Aarteita etsimässä

Metallinetsimen avulla voi löytää maan alta kolikoita ja hukkaan menneitä sormuksia. Tai vaikka oikean aarteen.

Musta varren päässä oleva lautanen piippaa jatkuvasti, kun kokkolalainen metallinetsintää harrastava Tom Sundström haravoi vanhaa pihapiiriä metallinetsimellä. Etsin löytää pienenkin metallinpalasen, kun sen asettaa tarpeeksi lähelle maata. Mutta mitä järkeä tässä on? Haluaako joku todella nähdä, millaisia rautanauloja, jousen pätkiä tai pyörän osia vanhan pihapiirin mullan alle on hautautunut?

Viitisen vuotta metallinetsintää harrastanut Sundström on haravoinut metallinpaljastimella paljon muuta kuin omaa pihapiiriään. Esimerkiksi sormuksia ja avaimia. Ja asekätköjä vinteiltä ja maakuopista.

– Puhelinnumeroni on ollut Kokkolan löytötavaratoimiston listoilla jo kauan. Olen löytänyt monta hukkaan mennyttä kultasormusta, ja avunpyyntöjä tulee  koko ajan.

Metallinetsin on alun perin kehittynyt miinaharavasta, ja toimintaperiaate on niillä edelleen sama. Nykyisillä hyvillä harrastelijaetsimilläkin voi laitteen antaman äänen ja signaalin perusteella päätellä suurin piirtein mistä metallista on kyse, minkä muotoinen kappale on ja kuinka syvällä se on. Etsimen herkkyyttä säätämällä saadaan esimerkiksi pullonkorkit ja rautanaulat suljettua pois signaalialueelta.

Nykyaikaista metallinetsintä voi siis käyttää vaikka mihin. Sundströmin mielestä sen mahdollisuuksia ei ole vielä ymmärretty eikä osattu hyödyntää.

– Esimerkiksi rikostutkintaan, arkeologisille kaivauksille, historioitsijan apuvälineeksi, kadonneen etsintään, kadonneiden tavaroiden etsintään…

Laitteen mahdollisuudet riittävät kyllä, jos sitä osaa käyttää. Viranomaiset käyttävät laitetta jonkin verran, mutta ongelma onkin siinä, että pitkälle kehittyneitä laitteita on saatu Suomeen vasta muutamia vuosia. Viranomaiset eivät myöskään osaa käyttää etsimiä oikein. Esimerkiksi arkeologisilla kaivauksilla metallinpaljastin on koettu enemmän haitaksi kuin hyödyksi, kun se on ilmoittanut jokaisesta roskasta. Idearikkaalla Sundströmilläonkin lennokaita suunnitelmia metallinetsinnän suhteen. Hän on juuri perustanut harrastuksen ympärille yhdistyksen, jonka tarkoitus on lisätä harrastuksen tunnettuutta ja tiedottaa metallinetsimen mahdollisuuksista.

Poliisi, museot, arkeologit, historioitsijat ja yksityiset ihmiset voisivat hyödyntää harrastajien metallinetsintäosaamista yhdistyksen kautta.

– Esimerkiksi pelkästään historioitsijoille olisi metallinetsijöistä valtava hyöty.

Yhdistys aikoo tiivistää harrastelijoiden yhteistyötä museoiden kanssa, jotta löydöksiä päästään hyödyntämään historiantutkimuksessa. Maan alta löytyvät aarteet, kuten rautakautiset esineet, kolikot, soljet, korut, löytäisivät yhteistyön kautta helpommin tien tutkimuspöytään. Ilman, että harrastelija tuhoaa löytöpaikan tietämättömyyttään.

– Löytöjen dokumentoinnin avuksi on nyt Suomessa suunniteltu kännykällä toimiva yhteisöpalvelu, joka liittää suomalaiset harrastajat, geoträkkääjät, osaksi kansainvälistä geotracking.com -verkkoyhteisöä. Ohjelman avulla voit päivittää saman tien löydön koordinaatit ohjelmaan, kuvan löydöstä ja löytöpaikasta sekä saatetietoja. Näin harrastajat pääsevät paremmin kertomaan löydöistään muille ja seuraamaan muiden löytöjä, Sundström selvittää.

Kuka tahansa ymmärtää millaiset mahdollisuudet ohjelma tarjoaa historiantutkimukselle muutaman vuoden päästä.

Sundströmin metallinetsintä lähti alun perin liikkeelle historiasta. Paikallishistoriasta kiinnostuneena hän kerran hoksasi, että voisi itse etsiä esineitä ympäristöstään. Sittemmin harrastus on ollut hänellä ympärivuotista. Talvisin hän tutkii vanhoja karttoja ja asiakirjoja, joista hän päättelee mahdollisia löytöpaikkoja, sekä haastattelee vanhoja ihmisiä. Kesäisin hän haravoi metallinetsimen kanssa peltoja ja vanhoja tienpohjia.

– Harrastajien tekemät löydöt ovat jo nyt muuttaneet Suomen historiankirjoitusta. Metallinetsinnän harrastajia on Sundströmin arvion mukaan Suomessa noin 2000. Aika harva heistä on nimenomaan historian harrastajia.

Kokkolassa K.H. Renlundin museossa tällä hetkellä työskentelevä Sundström on pitkän aikaa ollut aktiivinen harrastuksessaan. Hän on puurtanut esimerkiksi laitteiden maahantuonnin ja testaamisen eteen vuosia. Nyt laitteita saa Suomesta muutamasta paikasta, muuten ne tilataan nettikaupasta ulkomailta.

– Tämä harrastus on yksi tapa päästä lähemmäs ympäristöään ja paikallishistoriaa, tiivistää Sundström.

Suomen metallinetsijät ry

• Päätarkoitus on edistää metallinetsinnän tunnettavuutta Suomessa sekä lisätä harrastajien tietämystä harrastukseen liittyvistä laeista ja määräyksistä.

• Tärkeä tehtävä on lisätä harrastajien yhteistyötä Museoviraston ja muiden viranomaisten kanssa.
• Yhdistyksen tarkoitus on niin ikään koota yhteen harrastajia ympäri Suomea sekä järjestää muun muassa metallinetsinten käyttökoulutusta.
• Harrastajia on Suomessa noin 2000. Tällä hetkellä harrastajat kokoontuvat pääasiassa nettifoorumilla www.aarremaanalla.com. Foorumilla jaetaan kokemuksia löydöistä sekä kysytään muiden harrastajien asiantuntijaapua.
• Yhdistyksen on perustanut Tom Sundström.

Maasta löytyi neljäsataa vuotta vanha aarre

Toholampilainen Aaro Paananen on tutkinut ympäristöään metallinetsimen kanssa pian kymmenen vuotta.

– Metallinpaljastimen kanssa ympäristöstä saa irti aivan erilaisia asioita kuin ilman
sitä. Aivan erikoinen asia Paanasta kohtasi kuusi vuotta sitten, kun hän löysi kannuslaisesta metsästä ihan oikean aarteen.

– Harrastan malminetsintää ja olin eräällä hakkuuaukealla etsimässä kultapitoista kivilohkaretta, jonka muistelin siellä joskus nähneeni. Yhtäkkiä huomasin kiven päällä suuria kolikoita.

Mittaamattoman arvokas aarre osoittautui Hannin suvun isovihan aikana kadonneeksi aarteeksi. Löytö sisälsi yli 50 hopeakolikkoa sekä kullatun hopeavyön. Aarteet päätyivät museoon ja sittemmin aarre on saanut runsaasti kiinnostusta osakseen.

– Oli uskomaton tunne löytää se. Ensin vilkaisin ympärilleni, että näkikö kukaan. Sitten otin siitä varovasti rahoja ja piilotin loput mättään alle. Myöhemmin palasin museoviraston väen kanssa paikalle.

Aarre oli ilmeisesti ollut nahkapussissa, joka sittemmin oli lahonnut. Keskelle metsää nahkapussin arvoesineineen oli kuljettanut vuonna 1714 varakas kannuslainen talonpoika Matti Tuomaanpoika Hanni, joka oli kuullut venäläisten olevan tulossa kylään. Hän kiikutti omaisuutensa talteen, mutta koska hänet murhattiin pian piilottamisen jälkeen, aarteen olinpaikkaa ei tiennyt kukaan. Myöhemmin Matin pojat riitautuivat aarteen vuoksi, sillä toinen epäili toisen löytäneen ja piilottaneen aarteen. Vielä vuosia tapahtuman jälkeen veljekset käräjöivät asiasta. Hannin suvulle aarteella on ollut paljon muutakin kuin sen konkreettinen arvo. Aarteesta on kirjoitettu kirja ja Hannin suku on teettänyt aarteen pohjalta koruja.