Presidentistä pr-henkilöksi

Presidentin valtaoikeuksien kaventaminen tarkoittaa myös kansan vallan kaventamista. Entä kuka kontrolloi hallitusta?

 

Eduskunta hyväksyi Suomen perustuslain muutosesityksen perjantaina 21.10 2011 äänin: Jaa: 118 Ei: 40 Tyhjiä: 1 Poissa: 40 Yhteensä: 199.

Vastaan äänestivät perussuomalaiset ja kaksi vasenryhmän edustajaa, Jyrki Yrttiaho sekä Markus Mustajärvi. Puolesta olivat kristillisdemokraatit, vasemmisto, sosiaalidemokraatit, vihreät, kokoomus ja keskusta.

Valtamediasta perustuslakimuutosta seuranneelle on saattanut jäädä se käsitys, että kyseessä oli pääasiassa presidentin valtaoikeuksien kaventaminen, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin Kekkoslovakialta ja liian vahvalta presidentiltä.

Asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

Perustuslakimuutos muutti vallan tasapainoa Suomessa perusteellisemmalla tavalla kuin päältä näyttää.

Maarit Niskasen väitöskirja ´Tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätösvalta´ (2009) kertoo, että vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen myötä Suomessa siirryttiin uuteen parlamentarismin käsitteeseen: monistinen parlamentarismi.

Kun normaalisti parlamentarismilla tarkoitetaan sitä, että pyritään vallan tasapainottamiseen eduskunnan, hallituksen ja presidentin välillä, tulkitsee Maarit Niskanen, että tällaiseen dualistiseen parlamentarismiin ei edes pyritä Suomessa.

”Parlamentarismin dualistisessa mallissa valtioneuvosto tarvitsee sekä tasavallan presidentin että eduskunnan luottamuksen. Yleensä dualistisessa mallissa on myös korostettu hallitusvallan ja lainsäädäntövallan keskinäistä tasapainoa. Parlamentarismin monistisessa mallissa valtioneuvosto toimii ainoastaan eduskunnan luottamuksen varassa, ja toisaalta valtionpäämies tosiasiallisesti jättää valtuutensa poliittisesti vastuunalaisen ministeristön käytettäväksi.”

Parlamentarismi voidaan näin ymmärtää yhdeksi perustuslain kantavista periaatteista. Sen heijastevaikutus välittyy useissa säännöksissä ja muodostaa sääntelykokonaisuuden. Suvereniteetin käsitettä on kuitenkin nyt oikeustieteilijäin toimesta muutettu käsitteeksi ”suhteellisesta itsenäisyydestä” ja parlamentarismin käsitettä monistiseksi parlamentarismiksi so. demokratian muodoksi, jossa kansa luovuttaa vallan eduskunnalle, eduskunta hallitukselle ja muita vallankäytön valvonnan muotoja ei tarvita. Parlamentarismi onkin siis sitä, että EU-komissio määrittelee hallituksen lakiesitysten sisällön, ja muut peesaavat?

Risto Uimosen 2001 kirjoittama ´Riisuttu presidentti´ kertoo Kekkosen ajasta 2000-luvun perustuslakiuudistukseen saakka sen, miten ja miksi perustuslakiuudistusta tehtiin kaventaen presidentin valtaa.

Olosuhteet Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen olivat kuitenkin taustalla muuttuneet. Samalla lakimuutoshankkeen todellinen merkitys muuttui.

Vallansiirtymä EU:lle merkitsi jo sinänsä vallansiirtoa hallitukselle 1995. Unioniin liittymisen jälkeen hallituksen ja etenkin pääministerin rooli sekä ulkopolitiikassa että sisäpolitiikassa vahvistui koska suurin osa lainsäädännöstä virtaa EU:sta käsin.

Näin vallansiirto hallitukselle tapahtui kahdessa kerroksessa samaan aikaan eri syistä: EU:iin liittyminen ja perustuslakiuudistus.

Järjestelyn ongelmallisuutta ei ollut helppo havaita Tarja Halosen 1. kaudella. Ensimmäinen kausi uuden perustuslain kavennettua presidentin valtaa elettiin Lipposen (sd) ollessa pääministerinä. Samaa puoluetta oleva presidentti ja pääministeri olivat samaa ryhmää ja korostivat hyvää yhteistyötä.

Tilanne muuttui kuitenkin Halosen toisella kaudella, kun pääministeriksi tuli muiden puolueiden edustajia. Kriisi kahdesta lautasesta syntyi ja Halosen julkinen kritiikki alkoi yltyä.

