EU tunnustaa väestönvaihdon Pohjoismaissa

Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin mukaan Pohjoismaiden väestörakenne kokee huomattavan väestörakenteellisen muutoksen vuoteen 2100 mennessä. Alkuperäinen väestö ja kulttuuri ehtyy, ehtymistään, mikäli kyseistä kehitystä ei pysäytetä. 

Väestönrakenteelliset muutokset tulevaisuudessa 

Euroopan unionin tilastokeskus Eurostat tiedottaa merkittävistä Pohjoismaiden väestörakenteellisista muutoksista  vuoteen 2100 mennessä. Eurostatin mukaan Ruotsin väkiluku tulevaisuudessa kasvaa nykyisestä 10,4 miljoonasta 13,6 miljoonaan. Samassa tutkimuksessa on laskettu maan väkiluvun putoavan ilman maahanmuuttoa 8,6 miljoonaan. 

Suomen osalta Eurostat arvioi väestökatoa. Sen mukaan nykyinen 5,5 miljoonaa putoaa vuoteen 2100 mennessä 4,7 miljoonaan henkeen. Ilman maahanmuuttoa väestön väheneminen on vielä rajumpaa, jopa3,2 miljoonaan henkeen. 

Näin ollen Euroopan unioni myöntää avoimesti, että vuoteen 2100 mennessä väestönrakenne muuttuu nykyistä runsaammin maahanmuuttotaustaisemmaksi. Tässä tapauksessa voitaneen puhua jopa  väestönvaihdoksesta, jonka nyt myös EU tunnustaa. 

Juutalaismafian edistämä väestönvaihdos kiihtyy Euroopassa 

Kreivi Richard Nicolaus Coundenhove-Kalergin ennustuksen mukaan tulevaisuuden Euroopasta muodostuu todellinen eri ihmisrotujen sulatus-uuni. Lisäksi yhteiskuntaluokat katoavat. Tulevaisuuden euraasialais-negroidinen rotu, joka muistuttaisi ulkonaisesti antiikin egyptiläisiä, asettaisi kansojen erilaisuuden tilalle yksilöllisen monimuotoisuuden [1]. 

Kreivi Richard Nicolaus Coundenhove-Kalergi.

Kansallisvaltioiden tuhoaminen ja Kalergi-suunnitelma etenee vauhdilla Euroopassa ja kysymyksessä on hiljalleen etenevästä kansanmurhasta. Euroopan unionin yhtenä tavoitteena oli juuri ihmisrotujen sulatus-uunimenetelmän toteuttaminen ja kehitysaskeleet kohti Uutta Maailmanjärjestystä. 

Jo tuonpuoleiseen siirtyneen tohtori Karl Steinhauserin mukaan EU:sta kehittyy (on siis jo kehittynyt) byrokraattinen, demokraattisen valvonnan ulottumattomissa oleva super-neuvostoliitto, mitä vapaamuurarien salapuolue diktatorisesti hallitsee. Karl Steinhauser ei nimeä suoraan unionin taustavoimiksi juutalaismafiaa, vaan sen sijaan hän osoittaa EU:n luojiksi sekä kehittäjiksi vapaamuurarit, nuo vallanhimoiset miehet. [2] Vapaamuurarit ovat kuitenkin sionistisen mafian ja ennen muuta juutalaismafian yksi tärkeimmistä poliittisista instrumenteista kohti globaalia hegemoniaa. 

Markku Juutinen 

Lähde: 

Eurostat 

Magneettimedian lähteet: 

  1. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG 
  1. Steinhauserin, Karl (1994). EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto 

