin. 

Vielä muutamia huomioita kansanmurhista 

Holodomor (1932-1933) 

Holodomor eli ukrainalaisiin suuntautunut kansanmurha keinotekoisen nälänhädän välityksellä surmasi jopa 14 miljoonaa ihmistä. Tästä kansanmurhasta voidaan syyttää silloista juutalaisten eliittiä,⁶ joka oli luonut Neuvostoliiton ja vaikutti siihen voimakkaasti. 

Dresdenin 14 tunnin helvetti (1945)⁷ 

Helmikuun 13. päivänä 1945 puolustuskyvytön saksalainen kaupunki ja yksi Pohjois-Euroopan huomionarvoisimmista kulttuurikeskuksista joutui liittoutuneiden sadistisen kansanmurhan sekä järjettömän väkivalta-aallon raunioittamaksi. Noin kolmannes eli mahdollisesti puoli miljoonaa Dresdenin asukkaista tuhoutui 14 tunnin sisällä kaikkien aikojen hirvittävämmässä verilöylyssä, jossa suuriosa ihmistä kuoli pommitusten aiheuttamassa tulipätsissä sananmukaisesti palaen tuhkaksi. 

Palestiinalaisten kansanmurha (alkaen 1945) 

Israelin valtion perustamisessa keskeisimpänä tavoitteena on ollut voimakkaan sotilasvaltion luominen Lähi-itään. Tämä pyrkimys on toteutunut ja tästä johtuen saamme miltei päivittäin kuulla uutisia terroristivaltio Israelin barbaarimaisesta julmuudesta palestiinalaisia kohtaan. Juutalaisvaltio luotiin sionistisen eliitin hegemoniaa varten. Sionistinen valtio perustettiin Palestiinaan siksi, että se on poliittisesti keskeisessä suhteessa Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan nähden. Siten Israel muodostaa myös sotilasstrategisen polttopisteen maailman valta-asemaa ajatellen (Rami 1988). Israel on USA:n tuella hampaisiin saakka aseistettu vaarallinen ydinasevaltio, jonka vaikutus Israel-lobbyn välityksellä Yhdysvaltoihin ja Natoon, tekevät siitä voimakkaan sotilaallisen vaikuttajan. Israelin harjoittama valtioterrorismin sato on laaja, raaka ja verinen. Nostamme siitä esille muutamia esimerkkejä. 

Jo manan maille menneen Ariel Sharonin tekemät rikokset ihmisyyttä vastaan sotilasuransa eri vaiheissa ovat karmaisevat. Tästä esimerkkinä olkoon muun muassa Sabran ja Shatilan verilöyly eli joukkomurha (Alakhbar 2002 ja YK 1982). Verilöylyä edelsi Ariel Sharonin ilmoitus pakolaisleirillä piileskelevistä 2 000 ”terroristista”, joista kunkin nimet Israelin armeijalla muka oli olemassa. Mutta todisteita ”terroristeista” ei ole koskaan saatu. 

Israel hyökkäsi Gazaan 27. joulukuuta vuonna 2008, kun palestiinalaistaistelijat olivat ampuneet itsepuolustukseksi raketteja Israelin kaupunkeihin. Sodassa kuoli ainakin 1300 palestiinalaista ja 13 israelilaista (The Guardian 2009 ja HS 2009). Huomautettakoon, että Israelin armeija ampui 400 palestiinalaista lasta. Israel on ollut sotaisa naapureitaan kohtaan. Se hyökkäsi esimerkiksi Libanoniin vuonna 2006 (BBC 2006). 

Israel teki ilma- ja maahyökkäyksen toisen kerran Gazaan vuonna 2014. Tekosyyksi ”operaatio suojaava reuna” –nimetylle joukkomurhalle ilmoitettiin palestiinalaistaistelijoiden hyökkäystunneleiden ja sotilasrakettien tuhoaminen. Israelin armeija murhasi ainakin 1700 palestiinalaista, joista valtaosa oli siviilejä (Yle 2014), esimerkiksi lapsia ja vanhuksia. 

Molemmat Israelin Gazaan hyökkäykset olivat silkkaa teurastusta ja etnistä puhdistusta. 

