Analyysi: holokausti on maailman suurinta huijausta

Oheisessa artikkelissa selvitämme lyhyesti tutkimuksia, jotka todistavat asiantuntioiden tutkimuksien ja lausuntojen nojalla holokaustin myytiksi jo yli 30 vuotta sitten.  Aluksi huomautamme, että myytti juutalaisten joukkotuhosta ei ole vain toisen maailmansodan aikainen hokema, vaan mystistä mediarummutusta  6 miljoonasta eliminoidusta juutalaisesta olemme kuulleet ja näneet jo ennen ensimmäistä maailmansotaa sekä erikoisesti sen jälkeen.

 

Myytti 6 miljoonasta tuhotusta juutalaisesta on satoja vuosia vanha 

Don Heddesheimer on kirjassaan The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One dokumentoinut luotettavasti tiettyjen juutalaistoimijoiden lukuisat aikaisemmat ponnistukset petollisille massajulkaisuille, joiden mukaan ei-juutalaistoimijat olisivat tehneet hirmutekoja juutalaisia kohtaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, sen aikana ja myös sen jälkeen. The First Holocaust –teokseen on koottuna uskomattoman mittavat määrät lehtileikkeitä ja propagandalehtisiä. Ja niissä esitetään väitteitä Euroopan juutalaisten kärsimyksistä sekä välittömästä tuhosta 1800-luvun lopulta alkaen (Heddesheimer 2003).  

Artikkeleiden joukosta havaitaan juutalaisten käyttäneen kymmeniä kertoja ennen toista maailmansotaa mystistä lukua ”6 000 000” esittämään juutalaisten määrää, jotka ovat kuoleman tai tuhon partaalla eri konfliktien ja mullistusten aikoina niin Euroopassa kuin Venäjälläkin. Kyseisen teoksen sanoma on vakuuttava: siinä julkistetaan näiden pahaenteisten sionistikampanjoiden sekä mediahyökkäysten petokselliset motiivit, joidenka tarkoituksena oli herättää julkista sympatiaa ja saada taloudellista avustusta juutalaistoimijoiden poliittisille tavoitteille, pääasiassa Israelin valtion perustamiselle (Heddesheimer 2003). 

Ja nämä sionistikampanjat sekä petolliset mediahyökkäykset tapahtuivat kauan ennen Adolf Hitlerin kohoamista Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933. 

_______ 

Yllä olevaan viitaten on artikkelin lopussa liitekokoelma 1.  

Holokausti on maailman suurin jymäytys 

Holokaustilla tarkoitetaan sellaista väitettä, että 1941–2 Saksa olisi tehnyt kaikkien sotaponnistusten keskellä hirvittävän ja energiaa sekä resursseja vaativan päätöksen, jonka mukaan kaikki Euroopan juutalaiset oli tuhottava, minkä toteuttamiseksi kehitettiin kaasukammioita tai jopa kaasutusautoja. Saksan kerrottiin valmistaneen kemiallisia teurastamoita, joissa ihmisiä murhattiin liukuhihnaperiaatteella. Saksan rikoksen kerrotaan olevan kansanmurha ja murha-aseen olevan kaasukammio. Tästä johtuen kaasukammio-kysymys on oleellinen. Nimittäin, jos kaasukammiot osoittautuvat valheeksi, rutisee koko holokaustikertomuksen selkäranka sortuessaan. Juutalaiset syyttävät koko maailmaa siitä, että se tiesi kansanmurhasta, muttei halunnut puuttua siihen (Faurisson 2012). 

Esitämme jäljempänä kokoelman todistusaineistoa, jotka osoittavat holokaustin (HK) täydelliseksi huijaukseksi. Koska HK perustuu vääristelylle ja on valhetta, pitäisi juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhon historiallisesta opetuksesta ja julkaisuista luopua kouluissa, valtavirtaisissa keskusteluissa, joukkojulkaisuissa, massamedioissa sekä HK:lta täytyisi karsia sille asetettu laillisuuden suoja, joka nykyisin täyttää uskonnollisen koskemattomuuden tunnusmerkit. 

Esimerkkejä revisionistien tutkimuksista 

Kun kaasukammiot ja joukkotuhonta jätetään asetelmasta pois, ei juutalaisten kohtalo erotu millään tavalla loputtomasta kansojen konfliktien ketjusta, joka pian menettää poliittisen painoarvonsa ja hautautuu historiaan. Revisionistien tutkimukset osoittavat perustellusti seuraavat asiat*: 

• Juutalaisten joukkotuhonnasta ei ole kirjattu käskyjä, suunnitelmia tai edes budjettia. 

• Valtavirtainen kertomus ”Wannaseen konferenssista” on täynnä perustelemattomia väitteitä. 
• Yksikään asiantuntija ei ole tehnyt kokonaisvaltaista tutkimusta, jolla olisi todistettu, että yhdessäkään keskitysleirirakennuksessa olisi ollut sodan aikana toimivia murhaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita. 
• Ei ole tehty ensimmäistäkään ruumiinavausta, jonka perusteella olisi todettu, että tietty leirivanki olisi tapettu myrkkykaasulla. 
• Rudolf Hössin ”tunnustuksella” ei ole arvoa, sillä hän oli erityisen heikko persoona ja hänen tarinansa olivat keskenään ristiriitaisia. 
• Väitetyt ”silminnäkijätkään” eivät vaikuta nähneen varsinaisia kaasukammioita tai kaasuttamisia. Esimerkiksi tunnettu Auschwitz-vanki Rudolf Vrba joutui 1985 myöntämään Kanadan tuomioistuimen edessä, että hänen holokaustimuistelmissaan oli mukana aimo annos fiktiota (”licentia poetarum”). 

• ”Juutalaissaippua” oli valhe. 
• Väite, että Auschwitzissa olisi kuollut neljä miljoonaa, oli valhe. Liittoutuneetkin ovat myöhemmin myöntäneet tämän. 
• Valtavirtahistorioitsijoiden lähteet kaasukammioiden rakenteesta ovat hajanaisia ja epäluotettavia. 1942–1945 valtaosa juutalaisista niin Auschwitzissa kuin muuallakin kuoli luonnollisista syistä, kuten nälän, sairauksien ja ylirasituksen vuoksi. 

Yllä mainitun luettelon asioihin viitataan luvussa “Katsaus Auschwitzin työleireihin”. 

         _________ 

         *) Faurisson 2012 

Lyhyesti huomioita väestöntilastoista 

Taulukossa 1. on juutalaisten lukumäärä ilmoitettuna vuosittain vuosien 1924-2000 välisenä aikana. 

Taulukko 1. 

Vuosiluku	Juutalaisten määrä maailmassa
1924	15,286,000 jews
1925	15,630,000 jews
1928	15,315,359 jews
1929	15,630,000 jews
1933	14,000,000 jews
1938	15,748,091 jews
1939	15,290,983 jews
1939	16,643,120 jews
1940	15,290,983 jews
1941	15,784,091 jews
1945	15,688,259 jews
1946	15,688,259 jews
1947	15,688,259 jews
1948	15,688,259 jews
1949	11,266,600 jews
1950	11,266,600 jews
1955	11,627,450 jews
1963	12,867,000 jews
1975	14,353,790 jews
1983	16,820,850 jews
1986	16,932,000 jews
1987	17,981,460 jews
1988	18,075,400 jews
1997	14,890,000 jews
2000	13,201,111 jews

Lähde: World Almanac. jews (fathersmanifesto.net) 

Taulukosta 1. näemme, että vuonna 1945 oli juutalaisten määrä 15 688 259, joka oli vain 59 832 vähemmän vuoden 1938 kyseiseen väestönmäärään (15 748 091) verrattuna. Vuoden 1945 väestönmäärän (15 688 259) ja vuoden 1939 väestönmäärän (16 643 120) erotus on 954 861, jonka verran juutalaisia olisi vähentynyt vuoden 1939 mainittuun lukumäärään verraten. 

Vuodesta 1939 on annettu myös toinenkin lukumäärä, nimittäin 15 290 983, joka on 397 276 vähemmän, kuin vuoden 1945 väestönmäärä. Tässä tapauksessa heti toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten määrä oli vain kasvanut, eikä vähentynyt.   