8 kommenttia

  1. Ja kun ihmisiä rahdataan tänne syvästi uskonnollisista maista tänne mädätettäväksi, niin pikkuhiljaa mädätys leviää kotiyhteyksien kautta uskonnollisiin lähtömaihinkin. Näin saadaan jalansijaa valtioihin, joiden hallintoa muuten on vaikea kaapata.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  2. VÄESTÖN VAIHTO JUUTALAISTEN TAVOITE
    Juutalainen Siionin Viisaiden jäsen Max Mandelstam: ”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoitteemme s. o. maailmanvallan.” (Le Temps, 3.9.1897). Emanuel Swedenborg: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260). Juutalaisten tavoite on siis maailmanvalta ja muiden kansojen orjuuttaminen. Tätä palvelee rotujen sekoittaminen, joka heikentää eurooppalaisia sivistyskansoja. Tätä tavoitetta vaalii juutalaisten johtama vapaamuurarijärjestö. Mitä ylenmääräinen maahanmuutto saa aikaan, se näkyy Ruotsissa, jossa kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä on sotatila. Nyt ei saa arvostella juutalaisia, sillä se on ”antisemitismiä”. Juutalaiset kiistävät, että heillä olisi maailmanvaltauspyrkimyksiä, jotka ovat kuitenkin päivänselviä. Juutalaiset hallitsevat maailman mediaa, mikä näkyy koronakriisissä ja Ukraina-kriisissä. Päättäjämme osallistuvat myrkkypiikin levittämiseen Suomessa, mistä on seurauksena satoja kuolemia ja vammautumisia, joista valtamedia vaikenee. Ukraina-kriisi olisi voitu välttää yksinkertaisesti, jos Ukraina olisi lupautunut olla liittymättä NATO:on ja pitänyt Minskin sopimukset. Sota Ukrainassa on täysin Ukrainan syy. Lue alla olevia vaihtoehtomedioita, niin pysyt kärryillä! LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(11)Miinusääni(3)
  3. Väestörakenteen muutos on tietenkin osa globalistien agendaa, mutta sekin tuntuu jääneen taka-alalle nyt kun rajummat agendan kohdat on otettu käyttöön. Väestökehitys on petollisen hidasta, mutta feikkipandemiat, pakkovihertäminen (nolla-emissiot) ja näihin liittyvä valvontayhteiskunnan eteneminen tuhoavat Suomen hyvinkin nopeasti. Psykologinen ja psykososiaalinen tuho, kansalaisoikeuksien riisto, sanelupolitiikka sekä piikitysten jälkeen myös kansan hermoston ja fysiikan heikentyminen ovat nyt tosiasioita, joiden rinnalla ”matujen” runsastuminen tuntuu melkeinpä pikkuasialta.

    Nato-militarismi sekä typerä ja elintasoamme rajusti heikentävä taloussota Venäjää vastaan tekevät myös ilmapiiristä sietämättömämmän kuin matulaumat. Mutta yhtä kaikki Suomen tuho on varma ja jo tapahtunut tosiasia. Maata tuskin enää voi pelastaa ihmiskelpoiseen asumiseen soveltuvaksi. Kannattaako tällaista kansaa surra, joka on näin avoimesti antanut tuhota itsensä? Myös kristinuskon vastaisuus on kasvanut maassa äärettömiin mittoihin. Itse pitäisin ortodoksi-Venäjän hyökkäystä Suomeen oikeutettuna siivousoperaationa, jolla uusmarxistist, vihreät fanaatikot sekä globalismia ajavat byrokraatti-fasistit voitaisiin sysätä pois vallasta maassamme. Venäjällä ei kuitenkaan ole tähän intressejä.

    Plusääni(11)Miinusääni(2)
  4. Vain puuttumalla naisten asemaan voidaan estää tuleva katastrofi!

    Natolla oltava varasuunnitelma Suomelle!

    Tutkija: Turkin ”blokkaus voi kestää vuosia” – Natolla oltava varasuunnitelma Suomelle ja Ruotsille
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-turkin-blokkaus-voi-kestaa-vuosia-natolla-oltava-varasuunnitelma-suomelle-ja-ruotsille/013b3706-43cc-49bb-a4db-ca7940abccfe?

    Jokohan sitä varasuunnitelmaa ollaan juonimassa?

