DCA-sopimus ja sen merkitys USA:lle ja Suomelle – raja railona aukeaa!

Yhdysvallat ja Suomi ovat nyt sopineet puolustussopimusluonnoksen, joka on suurelta osin salainen. Tätä DCA-sopimusta pidetään merkittävänä askeleena Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa NATO-jäsenyyden ohella.1 Sopimus on erittäin tärkeä Yhdysvalloille, jolla on oikeus sopimuksen nojalla miehittää tietyt alueet Suomesta, mitkä muodostaisivat osittain USA:n sotilaallisen alueen. DCA-sopimus mahdollistaa Washingtonille sijoittaa sotilaallista materiaalia ja ilmeisesti sotilastukikohtia Suomen maaperälle. Tärkeintä Yhdysvalloille sopimuksessa on muodostaa Suomesta Yhdysvaltojen eturintama Venäjän vastaiselle rajalle ja käydä mahdollisesti proxy-sotaa Suomen välityksellä Venäjää vastaan.Tällöin Yhdysvaltojen mahdollinen invaasio Venäjää vastaan ei ulottuisi Yhdysvaltojen maaperälle.

Risto E.J. Penttilä tiivistää omasta mielestään olennaisen siitä, mitä DCA-sopimuksesta nyt tiedetään.1 

– Nyt voidaan sanoa, että Suomella on sekä vyö että henkselit. Nato oli vyö, ja nyt tuli henkselit, joka on tärkeä lisä Nato-sopimukseen, sanoo kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä. 

Penttilän mukaan sopimuksen sisällön ytimen määrittää Suomen NATOon liittymisen merkityksen. Toisin sanoen kuinka Yhdysvallat kykenevät puolustamaan Suomea yhdessä Suomen kanssa eli millä säännöillä ja millä alueilla Suomen mahdollinen puolustaminen realisoituu sekä mitä juridisia sääntöjä siinä sovelletaan.

Sopimuksella taataan yhdysvaltalaissotilaiden saapuminen Suomeen myös tavallista harjoitustoimintaa kauemmin. 

Yhdysvaltojen käyttöön osoitetaan omat alueet. Tämä on raju muutos Suomen näennäiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle aikaisempaan linjaan verrattuna. Tämä on suoranainen kytkeytyminen Yhdysvaltojen sotilaallisen puolustuksen alaisuuteen ja vahvalle liittoutumiselle. 

Tämä suoranainen toimintavallan siirto vieraalle valtiolle, mikä vähintään edellyttäisi sopimuksen hyväksymisen eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä. 

Yhdysvaltojen sotajoukot voivat sopimuksen asettaman säännöstön mukaisesti tulla vapaasti Suomeen ja heille osoitetaan tiettyjä alueita ja he voivat sijoittaa sotilasmateriaalia Suomen maaperälle. Sopimuksella luodaan rajat joukkojen lukumäärille. 

DCA-sopimuksella myönnettäisiin yhdysvaltalaissotilaille käyttöönsä useita sotilasalueita Suomessa. 

Esimerkiksi Norjan mallia noudattaen tällaisia voisivat olla alueet, jotka ovat sekä isäntävaltion että Yhdysvaltojen käytössä. Lisäksi varataan vain ja ainoastaan Yhdysvalloille tarkoitettuja toiminta vyöhykkeitä näiden alueiden sisällä. 

DCA-sopimus mahdollistaa Yhdysvalloille myös käyttää kongressin rahoitusta mahdollisiin infrastruktuuri-investointeihin Suomessa. 

On myös mahdollista, että yhdysvaltalaisten sotilaiden oleskelusta Suomen alueella liitetään ainakin osittain Suomen puolustusbudjettiin. 

Suomi on myös luovuttamassa tuomiovaltaa Yhdysvalloille. Nimittäin sopimuksessa Suomi sekä Yhdysvallat sopivat myös tuomiovallasta yhdysvaltalaisjoukkojen ollessa Suomessa. 

Yhdysvaltalaisille osoitetuilla alueilla pätisivät sekä Yhdysvaltojen että Suomen lait riippuen kysymyksestä. Täysin selvää on, että tästä muodostuu mahdollisia oikeusjuttuja käsiteltäessä ongelmallisia tapauksia, joissa Suomen lainsäädäntö voi jäädä varjoon eli mielivalta on rehottava. 

Rikosoikeudellinen toimivalta – myös sotilasalueiden ulkopuolella – annettaisiin kilpailevan toimivallan tapauksissa Yhdysvalloille. Kilpaileva eli rinnakkainen toimivalta tarkoittaa, että molemmat valtiot saattaisivat mahdollisesti käyttää toimivaltaa.2 

Yhdysvaltojen tekemät DCA-sopimukset muiden maiden kanssa perustuvat pitkälti samankaltaiseen periaatteeseen. 

DCA-sopimuksissa oleellista on, että sitä ei tehdä tapauskohtaisesti vaan tuomiovaltaa luovutetaan jo ennalta rikosoikeudellisissa kysymyksissä Yhdysvalloille.2 

Millainen Suomen sopimus on verrattuna Norjan vastaavaan? 

Suomen sopimuksessa eroja löytyy esimerkiksi sotilaiden maahantuloon liittyen. 

Järkyttävin ero Suomen sopimuksessa on Norjan sopimukseen verrattuna se, että Norjan DCA-sopimuksessa asetetaan myös tiettyjä rajauksia, jotka mukautuvat Norjan aiempien periaatteiden mukaisesti, mitkä selvästi kieltävät ydinaseiden sijoittamisen Norjaan. 

Suomen sopimukseen kyseistä linjausta ei ole, eikä ole edes valmisteilla. Tämä johtuu siitä, että Suomi on useaan otteeseen ilmaissut NATO-jäsenyyteenkin liittyen, ettei se tee ennakkorajauksia ydinaseisiin liittyen. 

Siis Suomen poliittiset vallanpitäjät ovat aiheuttaneet Suomelle ja suomalaisille mahdollisesti kammottavan tulevaisuuden, mikä pahimmillaan tuhoaa Suomen maaperän, vesistön, ilmaston ja vammauttaa sekä tappaa elämää myös tulevien sukupolvien osalta. 

Kuitenkin nykyinen Suomen ydinenergialaki kieltää ydinaseiden tuomisen Suomen maaperälle. Joskin NATO-porukka löytänee tähän jonkin porsaanreiän esimerkiksi, että tuodaan teknologia osina ja kasataan aseet paikan päällä tai muutetaan vain lainsäädäntöä. 

Ne maat, jotka ovat sopineet DCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa, sallivat maansa maa-, vesi ja ilmatilansa osittaisen miehittämisen yhdysvaltalaisilla sotilasjoukoilla. Täten on asianlaita myös Suomen osalta. 

Yhdysvallat pystyvät muodostamaan Suomesta eturintaman Venäjää vastaa. Näin ollen Washington käyttäisi suomalaisia sijaistaistelijoinaan Venäjää vastaan, kuten vielä nykyisellään Ukrainaa Venäjää vastaa. Suomen ja Venäjän yhteisen rajan pituus on 1343,6 km. Tällainen geopoliittinen tilanne antaa Yhdysvalloille ja sen johtamalle liittoumalla sotilasstrategisesti oivan mahdollisuuden sijaissotaan Venäjää vastaan, käyttäen suomalaista tykinruokaa polttoaineenaan. 

Mahdollinen sota ei ehkä leviäisi Yhdysvaltojen maaperälle. 

Geopoliittisesti ja sotilasstrategisesti Suomen sijainti Pohjois-Euroopassa Itämeren alueella on ehkä melkein yhtä merkittävä kuin Ukrainan sijainti Itä-Euroopassa aivan NATO-maiden ympäröimänä ja kohtuullisella etäisyydellä Länsi-Eurooppaan sekä Itämereen.   

Arktiselle alueelle kätkeytyy taloudellisesti merkittäviä luonnonvaroja. Useat arviot viittaavat siihen, että arktisilta alueilta löytyisi ainakin 13 prosenttia vielä löytymättömistä öljyvaroista sekä 30 prosenttia maakaasusta.4   Pelkästään öljyn ja maakaasun hyödyt ovat arvioitavissa tuhansissa miljardeissa Yhdysvaltojen dollareissa, mutta kokonaisuudessaan arktisen alueen talouspotentiaali on paljon suurempi. Tämä suuruus pohjautuu pohjoisen alueen luonnonvarojen monipuolisuuteen sekä siihen oletukseen, että “ilmastonmuutoksen” saattelemana jäistä vapautuva Koillisväylä tarjoaisi uusia mahdollisuuksia. Koillisväylällä tarkoitetaan Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävää reittiä.5  

Koillisväylä lyhentäisi matkaa Euroopasta Tyynelle merelle n. 50 prosenttia, verrattuna Suezin kanavan kautta Aasian kiertävään reittiin.5 

Yhdysvallat ja tietyt muut NATO-maat ovat kiinnostuneita Suomesta vain siksi, että maamme geopoliittinen sijainti toimii välineenä Yhdysvalloille kilpailussa arktisen alueen tulevaisuuden poliittisesta ja taloudellisesta hallinnasta. 

Toisaalta Yhdysvaltojen johtamalla läntisellä blokilla on tavoitteena toteuttaa maailmanpoliittisen ja –taloudellisen hegemonian säilyttäminen ja laajentaminen myös Suomen aluetta hyödyntäen.  

Läntinen liittouma ymmärtää, että Kaliningrad on Venäjälle hyvin merkittävä: Siellä sijaitsee Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta. Konfliktitilanteessa Venäjä luultavammin varmistaisi esteettömän reitin Pietarista Kaliningradiin. Muiden muassa tästä syystä Yhdysvallat on tuntenut ”huolta” Itämeren turvallisuudesta. 

NATO on kontroversiaalinen sisäänpäin rakennettu sotilasliitto, joka valmistautuu aina vastustamaan paperilla, jotakin ulkopuolista uhkaa vastaan, mutta käytännössä siitä ei ole turvaa kenellekään, sillä tämä paperijärjestö moniportaisista sotilashallinto esikunnistaan huolimatta ei omista omia joukkoja. NATOn sotavoimat koostuvat jäsenvaltioiden sotajoukoista, joiden luovuttaminen käyttöön on täysin jäsenvaltioiden päätäntävallassa.  

Yksittäiset NATO-maat, kuten Yhdysvallat, ovat tietenkin harjoittaneet valtioterrorismia, mutta ei niinkään artikla viiden puitteissa.   

NATO-sopimusta vahvistava DCA-sopimus lujittaa transatlanttisen liittouman sotilaallisia valmiuksia, mutta “isäntämaille” tai paremminkin miehitetyille maille, kuten Suomelle siitä koituu vain suurta uhkaa ja hengenvaaraa. 

Neljä eniten valtamedian suosimaa presidenttiehdokasta, nimittäin Pekka Haavisto, Olli Rehn, Jussi Halla-aho ja Alexander Stubb ovat samaa mieltä siitä, että Suomen ja Yhdysvaltojen tiivistyvä yhteistyö eli NATOa lujittava DCA-sopimus on korvaamaton Suomen puolustuksen vahvistamiselle.6 Heistä ainutkaan ei ymmärrä tekeillä olevan sopimuksen johtavan Suomen tuhoon. 

Kuinka on mahdollista, että valtio, joka luovuttaa sisäpoliittisen ja kaiken ulkopoliittisen hallinnan, etenkin maansa puolustuksen, ulkomaisiin käsiin, tehostaa puolustustaan ja siten turvallisuuttaan? Tämä ei ole mahdollista, vaikka Suomen häpeämätön ja rikollinen poliittinen johto, aina presidentistä alkaen näin kuvittelee. 

Suomessa Sauli Niinistö, kokoomuksen johto ja yms. NATO-kiihkoilijat ovat syyllistyneet valtiopetokseen tai ainakin perustuslain vastaiseen tekoon, johtaessaan maan NATOon ilman kansan suostumusta ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisesti. Pariisin rauhansopimus on este NATOon liittymiselle, mutta siitä ei välitetty. Nyt DCA-sopimuksella, joka vielä tosin pitää vahvistaa eduskunnassa, maamme miehitetään Yhdysvaltojen sotajoukoilla, mikä välittömästi tulkitaan Venäjällä suoraksi uhaksi ja hyökkäyksen valmisteluiksi federaatioonsa. Koska Suomi on menettänyt täysin maansa hallinnan, varaudutaan Venäjällä sotilasstrategisiin valmisteluihin uhan torjumiseksi ja Suomen geopoliittisen alueen tekemiseen vaarattomaksi. Tämä tarkoittaa tiettyjen Suomen alueiden demilitarisointia Yhdysvaltojen ja Suomen sotilaallisesta varustelusta sekä sotilaista, mutta se samalla merkitsee Venäjän suorittamaa militarisointia viitatuilla tietyillä alueilla. 

DCA-sopimuksen allekirjoittaminen on maanpetos.

Luonnollisesti seurauksena on verinen sota, jossa NATO-fanaatikot saavat arkkunsa. 

Kysymys kuuluu, että vahvistaako tämä puolustusta ja Suomen turvallisuutta? Vastatkaa yllä mainitut presidentti ehdokkaat tähän kysymykseen. Niinistökin saa vastata. 

Venäjän television kanavalla-1, varoitettiin 6. marraskuuta dokumenttielokuvassa “Suur-Suomen haamu: Rikos ilman rangaistusta”, että ”Suomi ei ole voittanut ainuttakaan sotaa Venäjää vastaan”. Dokumentissa esitetään Niinistön hallinnon tuudittautuvan voitokkaaseen hyökkäyssotaan tai peräti salamasotaan Venäjää vastaan. Tämä vaikuttaa täysin selvältä, sillä miksi muuten virallinen Suomi sijoittaisi alueelleen pitkän kantaman hyökkäysaseita sekä sitoutuisi luovuttamaan tukikohtia Yhdysvalloille DCA-sopimukseen nojautuen.  Dokumenttielokuvassa käsiteltiin lävitse Suomen ja Venäjän lähisotahistoriaa sekä todettiin, että Niinistön hallinnolla ei ole kovinkaan paljon toivoa. Myös kokoomuksen presidentti ehdokkaan Alexanderi Stubbin uhkailut ovat herättäneet Venäjällä huomiota. Stubb ja hänen liehakoijansa aikovat luoda Suomesta jonkinlaisen Suur-Suomen kaikilla aloilla. Lisäksi Niinistön hallinnon mittavin probleema näyttää nyt olevan se, kuinka Ahvenanmaa voitaisiin miehittää sekä alistaa Washingtonin sotilaallisille intresseille. 

Venäjän TV:ssä esitetty ”Niinistö-Stubbin” -kartta.

Tähän kevennykseksi esitämme otteen Stubbin puheesta ylimääräisessä puoluekokouksessa 28. lokakuuta 2023. 

Ukraina on jo hävinnyt sodan. 

Scott Ritter on sotilasasiantuntija ja entinen CIA:n johtava viranomainen sekä YK:n asevalvonnan tarkastaja. Hän varoitti Suomea liittymästä NATOon, mistä seuraa todennäköisesti Suomen asevoimien eliminointi lähitulevaisuudessa. [Nythän tilanne on vielä pahempi, sillä Suomi on alistunut USA:n sotajoukkojen miehitettäväksi. Toim. huom.]  

Ritterin mukaan NATOn 5. artikla yhteisestä puolustuksesta on puhdasta mielikuvitusta. 5 artikla ei sisällä sellaista lupausta, että mikäli yhtä NATO-maata vastaan hyökätään, niin muut NATO-maat auttaisivat automaattisesti puolustamaan, vaan kukin NATO-maa määrittelisi omat puolustustarpeensa vain, ja ainoastaan oman maansa puolustusta ajatellen. [Toisten maiden puolustaminen olisi täysin vapaaehtoista. Suulliset lupaukset, eikä paperillekaan kirjoitetut paina yhtään mitään tositilanteessa. Toim. huom.

Mikäli lännen ja Venäjän välille puhkeaa avoin sota, joutuu Suomi ensimmäisenä Yhdysvaltojen eturintamana Venäjän vastaiskujen jalkoihin ja Suomi ajautuisi myös muiden mahdollisten NATO-maiden jalkoihin, mikäli nämä edes osallistuisivat selkkaukseen. Yhdysvallat eivät siihen välittömästi osallistuisi. 

Venäjän testasi viime huhtikuussa onnistuneesti mannertenvälisiä Sarmat ohjuksia, mitkä nostavat Venäjän puolustusministeriön mukaan maan strategisten ydinohjusjoukkojen taisteluvoimaa ratkaisevasti. 

Näillä ballistisilla ohjuksilla olisi sitten käyttöä, mikäli Yhdysvallat sijoittavat Suomen maaperälle ydinasejärjestelmiä tai ohjusten tukikohtia. Suomihan ei ole asettanut NATOlle, eikä Yhdysvalloille mitään rajoituksia, kuten esimerkiksi Ruotsi on asettanut. 

Sotahan siitä on syttymässä, jos Suomi Yhdysvaltojen kuvitteellisella tuella on jo valmistelemassa hyökkäystä Venäjälle.

 

Herää tietysti kysymys siitä, miksi Suomen sisä-, ulkopolitiikka ja maanpuolustuksellinen politiikka on ajautunut yllä esitettyyn valtiolliseen itsemurhaan, jossa maan poliittinen johto syyllistyy selvään maanpetokseen antaen vieraan valtion sotakoneiston miehittää maansa ja tekee vielä yhteistyötä miehittäjävaltion kanssa? 

Yhtenä suurimpana syynä tähän on Brysselin ja Yhdysvaltojen laskuun työskentelevät kotimaiset poliittiset mätäpaiseet. Määräysvalta Suomessa on ylikansallisella pääomien ja transatlanttisten militanttien käsissä. Suomessa kansalaiset on alistettu kulissien takana toimivaan diktatuuriin ja elämään “demokratian” illuusiossa. 

Todellisuudessa Suomi ei ole liittynyt NATOon ja valmistautunut Yhdysvaltojen sotakoneiston miehitettäväksi sen tähden, että Venäjän oli pakotettu erikoisoperaatioon Ukrainassa. Luonnollisesti länsimaisen valhe- eli valtamediat ovat mustamaalanneet Venäjästä propagandaa välittömänä uhkatekijänä. 

Suomen NATO-jäsenyys ja transatlanttinen alamaisuus johtuu siitä, että maamme on alistunut Yhdysvaltojen maailmanjärjestyksen hegemonian ylläpitämisen ja laajentamisen idioottimaiseksi instrumentiksi. 

Koska Suomi aloitti tiettyjen länsivaltojen tukemana rikkoa välejään Venäjään käyttäytyen vihamielisesti ja osallistuen lännen asettamiin pakotteisiin itäistä suurvalta naapuriaan vastaan, pysäytti myös vastapainoksi Venäjä jalostamattoman havupuun sekä arvokkaiden lehtipuiden vientiä vuoden 2022 alusta alkaen Suomeen.  

Kuvittelevatko nyt Niinistö ja tietyt kokoomuksen poliitikot ja muut sen kaltaiset NATO-intoilijat pääsevänsä valloittamaan Yhdysvaltojen mielikuvituksellisella tuella Venäjän alueita muodostaakseen Suur-Suomen, ja siten hyötyvänsä Venäjän arvokkaista luonnonvaroista. Virallisen Suomen elkeet ainakin näyttävät tällaisilta, joten sallittakoon varoitus: Älkää yrittäkö, sillä siitä tuho seuraa väistämättä! Eikä poliittisilla nilviäisillä ole oikeuttakaan uhrata Suomea ja suomalaisia globaalin pääoman intressien alttarille. 

Ukrainan juutalaishallinto aiheutti itse Yhdysvaltojen ja EU:n  tukemana sen, että Venäjän täytyi käynnistää erikoisoperaatio Ukrainassa. Huomionarvoista on, että tuhoisat sotaoperaatiot Ukrainassa olisi vältetty, jos Ukraina olisi lopettanut, murhaavan terrorin Donetskin ja Luganskin kansantasavaltoja vastaan, luopunut presidentillisestä määräyksestä Krimin suhteen sekä ilmoittanut kieltäytyvänsä mahdollisesta NATO-jäsenyydestä.    

Koska Venäjällä on ollut meneillään Ukrainassa pakollinen erikoisoperaatio, ei Venäjä ole muodostanut minkään kaltaista uhkaa Suomelle.   

Venäjän väitettyä “uhkaa” voidaan tarkkailla myös historiallisesta näkökulmasta.  

Venäjä on hyökännyt Suomen kimppuun 300 vuoden aikana vain provosoituna, osana ruotsalaisten tai muiden aloittamaa sotaa.7 Venäjällä ei ole ollut ennen Suomen NATO-jäsenyyttä mitään syytä hyökätä pelkästään Suomeen. 

Talvi- ja jatkosodassa (1939–1940 ja 1941–1944) Suomi tosin ajautui sotaan Neuvosto-Venäjää vastaan, mutta tuolloin suomalaiset taistelivat kasaarijuutalaismafian hallinnoimaa neuvostoarmeijaa vastaan, eikä sinänsä Venäjää tai venäläisiä vastaan.8  

Suomen poliittinen johto ja valtamedia ovat pelotelleet suomalaiset kammottavaan “russofobiaan” ja mielipuoliseen vihaan Venäjää kohtaan. Venäjän pelko on Suomessa hirvittävä ja sitä vielä lisätään historiaa väärin käyttämällä.  

Venäjä ei siis ole uhkatekijä Suomelle, jos Suomi ei muodosta uhkaa Venäjälle. Nykyisin Suomi on muodostanut merkittävän vaaran Venäjälle, minkä seurauksia jäämme odottelemaan. 

Lienee selvää, että Suomi ei voi pelastua täydelliseltä perikadolta, jos nykyiset ja nykyisten kaltaiset poliittiset entiteetit ovat valtion poliittisessa johdossa. 

Toimittaja Risto Repo (2015) kirjoittaa entisen Neuvostoliiton- ja ensimmäisen Venäjän-suurlähettilään Heikki Talvitien ajatuksia mukaillen, että: 

Talvitie muistuttaa, että mikäli Venäjää painostetaan pakotteilla, ei länsi voi kestää sitä loputtomiin, sillä pakotteet näivettävät EU-maiden taloutta, kuten esim. Suomen kohdalla olemme huomanneet. Lisäksi pakoterintamassa suurvaltain ja Venäjän konflikti on meidän rajallamme. Nykyisellään rajallamme on myös suurvaltojen kiristyvä sotilaallinen tilanne, ja jota kärjistetään tietoisesti. 

Suomen pelastuksena olisi täydellinen sekä yhteiskunnallinen että poliittinen vallankumous, jossa valtaan pääsisivät isänmaalliset ja Venäjälle suotuisat poliittiset voimat. Täten Suomen itsenäistyminen olisi mahdollinen, jonka seurauksena ilmoitettaisiin, että emme ole enää Euroopan unionin jäsenvaltio, jota Suomi ei laillisesti ole koskaan ollutkaan. Samalla luopuisimme isäntämaasopimuksesta, NATO- ja DCA-sopimuksesta sekä karkottaisimme kaikki vierasmaalaiset sotajoukot Suomen maaperältä. Lisäksi Suomen olisi luovuttava eurosta. Itsenäisen Suomen pitäisi ottaa puolueettomuuspolitiikka käyttöön ja muodostettava kestävät sekä yhteistyökykyiset suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään. 

On täysin selvää, että Suomesta ei löydy omaa kapasiteettia tällaiseen vallankumoukseen ja ylipäätään mielenosoitusta merkittävämpään tapahtumaan. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

  1. MTV-uutiset (31.10. 2023). ”Nato oli vyö, nyt tuli henkselit” – Risto E.J. Penttilä tiivistää puolustussopimuksen ytimen 
  1. Elina Kervinen (31.10. 2023). Helsingin Sanomat. Näistä syistä Suomen ja USA:n uusi sopimus on peri­aatteellisesti niin merkittävä 

3. Linnainmäki, Joel (7/2023). FIIA. FINNISH-US NEGOTIATIONS FOR A DEFENSE COOPERATION AGREEMENT. Saatavissa: https://www.fiia.fi/wp-content/uploads/2023/07/comment7_finnish-us-negotiations-for-a-defense-cooperation-agreement.pdf  

4. USGS (2009). Science. “Assessment of undiscovered oil and gas in the Arctic”. Saatavissa: https://www.science.org/doi/10.1126/science.1169467     

5. Juntunen, Alpo (–). KOILLISVÄYLÄ – ARKTINEN UNELMA. Saatavissa: file:///C:/Users/kalev/Downloads/50145-Artikkelin%20teksti-43527-1-10-20150429.pdf    

6. Anni Keski-Heikkilä (31.10.2023). Helsingin Sanomat. Yhdys­valtain sotilaat saamassa mahdollisuuden käyttää Suomen maa­perää – näin presidentti­ehdokkaat kommentoivat 

7. Kirkinen, Heikki ym. (1986). Venäjän ja Neuvostoliiton historia. Kustannusosakeyhtiö Otava. 

8. Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry. 

Repo, Risto (2015). Itsenäisyyden ilmansuunnat. Auditorium 

4 kommenttia

  1. Kirjituksessa olisi tärkeää tietoa valtamediassa levitettäväksi. Tosin en usko Suomen lopulliseen tuhoon. Länsi tulee häviämään sodan itää vastaan. Näin kävi jo pienessä mitassa 1808, joka johti Suomen kulttuurin valtaisaan kehittymiseen. Sen voi todeta tutustumalla suomalaisen kirjallisuuden ja taiteen kehitykseen kuten myös taloudellisen kehittymisen alkamiseen. Tämän edellytyksenä on, ettei ydinaseita käytetä Suomessa eikä aluetta tehdä vaaraallisen radioaktiiviseksi.

    Tulevaisuus riippuu Suomen sotavoimista. Sen johdon tulisi ottaa selvää tulevaisuudesta ja tehdä oma päätöksensä, miten juuri tällä hetkellä suhtaudutaan sotimiseen ja kenen puolella. 5000 kilometrin päässä olevaan kuviteltuun sotilasvaltioon vain rajanaapuriin. Etäistä suurvaltaa voi pitää kuviteltuna, koska sen talous on huonossa tilassa ja sen on hävinnyt kaikki käymänsä viime aikaiset sodat. Sodan voittohan merkitsee sitä, että sodan jälkeen asiat suuntautuvat hyvään tulevaisuuteen. En tiedä yhtään maata, jossa Yhdysvaltojen käymä sota olisi saanut maan tilan paranemaan länsimaisesta näkökulmasta katsottuna. Aloittaa voi Meksikosta, Filippiineistä ja päätyä Irakiin, Libyaan ja Afganistaniin.

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
  2. DCA-sopimus on viimeinen naula Suomen ruumiskirstuun. Natoon liittyminen oli jo perustuslain vastainen teko, mutta DCA-sopimus on jo maanpetos. Nyt Suomi on samassa rintamassa Ukrainan ja Israelin kanssa, jotka kummatkin häviävät sodan. Nyt ovat pahuuden voimat liikkeellä. Poliittinen johtomme vie meitä kohti tuhoa. Jumala Suomen kansaa suojelkoon.
    Benjamin Kivilohkare, miles Domini

    Plusääni(19)Miinusääni(3)
  3. ”Rikos ilman rangaistusta”, hienosti sanottu.

    Mutta joo, jo aikoinaan sanoin että me suomalaiset maksamme veroissamme jokaisen nato-kiimaisen sotilaan palkan ja kustannukset. Ja niinhän siinä kävi vaikka kuinka porukka huusi yhteen ääneen että ”NATO:han niiden palkat maksaaa”. Ei, se on aina se valtio jonka maaperällä tukikohtia ja/tai sotilaita on. Se lukee NATO:n sopimuksissa. Ja siitä saksalaiset kertoivat jo -90 luvulla, kun miehittäjiä oli maassa paljon enemmän kuin nyt. Niitä on sielä yhä, ihmisille annetaan vain mielikuva että ne olisivat lähteneet sieltä pois.

    Ja sitten tuo 5. artikla, jota lähes messiaasisena pidetään… Siinähän ei todeta mitään muuta kuin että ”Hyökkäys yhtä NATO-maata kohtaan on sama kuin hyökkäys kaikkia NATO-maita kohtaan”. Eikä mitään sen kummempaa. Kuten tekstissa todettiin, se ei tarkoita että muut tulisivat auttamaan tai edes moittisivat mahdollista hyökkäystä. NATO-porukka vain toteaa että ”Kappas, Suomeen hyökättiin. No, se tarkoittaa että myös muihin maihin hyökättiin”. Ja siten: Case closed !! Eikä mitään muuta.

    Tässä alkaa jo pikkuhiljaa toivoa että Venäjä antaisi opetuksen Suomelle. Kansa kun on niin tyhmää että se uskoo ihan mitä tahansa. Ja äänestää rikolliset valtaan kerta toisensa jälkeen.

    Plusääni(9)Miinusääni(2)
  4. Tämä sepustus se vasta sotaa ruokkiikin. Taitaa olla idän trollit asialla?

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat