Kolumni: Lohi nousee

Lohenpyyntikausi on kiihkeimmillään.

Lohi, tuo jalo vaelluskalamme, on ollut poliittinen eläin jo vuosisatoja. Pyyntioikeuksista on taisteltu niin kauan kuin ihminen on Skandinaviaa asuttanut, eikä loppua näy. Nyt vääntöä käydään merikalastajien ja vapaa-ajankalastajien kesken. Vuonna 1997 meripyyntiä rajoitettiin tuntuvasti. Tuolloin jo lähes menetetyksi luultu, istutusten varassa oleva Tornionjoen lohi nousi kaikkien kalastajien tietoisuuteen. Lohi voitaisiin pelastaa!

Lähes unholassa ollut lohenpyyntikulttuuri alkoi kukoistaa ja Väylänvarteen syntyi yrityksiä kalamiehiä palvelemaan. Kunnes politiikka astui taas kuvaan. Pohjoisen järkipuhe kaikui kuuroille korville ja taas sääntöjä muuteltiin. Politiikka on ollut niin ailahtelevaa, ettei kukaan enää uskalla investoida yrityksiinsä pohjoisessa. Into yrittää on laantunut.

Sen sijaan kalamiesten into ei laannu. Jos kalaa ei ole Tornion-Muonionjoessa, suunnataan Tenolle, Ruotsiin tai Norjaan. Vaappuja viritetään, perhoja sidotaan ja veneitä tervaillaan jo keväällä hyvissä ajoin. Uusia paikkoja vertaillaan, kuvia selataan ja strategioita hiotaan. Monelle tuo lohireissu on kesän kohokohta, josta puhutaan ennen ja jälkeen, pitkään ja hartaasti. Se, joka on pidellyt vavassaan oikeaa lohta, saa siitä riesan loppuelämäkseen. Tuon tunteen haluaa kokea yhä uudelleen ja uudelleen. Toki muukin kalastus on mukavaa, mutta kyllä lohi on kuningas, ei voi mitään.

Muistan elävästi sen, kun sain ensimmäisen loheni. Olin käynyt pyynnissä jo pari tyhjää reissua, kunnes onnisti. Tuo viisikiloinen lohi käänsi elämässäni uuden lehden, olin myyty. Onnistuneen väsytyksen ja koukkauksen jälkeen fiilis oli sanoinkuvaamaton. Vaikka puhelimeni oli kalliimmassa Ruotsin verkossa, kotiin piti heti ilmoittaa. Tulisin kotiin aamuyöllä saaliini kanssa. Huolellisesti pakattu ja jäähdytetty lohi peräkontissani ajelin kotia kohti. Ilmassa oli jostain kaukaa, sukupolvien takaa kumpuavaa pyyntimiehen iloa.

Sankari palaa kotiin ja tuo perheelle ruokaa. Kuvittelin, että siellä jo odotetaan malttamattomina ja pannu kuumana. Siksi en matkalla juuri malttanut pysähtyä. Kun kurvasin kotipihaan, vastassa oli pimeä talo. Olin varmaan tullut nopeammin kuin odotettiin. No, ei se mitään, teenpä yllätyksen sitten itse, ajattelin. Otin lohen kääreistään, puhdistin sen huolellisesti ja astuin makuuhuoneeseen kaunista kalaa roikottaen.

”Tadaaaaa, katso mitä minä sain!”

Vaimo nosti päätään tyynystä, raotti hiukan toista silmäänsä ja urahti:

”Höh, tuon kalanko takia minut piti herättää?”

Hän käänsi kylkeään ja oli hetkessä taas unessa.

Tunnelman hieman lässähdettyä pakkasin lohen pakastimeen vähin äänin ja asetuin nukkumaan sohvalle. Ehkä maailmassa sittenkin on muitakin tärkeitä asioita kuin lohenpyynti. Esimerkiksi rauhallinen ja keskeytymätön yöuni.