Uusi perustuslaki kaventaa presidentin valtaa lisää. Suomeen on rakennettu lakimuutoksilla eräänlainen semipresidenttiys, jossa presidentiltä on riisuttu sisä- ja ulkopoliittinen valta; ulkopolitiikkaa hoitaa Euroopan Unioni ja sen maakunnallisesti täytäntöönpanevana etäpäätteenä Suomen maakuntahallitus, joka saa ohjeensa Euroopan Unionin ohella Utvalta; Ulko- ja turvallisuuspoliittiselta instituutilta.

Pääministeri edustaa myös niissä kokouksissa, jotka ovat valtionjohdon kokouksia. Presidentti ei edusta missään EU:n kokouksissa, jos ei hallitus tee erikseen poikkeusta

Presidentti ei voi osallistua hallituksen muodostamiseen.

Presidentiltä on viety myös oikeus nimittää virkamiehiä – sekin tehtävä siirtyy valtioneuvostolle eli hallitukselle.

Presidentin tehtävä on muuntumassa enemmänkin kauppapoliittiseksi edustustehtäväksi ja kansalaisia rauhoittavaksi arvojohtajuudeksi. Miksi tällaista kulissiroolia on tarpeen ylläpitää?

Mahdollisesti siitä syystä, että presidentti valitaan suorilla kansanvaaleilla. Näin kansalle jää harhakuva siitä, että heillä on vaikutusta, vaikka tosiasiassa kaventamalla presidentin valtaoikeuksia kavennetaan myös kansan valtaa.

Tulevien presidentinvaalien takia Sauli Niinistön (kok) rooli on mielenkiintoinen. Hän oli mukana sorvaamassa ensimmäisen vaiheen presidentin vallan kavennuksia, joten hän tietää tarkalleen, mitä on tehty ja miksi. Nyt hän Pressiklubin haastattelussaan väitti, että presidentillä on edelleen valtaa. Miksi? Presidentillä on valtaa, jos hänen yhteistyönsä hallituksen kanssa toimii ja hänelle jaetaan valtaa. Muuten ei.

Eräs mahdollisuus on, että Niinistö presidenttinä palauttaisi käyttöön samanlaisen ykkösketjun politiikkaan kuin Halosella ja Lipposella oli, jossa pääministeri ja presidentti toimivat saman tahdon ja saman suunnan mukaisesti. Näin vallan tarkistuspisteet täydellisesti häviäisivät, koska vallassa olisi sama mieli ja sama suunta. Ainoastaan eduskunnan oppositio voisi toimia vastavoimana – ja jos se tehdään ryhmäkurilla voimattomaksi, ketju on täydellinen.

Nykyhetkessä presidentin liian suuri valta ei ole ongelma. Tämän päivän ongelma on se, että presidentin mahdollisuudet valvoa hallitukselle siirtynyttä ylisuurta valtaa ovat karkaamassa käsistä sekä sisäpolitiikassa että ulkopolitiikassa. Hallitusta ei kontrolloi enää presidentti eikä eduskunta.

Hallituksen tekemät virheet eivät myöskään vielä näy niin dramaattisessa mittakaavassa, että tämän järjestelyn ongelmallisuus voitaisiin julkisuudessa osoittaa ja paikantaa. Ja sittenkin kun ne näkyvät, ne todennäköisesti henkilöidään. Järjestelyjen ongelmallisuus ei katoa vaihtamalla hallituksen johtoa.

Nykyisen perustuslain mukanaan tuomat presidentin vallan kavennukset ovat ilman alkuperäisiä vallan kavennuksen syitä. Sen sijaan siirrytään toiseen äärimmäisyyteen, edustuspresidenttiin. Samalla hallitukselle on kertynyt ylisuurta valtaa, jolta puuttuvat demokratialle olennaiset ja käytännössä mahdolliset valvonnan mekanismit: voitaneen siis puhua lakimuutoksin tehdystä sisäisestä vallankaappauksesta ilman suurtakaan vikaan menon vaaraa.

 

Tausta: Perustuslakimuutos

Kommentti: Vallan tasapaino on vinoutunut

 

Lähteet:

Risto Uimonen, Riisuttu presidentti, 2001

Anu Kantola, Hetken hallitsijat, 2011

Perustuslaki, kommentaarit; Ilkka Saraviita

Keijo Korhonen: Itsenäisyyden lyhyt historia ja Eu-Suomen koko kuva, 2007

Ilkka Hakalehto, Veli Karhu: Epäluottamuslause hallituksen EU-politiikalle; Raportti Suomen EU-jäsenyyden kohtalokkaista seurauksista, 1994

Kauko Sipponen: Kansalainen : isäntä vai renki, 2000

Maarit Niskanen:Tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätösvalta Suomen valtiosäännössä, 2009

Eduskunnan tietokanta

Perustuslakivaliokunnan lausunnot