Stubb on unohtanut BRICS-maiden geopoliittisen ja historiallisen yhtenäisyyden

Suomen presidentiksi kutsuttu Alexander Stubb teki hiljattain valtiovierailun Kiinaan. Siellä Stubb jakeli ”kuolemattomia” viisauksiaan Kiinan presidentille Xi Jinpingille Pekingissä. Itsevarmuutta ja ylimielisyyttä uhoten Stubb saneli muutamia valittuja ”totuuksia” Kiinan ja Venäjän suhteista sekä niiden negatiivisuudesta välittömästi Kiinan ja Euroopan suhteisiin. Ohjeistipa tuo mokoma vielä Xi Jinpingiä olemaan luottamatta Venäjän presidentti V. Putiniin, varsinkin, kun Venäjällä on valtava ydinasearsenaali. Näin siis olivat ”kaikkivoipaiset” liittolaiset Stubbia neuvoneet, sillä Suomen poliittiset valtaapitävät eivät ota askeltakaan ilman miehittäjävaltion Yhdysvaltojen suostumusta. 

Stubb on unohtanut BRICS-maiden geopoliittisen yhtenäisyyden 

Stubb ei ymmärrä Venäjän ja Suomen historiallista ulottuvuutta 

Stubb huomautti, että Venäjän hyökkäyssota muodostaa uhan myös Suomelle. Koska Stubbin suurimpana pyrkimyksenä näyttää olevan Suomen talouden ja valtiollisen järjestelmän liittäminen niin saumattomasti kuin mahdollista Yhdysvaltojen ja Brysselin sekä ylikansallisten pääoman imperiumien hallintaan, esiintyy hän myös tavoitteidensa mukaisesti. Toisin sanoen syyllinen löytyy sieltä minkä Yhdysvaltojen johtama transatlanttinen liittouma kokee sotilaalliseksi, taloudelliseksi ja kulttuurilliseksi uhaksi. Toisin sanoen Venäjä on syyllinen! 

Stubbin pitäisi kuitenkin muistaa ja eritoten ymmärtää muutamia lähihistorian totuuksia.  

Ensinnäkin Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän ja Suomen suhteet ovat olleet yhteistyön, avunannon ja ystävyyden täyteiset likipitäen vuoteen 2012 saakka. 

Kuka rikkoi nämä Suomelle välttämättömät suhteet? Virallinen Suomi rikkoi! 

Valtio-opin dosentti Jyrki Iivonen kirjoitti vielä 2013 Kaleva -lehdessä, että Suomen piti sopeutua ratkaisuissaan Neuvostoliiton suoraan tai epäsuoraan ilmaisemaan tahtoon. Suomen poliittinen johtajisto suoriutui tästä taitavasti – Suomi hoiti yhteiskuntansa perusratkaisut itsenäisesti, ja jopa ulkopolitiikkamme muotoutui ajan myötä tarvitsemamme liikkumavara. 

Että kansainväliseen politiikkaan juurtui vuosiksi ”suomettumisen” käsite, oli sittenkin pieni hinta itsenäisyyden säilymisestä ja hyvinvoinnin rakentamisesta, sanoo Iivonen. 

Iivonen kirjoittaa, että Mihail Gorbatshov sekä Boris Jeltsin toivat mukanaan tiettyjä vapautuksia  myös Suomen idänsuhteisiin. Niitä vuosikymmenten ajan säädellyt ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA) purettiin yhteisellä päätöksellä. 

Samalla luovuttiin myös korostamasta maittemme välisten suhteiden erityisyyttä ja todettiin päinvastoin, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat kuin mitkä tahansa normaalit, kahden naapurivaltion väliset suhteet. 

Joskaan Iivonen ei mainitse, että Naapuruussopimus, viralliselta nimeltään Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista, korvasi Suomen sekä Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen. Naapuruussopimus on vieläkin voimassa Suomen ja Venäjän välillä. Virallinen Suomi kuitenkin rikkoi Naapuruussopimuksen liittymällä Venäjälle vihamielisiin Isäntämaasopimukseen ja NATO-liittoumaan. 

Geopoliittisten realiteettien mukaisesti pienellä valtiolla on suurvaltion rajanaapurina tietty roolinsa. Tästä huolimatta Neuvostoliiton naapurina Suomi oli jokseenkin itsenäinen valtio. 

Joka tapauksessa Suomen ja Venäjän välit olivat hyvät. 

Iivonen kirjoittaa: 

“Suomen ja Venäjän viralliset suhteet ovat sen sijaan kehittyneet myönteiseen suuntaan. Ylimmän valtiojohdon tapaamiset ovat olleet säännöllisiä, ja niissä on käsitelty myös vaikeampia keskinäisiin suhteisiin liittyviä ongelmia. Myös kansalaisyhteiskuntien tasolla vuorovaikutus on lisääntynyt, mikä näkyy muun muassa venäläisten turistien määrän jatkuvana kasvuna. Heidän käyttämänsä rahamäärä hyödyttää suoraan paikallisia yrittäjiä.            Venäjä on jälleen Suomen tärkeimpien kauppakumppanien joukossa Neuvostoliiton hajoamista seuranneen notkahduksen jälkeen. Vaikka sen investointi-ilmapiirissä on vielä paljon parannettavaa, tarjoavat sen kasvavat markkinat monia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille”. 

Mutta sitten tapahtui jyrkkä muutos, jolla haluttiin palvella erityisesti Atlantin takaisen Yhdysvaltojen intressejä. Miten “järkevää”. 

Suomi jatkoi entistä kiihkeämmin NATOon liittymisprosessiaan vuoden 2022 alkaen, ja samalla maamme alkoi irtaantua entisistä ystävällisistä suhteistaan Venäjään. Suomesta muodostui mallioppilas Yhdysvaltojen ja sen läntisten liittolaisten Venäjään kohdistuvissa aggressioissa kaikilla rintamilla. Kaikki entiset sillat poltettiin itäiseen naapurisuurvaltaan. 

Myöhemmin kaikkien jäsenmaiden ratifioitua Suomen liittymispöytäkirjan sekä Suomen poliittisen koneiston hyväksyttyä jäsenyyden Suomi saatiin ujutettua NATOn jäseneksi 4.4.2023. 

Näin ollen maamme luisui Yhdysvaltojen sotilasdoktriinin alaisuuteen, jonka seurauksena aloitettiin käytännössä Suomen miehittäminen yhdysvaltalaisilla sotajoukoilla DCA-sopimuksen mukaisesti. Täten Suomesta muodostui Washingtonin puskurialue Venäjää vastaan, mikä tarkoitti erittäin vihamielistä ja hyökkäävää suhtautumista naapurimaatamme suurvalta Venäjää vastaan.   

Ennakkoon esitettiin, mitä Stubb sanoi: 

– Venäjän hyökkäyssota muodostaa suoran uhan myös Suomelle, Stubb kertoi painottaneensa Xille. Stubb kertoi, että Venäjän ja Kiinan suhde vaikuttaa suoraan myös Kiinan suhteeseen Euroopan maihin. – Putiniin ei voi luottaa, Stubb kertoi sanoneensa suoraan Xille. 

Venäjän hyökkäyssodan? 

Mutta,  kun … 

Yhdysvaltalaisen taloustieteen professorin Jeffrey Sachsin (2024) mukaan kesäkuussa 2008, kun Yhdysvallat varautuivat laajentamaan NATOa Ukrainaan ja Georgiaan, Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ehdotti Euroopan turvallisuussopimusta, jossa vaadittiin kollektiivista turvallisuutta sekä NATOn yksipuolisuuden lopettamista. 

(Eihän mikään suurvalta voi hyväksyä selvän uhkatekijän kehittymistä rajojensa tuntumaan. Toim. huom.) 

Todisteet Yhdysvaltojen osallisuudesta vallankaappaukseen ovat kiistattomat. Apulaisulkoministeri Victoria Nuland oli jäänyt tammikuussa 2014 kiinni, kun hän oli puhelinlinjalla juonitellut Ukrainan hallituksen vaihtamista. Samaan aikaan Yhdysvaltain senaattorit matkustivat henkilökohtaisesti Kiovaan lietsomaan mielenosoituksia. 21. helmikuuta 2014 eurooppalaiset, Yhdysvallat sekä Venäjä solmivat Janukovitshin kanssa sopimuksen, jossa Janukovitsh suostui varhaistettuihin vaaleihin. 

Kuitenkin vallankaappausjohtajat peruivat sopimuksen jo samana päivänä, valloittaen hallituksen rakennukset, uhaten uusilla väkivaltaisuuksilla sekä syrjäyttäen Janukovitshin seuraavana päivänä. Yhdysvallat antoivat täyden tukensa  vallankaappaukselle sekä välittömästi tunnustivat uuden hallituksen.   

Yhdysvallat ja sen tietyt  liittolaiset ovat luoneet, kouluttaneet ja varustaneet Ukrainan suuren armeijan, jolle asetettiin tavoitteeksi vain hyökätä Venäjää vastaan, joten luonnollisesti Venäjän puolustusvoimat lopulta aloittivat sotatoimet [eli ryhtyivät puolustukselliseen erikoissotaoperaatioon] Ukrainassa. Tämä tapahtui paljon sen jälkeen, kun Ukrainan lännen masinoimat sotajoukot olivat Itä-Ukrainassa tappaneet 14 000 venäläistä vuosien 2014 ja 2022 välillä (Macregor 11/2023). 

Joten yllä esitetyn mukaan Stubb puhuu puuta heinää, puhuessaan Venäjän hyökkäyssodasta. 

Stubb on unohtanut BRICS-maiden geopoliittisen yhtenäisyyden 

Stubbin lausunnot synnyttävät kiusallista myötähäpeää hänen paljastaessaan sivistymättömyytensä Venäjän ja yleensä poliittisen Aasian maiden geopoliittiseen viitekehykseen, missä BRICS-maat ovat kokonaisuudessaan muodostaneet yksinapaisesta lännen politiikasta poikkeavan maailmanpoliittisen katsantokannan. 

Kuvitteleeko Stubb Pekingin johdon katkaisevan diplomaattiset suhteensa Moskovaan  tai muutoin kovenevan sen harjoittamasta ulkopolitiikasta, Stubbin lausunnon “… Venäjän ja Kiinan suhde vaikuttaa suoraan myös Kiinan suhteeseen Euroopan maihin. – Putiniin ei voi luottaa”, johdosta? 

Onko Stubbin mieleen hiipinyt sellainenkin ajatus, että Peking saattaisi jopa hypätä transatlanttisen liittouman kelkkaan? 

Toisaalta.. 

Selvää on, että Venäjän ja Kiinan suhteet tulevaisuudessa vaikuttavat, eivät niinkään suoraan, vaan välillisesti, Kiinan suhteeseen Euroopan maihin. Mutta kyseinen vaikutus rakentuu tulevaisuudessa positiiviseksi. 

Luuleeko Stubb Kiinan mitätöivän BRICS-maiden, kuten myös Venäjän, yhteisen linjan, joka tähtää täysin moninapaiseen Uuteen maailmanjärjestykseen, jossa parhaillaan yhden suurvaltion aggressiivinen hegemonia ja sen luoma kansainvälinen anarkia eliminoituisivat.  

