Näkökulma: Kolikon toinen puoli

Ampuma-aseiden luodeissa ja hauleissa käytetään mielellään lyijyä. Korvikkeet ovat edelleenkin korvikkeita – ilman lainsäädäntöä ne eivät olisi todellisia kilpailijoita.

Metsästyskivääreissä luodin vaippa ”kapseloi” lyijyä enemmän tai vähemmän. Lyijyä hirvikiväärin luodissa on voi olla viisi kertaa vähemmän kuin haulikon patruunassa, lintukiväärin luodissa vain murto-osa. Lisäksi kiväärillä metsästämisen ”lyijykuorma” on luonnolle huomattavasti haulikuormaa pienempi jo metsästystavankin vuoksi.

Tyypillisesti metsästyskiväärillä ei ammuta montaa laukausta metsästyspäivän aikana. Kivääri ei kuitenkaan voi korvata haulikkoa läheskään kaikessa käytössä. Lentoon ampuminen olisi paitsi käytännössä mahdotonta, myös vaarallista. Haulien vaara-alue on sadoissa metreissä, kun vastaavasti kiväärinluoti on vaarallinen kilometrien päähän asti.

Haulikon luonteesta johtuen hyvästäkin osumasta menee aina hauleja ohi ja esim. sorsastuksen aloituksessa ei kukaan pysty laskemaan ohi ammuttuja hauleja innokkaimpien räiskiessä ylipitkiä matkoja.

Suomessa todetaan vuosittain vain muutamia lyijymyrkytyspotilaita, joilla myrkytys johtuu usein työperäisistä syistä, joten mainittavia ongelmia tilastollisesti ei ole.

Ampumiseen liittyvää elimistön lyijypitoisuuden nousua on havaittu ainoastaan huonosti ilmastoiduilla sisäampumaradoilla. Metsästäjien keskuudessa olevasta ”lyijytaudista” ei siis voi puhua.

Tutkimustuloksia on kehitelty suuntaan jos toiseenkin, mutta ”varmaa totuutta” ei ole. Löytyy metsästäjiä, jotka eivät ole ikinä löytäneet sorsan kivipiirasta hauleja, toiset taas ovat.

Ihminen on metsästänyt kautta historian lyijyhaulein ja syönyt metsästämäänsä riistaa. Edelleenkin tämä itse metsästetty ruoka on terveellisempää kuin rasvainen teurasjätepohjainen pikaruoka.

Onko lyijyhaulikiellossa oikeasti mitään järkeä ja jos on, ovatko sen vuoksi mahdollisesti lisääntyneet haavakot oikea hinta?