Juutalaiseliitin seuraava päämäärä on kolmasmaailmansota, jos he eivät suursodan mahdollistamia tavoitettaan saavuta jollakin muulla menetelmällä, esimerkiksi ihmisten heikentämistä rokotteilla. Mikäli juutalaisten eliitti ja heidän lakeijansa onnistuvat saavuttamaan maailmanvallan on maailmasta muodostuva maanpäällinen helvetti, jossa ihmiskunta raaistuu rikoksien, väkivallan, huumeet, perverssiyksien kautta eläinkunnaksi. Jotta tällainen onnettomuus ei kohtaisi maailmaa, meidän pitäisi tehdä nopeasti loppu juutalaismafian maailmanvallan pyrkimyksille sekä korvata heidän nukkehallintojensa mädäntyneet perustat uusilla. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Nicholas Kollerstrom (24.5.2008). CODOH. The Auschwitz ”Gas Chamber” Illusion. Saatavina: https://codoh.com/library/document/the-auschwitz-gas-chamber-illusion/en/  

https://archive.org/details/AirPhotoEvidenceAuschwitz/AirPhotoEvidenceAuschwitz-1/page/n31/mode/2up

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/svenska/svensk.htm#palestina  

Alakhbar 2002: Saatavilla. 

1. joulukuuta 1982 YK:n yleiskokous tuomitsi verilöylyn ja julisti sen olleen kansanmurha. 

The guardian 2009: http://www.guardian.co.uk/world/interactive/2009/jan/03/israelandthepalestinians  

HS 2009: Saatavilla. 

BBC 2006: Saatavilla: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/5179434.stm  

Yle-uutiset 2014. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-7389944  

……………. 

1. British Intelligence in World War Two, HMSO, 1981 F.Hinsey Ed., Vol. II, p.673. 

2. Samuel Foner. Rense Auschwitz Museum Director 
   Reveals ’Gas Chamber’ Hoax. Saatavina: https://rense.com/general53/aauz.htm  

3. Syaanivety, HTP-ARVON PERUSTELUMUISTIO (7.11.2010). TYÖTURVALLISUUSSÄÄNNÖKSIÄ VALMISTELEVA NEUVOTTELUKUNTA. Saatavina: https://www.tyosuojelu.fi/documents/14660/6121704/Syaanivety2010.pdf/e862c6a8-7026-aa56-586c-d6ee2793b117  

4. The Truth Seeker: www. thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=5588 

5. Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry. 

6. Ukrainan kansanmurha: Internet encyclopedia of Ukraina ; Council of Europe 

7. George T. Parker NS Bulletin, 1985. 

Spotlight -lehti (24.12.1979; 1.9.1990. Truth in Press -järjestön suorittama Faurissonin haastattelut, jotka julkaistiin Spotlight -lehdessä. 

John, Robert (1988). Behind the Balfour Declaration. Institute of Historical Review. Saatavilla: http://www.ihr.org/jhr/v06/v06p389_John.html  

JTA 17.07.1933. U.S. Envoys to World Boycott Conference in Preliminary Parley. Saatavilla: http://www.jta.org/1933/07/17/archive/u-s-envoys-to-world-boycott-conference-in-preliminary-parley-2 
JTA 04.06.1933. Westchester Non-sectarian Protest Against Hitlerism. Saatavilla: http://www.jta.org/1933/06/04/archive/westchester-non-sectarian-protest-against-hitlerism 

Baruch, Bernard (1960). Baruch: The Public Years. New York: Holt, Rinehart and Winston. 

Freedman, Benjamin (1961). Juutalainen loikkari varoittaa amerikkaa. Saatavilla http://100777.com/jewry/freedman_fi  

Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.  

MacDonald, Kevin (2010). In the 1930s: Chapter 19 of Alexandr Solzhenitsyn’s “200 Years Together”: Saatavilla. 

Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag.  

Islam Radio: http://islam-radio.net/   

Holodomoriin viittaavaa kirjallisuutta: 

Chamberlin, William H. Russia’s Iron Age (Boston 1934) 
United Ukrainian Organizations of the USA. Famine in Ukraine (New York 1934) 
Ammende, Ewald. Human Life in Russia (London 1936; Cleveland 1984) 
Sova, H. Holod na Ukraïni 1933 r. (Munich nd) 
Pidhainyi, S. (ed). The Black Deeds of the Kremlin: A White Book, 2 vols (Toronto 1953; Detroit 1955) 
Pigido-Pravoberezhny, Fedir. The Stalin’s Famine: Ukraine in the Year 1933 (London 1953)