    Sanna Marin matkustaa loppuviikoksi Washingtoniin – Samoin Naton Stoltenberg
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/sanna-marin-matkustaa-loppuviikoksi-washingtoniin-samoin-naton-stoltenberg/ar-AAXVY0X?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6fb6f46d7ff941878d6fc9cf14920f0e

    Tuosta ensimmäisestä linkistä `Natolla oltava varasuunnitelma Suomelle` tulee mieleen että taitaa joku muu taho ehtiä laittaa toimeen oman `varasuunnitelmansa` ensin. Patrioottina en olisi koskaan uskonut kannattavani ,,,

    Mutta kun pakolliset kiintiönaiset kansoittavat Suomessa johtavia virkoja. Yhä enemmän näitä ei-toivottuja mummoja ilmaantuu – nyt jopa pörssiyhtiöiden johtopaikoille. Pystyykö heidät saamaan ulos laillisin keinoin?

    Tämä on erittäin huolestuttava kehitys! Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus vievät Suomen perikatoon. Väkinäiset ja lahjattomat naikkoset vaikuttavat johtavissa asemissa liian monella alueella. Heidät on saatava jotenkin ulostettua viroistaan.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  5. Mielestäni väestörakenteen muutos on rajumpi ja nopeampi. Mielestäni kreivi Coudenhove-Kalergi oli ”peräkylän miehiä”, aikansa retardi – ja kadonnut. Ei tule eur.-negr. rotua.

    Alkuperäinen väestö ehtyy rajusti. Todellakin on niin, että maailmasta tulee ihmiskunnan sulatusuuni. Virallisista asiakirjoista käy selville seuraavaa:

    ”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:10-13),

    mutta jumalattomille sen sijaan tulee väestönmuutokseksi astua helvettiin:

    ”Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16).

    Mainittu Herran päivä, siis mainittu raju väestönmuutos ja maailman sulatusuuni, tulee aivan pian, hetkenä minä hyvänsä (tämä löytyy aivan virallisten asiakirjojen lopusta):

    ”Totisesti, minä tulen pian” (Ilm. 22:20).

    Edessä on siis pikainen ja raju siirtyminen Uuteen maailmanjärjestykseen. Toiset siirretään uusiin taivaisiin ja uuteen maahan, jotka Jumala on luvannut omilleen luoda, ja toiset siirretään helvettiin, perkeleen tovereiksi:

    ”Menkää siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä” (Matt. 25:41).

    Globaali hegemonia on, ja on aina ollut, ja tulee olemaan, Jumalalla.

    Virallisen tilastokeskuksen mukaan tämän maailman väestöluvuksi tulee pian nolla, ja sittenhän on turha olla mitään mieltä mistään.

    Kommentilleni antaa erityistä painoa se, että tittelini ovat korkeammat kuin kreivi Coudenhove-Kalergilla. Olen kuningas. Olen myös pappi, valittu:

    ”tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi” (Ilm. 5:10);

    ”te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto” (1. Piet. 2:9).

    Valittu pappi ja kuningas Vesa-Ilkka Laurio

    Kingi.

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
  6. EUn puolustusvoimat

    Sotilasjärjestö NATO on sulautettava mitä pikimmin palvelemaan EU-armeijaa koska se on Euroopan riippakivi ja häpeäpilkku. Itsenäistä trollipolitiikkaa harjoittava NATO on häirikkö jolla on pedon ulkomuoto mutta sydämeltään se on verrattavissa oikukkaaseen diivaan naiseen.
    En ihmettelisi lainkaan mikäli Mary Shelley joka loi menestystarinan `Frankenstein; or, The Modern Prometheus` (1818) olisi laatinut jo hyvän aikaa ennakkoon käsikirjoituksen (sotilasohjesäännön) myös sotilasjärjestö NATOlle.
    Valtioiden palasista yhteen neulottu hajanainen Frankenstein/NATO-hirviö riehuu nyt ympäri maailmaa aiheuttaen kauhua ja kuolemaa kaikkialla minne se menee.
    Prometheus tunnetaan kr. mytologiassa parhaiten jumalten uhmaamisesta varastamalla heiltä tulta ja antamalla sen ihmiskunnalle. Juuri näinhän NATO tekee – se syö kuormasta ja esittelee tulista jakajan kättään.
    NATO on sen verran löyhä ja arvaamaton sotilasjärjestö ettei sen rauhan tahtoisuudesta voi koskaan mennä takuuseen. NATO on vain nimellisesti puolustusliitto mutta käytännössä se on hallitusvaltaa käsissään pitävä sotilaiden muodostama ryhmä – sotilasjuntta.
    Koko Euroopan turvallisuuspoliittinen ympäristö on häiriintynyt NATOn takia. Tähän täytyy saada muutos aikaan ja niinhän tuo näyttää tulevankin. Poliittinen valta tulee olemaan poliittisilla päättäjillä jonka tahtoa armeija toteuttaa ei vice versa.
    Näin tulee olemaan lähitulevaisuudessa myös muiden korporaatioiden joskin ne sulautetaan WEFn oppien mukaan valtioon. On selviö ettei maailmalla riehuvia muita korporaatioita voida hirttää yhtä aikaisesti mutta ne voidaan toki hirttää yksi kerrallaan.
    Länsimaisella sotilasliittouma NATOlla on poliittisia tavoitteita joita ei voida pitää valtioiden puolustamisena – ei sitten pitkään aikaan. NATO edustaa etupäässä USAn poliittista ideologiaa ja on käynyt tuhoisia `humanitaarisia interventioita` (sotia) milloin missäkin.

    Mutta nyt näyttäisi olevan valoa tunnelin päässä ja tästä se Euroopan Unionin sotilaallinen integraatio toden teolla alkaa:
    Tanskalaiset äänestivät EU:n puolustuspolitiikkaan liittymisen puolesta – pääministeri: Tärkeä viesti Putinille
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e54f2ff6-2d35-4449-b87d-c2deca368792

    `Tässä merkissä olet voittava`!
    Euroopan Unionin monikansallinen Sotilasesikunnan Vaakuna
    https://wblog.wiki/fi/Defence_forces_of_the_European_Union#wiki-1

    Seuraavassa lyhyt esitys Euroopan Unionin armeijaan johtavasta kehityksestä. Yksityiskohtaisemmin rakenteeseen liittyvät eri toimijat (lyhenteet ja selitykset) löytyvät jäljempänä esitetyistä linkeistä. Ei niitä tähän kannattanut ottaa koska eihän näitä lue erkkikään saati sen veli pertti.

    `Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ( YTPP ) on Euroopan unionin (EU) toimintalinja puolustuksen ja kriisinhallinnan alalla ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) pääkomponentti`.
    YTPP:tä sääntelee tämä:
    Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja:
    https://wblog.wiki/fi/United_Nations_Charter
    YTPPn toteuttaa tämä:
    `Euroopan unionin (EU) puolustusvoimat, jotka toteuttavat EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (YTPP) YTPP-operaatioissa`.
    Euroopan unionin puolustusvoimat
    https://wblog.wiki/fi/Defence_forces_of_the_European_Union
    Edelliseen kuuluvat nämä (SEUT, SEU artiklan 42,3 mukaisesti):
    Eurocorps
    https://wblog.wiki/fi/Eurocorps
    EU:n taisteluosasto
    https://wblog.wiki/fi/EU_Battlegroup
    Nopean toiminnan joukot
    https://wblog.wiki/fi/Rapid_reaction_force
    Euroopan kriisinhallinnasta vastaava komissaari (EMC)
    https://wblog.wiki/fi/European_Medical_Corps
    Monikansallinen lääketieteen koordinointikeskus (MMCC/EMC)
    https://wblog.wiki/fi/European_Medical_Command
    Pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PESCO) (+ CARD ja MPCC)
    https://wblog.wiki/fi/Permanent_Structured_Cooperation