Stubbin unelmana on Yhdysvaltojen johtaman läntisen blokin maailmanjärjestyksen hegemonian jatkuminen, ja että BRICS-maat sulautuisivat tähän järjestelmään alistettuina. Näin ollen tällaisessa “hobbesilaisessa” järjestelmässä valtioiden suhteiden perusteina olisivat, myös tulevaisuudessa, vihollisuudet ja jatkuvat viidakkosodat. Yhdysvaltojen johtama globaali hegemonia juuri perustuu edellä mainitulle anarkiakulttuurille. 

Yhdysvaltojen läntisen liittouman ideologiaan, jota myös Stubb edustaa, torjuu itsepintaisesti sen realiteetin, että maailmassa on myös muunlainen kasvava maailmanjärjestelmä, joka voimistuu jatkuvasti taloudellisesti, sotilaallisesti, yhteiskunnallisesti ja maailmanpoliittisesti. Jo nyt on Kiina tietyillä mittareilla maailman suurin talous. Yhdysvallat ja sen johtama läntinen liittouma on jäämäsä taloudellisesti ja kansainvälisen politiikan osalta poliittisen Aasian varjoon. 

(Poliittinen Aasia tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä BRICS-maita sekä SCO:ta, ja ennen muuta niiden suurvaltioita, kuten Kiinaa, Venäjää ja Intiaa.) 

Eikö Shanghain yhteisjärjestö SCO jo kilpailee NATOn kanssa sotilaallisesta voimasta, puhumattakaan BRICS-maiden taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta yhteistyöstä, erittäinkin Venäjän ja Kiinan sekä Intian ja Kiinan välillä.  

Yllä mainitun suhteen Stubbin käyttäytyminen on noloa, ja etenkin huomioidessa tarkemmin vielä jäljempänä esitettyä. 

Kazanin julistukseen viitaten siinä esimerkiksi suhtaudutaan suopeasti kansallisten valuuttojen käyttöjen laajentamiseen BRICS-maiden ja niiden kauppakumppaneiden välisessä liiketoimissa. Kuten myös yhteistyö strategioiden laajentaminen ja kehittäminen sekä BRICS-maiden että EU:n osalta. BRICS-maiden tavoitteena on globaalin etelän osallistuminen maailman laajuisiin prosesseihin. 

Listalla on globaalien kriisien ehkäiseminen, maailmallinen hallittavuus, monenvälisyys, taloudellinen yhteistyö ja paikalliset valuutat jne. Näihin liittyen voidaan mainita, että huippukokouksessa rohkaistiin uusiin rahoitusmenetelmiin, kuten BRICS-maiden pankkien välisen yhteistyömekanismin (ICM) kautta keskittyvien käytäntöjen laajentamiseen sekä helpottamiseen. Aloitteena on myös BRICS-maiden viljapörssin viljakauppapaikan perustaminen BRICS-maihin, mikä luonnollisesti edistäisi maatalousyhteistyötä. 

Koska BRICS-maat kykenevät kaupankäyntiin kansallisilla valuutoillaan, ovat he dollarista riippumattomia. Niin ikään BRICS-maiden oma pankkijärjestelmä kilpailee Maailmanpankin ja IMF:n kanssa. Tätä voidaan perustella sillä, että jo vuonna 2016 arvioitiin useiden BRICS-jäsenmaiden olevan ylijäämätalouksia, etenkin Kiinan, jolla on julkisen sektorin säästöjä runsaasti. Jäsenmaiden yhteenlasketut säästöt olivat kymmenen vuotta sitten suuremmat kuin USA:n, Japanin ja EU:n säästöt yhteensä (ORF 2015, 1). Täten BRICS-instituutioiden rahoituspohja on verrattain kestävä. 
 

Huomionarvoista on, että Kiina, Venäjä ja Intian kuuluvat BRICS-yhteisön perustaja jäseniin. Nämä kolme valtiota ovat kiinteässä taloudellisessa yhteistyössä keskenään, ja ovat solmineet lukemattomia yhteistyösopimuksia. Venäjä ja Kiina ovat vieneet sotilaallista yhteistyötä entistä pitemmälle, mistä muutamat analyytikot arvioivat kehitystä jo sotilasliitoksi. Lisäksi 2010-luvulta alkaen Venäjä on kasvattanut puolustusteollista yhteistyötään sekä Kiinaan että Intiaan. Vuoden 2014 jälkeen Venäjän ja Kiinan aseteollinen yhteistyö on kasvanut. Muiden muassa  Venäjä on poistanut rajoituksia kiinalaiselle investoinnille strategisesti merkittäviksi luokitelluilta sektoreilta sekä vähentänyt aseteknologian siirtoa koskevia rajoituksia (Juola 2018, 13). 

Loppupäätelmiä 

Yhdysvaltojen ja sen johtaman läntisen blokin on mahdotonta hyväksyä maailmanjärjestyksen hegemonian vallansiirtymistä poliittisen Aasian blokille, jossa keskeisimpänä ovat Kiina, Venäjä ja myös Intia. Näiden kansainvälisiä tavoitteita tukevat muut BRICS-maat sekä SCO-järjestö. Kiinaa ja Intiaa on pidetty potentiaalisena Yhdysvaltojen haastajana jo ainakin 2010-luvulta alkaen. Tuolloin Kiina ehkä oli pitkin hampain valmis tukemaan Atlanttista maailmanjärjestystä, mutta nykyisin muiden BRICS-maiden tukemana Kiina on entistä rohkeampi haastamaan Yhdysvaltojen maailmanjärjestyksen ja sen hegemonian. 

Kiina ja Intia eivät hyväksy läntisiä normeja, sillä nämä Aasian maat nojautuvat omaan historiaansa ja traditioihinsa pohjautuviin normistoihin, ja niin muodoin ne haluavat olla järjestelmän modernisoijan rooleissa. Luonnollisesti Venäjä tukee Kiinan ja Intian tavoitteita.   

Yhdysvaltojen johtama järjestelmä määrittyy kansainvälisenä yhteisönä, jossa  länsi on asettanut omat yksinapaiset ja itsekkäät arvonsa universaaleiksi arvoiksi sekä kirjoittanut maailmanhistorian näiden omien “arvojensa” pohjalta. 

Stubbin esiintyminen paljastaa täysin hänen ymmärtämättömyytensä BRICS-maiden, ennen muuta Venäjän, Kiinan ja Intian vuosisataisen historian synnyttämästä kulttuurillisesta ja yhteiskunnallistaloudellisesta yhtenäisyydestä. Stubb, kuten muutkin länsivaltojen “johtajat” toimivat vain Yhdysvaltojen globaalin hegemonian agentteina “kotimaissaan“, luottaen ylimielisesti läntisen hegemonian voittamattomuuteen ja iankaikkisuuteen.  

Markku Juutinen 
 

Lähteet 

Iivonen, Jyrki (7/2013): Kaleva. Suomen ja Venäjän suhteet muutoksessa. (https://www.kaleva.fi/suomen-ja-venajan-suhteet-muutoksessa/1776451). 

Jeffrey Sachs (2024): Maailmankuulun asiantuntijan järisyttävä paljastus Ukrainan ja Venäjän kriisistä. (https://www.youtube.com/watch?v=cHVrSIpOjfc)   

D. Macregor (11/2023): Eversti Douglas Macgregor – Posi TV. (https://positv.fi/videot/douglas_macgregor/). 

Kazanin julistus (10/2024): (http://static.kremlin.ru/media/events/files/en/RosOySvLzGaJtmx2wYFv0lN4NSPZploG.pdf);  (https://brics-russia2024.ru/) 

ORF (2015): The New Development Bank: Identifying Strategic and Operational Priorities. Obsever Research Foundation, New Delhi. 

Juola, Cristina D. (2018): Venäjän puolustusteollinen yhteistyö Kiinan ja Intian kanssa 2010-luvulla. Microsoft Word – 181108_VENR_J_kiina_venaja_intia_juola_ed1 (doria.fi)