Kolumni: Jedikoulutus ja sukupolvien kosto

Jokusen kerran on käynyt mielessä, kuinka hyvä olisi, jos jo äitiysneuvolassa aloitettaisiin vanhempien jedikoulutus. Jedikoulutuksen saanut vanhempi singahtelisi ketterästi ja voltteja heitellen pelastamaan jälkikasvunsa vaaratilanteista, joihin he hankkiutuvat vähintään tusinan kertaa vuorokaudessa.

Joskus tahallaankin: minun nuorilla herroillani on hra HäHää!-ikä, jolloin mennään juuri sinne mihin äiti sekuntia aiemmin kielsi tunkemasta nokkaansa. Se on: rakennustelineet ja -työmaa, moottorisahan läheisyys, sirkkeli, kattolamppu, yläkaapit jne.

Jedikoulutuksen saaneet vanhemmat myös siivoaisivat kätevästi vain kättään heilauttamalla. Tavarat lennähtäisivät paikalleen Voiman kuljettamina. Oma mielentyyneyskin säilyisi paremmin, kun olisi elävän Voiman loputtomat energiat käytettävissä. Ei tulisi pillastuttua niin helposti vain siksi, että on viettänyt päivänsä etsimällä ja keräämällä talteen lasten sinne tänne ripottelemia tavaroita.

Lapset ovat juurineet minusta enimmät luulot pedagogisista kyvyistäni ja opettaneet minulle paljonkin itsestäni ja voimavaroistani.

No, lapseni ovat toivottuja ja tämä kaikki ansaittua. Kyseessä on sukupolvien kosto!

Jos kysyisitte äidiltäni hän kertoisi, että sen jälkeen kun opin 7 kk ikäisenä kävelemään, en oikeastaan pysähtynyt enää ollenkaan vaan liikuin juosten joka paikkaan. Eritoten sinne, minne ei pitäisi ja mieluiten yksin. Karkailin, sanoisi äitini. Tässä on selvää asenteellisuutta hänen taholtaan. Oma määritelmäni on runsaat kiinnostuksenkohteet, joita piti välittömästi päästä tutkimaan.

Äitini säästi hermoromahdukselta varmaan se, että aloin lukea 3-vuotiaana ja sen jälkeen ei minua ole saatu kirjoista irrotettua. Vaikka katosin näköpiiristä, oli äitini arvaus siitä, että olen jossain lukemassa, 98 % oikea. Joku olisi voinut arvioida minut asosiaaliseksi, mutta se olisi mennyt aivan mistiin. Minulla oli seuraa enemmän kuin kellään: Sinuhe ja Kaptah, Athos, Porthos, Aramis ja d´Artagnan, Faramir, Peppi ja Vaahteramäen Eemeli, Tarzan…

Ja nyt omat lapseni juoksuttavat minua. Se on oikein. Olen kiinnostuksella huomannut, kuinka jotkin tapahtumat omasta lapsuudestani palautuvat mieleeni lasten kanssa puuhatessa. Muisto siitä, mitä itse pidin lapsena oikeudenmukaisena, auttaa ongelmatilanteissa ja esittäessäni perusteluja jollekin kiellolle.

Hyvässä vanhemmuudessa auttavat myös vapaapäivät. Parikymppisenä kuuntelin suu auki työkaveriani Raijaa (tusinan verran poikia!), joka heräsi joka aamu viideltä vain saadakseen istua, lukea lehden ja juoda pannullisen kahvia. Yksin. 

Raija sanoi – Ymmärrät sitten vanhempana.

Raija oli oikeassa. Niin ymmärrän.

Olkoon Voima kanssanne!