    YTPP:tä voivat tukea nämä:
    Eurocorps (1995-)
    https://wblog.wiki/fi/Eurocorps
    European Air Group (EAG) (tästä FBEAG) (johtoryhmä SG)
    https://wblog.wiki/fi/European_Air_Group
    Euroopan lentoliikenteen komento (EATC)
    https://wblog.wiki/fi/European_Air_Transport_Command
    Euroopan liikkeiden koordinointikeskus (MCCE)
    https://wblog.wiki/fi/Movement_Coordination_Centre_Europe
    Euroopan santarmijoukot (EUROGENDFOR)
    https://wblog.wiki/fi/European_Gendarmerie_Force
    Aseistusyhteistyön järjestö (OCCAR)
    https://wblog.wiki/fi/Organisation_for_Joint_Armament_Cooperation

    `YUTP sai alkunsa Euroopan poliittisen yhteistyön (EPC) perustamisesta vuonna 1970`.
    Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP):
    https://wblog.wiki/fi/Common_Foreign_and_Security_Policy
    `Euroopan poliittinen yhteistyö ( EPC ) otettiin käyttöön vuonna 1970, ja se oli synonyymi Euroopan unionin ulkopolitiikan koordinoinnille, kunnes se korvattiin yhteisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikalla marraskuussa 1993 tehdyssä Maastrichtin sopimuksessa`.
    Euroopan poliittinen yhteistyö (EPC):
    https://wblog.wiki/fi/European_Political_Cooperation

    Edellisestä voi havaita kuinka kätevästi tästä palapelistä voidaan koota Euroopan Unionin yhteinen armeija. Itse asiassa kaikki palaset viimeistä lukuun ottamatta ovat jo paikallaan. Käyttäisin tästä nimitystä – älykäs pitkän tähtäimen suunnittelu.
    Sattumaako? – Tuskin!
    Eipä taida jäädä Suomen kansallisesta armeijasta kuin rippeet ja silti kaikki toimii paremmin kuin konsanaan.
    YTPP-rakennetta johtaa Josep Borrell. Sitä kutsutaan joskus Euroopan puolustusunioniksi (EDU) sen tulevan kehityksen osalta EU:n puolustusosastoksi.
    EUn komento- ja valvontarakenteet ovat vielä tässä vaiheessa huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi NATOn NCS. NATOn liittokunnan komento-operaatioita (ACO) on sovellettu EUn tehtävien suorittamiseen.
    Mutta MPCC (2017) on EUn ensimmäinen pysyvämpi sotilaallinen esikunta johon elimellisesti liitty vastikään perustettu Euroopan puolustusrahasto (EDF). Monikansallisia puolustushankkeita tullaan rahoittamaan jatkossa EUn talousarviosta.
    Lyhyesti: WU > Brysselin BTO > NATO WEU > EPC > EY > WEU uudelleenarviointi > ja sitten loppu onkin historiaa.

    Lähteet:
    Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rakenne (selvennys: YTTP rakenne tästä)
    https://wblog.wiki/fi/Structure_of_the_Common_Security_and_Defence_Policy
    Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
    https://wblog.wiki/fi/Common_Security_and_Defence_Policy

    Voisin väittää että Euraasian Unionissa unioniarmeijakehitys on paljon pitemmällä kuin Euroopan Unionissa mutta juuri EUn malli tulee olemaan loppujen sabluuna koska se tullaan ratifioimaan ensimmäisenä/10stä.

    Isommassa kuvassa tämä menee näin: Maailman 10 dominiota (moninapainen maailma) > kullakin unioniarmeija > Maailmanhallitus (YKn tilalle) > universaali armeija!
    Kaikki muu kuten 4. teollinen vallankumous, transhumanismi, Great Reset jne. liittyvät tähän kehitykseen. Tämä on globalismin keskiö! Tämä on se Neljännen Valtakunnan salaisuus jota paraikaa bildebergeriläiset pähkäilevät!

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
    1. Kymmenen valtakunnan malli on kaiketi se suunta, jota globalistit loppupeleissä tavoittelevat. Malli on yhteensopiva Raamatun ennustusten kanssa. Monet ovat tulkinneet globalismin olevan epäonnistumassa siksi, että Venäjä ja Kiina ottavat nyt rajusti etäisyyttä länsimaiden tai G7 tai Nato-maiden muodostamaan klikkiin, joka on tavoitellut mailmanherruutta USA:n sotavoimien ja Wall Streetin tai Lontoon Cityn pankkikartellin avulla. Nyt tuo dollari-imperiumi on hajoamassa.

      Myös Afrikka, Kaakkois-Aasia ja latinalainen Amerikka ovat ottaneet hajurakoa länteen. Toisaalta elintasoeroja ja eroja poliittisten kansalaisoikeuksien suhteen ollaan tasoittamassa eri blokkien välillä. Länsimaissa kansalaisten elintasoa ja poliittisia oikeuksia ollaan rajusti kaventamassa. Monet kansalaiset täällä on kuitenkin taitavasti aivopesty negatiivisen muutoksen kannattajiksi. Kehitys voi kuitenkin olla niin dramaattista, että typerimmätkin heräävät todellisuuteen ja silloin tarvitaan rajuja väestönhallintakeinoja. Meidänkin päättäjiämme prepataan kovaotteisiksi diktaattoreiksi erinäisissä bilderbergeissä, joissa heidät aivopestään omien kansalaistensa kiduttajiksi, murhaajiksi ja orjuuttajiksi jonkun kuvitellun suuremman hyvän vuoksi (tunnuslause näillä on usein: ”It’s for the greater good”).

      Esimakua näiden vainoajien operaatioista ollaan saatu jo monissa kommunistisissa kokeiluissa. Kiinalaiset tai palestiinalaiset ovat saneet toimia koe-eläiminä erilaisten väestönhallintakeinojen suhteen. Länsimaissa puolestaan suosittuja ovat erilaiset psykologiset operaatiot, jotka perustuvat massamedian hallintaan. Koronan myötä myös länsimaiden asukkaat on alistettu koe-eläimiksi vaille päätäntävaltaa omaan ruumiiseensa. Korona on ollut suuri lähtölaukaus länsimaiden alasajolle. Päättäjämme ovat paljastaneet olevansa ohjelmoitavia demoneja. Heidän toimintansa on jo avoimen härskiä ja murhanhimoista. Toiminta ex-kristittyjen länsimaiden teurastajina näyttäisi tuotavan heille kieroa tyydytystä.

      Koska eroja eri blokkien välillä tasoitetaan, niin länsimaiden ulkopuolella kuten Afrikassa muutos voi olla jopa parempaan suuntaan.

      On vaikea sanoa, löytyykö mistään vastavoimaa bilderbergiläisille. Raamatun mukaan Jeesus Kristus tuhoaa aikanaan kymmenvaltiojärjestelmän, joka on anti-kristillinen ja anti-humanistinen. Sitten on muita ’new age’-viritteisiä näkemyksiä, joiden mukaan on olemassa tietty ”valkohattujen” allianssi, joka tekee ”valotyötä” maapallon puhdistamiseksi globalistien mädästä ja sen saattamiseksi uuteen kultaiseen aikakauteen tai Vesimiehen aikaan. Näissä opetuksissa vilistää maapallon ulkopuolisia tai toisen ulottuvuuden olentoja, jotka sitten auttavat ihmiskuntaa taistelussa pahoja olentoja vastaan. Ehkä oikea selitys löytyy jostakin näiden välistä siten, että Raamatun perusilmoitus pitää paikkansa, mutta Jumalan luoma todellisuus on monitahoisempi kuin mitä nyt ymmärrämme ja enkelit ja demonit ovat konkreettisia olentoja moniulotteisessa avaruudessa.

      Raamattu kertoo kristittyjen vainoista lopun ajassa, joten sen mukaan globalistit ja saastaiset henkiolennot saavat ihmiskunnasta lyhytaikaisen selkävoiton. Kaiken tämän seuraaminen etenkin nopeasti tuhoutuvan Suomen osalta on masentavaa, vaikka uskoisikin lopulliseen voittoon.

      Plusääni(5)Miinusääni(2)
  7. Ukrainan sota raivaa Iranille ja Turkille lisää tilaa toimia Syyriassa, äärijärjestö Isiskin saattaa taas nostaa päätään:
    https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ukrainan-sota-raivaa-iranille-ja-turkille-lisaa-tilaa-toimia-syyriassa-aarijarjesto-isiskin-saattaa-taas-nostaa-paataan/

    Bashar al-Assadin tukena Syyriassa on muutamia tuhansia Venäjän valiosotilaita. Israel on tehnyt ilmaiskuja Iranin ja iranilaismielisen Hizbollah taistelijoiden kohteisiin Syyriassa.
    Analyuytikon mukaan Iran (shiialainen) haluaisi lisätä sotilaallista hegemoniaansa alueella joka ei kävisikään Saudi-Arabialle (sunnilainen) ja Turkille eikä tämä kehitys olisi mieleen myöskään Syyrian hallinnolle.
    Turkki aloittaa sotatoimensa pohjoisella Syyrian alueella mutta targettina tulevat olemaan kurdialueet. Tämä johtaa luonnollisesti USAn ja Israelin tukemien, varustamien ja huoltamien Isis taistelijoiden aktivoitumiseen.
    Edelliset tulevat laukaisemaan suuren pakolaisaallon Euroopan suuntaan.
    Pelin palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Edellisen tekstin narraattori näyttää erehtyvän jokaisessa lauseessaan analysoidessaan Syyrian tapahtumia koska kaikki edellä luetellut maat ovat samassa koalitiossa.
    Se mitä tämän jälkeen tullaan näkemään on hyvin lavastettua teatteria.

    Mitä tulee tapahtumaan on tämä:
    Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle` (Sak 13:8).

    2/3 osaa siitä hävitetään (koko maassa) suhteutettuna aliarvioituun Israelin väestölukuun antaa tulokseksi noin 6 000 000 uhria.
    Israel (väkiluku: 8 345 000):
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Israel

    Aika erikoista että ennen WWIn alkua siionistit julistivat tuosta kuuden miljoonan uhrin määrästä. Toisen kerran he käyttivät samaa vahetta julistaessaan kuuden miljoonan uhrin määrästä WWIIn aikana. Mutta tämän sodan jälkeen ei enää tarvitse käyttää valhetta koska valhe muuttuu nyt tosiasiaksi.

    Tämän takia siionisteille olisi ensiarvoisen tärkeää avata Venäjän selustaan uusi sotarintama. Lobby on ollut liikkeellä, verirahat ovat pankkitilillä ja muovikortti kädessä mutta kun himskatin pirskatti kun ei pääse käyttämään ennen kuin Suomi on Natossa.
    No väärennetään nyt ainakin tilastoja (toritason galluppeja) puolueen sen ja sen kansansuosiosta ja yritetään vielä. Pinnistele, pinnistele, kyllä se onnettomuus sieltä ulee vähemmälläkin yrittämisellä.

    Eräs tutkija huomaa Suomen aseman `strategisena painajaisena` – ja sitä se on. Ainakin uhrimäärästä tulee valtaisa liityimmepä vaikka Golgatan-liittoon. Olemme itse aiheuttaneet tämän tilanteen ja saamme tuntea sen seuraukset.

    Amerikkalaistutkija pitää Suomen aluetta ”strategisena painajaisena” – kehottaa Natoa miettimään kahdesti Suomen ja Ruotsin hyväksymistä puolustusliittoon
    https://www.suomenmaa.fi/uutiset/amerikkalaistutkija-pitaa-suomen-aluetta-strategisena-painajaisena-kehottaa-natoa-miettimaan-kahdesti-suomen-ja-ruotsin-hyvaksymista-puolustusliittoon/

    Kuka mahtoikaan olla se uusi MTVn uusi sotakirjeenvaihtaja (venäläisperäinen nimi) joka lähetetään nyt ammuttavaksi Ukrainaan. Tämän jannun tehtävänä on hyvesignalointi Ukrainan puolesta Venäjää vastaan peitelläkseen MTV sotarikostasoista uutisointia.
    Miksi te lähetitte hänet vaaraan? Noinko arvottomana te pidätte ihmishenkeä? Ette näytä ottavan vastuuta omista valheuutisistanne!

    Plusääni(1)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat