Antti Autio: Päivä rikollisena

Ajelimme toissa viikonloppuna etelää kohti. Olimme matkalla tuttavaperheen pojan häihin ja mieli oli iloinen, aurinkokin paistoi. Lahden moottoritiellä saavutimme letkan, jonka keulilla tien tukkona näytti olevan poliisiauto. Se ajoi reilusti alle sallitun nopeuden. Lähdin ohittamaan, sillä mitäpä minä, rehellinen kansalainen, poliisia pelkäisin.

Olisi kannattanut. Pari kilometriä ajettuamme nuo hyväkkäät olivat yhtäkkiä perässämme ja alkoivat vilkutella punaisia ja sinisiä valojaan. Katselin ympärilleni, mistähän suunnasta se rosvo on tulossa vai mikä on pojilla hätänä? Mutta tiellä ei ollut muita, sen täytyy vilkutella meille! Niinpä pysähdyin. Mietin, että oliko joku nopeusrajoitusmerkki jäänyt kuitenkin huomaamatta. Konstaapeli tuli ikkunaan ja käski ottaa auton paperit mukaan ja tulla heidän autoonsa. Olin ihmeissäni.

•••

Autossa konstaapeleista nuorempi sanoi, että on tainnut tiettyjä velvollisuuksia ajoneuvon suhteen jäädä hoitamatta. Olivat mokomat ohittaessani näpytelleet rekisterinumeron koneeseensa ja sieltähän löytyi rikollinen. Auto katsastamatta ja verotkin erääntyneet. Selittelyt eivät auttaisi. Hohhoijaa, mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään? Lipsauksiahan sattuu, ei siinä mitään. Nyt vaan kilvet pois ja reilut sakot päälle. Autolla ei enää ajettaisi metriäkään.

Ukaasit luettuaan konstu alkoi kuitenkin hiukan lievennellä. Ehkä kuitenkin voisin heidän luvallaan ajaa Lahteen, siellä olisi joku katsastuspaikka auki lauantainakin. Sitten voisimme jatkaa matkaa. Selitin, että kahden tunnin päästä pitäisi jo pönöttää kirkossa, jonne oli matkaa yli 100 kilometriä. Poliisimies heltyi ja myönsi, että tehtävä olisi mahdoton. Tämän kerran, koska aiempia rikkeitä ei tililläni ollut, he antaisivat ajoluvan kotiin saakka. Sakotkin alenivat siinä samassa lähes puoleen, joten tuntui, että olin taas voittajien joukossa. Pääsinpä vähällä. Lappusten kanssa autoon astellessani harmitti kuitenkin vietävästi. Kyllä poliisia kannattaisi pelätä. Vaikka ihan vaan kaiken varalta.

•••

Olen kuullut, että poliisikoulutuksessa opetetaan nykyään myös markkinointia. Sakotkin pitää ”myydä” niin, että asiakas on tuotteeseen tyytyväinen. Tuo nuorimies oli totta vieköön ollut noilla tunneilla hereillä. Noilla markkinointikyvyillä elättäisi itsensä varmasti kunniakkaammassakin ammatissa. Huikea ura vaikka pölynimurikauppiaana tai vakuutusmyyjänä olisi taattu. Poliisi kohtaa työssään usein ikäviä asioita ja hankaliakin asiakkaita. Aina sanktioiden myyminen ei ole yhtä helppoa. Voi joutua myymään suorastaan väkisin. Muihin myyjiin verrattuna heillä on kuitenkin yksi etu: heillä on laki puolellaan. Asiakas on aina se, joka on väärässä.

Kaikesta huolimatta aurinkoista kevättä sinulle, konstaapeli L. Lahden Liikkuvista. Sano terveisiä sille toisellekin toopiskolle.

Kirjoittaja on ylivieskalainen palomies-sairaankuljettaja ja vapaa kirjoittaja.