(23 arviota, keskiarvo: 4,48 / 5 tähteä 5)
Ladataan... 2047 Näyttökerrat 22 Kommenttia
Antisemitismi – Sionistimyytti vastaan todellisuus
(23 arviota, keskiarvo: 4,48 / 5 tähteä 5)Ladataan...Antisemitismiin eli juutalaisvastaisuuteen löytyy kaksi toisistaan eroavaa määritelmää. Toinen syntyi todellisesta historiasta ja edustaa totuutta. Toinen on osa sionistien mytologiaa ja se keksittiin ei-juutalaisten eurooppalaisten ja amerikkalaisten kiristämiseksi pitäytymään Israelin kritisoimisesta, tai tarkemmin sanottuna pysymään hiljaa Israelin johtajien käyttäessä valtioterrorismia ja osoittaessaan monin tavoin täydellistä kansainvälisten lakien halveksuntaa.
Oikein ja rehellisesti määriteltynä antisemitismi on ennakkoluuloa, halveksuntaa ja jopa vihaa juutalaisia kohtaan, kaikkia juutalaisia kaikkialla, vain siksi että he ovat juutalaisia.
Jos taas antisemitismin määrittelee sionismi, tuo joidenkin juutalaisten koloniaalinen etnisen puhdistuksen koneisto, se tarkoittaa kaikkea kritiikkiä Israelin politiikkaa ja toimia kohtaan, erityisesti sen palestiinalaisten sortoa kohtaan. Se on myös kaikkea kritiikkiä, joka pohjautuu historian dokumentoituun totuuteen, joka paljastaa sionismipropagandan valheellisuuden. Toisin sanoen antisemitismi Israelin kannattajien määrittelemänä, olivat he oikeassa tai väärässä, on kaikkea kirjoitettua tai sanottua, joka on ristiriidassa sionismin version kanssa tapahtumista. Käytännössä sionistit sanovat: ”Jos olet eri mieltä kanssamme, olet juutalaisvastainen.”
Sionismin valheellinen syytös antisemitismistä on toiminut kiristyskorttina yllättävän hyvin tähän asti vaientaen Israelin vastaisen kritiikin ja estäen avoimen ja rehellisen keskustelun siitä, kenen pitää tehdä mitä ja miksi oikeuden ja rauhan eteen Lähi-idässä. Natsien holokaustin pitkässä ja yhä läsnä olevassa varjossa, tuon eurooppalaisten rikoksen, josta kuitenkin rankaistaan arabeja, on vain harvoja asioita joita länsimaalaiset julkisuudessa, politiikassa ja erityisesti mediassa pelkäävät enemmän kuin antisemitismin syytöksiä.
Kykenemättömänä osoittamaan vääräksi dokumentoitujen ja objektiivisten haasteita ja kritiikkiä esittävien viestien sisältöä sionismin käytäntö on aina ollut ja on edelleen ampua viestin tuojaa valheellisilla juutalaisvastaisuuden syytöksillä. Jotta ymmärtäisi täysin, mitä antisemitismi on ja mitä se ei ole, on välttämätöntä tietää, mitä sionismi on ja ei ole.
Sionismi väittää olevansa juutalaisten kansallismielinen liike, kaikkien juutalaisten kaikkialla. Jos asia olisi näin, olisi väitteellä antisionismista antisemitismin ilmentymänä jopa jotain uskottavuutta. Mutta tämä sionistien väite ei kestä lähempää tarkastelua.
Kuten olen todistellut kirjassani Sionismi: Juutalaisten todellinen vihollinen, totuus on se, että sionismin perustamisesta 1897 natsien holokaustiin asti sionismin kolonialistista hanketta kannatti ja sen hyväksyi vain pieni vähemmistö maailman juutalaisista ja sitä vastusti heistä suuri osa.
Totta on myös se, että Israelin yksipuolisesta itsenäisyysjulistuksesta 1948 aina vuoden 1967 sodan lähtölaskentaan asti suurin osa maailman juutalaisista ei kokenut erityistä läheisyyttä Israeliin. Se muuttui, kun useimmat maailman juutalaiset uskoivat – koska sionismi ja länsimainen valtamedia oli heidät ehdollistanut uskomaan – että pieni Israel-parka oli vaarassa tuhoutua. Tässä valossa Israelin tyrmäävä voitto oli suuri ylpeyden aihe useimmille maailman juutalaisista.
Vaikka useimmat juutalaiset eivät silloin, eivätkä vieläkään, halua tietää sitä, totuus oli kuitenkin toisenlainen. Arabit eivät hyökänneet ensin, eivätkä aikoneetkaan hyökätä. 1967 sota oli Israelin hyökkäys.
Nykyään suurin osa siitä, mitä Israelin kannattajat väittävät juutalaisvastaisuudeksi, on itse asiassa Israelin vastaisuutta, mitä voisi mielestäni parhaiten kuvata antisionismiksi. Vastoin sionismin PR-velhojen väitteitä antisionismi ei ole antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta.
Kaikessa juutalaisvastaisuudesta käytävässä keskustelussa, oli se suppeaa tai laajaa, pitäisi todeta se tosiasia, että sionismi tarvitsee sitä. Ensimmäinen joka myönsi tämän, oli itse Theodore Herzl, sionismin perustaja. Yhdessä päiväkirjoistaan, joka julkaistiin vasta 1962, hän kirjoitti:
”Antisemitismi on kantava voima, joka tulee viemään juutalaiset luvattuun maahan. Antisemitismi on kasvanut ja tulee kasvamaan – ja niin tulen minäkin.”
Hän oli oikeassa. Ilman Adolf Hitlerin Saksassa ja natsien miehittämässä Euroopassa käynnistämää juutalaisvastaisuutta sionismin kolonialistinen hanke olisi ollut tuhoon tuomittu juutalaisten kannatuksen puutteesta johtuen.
Nykyään sionismi tarvitsee antisemitismiä tai kaikkea, mitä se voi kutsua juutalaisvastaisuudeksi, oikeuttaakseen harjoittamansa politiikan ja toiminnan.
Jokaisen keskustelun juutalaisvastaisuudesta tulisi huomioida myös Yehoshafat Harkabin sanat. Hän oli Israelin pisimpään palvellut sotilastiedustelutoimiston johtaja ja kirjoitti kirjassaan Israel’s Fateful Hour: ”Uskon Menachem Beginin tehneen vakavan ja tuhoisan virheen vihjatessaan, että Israelin kritisointi on juutalaisvastaisuuden ilmentymä.” Samassa kirjassa Harkabi varoittaa:
”Israel on mittatikku, jonka perusteella kaikkia juutalaisia arvioidaan. Israel on juutalaisvaltiona esimerkki juutalaisesta luonteesta, joka vapaana ja tiivistyneenä ilmenee siinä. Juutalaisvastaisuudella on syvät juuret historiassa. Kuitenkin jokainen puute tai virhe Israelin käytöksessä, mitä voidaan pitää alkujaan Israelin vastaisuutena, tulee todennäköisesti muuntumaan käytännön todisteeksi juutalaisvastaisuuden oikeellisuudesta. Olisi traagista ironiaa, jos Israelin valtio, jonka oli tarkoitus ratkaista juutalaisvastaisuuden ongelma, tulisikin olemaan osatekijä juutalaisvastaisuuden lisääntymisessä. Israelilaisten pitää tiedostaa, että heidän huonosta käytöksestään maksaa kovan hinnan heidän lisäksi kaikki maailman juutalaiset.”
1980-luvun alusta, kun nuo sanat kirjoitettiin, Israelin ”huono käytös” on ollut pääsyynä sionismin väittämässä juutalaisvastaisuudessa, joka on todellisuudessa Israelin vastaisuutta ja antisionismia. Tänä päivänä maailman juutalaisille suurin vaara on, kuten Harkabi varoitti, että Israelin vastaisuus ja antisionismi tulee muuntumaan antisemitismiksi, jonka seurauksena jossain vaiheessa nousee suuri kansanliike juutalaisia vastaan.
Oma mielipiteeni on, että tällainen katastrofi tulee tapahtumaan, jollei pääosin ei-juutalaista länsimaailmaa, jossa elää suurin osa juutalaisista, tehdä tietoiseksi juutalaisuuden ja sionismin eroista. Kuten olen monesti aiemmin sanonut, enkä väsy tätä toistelemaan, tietoisuus tästä erosta on avain kahden tärkeän asian ymmärtämiseen.
Ensimmäinen asia on syy, miksi on täysin mahdollista olla kiihkeä antisionisti (vastustaa sionismin jatkuvaa kolonialistista hanketta) olematta millään tavalla juutalaisvastainen (antisemitisti).
Toinen asia on syy, miksi on väärin syyttää kaikkia maailman juutalaisia vain muutaman Israelin piinkovan sionistin rikoksista.
Oman analyysini mukaan vasta kun länsimaalaiset ymmärtävät nämä kaksi asiaa ja mitä juutalaisvastaisuus on ja mitä se ei ole, vasta sitten voimme alkaa odottaa sionismin vapauden ja hallinnan päättyvän palestiinalaisista, arabimaailmasta ja länsivaltojen hallituksista. Vasta sitten he lakkaavat olemasta kansainvälisten lakien yläpuolella.
Alkuperäinen artikkeli: http://www.alanhart.net/anti-semitism-%E2%80%93-zionist-myth-v-truth-and-reality/
Kyllä juutalaisten touhuista muualla kuin Israelissa tulee voida puhua ja siis myös kriittisesti. Mutta ilmeisesti tämä ei enää ole mahdollista kauaa edes Unkarissa:
http://grizzom.blogspot.fi/2013/10/thanks-to-zander-c.html
http://newsfromatlantis.freeforums.org/hitler-the-jew-and-the-faked-world-war-ii-t388.html
Hieno kirjoitus! Totuus ei pala tulessakaan. Juutalaisuus on vertaansa vailla vallanhimossaan ja maailmanvalloituksessaan. se ei kaihda mitään keinoja, ei ydinaseita sen kummemmin kuin lavastettuja kaksoistornien pudottamisia. Syy hyökkäykselle löytyy aina ja USAN nukkehallitus antaa rajattomasti sotilaallista apuaan. Uhkailu, kiristys ja lahjonta onnistuu, kun heidän omistuksessaan on jo yli puolet maapallon varallisuudesta. Tavoitteena on 100% varallisuudesta ja keinot mm. Bilderbergryhmä sen saavuttamiseksi nähtävissä koko ajan ympärillämme. Vai köyhdyttääkö sinua alituinen verojen kasvu, hintojen nosto ja tukeeko itsenäisyyttäsi riippuvaisuus kahden kauppaketjun kartellista, puolustusvoimien lopettamisesta, natoon liittymisestä, euron 600% inflaatiosta. No tämä nyt rönsyili hieman, mutta juutalainen on juutalainen vaikka voissa paistaisi. Salakavala kusettaja, joka ei kestä muka kritiikkiä. Saatananpalvontaa se on ilkeimmillään, ei mitään uskontoa. tässäpä tätä pyhän kirjan suomennosta Raahe-Ylivieskan käräjätuomareidenkin ihmeteltäväksi. Ketä pitäisikään rangaista http://jussisiitarinen.blogspot.fi/2013/06/vesa-ilkka-laurio-juutalaisuuden.html
Magneettimedia kaivaa näköjään syvempää hautaa itselleen, hieno juttu, jatkakaa ihmeessä samalla linjalla 🙂
onko marko3032 marko fobba fors
Aleksandr Solženitsynin kirja ’Gulag, vankileirien saaristo II'(engl.Gulag Archipelago II) dokumentoi juutalaisuutta omassa elementissään. Vai miten on selitettävissä että jokainen vankileirin komentaja Neuvostoliiton Gulag järjestelmässä oli juutalainen?
JB Campbell kommentoi asiaa kirjoituksessaan:
”Alexandr Solzhenitsyn took the trouble to identify all the gulag commanders in his second book on his experience as a political prisoner for telling a joke about Stalin, Gulag Archipelago II, and show their pictures. Every one of them was a Jew. Torturing prisoners is a Jewish specialty.”
http://www.jbcampbellextremismonline.com/5/category/preventing%20jewish%20rule/1.html
Maailmassa on vain yksi ongelma: Israel, Israel ja Israel.
Israelilla on ydinase. Israelilla on kemiallinen ase. Israelilla on biologinen ase.
Israelin naapureilla ei saa olla ydinasetta. Israelin naapureilla ei saa olla kemiallista asetta. Israelin naapureilla ei saa olla biologista asetta.
Israel ei kuulu ydinaseiden levittämistä rajoittavaan sopimukseen. Israel ei kuulua kemiallista asetta rajoittaviin sopimuksiin. Israel ei kuulu biologiset aseet kieltävään sopimukseen.
Mutta Israel vaahtoaa Netanyahun suulla siitä, kuinka jollakin muulla on näitä aseita.
Onko enää missään näin julkeaa ja räikeää kaksinaismoralismia? Juutalainen toimii näin. Se on fakta, turha urputtaa.
Veljeskansamme Unkari puhuu:
Jobbikin puheenjohtaja Gabor Vona kirjeessä Israelin suurlähettiläälle:
”Sallikaa minun kertoa Teille, että maasamme on ihmisiä, jotka eivät pelkää teitä. Myös minä en pelkää. Saatan tulla ammutuksi ohjuksella kuin koira jonakin päivänä, mutta kiletäydyn pelkäämästä omassa maassani. Muistakaa tämä! Minä en ole koskaan Israelin koira, kuten muut puolueet täällä.Ymmärrättekö tämän? En koskaan! Minua ette voi ostaa tai uhkailla. Ja täällä on paljon kaltaisiani. Ite asiassa koko ajan enemmän ja enemmän. Ja kun olemme hallituksessa, Marton Gyöngyösi tulee olemaan ulkoministeri ja Ferenc Szaniszlo hoitaa media-asioita ja silloin pyydämme Teitä kohteliaasti poistumaan maastamme. Mitä nopeammin sitä parempi!”
Veljemme puhuvat. Minä kuuntelen.
Teksti on suora kopio Jobbikin sivuilta. Vääntäkää tämäkin antisemitismiksi, mutta kannattaa ensin lukea taustat. 🙂
Vau.
Münchenin sopimus oli iloinen asia myös sorretuille unkarilaisille:
http://www.youtube.com/watch?v=4sXGCeGnXfQ
Tosin Unkari yritti ahmaista myös Puolan kanssa koko Slovakian. Hitlerin vaihtoehto oli parempi ja tasapuolisempi 1939.
Äh, asiaan päästään tuossa vasta ekan osan lopussa. Tässä lyhyet pätkät:
http://www.youtube.com/watch?v=Zt5lGn1SICk
Kuvaavat tunnelmia.
Pakko laittaa vielä tämä filmi:
http://www.youtube.com/watch?v=U99Pqmuu-s8
Mukavaa katsoa iloisia ihmisiä.
Mitä nopeammin – sitä parempi.
http://grizzom.blogspot.fi/2013/10/the-fuerza-perspective-episode-1.html
Suosittelen lataamaan. Sionismi ym. pannaan pakettiin taas kerran.
Mikä tämä taas lööpeissä oleva Fritz Bauer instituutti on olevinaan ja lääkäri Otto Wolken tapaus liittyen Auschwitzin tapahtumiin? Ja koko Frankfurtin Auschwitz oikeudenkäynti? Onko jollain täällä tietoa? Jotenkin ei hakukoneet tunnu antavan mitään revisionistista tietoa koko asiasta. Jos he valehtelevat niin mitkä ovat faktat? Onko todisteita lahjonnasta, kiristyksesta tms.? Onko jotain revisionistista sivua tai foorumia jossa asiaa on käsitelty?
Tuo instituutti vaikuttaa pikaisen googlen perusteella joltain saksalaiselta holokausti-instituutilta eli valehtelulaitokselta. Wolken tapausta en tunne.
Netissä on joskus ollut iheesta seuraavaa:
”Auschwitz-prosessi ja Richard Baerin murha, Otto Hoppen tapaus
Lähde: Rolf Kosiek teoksessa Der Grosse Wendig 3, ss 533-537
Auschwitz-oikeudenkäynti eli Auschwitz-prosessi, joka alkoi 1963, on käännekohta saksalaisen “menneisyydenhallinnan” historiassa. Media on myös ulkomailla alkanut tuolloin uusien keskitysleirikuvausten tulvan eli jatkuvan saksalaisvastaisen propagandan pyörittämisen, jota jatkui vuosikausia. Pääkäsittely kesti 20.12.1963-20.8.1965 ja käsitti 183 istuntopäivää, jolloin kuultiin 382 todistajaa ja kymmentä asiantuntijaa. 17 20:stä syytetystä sai pitkät vankeustuomiot ja kolme vapautettiin syytteistä. Prosessista on kirjoittanut median ja hovihistorioitsijoiden ym. kuvauksista poikkeavan näkökulman omaavan teoksen prosessiin osallistunut puolustusasianajaja Hans Laternser (Die andere Seite im Auschwitz-Prozess, 1963/1965, painettu Stuttgartissa 1966), joka on tässä artikkelissa Kosiekin lähde. Laternserin mukaan prosessi oli ainutlaatuinen saksalaisessa oikeushistoriassa. Se oli myös alku vastaavien oikeusprosessien sarjalle, kuten Düsseldorfin Majdanek-prosessi 1975-1981, joka oli niistä pisin. Mediassa ja julkisuudessa oikeudenkäynti esitettiin oikeudenmukaisena ja oikeusvaltion periaatteita kunnioittavana. Tämä on kuitenkin 100 % valhetta. Totuus on se, että kyseessä oli poliittinen näytösoikeudenkäynti, joka kuten liittoutuneiden aiemmin järjestämät sotarikosoikeudenkäynnit rikkoi räikeästi kaikkia oikeusnormeja yksinkertaisimmista ja perustavanlaatuisimmista alkaen. Laternser oli riippumaton eikä oikeus ollut häntä asettanut. Hän luettelee lukuisia rikkomuksia oikeudenkäynnin menettelyssä.
Puolustuksen toimintaa rajoitettiin hyvin paljon. Jo järjestelyt tehtiin puolustuksen kannalta epäedullisesti. Puolustusasianajaja ei edes nähnyt kaikkia tuomareita ensimmäisessä oikeudenkäynnissä ja pystyi kuulemaan heitä vain vaivoin. Todistajat olivat häneen selin. Ensin ei puolustusasianajajalla ollut mikrofonia ja myöhemminkin harvoin. Hän ei ilman mikrofonia kuullut kollegoitaan. Näistä asioista tehtyjä valituksia ei kirjattu pöytäkirjaan. Koska oikeusprosessi alkoi joulukuussa, tuomari vaihdettiin pian ja ilmeisesti juuri haluttiin vaihtaa laillisessa järjestyksessä asetettu tuomari. Puolustusasianajaja valitti ensimmäisen käsittelyn yhteydessä myös siitä, että 6 hengen valamiehistössä oli neljä naista. Tämä ei ollut hänen mukaansa sattuma, sillä ilmeisesti ajateltiin esille tuotavilla kauhutarinoilla ym. vaikuttaa valamiesten tunteisiin ja naisten kohdalla otaksuttiin onnistuttavan tässä paremmin.
Alusta lähtien prosessien johtajat esiintyivät puolueellisesti. He suhtautuivat erittäin aggressiivisesti ja vihamielisesti puolustukseen ja sen todistajiin. Laternserin mukaan missään oikeudenkäynnissä, ei edes Nürnbergin kansainvälisessä sotaoikeudessa ei ole ollut niin kireä ilmapiiri kuin Auschwitz-oikeudenkäynneissä. Tuomarit eivät puuttuneet kuulijoiden ivahuutoihin ja nauruun puolustuksen ja sen todistajien puhuessa. Ulkomaalaisten syyttäjän todistajien suhteen tultiin pitkälle vastaan, kun taas saksalaisia puolustuksen todistajia kohdeltiin huonosti. Ulkoaliset todistajat saivat solvata vapaasti syytettyjä. Valtion viranomaiset eivät koskaan esittäneet kysymyksiä, jotka olisivat saattaneet johtaa syytetyn kannalta parempaan tulokseen tai vaikutelmaan. Lähtökohtaisesti heidän mukaansa ulkomaalaiset puhuivat aina totta ja taas saksalaisten SS:n jäsenten todistukset eivät olleet heidän mielestään lainkaan uskottavia.
Kun tuli ilmi, että jokin syyttäjän todistaja oli selvästi valehdellut ja tehnyt väärän valan, ei tämä johtanut mihinkään seuraamuksiin väärintekijää kohtaan. Saksalaisen todistajan kohdalla jo pelkkä epäilys johti pidätykseen. Puolustuksen vaadittua selviä valehtelijoita antamaan valaehtoisen tunnustuksen, ei tällaisilta todistajilta vaadittu valaa, joten heitä ei voitu asettaa edesvastuuseen valheistaan.
Puolustus ei saanut kuulla puolustukselle tärkeitä ääninauhoja ilman mitään perusteita kielloille.
Itäsaksalainen syyttäjä ilmestyi paikalle, vaikka häneltä oli evätty pääsy Länsi-Berliiniin liittoutuneiden toimesta eikä hän ollut virallisesti oikeuden jäsen. Hänen toimintansa oikeudessa hyväksyttiin silti ja oikeus antoi hänelle neuvoja siihen, kuinka hänen osallistumisensa hyväksyttäisiin. Hänen toimintansa oli lähinnä Saksan liittotasavallan vastaisen propagandan esille tuomista.
Ainakin yksi tapaus tuli ilmi, jossa oikeuden asettama puolustaja oli houkutellut syytetyn myöntämään nähneensä yhden vankien teloituksen luvaten, että syytetty on tämän palveluksen vuoksi edullisemmassa asemassa. Vaikka syytetty ei kertomansa mukaan ollut osallistunut tähän keksittyyn ampumiseen, hän sai tuomion avunannosta murhaan juuri tämän tunnustuksen perusteella ja julkisuudessa valhetta esiteltiin todistettuna rikoksena.
Oikeudenkäynneissä esitettiin paljon materiaalia, joka ei liittynyt mitenkään syytettyihin ja jotka eivät sitten esiintyneet perusteluissa tuomioille ym. Kyse oli materiaalista, joka esitti kansallissosialistisen hallinnon äärimmäisen epäedullisessa valossa eli kauhupropagandaa keskitysleirien perustamisesta ja niiden toiminnasta kautta aikojen ja Kolmannen valtakunnan juutalaispolitiikasta ja juutalaisvainoista ym. Asiantuntijoiden yksi tärkeimmistä tehtävistä oli esittää suuri määrä tällaista materiaalia, jolla oli ratkaiseva vaikutus oikeussalin ilmapiiriin ja jotka täyttivät median kuvaukset oikeusprosessista. Oikeudenkäynnin oli kuitenkin luovuttava yhdestä asiantuntijasta, jonka osoitettiin esittäneen selvän valheen (minä: mahtaa olla ollut törkeä tapaus, kun on käynyt näin jopa Länsi-Saksassa. Lienee valehdellut vääristä asioista tai jotenkin väärällä tyylillä). 18.11.1964 avattiin Frankfurtissa ns. Auschwitz-näyttely, jonka oli selvästi määrä kesken oikeusprosessin tehdä vaikutus todistajiin Hesseniläinen valtion lakimies Fritz Bauer oli pääasiassa idean takana, vaikka hän oli tuomioistuimen jäsen ja siten ei olisi saanut sekaantua tällä tavalla asioihin. Kaikki vastalauseet hylättiin oikeusministeriön taholta. Laternserin mukaan normaalit säännöt eivät päteneet tämän oikeudenkäynnin kohdalla missään asiassa.
Useimmat todistajista tulivat itäblokin maista, kolmannes heistä Puolasta. Viimeksi mainitut joutuivat olemaan ennen Frankfurtiin saapumista varsovassa päiväkausia. Siellä heille jaettiin informaatioesite Auschwitzista ja heitä “valmistettiin ja informoitiin” muilla tavoin. Erityisesti heille opetettiin syytettyjen asema ja tiedot sekä kerrottiin kaikki syytettyjä vastaan esitetyt väitteet heidän rikoksistaan ja milloin ne olisi tehty ym. Kaikkea tätä he eivät olisi mitenkään voineet muuten tietääkään. Silti kaikki heidän lausumansa oikeudessa otettiin todesta eikä vastalauseita käsitelty. Sivuilla 106-110 hän esittää monta esimerkkiä. Ja siis kuten edellä on kerrottu, todistettujen valheiden ja väärien valojen jälkeen todistajat saivat matkustaa maasta pois ilman minkäänlaisia jälkiseurauksia.
Esitykset tapahtumista, jotka todistajat myönsivät perustuvan vain heidän kuulemiinsa kertomuksiin eli kuulopuheisiin, hyväksyttiin ja niitä arvostettiin.
Kovista vastalauseista huolimatta todistajat saivat täyden korvauksen matkoistaan, useimmiten jopa ylenpalttiset korvaukset, jotka suotuisat valuuttakurssimuutokset vielä nostivat. Yksittäiset todistajat saattoivat voittaa tällä tavoin tuhansia D-markkoja. Saksan liittotasavalta maksoi myös heidän oleskelunsa Varsovassa ennen ja jälkeen oikeudenkäynnin (eli heidän käsittelynsä, jonka avulla he voisivat esittää saksalaisvastaista propagandaa ja vastaavan ihmiskunnan vastaisen valehtelun nojalla saada syyttömiä ihmisiä vankilaan). Saksan oikeuslaitoksen kassaa verotettiin kovasti ja myös ilmiselvästi asiaan liittyi huomattavia petoksia. Puolustuksen osoitettua selvästi saksalaisten veronmaksajien tappioksi tehtyjä väärinkäytöksiä niitä vastaan ei ryhdytty toimenpiteisiin ja rahastus jatkui sekä petoksia tehtiin edelleen.
Monia, historiantutkimuksenkin kannalta tärkeitä esityksiä puolustuksen taholta ei oikeus hyväksynyt. Esim. Laternser olisi halunnut kysyä erinäisiltä asiaan liittyviltä järjestöiltä, kuinka monta juutalaista vankia oli selvinnyt hengissä Auschwitzista. Nykyisin virheelliseksi todistettua 4 miljoonan kaasutetun uhrin määrää pidettiin oikeudenkäynnissä faktana. Lukua siteerattiin kauan oikeudenkäynnin jälkeen ja julkisuudessa sitä on esitetty tähän päivään saakka.
Rikosoikeudellisessa oikeudenkäynnissä on kysymys syytetyn henkilökohtaisesta syyllisyydestä. Tämän oikeudenkäynnin monien osallisten mielestä sen tärkein tavoite oli vaikuttaa yleisöön (minä: = aivopestä kansoja ja etenkin saksalaisia), kasvattaa nuorisoa (=harhaanjohtaa) ja estää vastaavaa tapahtumasta tulevaisuudessa (=Saksan pyrkimystä pois maailmaneliitin orjuudesta vapaaksi ja riippumattomaksi valtioksi). Siten oli kysymys poliittisesta oikeudenkäynnistä, jonka jalkoihin oikeusvaltio jäi. Auschwitz-oikeudenkäynti olivat puhdas näytösoikeudenkäynti, jonka tarkoitus oli uudelleen kasvattaa eli aivopestä saksalaisia ja sellainen sen ja vastaavien vaikutus olikin. Juuri ennen prosessin alkua siinä syytetyksi kaavailtu Rudolf Hössin seuraaja Auschwitzin komendanttina, Richard Baer kuoli yllättäen sellissään. Tästä mystisestä kuolemantapauksesta hieman lisää.
Komendantti Baerin kuolema (s. 537-539)
Joulukuussa 1960 sodan jälkeen metsätyömiehenä toiminut Auschwitzin komendanttina Rudolf Hössin jälkeen joulukuusta 1943 joulukuuhun 1945 toiminut Richard Baer jäljitettiin ja pidätettiin Hampurin lähellä. Häneltä olisi luullut toivottavan autenttisia kuvauksia kaasutuksista ja tapettujen juutalaisten määrästä pian alkavissa Auschwitz-oikeudenkäynneissä. Juuri päättyneessä Eichmann-oikeudenkäynnissä Jerusalemissa (2.4.-11.12.1961) asia oli jäänyt kiistanalaiseksi. Kuitenkin 17.6.1963, muutamia kuukausia ennen Auschwitz-oikeudenkäynnin alkua, pääsyytetty ja päätodistaja Richard Baer löydettiin kuolleena sellistään. Hän oli 51-vuotias ja aivan terve mies. Tähän asti hän oli esittänyt kaikissa kuulusteluissa, että hänen leirissään ei ollut koskaan ollut kaasukammioita. Hän ei ollut sellaisia nähnyt eikä sellaisista tiennyt. Hän kiisti loppuun asti, että Auschwitzissä olisi ollut kaasukammioita. Erich Kern kertoo kirjassaan Von Verailles nach Nürnberg, 1967, että “mitä kummallisimmalla tavalla kuoli tähän asti täysin terve 51-vuotias R Baer verenkiertohäiriöön Frankfurtissa tutkintovankeudessa. Hämmästyttävästi ei mies ollut vielä kahta viikkoa ennen kuolemaansa vankilassa vierailleelle vaimolleen kertonut lainkaan mistään terveydellisistä ongelmista. Hän oli selittänyt vahdille voivansa huonosti ja kaivannut lääkäriä. Kun lääkäri tuli, oli Baer jo kuollut. Virallinen ruumiinavaus oikeuslääketieteellisessä yliopistossa selitti kuolinsyyksi sydämen heikkouden, kuitenkin varauksella: “hajuttoman ja syövyttämättömän myrkyn nauttimista ei voi sulkea pois”. Toista ruumiinavausta ei tehty, vaan ruumis tuhkattiin pikaisesti.
Saksan media raportoi lyhyesti oudosta kuolemasta, vaikka yleensä tällaiset vankikuolemat olivat iso uutinen ja niillä spekuloitiin. Näin ei tietenkään ollut muidenkaan kansallissosialististen vankien tms. kuolemantapausten kohdalla. Ranskalainen viikkolehti Rivarol meni yksityiskohtiin ja esitti epäilyksen, että kuolema ei olisi ollut luonnollinen. Em. hesseniläinen valtionlakimies Fritz Bauer oli määrännyt tuhkauksen pikaisen ruumiinavauksen jälkeen. Kahta viikkoa aiemmin oli Baerin vaimo siis käynyt miestään tapaamassa. Mies oli metsätöitä työkseen tehtyään terve kuin härkä ja oli ollut varma, että hän pystyy osoittamaan syyttömyytensä tulevassa oikeudenkäynnissä. Järkyttynyt vaimo ei ollut ajoissa tullut pyytäneeksi uutta ruumiinavausta.
Saksalainen korkeakouluopettajien sanomalehti kirjoitti em. tiedot ruumiinavauksesta, jonka mukaan yksin sydämen ja verenkiertoelimistön heikkous olisivat riittäneet aikaansaamaan kuoleman, mutta yhteisvaikutusta hajuttoman ja syövyttämättömän myrkyn kanssa ei voi sulkea pois. Kysymys kuuluu, mistä myrkky olisi saatu ja miksi vankasti vapauttavaa tuomiota odottava vanki tekisi itsemurhan. Ilmeisesti tutkimuksen tehnyt lääkäri epäili selitystä sydämen heikkoudesta, koska mainitsi myrkyn. Myrkyn mainitseminen oli kai melko epätavallista. Tutkimusta on siteerannut myös asianajaja Eberhard Engelhardt kirjoituksessaan Frankfurtin syyttäjälle 12.11.1973.
Outoa on myös, että vaikka Auschwitz-prosessista oli päätetty jo 19.10.1962, oikeudenkäyntien aloituksesta päätettiin vasta 19.10.1963 eli Baerin kuoleman jälkeen. Sitten oikeudenkäynnit pian alkoivatkin joulukuussa. Herää kysymys, aiheuttiko Baerin jääräpäisyys oudon pitkän tauon syytepäätösten ja oikeudenkäynnin aloittamisen välillä. Ilmeisesti hänet oli raivattava tieltä, jotta kaikki olisi sujunut syyttäjien mielen mukaisesti. Koska Baer paitsi oli varma syyttömyydestään ja pyysi lääkäriä, ei hänen kuolemansa vaikuta itsemurhalta. Siten Auschwitzin viimeisen komendantin kuolema jää selitystä vaille kuten niin monet vastaavat tapaukset. Itse oikeudenkäyntiin tapaus vaikutti varmasti myös siten, että muut syytetyt olivat auliimpia yhteustyöhön ja halusivat välttää Baerin kohtalon.
Minä: Baerin esitykset olisivat pilanneet oikeudenkäynnin propagandavaikutuksen, joka ei sallinut soraääniä. Se perustui aukottomaan valehteluun. Vaikka media olisi vaiennut ja väärentänyt Baerin todistuksen, syyttäjät olisivat joutuneet vaikeuksiin ja asiat olisivat tulleet julki joka tapauksessa jälkeen päin….
…Keskitysleirivartija Otto Hoppen tapaus (ss. 540-541)
Hyvä esimerkki 1945 jälkeisistä oikeudenkäynneistä kansallissosialisteja vastaan on Otto Hoppen tapaus. Näihin sisältyi valtavat määrät perättömiä ilmiantoja ja väärien valojen vannomisia. Otto Hoppen tapaus on niistä valaiseva esimerkki, mutta valitettavasti väärinkäytösten myöntäminen ja tuomioiden peruuttaminen niiden vuoksi on ollut erittäin harvinaista. Yleensä tarvitaan paljon työtä syytetyn hyväksi ulkopuolisilta tahoilta ja sitten mikään voittajavaltojen taho ei pidä tärkeänä estää oikeutta tapahtumasta propagandasyistä. Viranomaisenakin on oltava oikeanlainen ihmistyyppi kai ja sitten asioat on vielä pystyttävä selvittämään (Hoppen tapaus selvisi onellisesti, koska varsinainen väitetty uhri oli suosiollinen). Hoppen tapaus on silti harvinainen, valitettavasti. Kaikki syytetyt muuten eivät Saksassakaan joudu yhteiskunan vainoamiksi. Saksassa on tutkittu valtava määrä syytöksiä sen kansalaisia vastaan ja lukuisia syyttämättä jättämispäätöksiä on tehty. Tämä ei ole ihme, sillä erinäiset itäblokin maat ovat laatineet valtavasti juttuja ja olisivat muuten saaneet jokaisen Wehrmachtin sotilaankin vankilaan, jos kaikkeen myönnyttäisiin. Sotilaiden kohdalla tietysti propagandasyistä ollaan oltu myös armeliaampia, sillä propaganda vaatii lähinnä keskitysleirihenkilöstön ja SS:n poliisiosaston ym. säännöllistä tuomitsemista. Sotilaitakin vastaan on tietysti säännöllisesti järjestetty näytösoikeudenkäyntejä ympäri maailmaa esim. kaikenlaisten vastarintaliikkeiden ym. vaatimuksesta. Yleensä SS-miehiä vaaditaan tuomiolle ja propagandasyyt puoltavat juuri ase-SS:n sotilaiden tuomitsemista myös Saksassa. Kun joku länsimaa vaatii, miehet luovutetaanja etenkin totellaan juutalaisjärjestöjä.
Otto Hoppe syntyi 1920 ja kuului Buchenwaldin vartijoihin 1938-1942 Oberscharführerinä arvoltaan ja toimi Blockführerinä. Kusiviikkoisen oikeudenkäynnin perusteella hänet tuomittiin Staden kihlakunnanoikeuden valamiesoikeudenkäynnissä 6 miehisen valamiehistön ratkaisun jälkeen kaksinkertaiseen elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen ja vielä 15 vuodeksi kuritushuonerangaistukseen 18.4.1950 130 ihmisen todistettua häntä vastaan. Syyteharkinnassa oli aineistoa 600 todistajalta. Tuomiot tulivat 4 murhasta, 5 kuolemantuottamuksesta, 79 ruumiinvamman aiheuttamisesta ja lisäksi kahdesta kuolemantuottamuksesta ja kahdesta sellaisen yrityksestä. Todistajien mukaan hän olisi hakannut kuoliaaksi ihmisiä, tallonut heitä ja hirttänyt puihin, ampunut, hukuttanut ym. Vielä hänen väitettiin pahoinpidelleen juutalaista SPD -kansanedustaja Aschia ja pour le Merite-mitalin kantajaa yliluutnantti Wolffia. Syytetty sanoi olevansa syytön kaikkiin syytöksiin. Oikeus paheksui tätä uppiniskaisuutta ja väitti sen osoittavan Hoppelta puuttuvan kyvyn minkäänlaisiin tunnontuskiin ja katumukseen.
Hovioikeus vapautti Hoppen kuitenkin 1951 neljästä syytteestä. Hän ei ollut talvella 1937/38 ampunut pidätettyä. Todistus ei ollut kestävä. Hänet todettiin myös syyttömäksi juutalaisten ampumiseen Weimarin-Buchenwaldin välillä tuolloin. Myöskin hänet todettiin syyttömäksi 25 juutalaisen murhaan marraskuussa 1940. 13 entisen vangin todistus hylättiin valheelliseksi osoittautuneena. Tällaista ampumista ei ollut koskaan tapahtunut. Myös kahden poliittisen vangin, yhden rodun vuoksi vainotun ja kahden asosiaalisen vangin todistukset todettiin valheellisiksi vankien tappamisesta. Muut syytteet pysyivät ja tuomio muuttui vain yksinkertaiseksi elinkautiseksi.
1963 alkoivat Hoppen syyttömyydestä kertoneet valitukset herättää levottomuutta asianajaja ja notaari Heinrich Sierwaldissa Stadessa. Sierwald tunsi tapauksen, koska oli Hoppen kuolleen puolustusasianajajan työtoveri vuonna 1950. Hän tutki ja sai selville mm, että yliluutnantti Wolff oli kaatunut jo vuonna 1917 ja kansanedustaja Aschia ei ollut koskaan ollut olemassa. Edelleen hän jäljitti Hoppen Buchenwaldissa kuoliaaksi pahoinpitelemäksi väitetyn kommunistin Heinrich Seilerin (syntynyt 10.3.1906) olevan elossa, nyt tosin Fuhrmann nimisenä 59-vuotiaana Giessenissä. Tämä taas sanoi, että hänellä ei ole mitään kielteisiä muistikuvia Hoppesta ja sanoi, että Hoppe ei ollut pahoinpidellyt Buchenwaldissa ketään. Hän kertoi myös, että päätodistaja Herbst, joka oli väittänyt Seilerin kuolleen, oli käynyt itse häntä Giessenissä vuonna 1961 tapaamassa. Hän ei voinut aavistaa sitä, mitä Herbst oli sanonut oikeudessa. “Herbstin on siten täytynyt tietää että olen elossa.” Lisäksi Herbst oli vierailullaan yrittänyt saada Seilerin ympäripuhuttua todistamaan muissa oikeudenkäynneissä. “Pääasia olisi ollut se, että tästä toiminnasta sai rahaa”. Herbst oli kuollut vuonna 1962. Seiler sanoi, että “Hoppe ei koskaan lyönyt ketään…vuoteen 1942 hän oli minun komennuskuntani johtaja…en ole koskaan nähnyt, että Hoppe olisi lyönyt tai rääkännyt ketään. Hän ei koskaan simputtanut meitä. Jos hän olisi tappanut jonkun leirillä, siitä olisi varmasti puhuttu.”
Syksyllä 1965 puolustus teki aloitteen tämän ja muun materiaalin perusteella Hoppen tuomion purkamiseksi ja jutun käsittelemiseksi uudelleen. Hoppe vapautettiin oltuaan vankilassa 20 vuotta syyttömänä. Outoa on se, että lukuisat väärän valan vannoneet ja valehtelijat eivät joutuneet vastaamaan rikoksistaan Hoppea kohtaan. Tällaisesta myös Laternser valitti, kun Auschwitz-prosessissa ym ei väärän valan vannominen syyttäjien todistajien kohdalla milloinkaan johtanut toimenpiteisiin. Näissäkin oikeudenkäynneissä paljastui lukuisia vastaavia tapauksia, joissa todistukset oli hylättävä ja syytökset paljastuivat valheiksi. Erich Kernin kirjassa Meineid gegen Deutschland on kerrottu esimerkkejä (ja kai tuossa Laternserin kirjassa, kunhan saan sen käsiini). Valitettavasti vain osa valheista voitiin osoittaa vääriksi. Joidenkin saksalaisten todistajien osalta varsinkin näin saatiin tehdyksi. Myös Eugen Kogonon kirjassaan 1946 (Der SS-Stadt) panetellut Hoppea. Vuoden 1960 painoksesta oli jätetty pois tämä osuus ja samana vuonna hän myönsi kuvauksen perustuvan kuulopuheisiin. Oikeudenkäyttö ja historiankirjoitus ovat olleet sodan jälkeen etenkin Saksassa kansan manipuloinnin välineitä. Siksi totuuden kertominen tekee kipeää ja on vaikeaa niellä.
Lähteenä Hoppen tapaukselle ovat olleet saksalaiset asioiden kulkua selostaneet lehdet ja niitä myöskin osaltaan käyttänyt asiakirjojen lisäksi Eich Kernin kirja Meineid gegen Deutschland.”
No ehkä tosi isot jutut kuten Eichmann-prosessi ovat sen verran riskaabeleja, että joko niitä ei ole tai sitten on muutama tosi hyvin järjestetty. Ehkä vain Israelissa saatettiin toimia kuin toimittiin. Samalla oli mahdollista kuolemantuomio, joka oli ilmeisesti ainoa mahdollinen esitettyjä syytteitä ajatellen. Mutta nykyisin siis ei prosesseissa hyväksytä mitään puolustajan todisteita eikä media raportoi oikein. Siten eivät prosessit ole niin vaarallisia viralliselle taholle. Lainauksesta on jätetty pois kirjoittajan arvio, jossa todettiin, että näissä nykyisissä ja entisissä näytösprosesseissa ei ole juuri isoja kaloja, vaan vain mitättömiä vartijoita, jotka on joskus painostettu jopa myöntämään syyllisyytensä. Näin tapahtui juuri Auschwitz-prosessissa ties millä keinoin.
Tuo Laternser ei muuten ollut mikään ravisionisti, sillä sellaisia ei päästetty puolustusasianajajiksi tuolloin eikä Nürnbergissä ym. Laitoin koko lainauksen, kun oli niin selventävä noista prosessista. Juuri luin eräistä muistelmista, kuinka sodan jälkeisissä ”sotarikollisten” ”oikeudenkäynneissä” eri puolilla Eurooppaa (ja sittemmin vastaavissa) todistajat tekivät säännöllisesti vääriä valoja eli valehtelivat ohjatusti. He olivat usein ammattimaisia toimijoita, jotka kiersivät prosesseissa. Heitä värvättiin todistamaan palkintoa vastaan. Muistuu myös mieleen Saksassa miehitysalueilla lehdessä ollut ilmoitus, jossa uhataan asumisoikeuden ja ruokakupomkien menetyksellä sellaista, joka ei suostu todistamaan prosesseissa tai joka yrittää todistaa syytettyjen puolesta. Tällaisia todistajia myös murhattiin, pahoinpideltiin, vangittiin ja syytettiin tai estettiin todistamsta esim. kommunistijoukkioiden avulla.
Holokaustista ei sodan jälkeen puhuttu juurikaan nykyiseen verrattuna. Eichmann-prosessi ja Auschwitz-prosessi olivatlähtölaukaus etenkin Saksassa aivopesulle ja uuden uskonnon virittämiselle. Vaikka tosin kaikki alkoi pyöriä toden teolla vasta 70-luvulla tv-sarjojen ym. ”dokumenttiohjelmien” elokuvien ja mediajuttujen voimin.
Tuossa vielä lisää kirjoituksesta, jossa lähteenä on ollut pääasiassa Germar Rudolfin kirja ”Lectures on Holocaust”:
”Auschwitz-prosessi
Frankfurtin Auschwitz-oikeudenkäynti alkoi Wilhelm Bogerin tutkinnalla. Boger oli Saksan valtiollisen poliisin kuulustelu-upseeri Auschwitzissa. Suuri määrä todistajia todisti välittömästi Bogerin syyllistyneen lukemattomiin julmuuksiin Auschwitzissa. Poikkeus oli Bogerin yksi sihteereistä Maryla Rosenthal, Saksan juutalainen. Ensimmäinen kuuleminen “meni pieleen”, sillä Rosenthal ei pystynyt myöntämään syytöksiä entistä esimiestään vastaan eikä myöskään yleisiä oletuksia julmuuksista Auschwitzissa. Rosenthal kertoi hyvistä suhteista päällikköönsä ja hyvästä yleisestä työilmapiiristä. Boger oli ollut kohtelias ja järjestänyt ruokaa ja vaatteita astianpesua vastaan. Boger oli ollut myös erittäin kohtelias muita naispuolisia juutalaisia vankeja kohtaan. Hän ei ollut myöskään koskaan ilmaissut vihaa juutalaisia kohtaan. Hän ei pystynyt sanomaan Bogerista mitään pahaa. Hän ei ollut havainnut mitään väärinkäytöksiä. Seuraavassa kuulustelussa Rosenthalille kerrottiin muiden vankien syytöksistä. Rosenthal kertoi muiden vankien jo kertoneen yhtä ja toista Frankfurtissa (mielenkiintoinen oli tämä yhteinen tapaaminen muiden vankien kanssa, joita Rosenthal nimitti kollegoiksi, aivan kuin olisi puhunut työpaikasta ja työtovereista vankilan sijaan. Tällainen todistajien keskinäinen neuvonpito ja valmentautuminen ei kuulu normaaliin oiekudenkäyntiin). Hän ei kuitenkaan voinut muistaa mitään sellaista. Viimein nainen sanoi, että hän ei voimistaa kaikkea eikä muista tapahtumia ja että hänen on täytynyt unohtaa kaikki. Hän vakuutti, ettei halunnut suojella ketään. Kuulustelut kuitenkin jatkuivat ja jatkuivat ja naiselta tivattiin, miksi hän ei muistanut julmuuksia tai osannut tunnistaa rikollisia. Nainen sanoi vain olleensa jonkinlaisessa transsissa ja siksi ei kyennyt havaitsemaan mitä tapahtui. Näin ainoa selvästi syytettyjen eduksi saatu todistus poliittisen osaston syytettyjen jutussa oli pakko selittää suuren järkytyksen aiheuttaman muistinmenetyksen syyksi, mihin selitykseen ilmeisesti naisen ainoastaan sallittiin turvautuvan. Prosessin tulos oli jo selvä ennen koko oikeudenkäyntiä ja sen tarkoitus oli vain propagandistinen, uudelleenkasvatuksen väline, kuten Saksan johtajat ja prosessien vastuuhenkilöt avoimesti totesivat. Siten niin oikeus kuin holokaustihistorioitsijat sanovat naisen menettäneen muistinsa siksi, koska oli kokenut ja nähnyt niin järkyttäviä asioita. Tätä lopputulevaa ja kuulustelua käytettiin siten oikeudessa tässä mielessä ja syytettyä vastaan! Todellisuudessa ensimmäisen kuulustelun lausunnot olivat niin yksityiskohtaisia, että todellisesta muistinmenetyksestä ei ole kysymys. Tuskin hänen mieltäänkään pystyttiin kokonaan manipuloimaan. Nainen painostettiin muistinmenetystarinan myöntämiseen rajuin keinoin.
Auschwitz-prosessi oli kammottava näytösoikeudenkäyntien sarja. Itäeurooppalaisille todistajille avattiin mahdollisuus tulla sanomaan mitä hyvänsä jo ennalta osoitetuista syytetyistä. Heitä siis valmennettiin ennen saapumista Saksaan päiväkausia, kuten aiemmassa kirjoituksessa on esitetty. Prosessissa tehtiin yhteistyötä sellaisten kuuluisien valehtelijoiden kanssa kuin Adolf Rögner ja Hermann Langbein. Stuttgartin yleinen syyttäjä Weber on memossaan kutsunut Rögneriä “kostonhaluiseksi psykopaatiksi” ja “itsensä pusiin puhuvaksi patologiseksi ammattilaiseksi rikolliseksi”. Hän on sodan jälkeen toiminut monissa oikeudenkäynneissä ja syyttänyt 1400-1600 ihmistä. Usein Langbein on toiminut syyttäjänä näissä. Nämä Itä-Euroopan vaikuttajat “toivat uutta tietoa asiaan” kuulustelijoiden mielestä. He ovat jääneet kiinni lukemattomista valheista, mikä ei merkinnyt mitään. Vasta perustettu Saksan “natsien metsästysosasto” eli Valtion oikeushallinnon keskusvirasto teki tiivistä yhteistyötä Krakovan Auschwitz-komitean kanssa. Vastedes aivopesun määrä lisääntyi muutenkin Saksassa huomattavasti tuolloin (tuolloinhan Saksan Israelille maksamat korvauksetkin oli jo lähes maksettu, mutta pian siis vaadittiin uusi korvauskierros, mitä on seurannut monta uutta). Osaston johto koostuu fanaattisista antifasisteista, joista ensimmäisiä tunnetuimpia jäseniä oli Adalbert Rückerl. Kidutusta ei Saksan oikeuslaitos enää käyttänyt, mutta kuten Rosenthalin tapauksesta näimme, todistajatkin pyrittiin saamaan luhistumaan henkisesti, jos heidän todistuksensa ei miellyttänyt. Tämä saatiin aikaan toisen asteen kuulusteluilla niin ikään. Todistajien kovisteluja on kuvannut esim. radikaalivasemmistolainen Liechtenstein 1979. Kiristys, uhkailu, painostus, aivopesu. Baerin kohdalla oli ilmeisesti Isonveljen täytynyt puuttua asiaan ja käyttää vielä kovempia keinoja. Hän oli tosin syytetty, joiden kohtelu oli erittäin painostavaa tietysti myös. Syytetyillä ei ollut juuri mahdollisuutta puolustautua vuosia pyörinyttä valhetehdasta vastaan. Aineistoa siis saatiin kaikkialta maailmasta. Puolustuksen todistajia ei usein hyväksytty edes kuultavaksi ja heitä saatettiin kuulla vain osittain. Monia pidätettiin myös tämän oikeudenkäynnin aikana ja estettiin pääsy paikalle esim. Bernhard Walther oli arestissa, kunnes muutti todistustaan sellaiseksi, kuin syyttäjät halusivat). Jos todistajat sanoivat jotain, mikä ei miellyttänyt syyttäjää, todistaja vangittiin ja hän sai syytteen (eräs todistaja sanoi kertoneensa totuuden, mutta syyttäjä sanoi, että lupaa todistajalle rangaistuksen tästä totuudesta) ja menettelyllä myös uhkailtiin todistajia. Mitään oikeita tutkimuksia esim. rikosvälineistä Auschwitzissa ei saanut tehdä, vaan ne torjuttiin. Lähinnä koko prosessi vietiin läpi ja tuomiot annettiin silminnäkijätodistusten voimalla, mikä on kauhistuttavaa. Ei ollut ruumiinavauksia, ei todisteita, ei murha-asetta, ei uhrien ruumiita, ei jälkiä/johtolankoja. Jopa näiden todistajien lausuntojen tutkiminen oli mahdollista vain muutamissa tapauksissa. Mikään ei vastannut normaalia oikeudenkäyntiä. Kun Ladislav Niznansky pakeni Tshekkoslovakiasta länteen 1962, häntä ei voitu teloittaa. Hänet oli tuomittu kuolemaan synnyinmaassaan. Selvisi, että todistajat kertoivat tshekkipoliisin saaneen heiltä syytökset miestä vastaan aseella uhaten tms. Silti Langbein päätti tuomituttaa miehen saman aineiston perusteella (vaikka todistuksia oli selvästi manipuloitu ja Langbein itse myönsi tämän).
Auschwitz-prosesseissa, kuten muissakin holokausti- ja natsioikeudenkäynneissä selvästikin syytetyt käsitellään niin, etteivät he esitä sellaista, joka rikkoo vaalitun propagandistisen kuvan. Tietysti syytettyjä estettiin myös puhumasta tarvittaessa kieltämällä tai em. tavalla rangaistuksen uhalla. Kuten Nürnbergissä, myös täällä olivat voimassa tietyt säännöt ja dogmat, joita ei saanuit kyseenalaistaa. Näin syntyi kuva siitä, että oikeudenkäynnin edustama totuus olisi ylivertainen, koska kukaan ei yrittänyt sitä kiistää. Ei siis ole mitään uutta, että nykyaikaisissa prosesseissa eivät Saksassa asianajajat saa yrittää kyseenalaistaa tällaisia dogmeja, vaan strategia, jossa oikeudelle yritetään esittää, että syytetty on perustellusti jotain mieltä eikä kyseessä ole rasismi, on tuhoon tuomittu. Jos puolustusasianajaja yrittää kiistää holokaustin, myös hänet tuomitaan ja raskaimman päälle eli puolustusasianajaja joutuu syyytetyjen penkille holokaustin kiistämisestä jne. Esim. Sylvia Stolz istui kolme vuotta vankilassa, koska yritti puolustaa Germer Rudolfia. Nykyisin todisteita on kerätty ja tiedettä on tehty revisionistisella puolella ja toisaalta paitsi syytetyt ovat varmoja asiastaan, niin heitä ei alun alkaenkaan ole syytetty vakavista rikoksista sotarikosoikeudenkäyntien tapaan ja siksi he eivät ole niin paljon syyttäjien ja kuulustelujen tai siis koko koneiston armoilla. Siksi kiistämistä ja väittelyä on esiintynyt ja esim. Zündel-oikeudenkäynneissä revisionistit laittoivat vastapuolen niin ahtaalle, että senkin vuoksi on revisionistien oikeudenkäynneissä jouduttu laittamaan suukapulat kaikille. Mutta taustalla on myös pitkä perinne, jota on vaalittu useimmissa maissa (en tiedä vielä, saiko Priebke puhua Italiassa kaikkea haluamaansa) natsioikeudenkäynneissä. Etenkin Saksassa, jossa kansan manipulointi on koettu äärettömän tärkeäksi (siis todellisuudessa Saksan ulkopuolella sen alistajien taholta). Oikeudenkäyntien on oltava olennainen osa propagandakoneistoa ja siksi siellä ei ole suvaittu ennenkään minkäänlaista lipeämistä virallisesta totuudesta. Auschwitz-oikeudenkäynnissä syytetyt olivat pikkutekijöitä, joille koneisto teki selväksi, mitä he saivat sanoa. Myös todistajat olivat siis vahvasti kurissa ja heiltä ei kuultu mitään, mitä oikeudenkäynnin järjestäjät eivät halunneet. Näihin näytösoikeudenkäynteihin on syytä perehtyä riittävästi, sillä etenkään Saksan ulkopuolella ei kaikilla ole tietoa edes niiden todellisesta luonteesta. Mutta siis Saksassakin todellisuus niiden takana on hämärtynyt, koska manipulointi on niin totaalista eikä siis edes vääriä mielipiteitä suvaita. Siksi niitä ei esiinnyt. Richard Baerin puolustusstrategia olisi tehnyt tyhjäksi esim. Rudolf Hössin tunnustuksen propaganda-arvon ja herättänyt hämmennystä. Siksi hänet täytyi murhata, vaikka hän ei siis pyrkinyt kiistämään muuta kuin oman syyllisyytensä. Hänen kuulusteluihinsa ei puututtu. Mielenkiintoista oli se, että oikeudessa siis katseltiin monta kammottavaa propagandaelokuvaa ja niillä lietsottiin myös todistajiin lisää vihaa ja tunnetta. Heille annettiin syylliset ja prosessin tarkoitus oli lähinnä tuomita heidät. Käytännössä suurin osa taisi olla aivan viattomia. Näihin näytösoikeudenkäynteihin voi kirjassakin todetusti joutua kuka vain, joka on ollut asioiden kanssa tekemisissä ja Demjanjukin sekä Walluksen ym. oikeudenkäynnit osoittavat, että myös aivan sivulliset vedetään syytteeseen. Kun aikaa kuluu, aletaan syyttää vain vankileirillä vartijana olemisesta, kuten Demjanjukia. Vai riittikö se, että kerran kuviteltiin mies joksikin sadistiruhtinaaksi keskitysleirille ja moninkertaiseksi murhaajaksi (21-vuotiaana tuoreena sotavankina!). Olen kuullut toisestakin pelkkänä vartijana toimineesta ja onhan heitä tuomittu ennenkin myötävaikuttamisesta murhiin, vaikka kaikkia ei ole jaksettu lavastaa ihmeellisiksi sadistihirviöiksi. Kun hengissä alkaa olla vain vähän ihmisiä, pitää kohta jokaisesta kuvitella roisto. Ehkäpä pian siirrytään revisionistien syyttämiseen terroristeina. Jospa heistä tehdään uuden holokaustin valmistelijoita? Suurin osa varmaan tapetaan vaivihkaa Europolin toimesta.”
No tuossa lainauksessa on ristiriitaa, sillä kyllähän ainakin hiljattain oli oikeuksissa siis myös Stolz ja kumppanit, vaikka heidät on nyt vaiennettu. Myös syytteiden kistämistä on siis esiintynyt kai tuossa Auschwitz-prosessissa ja siis myöhemmin. Mutta prosessien sarja oli suunniteltu niin, että osa oli päätetty lavastaa syyllisiksi sopivin propagandatarinoin ja tuolloin ei haluttu kiistämistä ainakaan tietyssä muodossa. Ehkäpä nuo vapautetut olivat rekvisiittaa ja oli tarkoitus näytellä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Vastaavaahan kävi myös Nürnbergissä eriden syytettyjen kohdalla (Papen ja se propagandisti ym.) Siis myös Saksan prosesseissa on eri tavoin syytettyjä ja todistajia kiristetty sodanjälkeisten näytösoikeudenkäyntien tapaan. Osa siis on myöhemminkin kiistänyt kaiken, esim. Demjanjuk. Ehkäpä pienten kalojen kohdalla ja kun holokaustiaivopesu on jyrännyt vuosia, ei enää piitata pikkutekijöiden kiistämisistä.
Tuossa vielä tuosta imosta: ”Udo Walndy: Historische Tatsachen 47, Lügen um Heinrich Himmler, Teil 2: Lehdessä on kiintoisa lehti-ilmoitus (Rheinischer Merkur 27-9-1946): “Berliinin seudun juutalaisen yhteisön jäsen, joka todistaa syytettyjen eduksi entnazifierung-prosesseissa tai jättää ilmoittautumasta todistamaan syytettyjä vastaan, voi joutua johtajien päätöksellä sosiaalihuollon ulkopuolelle.” Lisäksi on laajempi lainaus tuosta Maurice Barddechen kirjasta. Vastaavaista syistä eli juutalaiset sekä poliittisista syistä vainotut estivät todistukset tai pakottivat perumaan ne ym. oli mahdotonbta saada selville totuutta esim. I. G. Farbeniin liittyvässä oikeudenkäynnissä.”
Lisää materiaalia, jossa etenkin näiden varhaisempien prosessien luonteesta paljastuu mielenkiintoisia juttuja:
”Ote Auschwitz-prosessista kertovasta luvusta Paul Rassinierin kirjasta The Real Eichmann-trial: “However, the trial, scheduled for the autumn of 1961,
was first postponed to the spring of 1962, a second time to the autumn of 1962, a third time to
the spring of 1963, and a fourth time to the spring of 1964. Suddenly, on June 17th 1963,
prosecuting attorney Bauer announced that, although nothing could have led them to suspect it
possible (a few days previously, Baer’s wife, who had visited him in prison, had found him
quite healthy and full of confidence that he would soon be released on “no grounds”), Baer had
died of heart failure; less than a week later it was learned from the same source that the
Auschwitz trial could be moved up from the spring of 1964 to the beginning of the winter of
1963.
So, since the 20th of December, 1963, this bewildering trial has been going on with no
end in sight. With the principal accused person dead, the gain for the prosecution is that the 250
prosecution witnesses (escapees from Auschwitz and most of them former members of the ‘selfgovernment’
of the camp) can come before the bar and say just about anything without fear of
being shown up. What is curious is that during his imprisonment at Frankfurt from the 17th of
December 1960 until the 17th of June 1963, Richard Baer was interrogated without interruption
during the entire period, and yet not a word of what he said has been brought forth at the
Frankfurt trial. Surely nothing could have been more natural on the part of the public prosecutor
if he was anxious not to furnish the defence with arguments.”
Eli kuulustelupöytäkirjoissaan Baer piti kiinni syyttömyydestään ja siitä, että hänen ollessan komendanttina, ei Auschwitzissa ollut ollut kaasukammioita. Oikeudenkäyntiä lykättiin useita kertoja, mutta kun Baer oli kuollut, se julistettiinkin viikon päästä aikaistetuksi edelliseen lykkäykseen nähden. Baerin kuulusteluja ei käytetty oikeudenkäynnissä, mikä on hämmästyttävää.”
Olen myös kuullut, että hän olisi sanonut jonkun muun järjestön toimineen Birkenaussa ja että hänellä ei ollut osaa eikä arpaa niihin. Hän olisi ollut vain Auscwitzissä eikä tiennyt mitä SS puuhasi ao. leirin parakeissa. Tämä on tosin nettiväittelijän asiaa. Tämä taas piti naurettavana väitettä, ettei baer olisi käynyt ko. parakeissa ja siis ihmetteli vain näitä tarinoita. Lainaukset jatkuvat:
”Kuulustelupöytäkirjat ja puolustusstrategiat
Jo Göring-kirjoituksessa kerroin Göringin todenneen Fritschelle, että oikeudenkäynneissä ei voi kiistää kaikkia Kolmanteen valtakuntaan kohdistuvia syytteitä. Siksi hän saattoi vain lopuksi yksityisesti todeta kantansa syytöksiin esim. massakaasutuksista. Usein nettikeskusteluissa on vedottu erinäisiin poliisikuulusteluihin ja oikeudenkäynteihin, aivan kuin ei ymmärrettäisi sitä, mikä oli pelin henki. Tietysti kyse on useimmiten propagandan levittämisestä eli tietämättömien lukijoiden harhaan johtamisesta. Aiemmin on myös kerrottu Richard Baerin poliisikuulusteluista. Nettikeskusteluissa erinäiset nimimerkit ovat huomauttaneet hänen kuulusteluistaan oikeudenkäyntiä varten, että hän ei olisi kiistänyt massakaasutuksia tms. Kyse on kuitenkin varsin hassunkurisesta kuulustelusta jälleen kerran, sillä käytännössä mies kuitenkin kiisti täydellisesti oman osuutensa ja että ei olisi edes nähnyt kaasukammiota, vaikka oli ollut Rudolf Hössin seuraaja Auschwitzin komendanttina. Tämän erikoisuuden merkitystä on pyritty vähättelemään sillä, että se kuulostaa erikoiselta. Baerin puheet olivat kuitenkin vaarallisia siksi, että Auschwitz-prosessilla oli tavoitteena kansan manipulointi ja propagandavaikutus olisi kärsinyt Baerin puheista. Siksi Baer murhattiin ja hänen kuulustelunsa sisältöön ei prosesseissa kajottu. Seuraava esimerkki toivoakseni selventää hieman sitä, mistä tällaisessa on kysymys. Referoin Carlo Mattognon kirjasta Auschwitz: The Case for Sanity Vol. 2 sivuilta 607-612 lukua 17.9 Syytetyt Belsen-oikeudenkäynnissä.
Pääsyytetty Belsen-oikeudenkäynnissä oli entinen SS-Hauptsturmführer Josef Kramer, joka oli ollut Natzweiler-Struthofin keskitysleirin komendantti lokakuusta 1942 toukokuulle 1944 ja myöhemmin Auschwitz II-Birkenaun komentajana joulukuussa 1944 ja sitten Belsenin komendanttina. Birkenaun johtaja ensin kiisti kaasukammioiden olemassaolon Birkenaussa ja Natzweilerissa, mutta muutti kantaansa. Mattognon mukaan hänelle vain näytettiin valokuvaa väitetystä Natzweilerin kaasukammiosta eikä muuta todistetta voitu esittää. Hän päätti Mattognon mukaan “tunnustaa” vain, koska hän huomasi, että kaasukammioiden olemassaolo Natzweilerissa ja Birkenaussa oli muuttumaton ja laillinen dogmi, jonka Kramerin lakimieskin oli hyväksynyt ja kuvaillut seuraavilla sanoilla: ” Kaasukammio oli ja siitä ei ole mitään epäilyksiä”. Siten ainoa mahdollinen puolustusstrategia Kramerille oli hyväksyä dogmi, mutta kiistää oma suora vastuullisuutensa, kuten hän sitten teki.
Saman valinnan ja samoista syistä teki Hans Aumeier, entinen SS-Hauptsturmführer, joka oli siirretty Auschwitziin helmikuun 16 päivä 1942, jolloin hän oli Schutzlagerführer perusleirissä 15.8.1943 asti. Lokakuusta 1943 hän oli Viron Vaivaran keskitysleirin komentaja ja helmikuusta 1945 Norjan Mysenin keskitysleirin komentaja. Ensimmäisessä esityksessään Aumeier kiisti kaasukammiot Auschwitzissa, mutta kuukautta myöhemmin myönsi niiden olleen toiminnassa ja niissä surmatun juutalaisia. Mattognon mukaan Aumeier koki omalta osaltaan kaasukammio-dogmin voiman. Aluksi hän ei ymmärtänyt, mitä englantilaiset kuulustelijat häneltä oikeastaan halusivat eikä ymmärtänyt vastaavasti, mikä olisi hänen paras puolustusstrategiansa. Ensimmäisessä selvityksessään Oslossa 29.6.1945 hän kirjoitti: “Perusleirissä oli krematorio, jossa oli kaksi uunia. Ruumiit poltettiin siellä. Krematorion toiminnasta vastasi poliittinen osasto ja leirilääkäri. Minun aikanani 2-3 krematoriota rakennettiin parasta aikaa. En tiedä mitään mistään kaasukammioista eikä minun palvelusaikanani kaasutettu yhtään vankia. Kun lähdin, vankeja oli 54 000 Auschwitzissa, heidän joukossaan noin 15 000 naista ja lasta. Sairastuneet leiriläiset vietiin sairaalaan leirilääkärin laadukkaaseen hoitoon.” Pian kuitenkin Aumeier saatiin ymmärtämään. Hänelle annettiin kyselylomake ja häneltä vaadittiin selviä lukuja. Aumeier tajusi Mattognon mukaan, että “kaasutukset” olivat brittiläisille kuulustelijoille kiistämätön ja koskematon tosiasia ja hän joutui omaksumaan puolustuksellisemman strategian. Siten “raportissa vangin n:o 211, Sturmbannführer Aumeier, Hans, kuulusteluista” 10.8.1945 voimme lukea: “Kuulustelija on tyytyväinen suurimpaan osaan raportin materiaalista, koska se on yhdenmukainen faktaperäisen totuuden kanssa, mutta Aumeierin henkilökohtaiset reaktiot saattavat muuttua hieman, kun hänen asiansa ovat muuttuneet huonommiksi.” Mattogno toteaa, että kuulustelijoilla oli oma “totuutensa” Auschwitzista, jonka he vain poimivat tutkinnasta, joka johti Belsen-oikeudenkäyntiin.17.9.1945 ja joka Aumeierin oli vain hyväksyttävä, jotta he olisivat olleet tyytyväisiä. Toisaalta kun hän oli tietoinen, että hänen “kohtalonsa oli muuttunut huonommaksi”, hänestä tuli hyvin yhteistyöhaluinen. Hänen raporttinsa 25.7.1945 on nähtävä tässä valossa. Tuolloin hän puhui kaasutuksista ja myös hiljan tuomari Sehnin selvityksissä ensi kerran mainitsemista “bunkkereista”. (s. 640). Näiden bunkkereiden käytöstä ei ole mitään dokumentteja ja ne tuntuvat olevan vain pelkkää kuvitelmaa. Siksikään Aumeierin todistus ei ole uskottava, vaan se tuntuu brittikuulustelijoiden johdattelun tulokselta.
Yksi pääsyytetyistä Belsenissä oli myös SS-Untersturmführer Fritz Klein, joka oli toiminut leirilääkärinä Auschwitz I:sää ja II:ssa (Birkenau). Häneltä kysyttiin: Menitkö koskaan itse kaasukammioon. Hän vastasi, että kyllä, mutta silloin, kun sitä ei ollut käytetty. Aika outo kysymys ja myös vastaus. Hän myös “tunnusti”, koska se oli tarkoituksenmukaista. Tämä selittää monet epävarmuudet ja ristiriitaisuudet, jotka osoittavat, että hän ei tuntenut asioita ja että tunnustus ei ollut rehellinen. Mistään kaasutuksiin valinnoista hän kiisti tietävänsä. Hän puhui vain valinnoista sairaalassa, esim. malaria- ja scabies-tapauksista, jolloin potilaat siirrettiin muualle tai eristettiin suljetulle osastolle. Tämä voidaan todeta dokumenteista, joiden mukaan esim. malariapotilaita tuotiin Kleinin hoitoon ja esim. 275.1943 sekä Auschwitzin että Lublinin komendantit saivat telexin SS-Obersturmbannführeriltä Liebehenscheliltä (samaan aikaan SS-Brigadeführer Glücksin sijaisena), jossa sanotaan” KL Auschwitz siirtää välittömästi yksittäisellä kuljetuksella 800 malariapotilasta”. Neljännesraportti KL Auschwitz I:n lääkäriosastolta kertoo sirron syynä olleen horkkasääskistä vapaalle alueelle. Klein ei siis täysin hyväksynyt brittien väitteitä omalta osaltaan, kuten eivät muutkaan Vastaavalla tavalla Birkenaun naisleirin eräs johtajista Irma Grese kertoi: “Tiesin kaasukammiosta sen vuoksi, että siellä työskennelleet vangit kertoivat siitä minulle. Näin sen vain kaukaa. Elisabeth Volkenrath, toinen johtaja sanoi samaa ja sanoi, ettei tiennyt, minne “valintojen jälkeen” parakkiin 25 siirretyt myöhemmin vietiin. Entinen naisten leirin Schutzhaftlagerführer elokuusta 1943 ja pääleirin vastaavan toimen haltija toukokuusta 1944 lähtien SS-ObersturmführerFranz Hössler väitti, että “kaikki leirissä tiesivät kaasukammioista, mutta koskaan en osallistunut vankien valintaan sinne lähetettäväksi”. Hän väitti myös protestoineen Hössille kaasutuksia, mutta tämä olisi vain käskenyt miestä pitämään huolta omista asioistaan. Mattognon mukaan nämä kaikki epäuskottavat tarinat ovat ilmeistä valitun puolustusstrategian tulosta eikä niiden varaan voida rakentaa historiallista totuutta.
Noniin. Tässä on hyviä case -esimerkkejä siitä, kuinka esim. Otto Ohlendorfin eriskummallinen kuulustelupöytäkirja on syntynyt. Myös siihen on vedottu nettikeskusteluissa tai sen osaan. Ohlednorff ei voinut kiistää Führerin ja Himmlerin juutalaisten tuhoamiskäskyä, mutta kiisti itse tuhonneensa juutalaisia ja sintejä rodun perusteella ja väitti yrittäneensä pikemminkin suojella heitä ja toimineensa täysin armeijan turvallisuus tavoitteena. Todellisuudessa tällaisista kuulustelupöytäkirjoista ei voi päätellä sitä, ovatko kaasutukset tai tuhokäskyt totta vaiko eivät. Pikemminkin kuulusteluihin perehtyminen herättää epäilyksiä. Ne ovat hyvin kummallisia ja tuntuvat olevan saadun uhkailemalla ja toisaalta palkintoja lupaamalla. Usein on käytetty voimakasta kidutusta, kuten esim. Rudolf Hössin kaltaisten toivottomien tapausten yhteydessä. Hössistä kun selvästi luotiin erästä päävastuullisista (Mattogno esittää monta ihmeellistä ja epätotta asiaa hänen tunnustuksestaan ja hänenhän mukaansa Auschwitzin uhrejakin oli 3 miljoonaa, joista kaasutettuja 2,5 miljoonaa). On selvää, että sodanjälkeisissä kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä on pyritty voittajien totuuden pönkittämiseen eikä siten ole hyväksytty heidän keskeisten syytöstensä kiistämistä Kolmatta valtakuntaa kohtaan. Järjestään huomaamme syytettyjä manipuloidun lupauksilla lievemmästä tuomiosta, jopa vapautuksesta tai kuolemantuomion ym. välttämisestä. Syytetyille on tehty selväksi, että ainoa vaihtoehto on yrittää kiistää oma osuutensa rikoksiin. Toiset taas joutuivat myöntämään osuutensa, mutta ilmeisesti tällöin toinen vaihtoehto olisi ollut vielä tuhoisampi syytetyn kannalta. Kaikesta päätellen ei ole mikään ihme, että kukaan syytetty ei ole pyrkinyt kiistämään lopulta syytöksiä Kolmatta valtakuntaa vastaan. Useat tajusivat asian heti. Koska syytetyt ovat olleet julman voittajan armoilla, heiltä on pystytty puristamaan juuri se, mitä kultakin on haluttu. Usein on haluttu juuri toverien tai esimiesten ilmiantamista. Prosessit ovat täynnä syyn vierittämistä SS:lle, yleensä kuolleille tai jo muutenkin raskaita syytöksiä kohdanneille. Monet ilmiantoivat tovereita etenkin kidutuksen jälkeen. Usein on siis havaittu myös lieviä tuomioita ja vapauttamisia palkintoina sopivista tarinoista ym.
Kirjassa Lectures on holokaust on sivuilla 128-129 selvästi tuotu valtavirtahistorioitsijan Hans-Heinrich Wilhelmin suulla (1990 teos s. 408) : “Todistajien lausunnot eroavat melkoisesti. On paljon todistajia, jotka todistivat samoissa asioissa koko oikeudenkäyntien sarjan ajan. Heitä ei vain pakotettu muuttamaan lausuntojaan siten, että ne ovat ristiriidassa suoraan aiempien lausuntojensa kanssa, vaan myös kumoamaan ne täydellisesti ja muuttamaan muuksi. Tästä seuraa ongelmia lähteen luotettavuuden suhteen kriittiselle tarkastelijalle…” No tämä ei liity suoraan kuulusteluihin, mutta on hyvä lisä muistuttamassa, millaisesta toiminnasta on kysymys. Tuossa oli kyse tuhoamiskäskystä eli juutalaisten systemaattisen tuhoamisen aloittamisesta. Voisi kysyä, alkoiko se itärintamalla koskaan ainakaan Einsatz-ryhmien toimesta (mies on Einsatz-ekspertti). Sikäli liittyy, että Wilhelm sanoo muutosten kertovan “puhesääntöjen” eli yleisen käsityksen muutoksesta prosessien aikana. Tuonnempana kerrotaan, että esim. Maser sanoo todistajien ja kuulusteltujen antaneen lausuntonsa oikeudenkäynteihin ja kuulusteluissa voimakkaan painostuksen alaisena. Samassa kirjassa on myös todettu kuulustelupöytäkirjoja usein muokatun todistetusti siten, että tunteja tai päiviäkin kestäneistä kuulusteluista on hävitetty syytetylle edullisia kohtia ja muokattu sanamuotoja ym, niin todistajien kuin syytettyjenkin kuulusteluista. Ainakin silloin näin on selvästi havaittavissa olleen asiain laita, kun kuulustelupöytäkirja koostuu ihmeellisestä mongerruksesta ja vierasmaalaisia vaikutteita omaavista oudosita lauseista tai se kuulostaa äärivasemmistolaisen antifasistin palopuheelta, kuten joissain merkityksettömämpien tapausten yhteydessä on ilmennyt.”