Tilastosta on selvästi pääteltävissä, että mitään juutalaisten systemaattista joukkotuhoa ei ole tapahtunut ja holokaustissa 6 miljoonan tuhotun juutalaisien lukumäärä on röyhkeä ja samalla maailmanhistorian suurin vale.  

Edellä olevassa kappaleessa mainitut vähäiset menekit maailman juutalaisväestössä kyseisillä ajanjaksoilla johtuvat katoamisista, kuolemista tauteihin, lääkkeiden puutteesta, kaatumisista taisteluissa ja menehtymisistä pommituksissa. Lisäksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja ennen toista maailmansotaa oleviin tilastoihin on saatettu lisätä mielivaltaisesti väestönmääriä. 

Keskitysleirielämää 

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 maailmalle levisi hyvin pahamaineisia uutisointeja, joiden mukaan kansallissosialistisen Saksan hallitsemilla keskitysleireillä olisi tapahtunut hirveitä, aivan kaiken inhimillisen etiikan ja ajattelun vastaisia kidutus- ja tuhoamisoperaatioita. 

Esimerkiksi silloisen Neuvostoliiton syyttäjä oli esittänyt Nürnbergin “oikeudenkäynissä”, että Hitlerin Saksa olisi käyttänyt ”erityisiä sähkökojeita vankien joukkomurhiin”. Väitettiin, että vankeja olisi tapettu näillä leireillä surmaamiseen tarkoitetussa ”rakennuksessa, jonka latiataso olisi varustettu tietyllä sähköisellä instrumentilla” ([5] Weber 2012). 

Lisäksi epäilyttävä yhdysvaltalainen syyttäjä oli esittänyt Nürnbergissä väittämän siitä, että “juutalaisia” surmattiin systemaattisesti Treblinkan keskitysleirillä höyryttämällä heidät hengiltä ([6] Weber (2012). 

Niin ikään Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä, ja myös joitakin vuosia sen jälkeen väitettiin vakavasti, että vankeja olisi järjestelmällisesti tapettu kaasulla Dachaussa, Buchenwaldissa sekä muissa Saksassa sijaitsevilla keskitysleireillä. Liittoutuneiden syyttäjät esittivät Nürnbergissä näennäisesti vakuuttavia todisteita tällaisista kaasutuksista. Mutta viimeisimpinä vuosikymmeninä on kuitenkin vähin äänin hylätty lähes kaikki väitteet kaasutuksista ja ylipäätään joukkotuhoista edellä mainituilla kahdella leirillä sekä muilla Saksan alueilla sijainneilla leireillä. Kukaan vakavasti otettava historioitsija ei enää asetu tukemaan väitettyjen ”tuhoamisleirien” eeposta edesmenneen Hitlerin Saksan valtakunnan alueella. 

Yhdysvaltain sotaministeriön viranhaltija Stephen F. Pinter tutki väitteitä joukkotuhoista saksalaisilla leireillä. Vuonna 1959 julkaistussa kirjeessä hän teki yhteenvedon havainnoistaan ([7] Weber (2012): 

  

Olin Dachaussa 17 kuukautta sodan jälkeen Yhdysvaltain sotaministeriön asianajajana ja voin vakuuttaa, että Dachaussa ei ollut kaasukammiota. Se, mitä siellä nähtävyyksinä vierailijoille näytettiin, ja mitä virheellisesti kuvattiin kaasukammioksi, oli krematorio. Niin ikään kaasukammiota  ei ollut missään muuallakaan Saksassa sijaitsevilla keskitysleireillä. Meille kerrottiin, että Auschwitzissa oli kaasukammio (vaatteiden desinfiointiin tarkoitettuja kaasusäiliöitä suom.huom), mutta koska se sijaitsi Venäjän miehitysvyöhykkeellä, emme saaneet tutkia sitä, koska venäläiset eivät sallineet sitä. 

[… Usein mainitaan] vanha propagandamyytti, jonka mukaan kansallissosialistit tappoivat miljoonia juutalaisia. Sen perusteella, mitä pystyin selvittämään kuuden Saksassa ja Itävallassa vietetyn vuoden aikana, juutalaisia tapettiin jonkin verran, mutta miljoonaan ei varmasti koskaan päästy. Haastattelin tuhansia juutalaisia, entisiä keskitysleirien vankeja Saksassa ja Itävallassa, ja pidän itseäni yhtä pätevänä kuin kukaan muu tässä asiassa.

Päinvastoin, että keskitysleireille olisi pyritty tuhoamaan ihmisiä, niissä koitettiin kaikin mahdollin tavoin vähentämään kuolleisuutta.  

On ehdoton fakta, että Saksan leireissä ja ghetoissa raivosi täiden välityksellä leviävä ja hyvin tappava pilkkukuume, joka kaatoi väestöä niin leirien sekä ghettojen asukkien kuin saksalaisten itsensä keskuudessa. Saksa tarvitsi ehdottomasti tässä uhanalaisessa tilanteessaan kaiken mahdollisen juutalaistyövoiman tehtaisiinsa, sillä nämä leirithän olivat työleirejä, idässä ne olivat lisäksi siirtoleirejä eli niiden kautta juutalaisia siirrettiin itään. Tästä syystä, humanitääristen näkökohtien lisäksi, kuolleisuuden vähentämisestä ja pilkkukuumeen vastaisista toimista muodostui suunnattoman tärkeitä. 

Reichsführer-SS Heinrich Himmler reagoi tietoonsa saaneisiin lukuisiin kuolemiin keskitysleireissä kirjoittamalla 16.12.1942 kiireellisen kirjeen SS:n taloushallinnollisen keskusviraston (WVHA:n) päällikölle Oswald Pohlille: 

  

On välttämättä aloitettava toimenpiteet kuolleisuuden vähentämiseksi keskitysleireissä parantamalla ravitsemusta ja, mikäli mahdollista sekä tarpeellista, työoloja. Leirien komentajat asetetaan henkilökohtaiseen vastuuseen tästä ([28] Weber 2012).

Tämän seurauksena Pohlin alainen, keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö (leirien komentajien suora esimies) Richard Glücks, lähetti 28.12.1942 keskitysleirien lääkäreille (ja kopiona tiedoksi leirien komentajille) salaisen direktiivin (ohjekirjeen), jossa todetaan aluksi, että viimeaikaisissa kuljetuksissa eri leireihin 136 000 tulijasta noin 70 000 oli kuollut ja ettei sellaisen kuolleisuuden vallitessa koskaan päästä Reichsführer-SS:n (Himmlerin) vaatimiin leirivahvuuksiin ([29] Weber 2012). Kirje jatkuu: 

 

Leirien lääkäreiden on kaikin mahdollisin keinoin alennettava kuolleisuutta eri leireissä. Paras keskitysleirilääkäri ei ole se, joka uskoo, että hänen täytyy pitää yllä tarpeetonta ankaruutta, vaan se, joka opastamalla ja keskustelemalla pitää eri työtyhmien työkyvyn korkeimmalla mahdollisella tasolla. Keskitysleirien lääkäreiden pitää entistä useammin valvoa vankien ravinnonsaantia sekä yhteistyössä hallintoelinten kanssa tehdä parannusehdotuksia leirien komentajille. Nämä eivät kuitenkaan saa jäädä vain paperille, vaan leirien lääkäreiden täytyy valvoa niitä säännöllisesti. Lisäksi leirien lääkäreiden on huolehdittava siitä, että työoloja eri työpaikoissa parannetaan mahdollisimman paljon. Tästä syystä on tarpeellista, että leirien lääkärit tarkastavat työpaikat paikan päällä ja hankkivat tietoa työolosuhteista. Reichsführer SS (Himmler) on määrännyt, että kuolleisuutta on ehdottomasti alennettava ([30] Weber 2012).

Lokakuun 26. päivänä 1943 suurimpien leirien komentajille antamassaan salaisessa käskyssä Pohl määräsi erityistoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että internoitujen terveys ja tuottavuus säilyvät ([31] Weber 2012). Jokaisen komentajan, hän kirjoitti, piti henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että tämä direktiivi saatetaan hänen leirinsä johtavan hallintoviranomaisen ja leirin ylilääkärin tietoon, joiden täytyi antaa kuittaus sen saamisesta. Kopio määräyksestä oli lähetettävä Himmlerille. 

Leirien ohjelmaan ja säädöksiin ei sisältynyt tappaminen, ja tässä mielessä niissä ei tapettu ketään, ja ne eivär olleet tuhoamisleirejä. Päinvastoin leireissä koitettiin epätoivoisesti ja suurella vaivalla pelastaa juutalaisten sekä muiden internoitujen henki. Zyklon B:tä käytettiin vaatteiden puhdistamiseen täistä. Täiden hävittämiseksi leirille sapuvilta riisuttiin vaatteet, ohjattiin suihkuun, heidän tukkansa leikattiin sekä heidän vaatteensa käsiteltiin Zyklon B:llä. Tämä hyönteismyrkky pelasti lukemattomien juutalaisten hengen ([21] Weber 2016). 

Ruumiskasat, joita löydettiin Saksassa sijaitsevilta leirreiltä, kuten esim. Bergen-Belsen leiristä sodan lopussa, eivät olleet kaasulla surmattuja vaan niitä, jotka sodan kaoottisina viimeisimpinä kuukausina ylikansoitetuissa läntisissä leireissä (itäisten keskitysleirien asukkeja oli evakuoitu puna-armeijan tieltä turvaan länteen) menehtyivät kulkutauteihin, nälkään ja lääkkeiden puutteeseen (joiden syntymistä liittoutuneet valtavasti edistivät tuhoamalla Saksan infrastruktuurin) ja joiden ruumiita ei ehditty polttaa krematorioissa. Nimittäin Krematorioiden käyttö oli välttämätöntä epidemioiden hillitsemiseksi ([85; 86; 90; 91] Weber 2012) . 

Katsaus Auschwitzin työleireihin 

Auschwitzin työleirillä oli moderneja syanidikaasukammioita toisen maailmansodan aikana. Tätä ei kiistä kukaan. Kaasua ei kuitenkaan käytetty ihmisten murhaamiseen, vaan vaatteiden desinfiointiin ja kulkutautien torjumiseen. Kaasukammioilla siis pelastettiin juutalaisten ja muiden vankien henkiä. 

(Kollerstrom 2008) 

Huhut juutalaisten joukkotuhonnasta käynnistyivät itse asiassa jo ennen toista maailmansotaa. Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä vuosien kuulopuheista pyrittiin rakentamaan koherentti ja virallinen kokonaisuus. Tarina ”holokaustista” on poltettu kollektiiviseen psyykeeseemme. 

Etenkin toisen maailmansodan loppuvaiheessa kulkutaudit aiheuttivat suuren kuolleisuuspiikin saksalaisten hallinnoimilla työleireillä. Tämä ei tietenkään ole todisteena siitä, että saksalaiset olisivat murhanneet juutalaisia järjestelmällisesti? Liittoutuneet saivat sodan aikana haltuunsa suuren pinon saksalaisia asiakirjoja, mutta ne eivät todista, että hallitus olisi suunnitellut tai toteuttanut juutalaisten tai minkään muunkaan ihmisryhmän joukkotuhontaa. 

Olemme kaikki kuulleet loputtomasti tarinoita ”natseista, jotka murhasivat juutalaisia”. Mutta tukevatko sodanaikaiset asiakirjat tai fyysiset löydöt tarinaa? Onko valtavirtainen holokaustitarina lopulta pelkkä kimppu huhuja, väärinkäsityksiä ja tyypillistä sodanaikaista kauhupropagandaa? 

Huhut juutalaisten joukkotuhonnasta käynnistyivät itse asiassa jo ennen toista maailmansotaa. Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä vuosien kuulopuheista pyrittiin rakentamaan koherentti ja virallinen kokonaisuus. Tarina ”holokaustista” on poltettu kollektiiviseen psyykeeseemme. 

Eurooppa tarvitsisi oman objektiivisen totuus- ja sovintokomissionsa selvittämään sodan tapahtumia. Valheet ja vihapropaganda tulisi kumota virallisesti ja selvin sanoin. Monet Euroopan valtiot ovat kuitenkin kieltäneet kaiken kriittisen keskustelun Saksan väitetyistä sotarikoksista; muun muassa Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Puolassa, Portogalissa, Tšekissä, Romaniassa, Belgiassa ja Sveitsissä on ankaria lakeja, jotka rajoittavat historiallista keskustelua. 

Euroopan on vapauduttava itseinhon, syyllisyyden ja vihan kahleista. On uskallettava kyseenalaistaa dogmit ja tutkia historiaa ilman poliittista painolastia. 

Saksalainen Horst Mahler suorittaa 12 vuoden ehdotonta tuomiota ”holokaustin” epäilemisestä. 

Syanidi Auschwitzissa 

Zyklon-B:tä käytettiin Auschwitzissa tuholaistorjuntaan. Hygienian kannalta oli äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi vankien patjat desinfioitiin tehokkaasti. Nestemäistä sinihappoa (vetysyanidi) adsorboitiin savimaisiksi rakeiksi, minkä tavoitteena oli tehdä tappavan vaarallisesta kaasusta mahdollisimman ”turvallista”. 

Nykyään Auschwitzissa ei enää ole lainkaan autenttisia kaasukammioita. Vieraille esitellään kivikyhäelmiä, joita ei asiantuntijoiden mukaan voisi todellisuudessa käyttää ihmisten järjestelmällisiin murhiin, sillä rakennusten asianmukainen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta (Zyklon-B:n syanidikaasu vapautuu verrattaen hitaasti). 

1988 Fred Leuchterin (kaasukammioteknologian asiantuntija, joka tunnetaan Yhdysvalloissa ”herra Kuolemana”) johtama tutkijaryhmä matkusti Puolaan. He selvittivät, ettei Auschwitzin ”kaasukammioita” olisi voitu käyttää valtavirtahistorioitsijoiden kuvaamalla tavalla. Toisin sanoen Auschwitzista ei löytynyt kaasukammioita. Leuchterin raportti sai tukea myöhemmin myös muilta tutkijoilta. 

Saksalaiskemisti Germar Rudolf työskenteli kiinteän olomuodon fysiikkaan erikoistuneessa Max Planck –instituutissa. Nyt [2008] hän istuu kuitenkin vankilassa, koska tutkiessaan leirejä hän löysi suuria syanidipitoisuuksia vain desinfiointikammioiden seinistä. 

Syanidikaasu sitoutuu pysyvästi rautaan. Rakennusten kiviseinissä oli puolestaan paljon rautaa. Kummallista kyllä, Rudolf ei löytänyt syanidin jälkiä niistä rakennuksista, joiden väitettiin olevan ”murhakaasukammioita”. Usein murhahuoneiksi väitettiin rakennusten suihkutiloja. Rudolf ja Leuchter molemmat selvittivät, että syanidipitoista tuholaistorjuntakaasua löytyi vain desinfiointikammioiden seinistä. 

Rudolfin raportti julkaistiin 1993. Raportin vuoksi hän menetti työpaikkansa eikä hänen annettu suorittaa tohtorintutkintoaan loppuun. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet tuomittiin samasta syystä vankeuteen. Nyt hän istuu tuomiotaan vaarallisille rikollisille tarkoitetussa vankilassa lähellä Stuttgartia. Hänen rikoksensa on se, ettei hän löytänyt syanidin jälkiä ”murhakaasukammioiksi” väitettyjen huoneiden seinistä. 

Rudolfin tutkimustulokset vastasivat siis Leuchterin tuloksia. On täydellinen farssi, että hänet vangittiin vain siksi, että hän teki objektiivista tutkimusta ja että tuomio annettiin vieläpä Saksassa – maassa, jossa kemialliset tutkimusmenetelmät alkujaan kehitettiin! (Väitetyt murhakaasukammiot sijaitsivat Saksan itäpuolella rautaesiripun takana, mikä teki länsimaisten tutkijoiden työstä vuosikymmenten ajan erityisen hankalaa ja ruokki mitä hurjimpia huhuja.) 

Täysin erilaiset seinät 

Leuchterin tutkimustulokset olivat lähes liian hyviä ollakseen totta, sillä desinfiointikammioiden (1 / 1 000) ja väitettyjen murhakammioiden (1 / 1 000 000) seinien syanidipitoisuudet erosivat kolmella suuruusluokalla. Valtavirtaiset kemian julkaisut eivät ymmärrettävistä syistä uskaltaneet ottaa kantaa tutkimuksiin. Koska media ja tiedemaailma eivät halua koskea aiheeseen pitkällä tikullakaan, ainut vuoropuhelu aiheesta käydään oikeussaleissa vastaajan ja syyttäjän välillä! 

Vaikka seinien kemiallinen tutkiminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa, sama tulos on saatu useaan otteeseen. Maallikkokin voi nähdä eron. Desinfiointirakennusten seinät ovat värjäytyneet räikeän sinisiksi sekä sisä- että ulkopuolelta. Sen sijaan ”murhakaasukammioiden” seinissä sinistä väriä ei ole. 

Viralliset saksalaiset asiakirjat vahvistavat kemistien teorian siitä, mihin tarkoitukseen eri rakennuksia käytettiin. Myrkyllistä sinihappoa käytettiin esimerkiksi patjojen ja vaatteiden desinfiointiin. Myrkkyä ei koskaan käytetty niissä paikoissa, joissa Yhdysvallat ja Englanti Nürnbergin näytösoikeudenkäynnin aikana väittivät sitä käytetyn. 

Syanidin jäljet näkyvät selvästi desinfiointihuoneissa mutta eivät lainkaan ”murhakaasukammioissa”. 

Yli 30 000 000 turistia on marssitettu kauhistelemaan Auschwitzin Krema I –rakennusta, jonka rekvisiittaa ovat esimerkiksi kuuluisat kenkäkasat. Rakennus pystytettiin uudelleen sodan jälkeen vuonna 1946, joten Auschwitz-vieraille esitetty krematoriorakennus ei ole autenttinen. Tämän selvitti 1992 tohtori Franciszek Piper, joka johti Auschwitzin alueellista museota. 

Muutamia alkuperäisiä jäänteitä on kuitenkin edelleen olemassa, muun muassa suihkutilat, uima-allas ja ruumishuone. 

Auschwitzissa oli oma musiikkiorkesteri, jonka järjestämistä taidekursseista on paljon valokuvia. Saksassa ja Puolassa valokuvien näyttäminen on kuitenkin laitonta, sillä tällöin sovellettaisiin lakia, joka kieltää holokaustin epäilemisen. On laitonta esittää valokuvia, jotka todistavat, ettei leirivankien elämä ollut orjatyötä ja sadistista väkivaltaa vaan muun muassa musiikkia ja taidekursseja. Vangeista pidettiin niin hyvää huolta kuin kaoottisissa sotaolosuhteissa oli mahdollista. 

1944 maailmankuulu Anne Frank ja hänen sairastunut isänsä saapuivat Auschwitziin. Annen isä vietiin Auschwitzin sairaalaan, jossa hän parani. Häntä hoidettiin hyvin. 

Auschwitzin väitettyjen ”murhakaasukammioiden” katoissa oli vesiputkia, mikä osoittaa, että rakennukset oli suunniteltu suihkutiloiksi. Niissä ei ollut tiiviitä erikoisovia, jotka olisivat olleet ehdottoman tärkeitä, mikäli rakennukset olisivat olleet todellisuudessa ”kaasukammioita”. Sitä paitsi tiiviit erikoisovet olisi ollut helppo asentaa, joten resurssipulastakaan ei voinut olla kyse. Jo Fred Leuchter kiinnitti huomiota väitettyjen murhakaasukammioiden epäasianmukaisiin oviin. 

Auschwitzin orkesteri. 

Auschwitzin orkesteri. 

Auschwitzin uima-allas. 

”Lopullinen ratkaisu” merkitsi juutalaisten lähettämistä ulos maasta 

Adolf Hitlerin ”lopullinen ratkaisu” merkitsi läpi sodan vain yhtä asiaa: juutalaisten karkottamista pois Saksan alueilta ennen kaikkea Puolaan ja Venäjälle. 

Lopullisen ratkaisun merkitys ei muuttunut missään vaiheessa. Wannseen konferenssissa 1942 ei puhuttu juutalaisten murhaamisesta. Ei ole lainkaan todisteita siitä, että juutalaisia olisi murhattu suunnitelmallisesti – ei varsinkaan kaasukammioissa. Ei asiakirjoja, ei mitään. 

Gestapo ja sionistinen liike tekivät jonkin aikaa yhteistyötä 1930-luvun lopulla, koska molemmat osapuolet halusivat juutalaiset ulos Saksasta. 22.6.1937 Saksan ulkoministeriön julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todettiin: 

”Kansainvälinen juutalaisyhteisö on hyökännyt ankarasti Saksaa vastaan. Siksi emme usko, että Palestiinan luovuttaminen juutalaisille tulisi ylläpitämään maailmanrauhaa.” 

Kansainväliset juutalaisjärjestöt julistivat kahdesti sodan Saksaa vastaan, 1933 ja 1939. Kun liittoutuneet estivät Saksan suunnitelmat siirtää juutalaiset ulkomaille, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi työleirit. 

Koska liittoutuneet terroripommittivat saksalaisia huoltolinjoja, kulkutaudit ja nälkä tekivät työleireistä hyvin epämiellyttäviä ja vaarallisia paikkoja sodan loppupuolella. 

Ei asiakirjoja? 

Frankfurtin 1960-luvun puolivälin Auschwitz-oikeudenkäynnissä tuomioistuin joutui myöntämään, ettei sillä ollut ”käytössään käytännössä lainkaan sellaisia todisteita, joita normaali murhaoikeudenkäynti edellyttäisi”. Tuomioistuimella ei ollut ”uhrin ruumista, ruumiinavauspöytäkirjaa, luotettavaa selontekoa kuolinsyystä, todisteita vastaajan syyllisyydestä, murha-asetta jne.” Murhaa ei siis voitu todistaa. 

Oikeudenkäynnin takaiskujen ei kuitenkaan annettu ohjata julkista keskustelua kriittisempään suuntaan. Holokaustista sodan jälkeen poliittisesti hyötyneet osapuolet saivat vain lisää vettä myllyihinsä. He alkoivat puhua entistä äänekkäämmin mystisistä ”kaasukammioista”, joiden olemassaoloa ei missään olosuhteissa saanut epäillä. Kuten holokaustihistorioitsija Léon Poliakov totesi, ”asiakirjoja ei ole löydetty eikä välttämättä koskaan tulla löytämään”. 

Kun ”natseja” syytetään joukkomurhasta (josta ei jäänyt jäljelle lainkaan fyysisiä todisteita!), kaikki normaalit historiallisen tutkimuksen periaatteet heitetään romukoppaan. Historioitsijat viittaavat jatkuvasti toissijaisiin lähteisiin, kuten Raul Hilbergin järkäleeseen The Destruction of the European Jews tai Robert Wolfen Holocaust: The Documentary Evidence. Sen sijaan valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan viittaa alkuperäisiin asiakirjoihin. 

Alkuperäisistä lähteistä merkittävin keskitysleirejä koskeva selonteko lienee Kansainvälisen Punaisen Ristin 1948 julkaisema kolmiosainen raportti. Raportissa kerrotaan paristatuhannesta säännöllisestä tarkastuskäynnistä, joita Punaisen Ristin lääkärit tekivät puolalaisiin työleireihin sodan aikana. Raporteissa ei viitata edes sivulauseessa kaasukammioihin tai suurten ruumisröykkiöiden poltto-operaatioihin. 

Punainen Risti oli poliittisesti neutraali osapuoli, joka myönsi raporteissaan, että merkittävä osa työleirien kuolemista johtui siitä, että liittoutuneet pommittivat järjestelmällisesti Saksan huoltoinfrastruktuuria. Myöskään Winston Churchillin kuusiosainen sotamuistelmateos ei mainitse halaistua sanaa juutalaisten joukkotuhonnasta. 

28.12.1942 SS:n keskitysleireistä vastaavan viraston johtaja lähetti määräyksen Auschwitziin ja muihin leireihin. Kirjeessä kritisoitiin tiukkaan äänensävyyn leirien korkeaa kuolleisuutta, jonka kulkutaudit olivat aiheuttaneet. SS-johto määräsi, että ”leirien lääkäreiden on tehtävä kaikkensa, jotta kuolleisuus kaikilla leireillä saadaan käännettyä laskuun”. SS määräsi myös: 

”Leirien lääkäreiden on alettava valvoa entistä tiiviimmin vankien saamaa ravintoa ja laadittava leirijohdon kanssa suunnitelma menetelmistä, joilla tilannetta voidaan parantaa […] Leirien lääkärien vastuulla on varmistaa, että vankien työolosuhteita parannetaan mahdollisimman paljon.” 

Määräys painotti sitä, että SS:n johtaja Heinrich Himmler vaati henkilökohtaisesti, että kuolleisuutta on ehdottomasti pienennettävä. 

20.1.1943 leirien johtajille lähetetty kirje muistutti jälleen, että ”kuolleisuutta on vähennettävä kaikin keinoin”. Syyskuussa 1943 Auschwitzissa kuoli edelleen jopa 80 ihmistä päivässä, mitä SS-johto piti ”katastrofaalisena”. 

Koska valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan lainaa yllä mainitsemieni kirjeiden kaltaisia lähteitä, syytetään kuolleisuudesta huolestunutta SS-johtoa nyt joukkotuhonnasta! Yksikään asiakirja ei kuitenkaan tue joukkotuhontateoriaa. Auschwitz perustettiin teollisuuskeskukseksi, jossa hyödynnettiin Puolan suurten hiilikaivosten antia. Auschwitz sijaitsi jokien yhtymäkohdassa ja se oli sodankäynnin kannalta erittäin tärkeä laitos. Ei olisi ollut mitään järkeä käyttää leirin resursseja vankien järjestelmälliseen murhaamiseen epätoivoiseksi äityneen sodan aikana. 

Saksalainen tuomari Wilhelm Stäglich työskenteli Auschwitzin lähistöllä sodan aikana ja vieraili useilla leireillä. Hänen mukaansa elämä leireissä oli sota-olosuhteisiin nähden siedettävää. Mikään ei viitannut vankien järjestelmälliseen joukkotuhontaan. Mikä tärkeintä, vangit eivät pelänneet vartijoitaan. Väkivallan uhkaa ei siis ollut. 

Stäglich julkaisi lausuntonsa 1973, minkä vuoksi Saksan eliitti pakotti hänet eroamaan ammatistaan ja luopumaan tohtorin tittelistään. Stäglichin kirjat kiellettiin ja hävitettiin, vaikka ”kirjarovioiden ajan” piti olla ohi. Poliisi alkoi ahdistella häntä. Onneksi kirjaa (Der Auschwitz-Mythos) ei saatu hävitettyä kokonaan ja siitä on olemassa myös englanninkielinen käännös, jonka voi ostaa tai  ladata ilmaiseksi verkosta. 

SS teki kaikkensa, että leirien kuolleisuutta saatiin supistettua. 

Salakuuntelu ei tuonut todisteita joukkotuhonnasta 

Sodan aikana Englannin Bletchley Parkin ”Asema X” onnistui murtamaan saksalaisten Enigma-salatut radioviestit. Kevään 1942 ja helmikuun 1943 välisenä aikana englantilaiset salakuuntelijat saivat haltuunsa seuraavat tiedot saksalaisten työleireistä: 

”Auschwitz on saksalaisten suurin työleiri; siellä on yhteensä noin 20 000 vankia. Merkittävin kuolinsyy vankien keskuudessa ovat erilaiset sairaudet. Joitain vankeja on myös ammuttu tai hirtetty [rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta. suom. huom.]. Salakuuntelijoiden mukaan kukaan ei puhunut missään vaiheessa kaasutuksista.” 

”Jostain syystä” englantilaiset eivät tuoneet tätä lainkaan esille Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä! 

Kuolleiden ruumiit poltettiin yksitellen. Helmikuun 1942 ja lokakuun 1943 välillä laaditut polttouunien koksin (kivihiilestä valmistettu polttoaine) käyttöä tilastoineet pöytäkirjat osoittavat, että noin 5 000 ruumista tuhkattiin tuolloin. Luku menee yksiin leirin kuolintilastojen kanssa; saksalaiset rekisteröivät kaikki leireillä kuolleet vangit sekä kuolinsyyn. 

Kuolintilastojen ja krematorioiden polttoaineen kulutuksen vertaaminen osoittaa, että vangit kuolivat sairauksien kaltaisiin luonnollisiin syihin – eivät järjestelmällisen murhaohjelman uhreina. Leireillä ei ollut ylimääräistä polttoainetta, jota olisi voitu käyttää murhattujen ruumiiden hävittämiseen. 

Auschwitzia valvonut Josef Kramer antoi sodan jälkeen lausunnon, jota muun muassa professori Arthur Butz pitää uskottavana: toukokuun ja marraskuun välillä 1944 Auschwitzissa kuoli viikottain noin 350–500 vankia erilaisiin luonnollisiin syihin. Kuolleisuus kasvoi sodan pitkittyessä, sillä Auschwitziin tuotiin paljon sairaita vankeja muilta leireiltä. Jo hygieniasyistä ruumiit täytyi tuhkata. Kramerin mukaan leirissä oli tuolloin jopa 100 000 vankia, joista suurin osa oli puolalaisia ja venäläisiä. 

Ei valokuvia? 

Voit ladata ilmakuvia käsittelevän teoksen TÄÄLTÄ. 

Tutkijat eivät siis ole löytäneet vielä ensimmäistäkään asiakirjaa, joka todistaisi holokaustiteorian olevan oikeassa. Ei ole olemassa myöskään valokuvia kaasukammiomurhista. Virallisen tarinan mukaan juutalaiset riisuttiin, marssitettiin kaasukammioihin ja lopuksi kasattiin ruumispinoiksi. Prosessista ei ole kuitenkaan olemassa ensimmäistäkään valokuvaa, vaikka kaasutusten väitettiin jatkuneen eri leireillä vuosien ajan. 

Tämä on helppo tarkastaa Internetin hakukoneilla. Sota-ajoilta löytyy loputtomasti kuvia nälän ja sairauksien riuduttamista leirivangeista sekä pilkkukuumeeseen kuolleiden ruumiista. Ne eivät kuitenkaan todista, että juutalaisia oltaisiin murhattu järjestelmällisesti kaasukammioissa, mikä on holokaustin määritelmä. 

Amerikkalaiset ottivat leiristä ilmakuvia vuonna 1944 (kuvat tulivat julki vasta 1978). Valokuvat otettiin aikana, jolloin ”holokausti” oli valtavirtahistorioitsijoiden mukaan täydessä vauhdissa. Missään ei kuitenkaan näy suurten ruumiskasojen polttohautauksia tai pitkiä kaasukammiojonoja. Kaikki on täysin normaalia: 

”Auschwitz-Birkenausta joulukuun 1943 ja helmikuun 1945 välillä otetuista ilmakuvista ei löydetty ylimääräisiä polttoainevarastoja, tupruttavia savupiippuja tai niin sanottuja polttokuoppia. Joitain kuvia yritettiin muokata: primitiivisellä kuvankäsittelytekniikalla lisättiin esimerkiksi Zyklon-B-aukkoja rakennusten kattoihin sekä suuria vankijoukkoja parveilemaan teille. Myös krematorioiden seiniä yritettiin muokata jälkikäteen. […] 

Toistaiseksi julkisuudessa ei kuitenkaan ole esitetty ainuttakaan ilmakuvaa, joka tukisi teoriaa juutalaisten joukkotuhonnasta toisessa maailmansodassa. Lännen kannalta oli erityisen noloa, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun yritys muokata valokuvia tuli julki.” 

”Kaasutusten silminnäkijöiden” mukaan uhrien ruumiit muuttuivat sinertäviksi tai mustiksi. Todellisuudessa syanidin uhrit värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Miksi kukaan ”selviytyjistä” ei sitten koskaan mainitse vaaleanpunaisia ruumiita? 

Väärennöksiä 

Käykäämme läpi pari ”silminnäkijälausuntoa” pahamaineisista murhakaasukammioista. Maria Van Herwaarden oli itävaltalainen nainen, joka toimi todistajana Ernst Zündelin sananvapausoikeudenkäynnissä Torontossa 1988. 

Van Herwaarden kuljetettiin Auschwitz-Birkenauhun 1942, koska hän oli ollut sukupuoliyhteydessä pakkotyöhön määrätyn puolalaisen kanssa. Junamatkalla kohti leiriä mustalaisnainen kertoi hänelle ja muille vangeille, että Auschwitzissa heidät kaikki kaasutettaisiin kuoliaaksi. 

Kun Maria ja muut vangit saapuivat leirille, heidät määrättiin riisumaan ja kävelemään suureen ikkunattomaan betonihuoneeseen, jossa oli suihkut. Naiset olivat kauhuissaan ja luulivat, että nyt heidät kaasutettaisiin. Tapahtui ihme: tappavan kaasun sijaan suihkuista tulikin vettä. 

Auschwitz ei ollut tietenkään nautinnollinen lomakohde, Maria kertoi Torontossa. Hän joutui näkemään useiden vankien kuoleman. Yleisin syy oli pilkkukuume, mutta muutamat vangit tekivät myös itsemurhan. Hän ei kuitenkaan nähnyt ensimmäistäkään merkkiä joukkoteloituksista, kaasutuksista tai muustakaan kansanmurhaan viittaavasta. 

Vankien suihkuilla ja vaatteiden desinfioinnilla pyrittiin pitämään tuholaiset ja pilkkukuumeen kaltaiset tappavat taudit loitolla. 

Juutalainen Marika Frank saapui Auschwitz-Birkenauhun Unkarista heinäkuussa 1944, kun valtavirtahistorioitsijoiden mukaan saksalaiset kaasuttivat ja tuhkasivat joka päivä 25 000 juutalaista. Myös Marika Frank totesi sodan jälkeen, ettei hän kuullut tai nähnyt mitään mikä viittaisi murhakaasukammioihin. Hän kuuli kaasukammiohuhuista ensimmäistä kertaa vasta sen jälkeen, kun hän oli jo päässyt pois Auschwitzista! 

Liittoutuneiden mattopommituskampanja tuhosi työ- ja keskitysleirien huoltolinjat. Vangit kuolivat siis liittoutuneiden likaisen sodankäynnin vuoksi nälkään ja kulkutauteihin. Osana psykologista sodankäyntiä hävittäjät pudottivat paikallisille lentolehtisiä, joissa ihmisiä peloteltiin Auschwitzilla, jossa kaikki Saksan viholliset tapettaisiin kaasulla. 

Huhut alkoivat levitä nopeasti, mikä synnytti Auschwitz-myytin. Kun kauhukertomukset yhdistettiin valokuviin (liittoutuneiden pommikampanjan vuoksi) aliravituista juutalaisista, oli psykologinen vaikutus erittäin voimakas. 

William B. Lindsey on kirjoittanut: 

”Ei todellakaan ollut ’yleistä tietoa Saksassa’, että juutalaisia oltaisiin kaasutettu […] Saksalaiset kauhistuivat, kun YK alkoi syyttää heitä juutalaisten joukkotuhonnasta. Monet protestoivat ja totesivat, etteivät he olleet kuulleetkaan kaasutuksista ennen kuin taistelut olivat jo loppuneet ja aiheesta alettiin keskustella YK:n lähettämissä radio-ohjelmissa.” 

Englannin valtiollinen BBC-kanava oli alkanut levittää kaasukammiohuhuja jo kuukausia ennen toisen maailmansodan päättymistä. Monet saksalaiset kuulivatkin ”kaasukammioista” ensimmäistä kertaa kuunnellessaan vihollisvaltion sotapropagandalähetyksiä. 

Legenda syntyi joulukuussa 1941, kun saksalaissyntyinen kirjailija Thomas Mann julisti BBC-lähetyksessä, että saksalaissairaaloissa oli yleinen tapa surmata vaikeasti sairaat sekä vanhukset myrkkykaasulla. Tämän jälkeen myrkkykaasusta alettiin puhua jatkuvasti sotapropagandassa. 

Robert Faurisson on kirjoittanut kaasukammiotarinan kehityksestä: 

”Ulkoministeriö piti uusia [kaasukammio-] huhuja juutalaisten perättöminä juoruina. Myöskään Amerikassa niihin ei uskottu. Tšekkoslovakian presidentti Edward Beneš (joka oli maanpaossa Lontoossa) kuulutti marraskuussa 1942, että – toisin kuin Euroopassa huhuttiin – saksalaiset eivät murhanneet juutalaisia järjestelmällisesti. 

Amerikanjuutalainen korkeimman oikeuden tuomari Felix Frankfurter totesi suoraan, ettei hän uskonut Jan Karskin kertomuksiin siitä, että saksalaiset toteuttivat juutalaisten kansanmurhaa Puolassa.” 

Elokuussa 1943 valtiosihteeri Cordell Hull lähetti varoittavan sähkeen Yhdysvaltojen suurlähettiläälle Moskovaan. Liittoutuneet olivat suunnitelleet yhteistä julkilausumaa ”Saksan rikoksista Puolassa”. Hull totesi, että julkaisussa ei tulisi mainita kaasukammioita lainkaan, sillä – kuten britit olivat osoittaneet – niiden käytöstä ei ollut lainkaan todisteita. 

Yllä oleva luku “Katsaus Auschwitzin työleireihin” on koottu ja referoitu Nicholas Kollerstromin artikkelista Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään ( The Auschwitz ”Gas Chamber” Illusion). 

Lopuksi 

Voidaan esittää viittaamalla Jürgen Grafin artikkeliin “Viimeinen taistelu”, että  holokaustivalheen paljastaminen on maailman tärkein poliittinen kysymys. Historiankirjoituksen oikaisulla on valtavat globaalit seuraukset. Kuten jäljempänä olevassa kirjoituksessa sanotaan “Israelin heikoin kohta, sen Akilleen kantapää, on holokaustivalhe, jonka ansiosta se on olemassa”. Voidaan sanoa, että kuolemantehtaat, kaasukammiot sekä kaasutusautot ovat ainostaan juutalaismafian tekemä huijaus. Ja myös kuuden miljoonan luku perustuu mielikuvitukseen. Näiden valheiden paljastaminen murtaisi juutalaismafian globaalin hegemonian ja sen johtama “Uusi Maailmanjärjestys” tuhoutuisi ja samalla rusahdellen murtuisi loisvaltio Israelin taloudellinen, sotilaallinen sekä poliittinen selkäranka.   

Kirjoittanut ja koonnut Markku Juutinen. 

Lähteet 

Faurisson, Robert (2012). GB Books. http://www.vho.org/GB/Books/dth/fndfaurpref.html; https://just-another-inside-job.blogspot.se/2007/06/official-records-from-international-red.html; http://www.ihr.org/books/harwood/dsmrd01.html 

Heddesheimer, Don (2003) The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One. 

World Almanac. jews (fathersmanifesto.net) 

[5] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. IMT ”blue series”, op. cit. (note 3), vol. 7, pp. 576-77. Although he named Belsen as the camp were these electrocutions were supposedly being carried out, he may have meant to refer to Belzec. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[6] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. Nuremberg document PS-3311. ibid., vol. 32, pp. 153-58. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[7] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. Letter by Pinter in the Catholic weekly Our Sunday Visitor, June 14, 1959, p. 15. See also Theodore J. O’Keefe, ”The Liberation of the Camps: Facts vs. Lies”, The Journal of Historical Review (JHR), 15(4) (1995), pp. 18-23 (online: ihr.org/jhr/v15/v15n4p18_Okeefe.html). Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[28] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. Facsimile reprint in Obozy hitlerowskie na ziemiach polskich 1939-1945. Panstwowe Wydawnictwo Naukowe, Warsaw 1979, pp. 135-136. ‘Extermination’ Camp Propaganda Myths (kohta 1.4). 

[29] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. A. de Cocatrix, Die Zahl der Opfer der nationalsozialistischen Verfolgung, International Tracing Service/ICRC, Arolsen 1977, pp. 4-5; Document PS-2171, Annex 2. Nazi Conspiracy and Aggression, Washington, DC, 1946-1948 (henceforth NC&A ”red series”), vol. 4, pp. 833-834; D. Czech (ed.), op. cit. (note 23), p. 291. 
This directive was quoted, as document E-168, at the main Nuremberg trial by SS defense attorney Dr. Horst Pelckmann on August 7, 1946: IMT ”blue series”, op. cit. (note 3), vol. 20, pp. 434-435. It was also cited by Pelckmann on August 26, 1946: ibid., vol. 21, p. 605. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[30] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. Document NO-1523. NMT ”green series”, op. cit. (note 19), vol. 5, pp. 372-373. (Nürnberg-dokumentti PS-2171, liite 2; NC&A red series, Vol. 4, s. 833-834). Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[31] Mark Weber (2012). ’Extermination’ Camp Propaganda Myths. Pohl order to camp commandants, Oct. 26, 1943. Bundesarchiv (Koblenz), Bestand SS-Wirtschafts-Verwaltungshauptamt. Signatur NS 3/386. Sammlung von Verwaltungsanordnungen, insbes. KL; Quoted at length in Deutsche National-Zeitung (Munich), August 12, 1977, pp. 1, 7. Cited in D. Czech (ed.), op. cit. (note 23), pp. 514-515. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[21] Mark Weber (2016). Auschwitz: Myths and Facts. The Globe and Mail (Toronto), Feb. 12, 1985, p. M3. Auschwitz: Myths and Facts (lu.se) 

[85] Mark Weber (2016). Auschwitz: Myths and Facts. G. Reitlinger, op. cit. (note 19), p. 497 (and 638, n. 23). Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[86] Mark Weber (2016). Auschwitz: Myths and Facts. R. Phillips (ed.), op. cit. (note 76), pp. 152f., 166f., 734, 736; Tom Bower, Blind Eye to Murder, Granada, London 1983, p. 224; Dr. Ernst von Briesen, ”Was passierte in Bergen-Belsen wirklich?”, Deutsche National-Zeitung (Munich), Jan. 13, 1984, pp. 4f., 8. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[90] Mark Weber (2016). Auschwitz: Myths and Facts. Signed report by retired Colonel (Oberst a.D.) Hanns Schmidt to Kurt Mehner and Lt. Colonel Bechtold, Braunschweig, March 3, 1981. Photocopy in author’s possession. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

[91] Mark Weber (2016). Auschwitz: Myths and Facts. Essay by Alan Moorehead, ”Belsen”, in Cyril Connolly (ed.), The Golden Horizon, Weidenfeld & Nicolson, London 1953, pp. 109f. Mark Weber: ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (vho.org) 

Nicholas Kollerstrom (2008). CODOH-verkkosivuilla 24.5.2008. 

_____________________

Liitekokoelma 1.

Englantilaiset valtasivat ja ottivat haltuun Palestiinan luoden lopulta Palestiinan Brittiläisen Mandaatin vastoin Palestiinassa asuvien arabien tahtoa.

Samana vuonna juutalainen kommunistijohtaja Grigory Zinoviev ilmoitti suunnitelmista tuhota 10.000.000 venäläistä.

1919 Pian I Maailmansodan jälkeen sionistit väittivät ”kuuden miljoonan juutalaisen holokaustin” olevan välitön uhka Euroopassa tarkoituksenaan petollisella kampanjalla hankkia rahaa juutalaisten hyväntekeväisyydelle ja samalla harhauttaa yleisön huomiota juutalaisten osallisuudesta kommunismiin, bolshevikkien julmuuksiin Venäjällä ja Armenian kansanmurhaan.

1920 Juutalainen avustuskampanjan mainos toteaa: ”Tänä päivänä 6.000.000:ta juutalaista odottaa synkimmät kohtalon päivät ikinä kansan historiassa.”

1921 Venäläiset patriootit saivat jalansijaa juutalaisia bolshevikkivallananastajia vastaan. Hyödyttömässä yrityksessään salata merkittävä osallisuutensa bolshevikkien hirmuteoissa Venäjällä juutalaiset vetivät esiin jälleen ”kuusi miljoonaa” myytin.

1922 Sionistijohtaja Nahum Sokolov rehenteli järjestäytyneiden juutalaisten kunnianhimoisilla suunnitelmilla julistaessaan sionistikonferenssissa Kalifornian Carlsbadissa: ”Kansojen Liitto on juutalaisten keksintö ja Jerusalem tulee jonain päivänä olemaan maailman rauhan keskus.”

1931

1932 Juutalaiset suorittivat tarkoituksellisen kansanmurhan. Vaientaakseen kansallismielisten vastustuksen kommunistien vallankaappausta kohtaan Neuvostodiktaattori Josef Stalin määräsi juutalaisten hallitseman Turvallisuuspoliisin (NKVD) järjestämään Ukrainaan nälänhädän. Stalinin juutalaiset apulaiset ja salaisen poliisin johtajat (Kaganovich, Beria, Yagoda jne.) käynnistivät säälimättömät tappavan näännyttämisen suunnitelmat. Noin 6 – 7 miljoonaa ukrainalaista miestä, naista ja lasta kuoli todellisessa holokaustissa, joka tunnetaan nykyään nimellä holodomor (nälällä tappaminen).

1933 Hitler astui valtaan Saksassa. Hän oli vahvasti juutalaisten koronkiskontaa vastaan (joka rahaa lainaamalla saattaa kaikki valtiot velkaorjuuteen), joten hän alkoi välittömästi painaa omaa valtion säätelemää rahaa rikkoen näin juutalaisten pankkimonopolien kuolonotteen. Hitler myös erotti juutalaiset kaikista valtionviroista, mediasta, koulutuksesta ja pankeista, jotka olivat olleet heidän hallussaan siihen asti.

Tästä syystä maailman juutalaiset julistivat sodan Saksalle. Juutalaiset ympäri maailman käynnistivät laajoja talousboikotteja saksalaisille tuotteille toivoen siten taloudellisesti nujertavansa Saksan ja syrjäyttävänsä Hitlerin uuden hallituksen.

Juutalaisten maanpetturuus aiheutti laajaa vihaa saksanjuutalaisia kohtaan ja loi jännitteitä juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä Saksassa. Tietoisena juutalaisten petturuudesta ja laajasta osallisuudesta kommunismiin ja veriseen bolshevikkivallankumoukseen natsit julistivat juutalaiset ”Valtion vihollisiksi” ja lopulta sulkivat heidät II Maailmansodan aikana keskitysleireille ja työleireille.

1936 Niinkin varhain kuin 1936 sionistit, jotka alun perin loivat sanonnan Lopullinen Ratkaisu Juutalaiskysymykseen, tiesivät jostain syystä, että tasan 6.000.000 juutalaista oli ”vaille toivoa tai tulevaisuutta”.

Juutalaiset jatkoivat Palestiinan puolesta agitointia Yhdysvalloissa ja Euroopassa pelastaakseen juutalaiset ”holokaustilta Euroopassa”. Nämä hämmästyttävän profeetalliset sanat lausuttiin yli kolme vuotta ennen Saksan hyökkäystä Puolaan, ennen ghettoja tai keskitysleirejä.

1938

1939 Puola kieltäytyi Saksan jotakuinkin kohtuullisista aluevaatimuksista I Maailmansodassa menettämistään alueista. Syyskuussa Saksa hyökkäsi Puolaan lännestä ja Neuvostoliitto idästä. Englanti ja Ranska julistivat välittömästi sodan Saksaa vastaan Puolaan hyökkäämisen varjolla. Ne eivät kuitenkaan julistaneet sotaa Neuvostoliittoa vastaan, joka hyökkäsi samaan aikaan Puolaan ja muutama kuukausi myöhemmin Suomeen, sillä Neuvostoliitto oli jo juutalaisten hallussa, oli ollut vuodesta 1917. Liittoutuneet, jotka olivat muka huolestuneita alistettujen kansojen turvallisuudesta, dumppasivat Puolan ja muut Itä-Euroopan valtiot neuvostokommunistiteurastajien haltuun sodan loputtua. Koko sodan tarkoituksena oli tuhota Saksa, joka oli lipsunut juutalaisten käsistä. Puola oli pelkkä pelinappula, jolla liittoutuneet höynäyttivät Saksan sotaan.

Saman vuoden helmikuussa juutalaiset vinkuivat ”kuudesta miljoonasta” avuttomasta uhrista, seitsemän kuukautta ennen sodan alkua. Chaim Weizmann nousi jälleen julistamaan: ”Kuuden miljoonan ihmisen kohtalo on vaakalaudalla!”

1940 Nahum Goldmann ennustaa ”kuusi miljoonaa juutalaista” uhria ennen yhdenkään keskitysleirin valmistumista.

1941 Amerikan juutalainen Theodore Newman Kaufman kehitti suunnitelman kaikkien saksalaisten hävittämiseksi pakkosterilisaatiolla ja julkaisi ilkeät suunnitelmansa kirjassaan ”Saksan pitää kadota!” Tätä juutalaisten ”Lopullista ratkaisua” saksalaisista ylistettiin juutalaisten omistamissa amerikkalaisissa julkaisuissa.

1942 Englantilainen juutalainen Victor Gollancz ennusti 6.000.000 juutalaisen kuolevan.

1943 Sionistijärjestö Amerikan Juutalainen Komitea (AJC) väitti natsien käynnistäneen suunnitelmat 6.000.000 juutalaisen tappamiseksi.

Sionistijuutalainen Hollywoodin käsikirjoittaja Ben Hecht ujutti valheen ”kuudesta miljoonasta” Valittuihin Paloihin. Myöhemmin hän kannusti sionistien terroristijärjestö Irgunia Palestiinassa ”kirjoittamalla propagandaa ja osallistumalla varainkeruuseen”.

Saksalaiset sotilaat löysivät itärintamalta Katynin metsästä venäläisten vuonna 1940 murhaamien 22.000 puolalaisen joukkohaudan. Juonikkaat liittoutuneet tiesivät urhean liittolaisensa Neuvosto-Venäjän olevan joukkomurhaaja, mutta asiasta ei hiiskuttu. Kun asia vihdoin tuli pakosti esiin, yritettiin hirmutyö vierittää Saksan niskoille!

1944 Syyskuussa Yhdysvaltojen juutalaisen kommunistiliiton johtajat ennustivat ennenaikaisesti, että lähes kuusi miljoonaa juutalaista oli tapettu, kahdeksan kuukautta ennen sotatoimien päättymistä, kauan ennen kuin asiaa olisi voitu tietää tai laskea edes summittaisesti.

Vuoden lopulla, puoli vuotta ennen sodan päättymistä, ainakin kolme sanomalehteä julkaisi artikkeleita tiedottaen myyttisestä ”kuuden miljoonan juutalaisen” kuolemasta. Kaikki propaganda-artikkelit pohjautuivat venäläisjuutalaisen propagandisti Ilya Ehrenburgin valheisiin.

New York Times uutisoi juutalaisryhmien vaatineen Englannin ja Yhdysvaltojen hallituksia ryhtymään kaasuhyökkäyksiin natseja vastaan.

1945 Jo kuukausia ennen sodan päättymistä lehdissä alkoi vilistä lukuisia viittauksia yllättävän tarkkoihin tappioihin, jotka lähes poikkeuksetta sisälsivät sanat ”kuusi miljoonaa kuollutta juutalaista”.

Häntä pidetään Vasily Grossmanin ohella koko holokaustihuijauksen taustavoimina. Yhdessä he kirjoittivat kohtuuttoman antisaksalaisen vihateoksen ”Mustan Kirjan”, jota esiteltiin natsioikeudenkäynneissä silminnäkijäkertomuksena, vaikka suurin osa kertomuksista on todellisuudessa mahdottomia kauhutarinoita, jotka on sittemmin todistettu täysin perättömiksi.

Jo maaliskuussa ennen sodan loppua Joseph Thon edustaen Puolan juutalaisten kansallista järjestöä Amerikassa lausui komitealle: ”Saksalaiset murhasivat kylmäverisesti yli 6.000.000 Euroopan juutalaista… Syytän koko Saksan kansaa siitä, että he teurastivat  vuosien 1939 ja 1945 välillä jopa 15.000.000 ihmistä, mukaan lukien 6.000.000 juutalaista.”

Toukokuussa 1945 New York Times uutisoi, että yli 6.000.000 ihmistä oli ”vapautettu” natsien keskitysleireiltä.

1946 Vuosi sodan jälkeen juutalaiset lainasivat jo sujuvasti ”kuuden miljoonan” myyttiä virallisena totuutena.

Samaan aikaan sionistiterroristit kylvivät tuhoa Palestiinassa teurastaen arabimiehiä, -naisia ja -lapsia, kuten Deir Yassinin verilöylyssä.

Irgunin terroristit räjäyttivät King David hotellin Menachem Beginin johdolla (josta tuli myöhemmin Israelin pääministeri). Juutalaisterroristit olivat naamioituneet arabeiksi ja tappoivat räjähdyksessä 91, joista 28 Brittivirkamiehiä.

1947 – 1949 Kahden vuoden aikana sionistijuutalaiset tuhosivat 419 arabikylää ja rakensivat juutalaisasutuksia tilalle. Palestiinan etninen puhdistus on jatkunut nykypäiviin asti.

Kesti pitkään II Maailmansodan päättymisen jälkeen, ennen kuin kuolleiden määriä saatiin arvioitua järkeviin mittasuhteisiin. Kuusi miljoonaa oli juuttunut sitkeästi yhteiskunnan kollektiiviseen tajuntaan. Ensyklopedia Britannican vuoden -63 laitos tarjosi natsien Mauthausenin leirillä kuolleiden juutalaisten määräksi 2.000.000. Nykytietämyksen valossa lukua on muutettu 95 tuhanteen, joista vain 14.000 oli juutalaisia.

Alun perin pelkästään Auschwitzissa sanottiin kuolleen 4.000.000 ihmistä, mikä luku päätyi alkuun muistolaattaankin. Sittemmin lukua laatassa ja virallisissa historiankirjoissa on muutettu rankasti alaspäin. Laatassa lukee edelleen 1,5 miljoonaa, mutta arvioitu luku on 1,1 miljoonaa, joista alle miljoona juutalaista, leirin virallisen kirjanpidon mukaan siellä kuoli vain 69.000.

Nürnbergin oikeudenkäynneissä esitettiin Majdanekin leirillä Puolassa kuolleen 1,5 miljoonaa, mutta nykyään virallinen luku on vain 79.000 kuollutta. Yksittäisten leirien lukuja on tarkistettu merkittävästi alaspäin, mutta juutalaisten myyttistä ”kuutta miljoonaa” ei ole koskaan virallisesti kiistetty tai muokattu järkeviin mittasuhteisiin, sillä se on heille ”uskon asia”, osa virallista totuutta, Tooran ennustukseen uskojien itsepetosta. Oppineet revisionistit, jotka ovat huolellisesti käyneet läpi todisteita ja paikalla käyneiden ottamia valokuvia ja omakohtaisia kokemuksia ja kertomuksia, ovat päätyneet arvioimaan saksalaisten keksitysleireillä kuolleiden määräksi noin 300.000 – 500.000, joista noin puolet juutalaisia. Yleisin kuolinsyy leireillä oli lavantautiepidemia ja nälkiintyminen.

Näiden juutalaisten levittämien poskettomien lukujen lisäksi holokaustiin liittyen on kumottu paljon muitakin villejä huhuja, jotka alkoivat elää omaa elämäänsä kansakunnan virallisena totuutena. ”Kaasukammiot”, ”höyrykammiot”, ”tukehduttamishuoneet” ja monimutkaiset kidutus- ja tappovälineet on luokiteltu tieteis- ja kauhutarinoiksi vailla totuuspohjaa. Em. Mustassa Kirjassa kerrottiin maanalaisista sähköisistä krematorioista ja sähkötuoleista, joita ei ollut olemassa, kerrottiin veren virtaavan jokina ja juutalaisten luujauhoa käytetyn rakennusmateriaalina. Natsit eivät myöskään tehneet juutalaisten ihosta lampunvarjostimia tai kehon rasvasta saippuaa. Israelin juutalaiset ovat julkisesti kumonneet joitakin näistä huhuista, mutta silti toisinaan tapaa juutalaisia ja ei-juutalaisia, jotka vannovat näiden ”totuuksien” nimeen.

Liitteet (1.) viittaavat artikkeliin: http://www.radioislam.org/islam/english/revision/six_million_myth.htm