Usein on siis paras tulevaisuuden näkymä ollut, kun on väittänyt, että ei ole tiennyt mitään tai jopa protestoinut kyseenalaisia asioita ja tietenkin tekemällä haluttuja syytöksiä muiden toiminnasta. Usein on silti käynyt huonosti lupauksista huolimatta.
Magneettimedia – rotumytologiat vastaan todellisuus
Magneettimedian valejournalismia seuratessa on useasti tehnyt mieli asettaa valheellisia väitteitä päivän valoon. Juutalaisvihaajien rumpalit ilmaisjakelulehti Magneettimediassa syyllistyvät jatkuvasti järjestelmällisen vihan ja valehtelun systemaattiseen levittämiseen perustellen valheellisia lehtiartikkeleitaan lähdepohjaisesti vanhoilla eurooppalaisilla pakanalliskansantaruilla ja mytologioilla, joilla ei ole minkään näköistä todellisuudenpohjaa. Syyllistävien ja mikroskooppisesti eristävien artikkeleiden pääteemana on yksinomaan juutalaisen kansan rikollinen ominaisuus kansakuntana ja sen valtiollisen olemassaolon oikeuden kieltäminen syntyperällisin perustein. Sen vuoksi on välttämätöntä paljastaa Myrkkymedian myrkyllistä uuspakanallista valehtelua kansalaisille, josta aivoton rotu-usko kumpuaa.
Uusantisemitismi eli juutalaisvihamytologioiden uudelleennousu Euroopassa kertoo sekulaaripolitiikan riemuvoitosta ja siitä, että koko Euroopassa on nousemassa pakanallinen jumalaton sukupolvi, joka vihaa ja vainoaa kristittyjä ja juutalaisia kaikella voimallaan. Heidän ateistikollegat ovat ajaneet jo vuosikymmeniä identiteettipolitiikallaan läpi kristillisiä arvoja rapauttavaa ja yhteiskunnan lamauttavaa uuspakanallista likaa kuten esimerkiksi islamisaatiota ja juutalaiskristillisen perhe- ja moraalijärjestyksen kumoamista korvaavilla humanistifilosofisilla suvaitsevaisuusarvoilla. Hyvä näyte tästä on sotilaallisen seksuaaliorganisaation nousu sairaine perversioine ja uushumanististen luonnonarvojen sekä erilaisten panteististen ajatuksien ylimielinen ja yliedustettu uudelleennousu länsimaisessa yhteiskuntaelämässä. Vain juutalaiset ja kristityt pelastavat Euroopan näiltä ihmiselämää syövyttäviltä valehtelijoilta.
Magneettimedian verkkosivuilla julkaistiin 03.10.2013 mielipiteellinen kirjoitus otsikolla ”Antisemitismi – Sionistimyytti vastaan todellisuus” (https://magneettimedia.com/antisemitismi-sionistimyytti-vastaan-todellisuus/), joka keskittyy juutalaisvaltioliikkeen eli siionismin ”kritiikkiin” eli Magneettimedialaisittain juutalaisvaltion olemassaolon kieltämiseen sekä kyseisen kansallisvaltioliikkeen aatteen tarkastelemiseen juutalaisvastaisuuden pohjalta. Artikkelin kirjoittaja on juutalaisviha-aktiivi Alan Hart.
Kirjoituksen alkukappale käsittelee antisemitismiä ja sen tulkintaa siitä, mikä muodostaa hyväksyttävän tavan vihata juutalaisia ja mikä ei ole hyväksyttävää.
Alan Hartin mukaan antisemitismi joka kohdistuu juutalaiseen henkilöön eli viha tai sorto syntyperällisen ominaisuuden vuoksi, on todellinen ilmiö, joka kuitenkin on hyväksyttävää sen puitteissa, että juutalainen on itse syypää saamaansa vihaan. Se (yksityishenkilöön kohdistunut viha) syntyi ”todellisesta historiasta ja edustaa totuutta”. Toinen tulkinta antisemitismistä Alan Hartin mukaan, joka kohdistuu juutalaisen kansan valtiollisen olemassaolon oikeuteen (siionismiin), on ”valheellinen ja osa ei-juutalaisten eurooppalaisten ja amerikkalaisten mytologiaa”, johon kohdistunut viha ei ole vihaa sen vuoksi, että se kohdistuu valtiollista valtaa tai kansallista aatetta kohtaan.
Erottavana tekijänä näiden kahden tulkinnan ja vihan välillä on valtiollinen juutalaisuus (juutalaisvaltio eli siionismi) ja yksilöllisellä tasolla juutalainen (yksityishenkilö). Hart katsoo, että vihan oikeutusta voidaan tulkita sen perusteella onko kyseessä ihmisyksilö vai tätä ihmisyksilöä edustava lippu ja vaakuna: kansanliike tai kansallisvaltio. Siionistista liikettä on perusteltua vihata ja sitä vastaan on oikeutettua lietsoa etnistä vihaa, koska liike pyrkii valtiolliseen oikeutukseen olemassaolosta. Jonkin kummallisen ajatuskonfliktin vuoksi kuitenkin juutalaisyksilöllä on oikeus olla olemassa ja juutalaista ihmisyksilöä ei saa vihata, sillä tällöin kyse olisi antisemitismistä. Kun taas tämä ihmisyksilö korvataan ihmisryhmällä, tulee vihasta perusteltua ja se ei olekaan enää vihaa, vaan ”kritiikkiä” ihmisryhmän alkuperää kohtaan. Ristiriitainen tulkinta pohjautuu ajatukselle siitä, että juutalaissyntyisillä ei ole oikeutta olla olemassa kansakuntana. Tämä ajatususko on johtanut historian saatossa kokonaisiin kansanhävityksiin, ei pelkästään juutalaisen kansan kohdalla.
On merkillistä, että Alan Hart tulkitsee samaa asiaa näinkin irrotettuna toisistaan. Hartin fantasiamaailman mukaan vihasta tulee vihaa kun se kohdistuu yksilöön, yksityishenkilöön ja tällöin se ”edustaa tapahtunutta todellisuutta”. Hänen mukaansa viha ei kuitenkaan ole vihaa, jos se toteutuu kollektiivisesti ihmisryhmää kohtaan oman alkuperänsä vuoksi ryhmänä. Kohdearvo määrittää tapahtuneen todellisuuden, ei se, mitä todella kohdistui ryhmään ja miksi tapahtunut (viha) kohdistui ryhmään. Se, että kysymys on ryhmällisestä yksilöitä, jotka muodostavat ryhmän, tekee vihasta perusteltua. Se, että kyse on yksilöstä, ei tee vihasta perusteltua. Huomio kiinnitetään toisinsanoen vihan kohteeseen, ei itse konfliktiin joka on viha. Vihan suureellinen kohde määrittää siis teon eli vihan oikeutusta. Mitä Alan Hart tyhjäälyövässä kirjoituksessaan ajaa takaa on se, että ajatus juutalaisesta kansakunnasta valtiovaltana (siionismi) on vihattava sen perusteella, että se edustaa juutalaisuutta kollektiivisesti. Juutalaisuus eristettynä ja yksilöllisesti separoituna on Hartin mukaan oikea tapa juutalaiselle elää, sillä heillä ei ole oikeutta elää yhdessä kansakuntana ja edustaa kansakuntaa yhdessä kansallisella aatteella.
Alan Hart vastustaa juutalaista valtioajattelua kansakuntana. Hän peittää vihansa juutalaisuutta kohtaan puhumalla yksilöllisellä tasolla ei-hyväksyttävästä antisemitismistä, mutta kollektiivisella tasolla hän hyväksyy kansanvainon. Hartin vastustus on peräisin ”Kolmannen valhevaltakunnan” rotulaeista, jotka määrittelevät syntyperän mukaan yhteiskunnallista asemaa ja oikeutusta toimia yhtenäisenä ryhmänä yhteiskunnassa. Sama syrjäyttävä viha-ajattelu pyrkii torjumaan juutalaiset kansakuntana ja heidän olemassaolonsa oikeuden valtiovaltana. Tätä juutalaisvihan vesimyllyä pidetään yllä yksinomaan keinotekoisella ”kritiikillä” tai kuten juutalaisvihauskonnon edustajat kutsuvat sitä ”antisionismiksi”. Ns. ”kriittiset” kirjoitukset kuten tämäkin hölynpöly-puheenvuoro ylläpitävät rationalismiin naamioitua keinotekoisesti tuotettua kritiikkiä tuottamalla olemattomia konflikteja erilaisten kirjoilijoiden henkilökohtaisten mielipiteiden ja juutalaisvaltion välillä, sekottamalla asiayhteyksiä ja merkityksiä keskenään. Merkityksiä sekottamalla saadaan aikaan taivaalta tippuvaa mannaa erilaisille ideologisille haihattelijoille, joiden kirjo on suuri varsinkin eri uuspakanistien ja vasemmistovirtausten keskuudessa. Näin he saavat mainosta ja synteettistä ”uskottavuutta” liikkeilleen, jolla he elättävät itse luomilla keinotekoisilla konflikteilla ja vihalla itseään.
28. ”Rotumme on herrarotu. Olemme tämän planeetan jumalat. Eroamme yhtä paljon meitä alemmista roduista kuin ne eroavat hyönteisistä. Itse asiassa meihin verrattuna muut rodut ovat petoja ja eläimiä – parhaimmillankin karjaa. Muut rodut ovat ulostetta ihmishahmossa. Meidän tehtävämme on hallita alempia rotuja. Maallista valtakuntaamme tulee hallitsemaan suuri johtaja rautaisella otteella. Massat tulevat nuolemaan varpaitamme ja palvelemaan orjinamme.” Israelin pääministeri Menachem Begin puheessaan Knessetille (Israelin parlamentille); lainaus Amnon Kapelioukin teoksesta ”Begin and the Beasts”, New Statesman, kesäkuun 25. 1982.
29. ”Kärsivätkö pahat ihmiset maailmassamme? He metsästävät ja syövät kenet tahansa he haluavat. He eivät kärsi ruoansulatushäiriöistä eikä taivaan valtakunta rankaise heitä. Menin Israeliin ja liityin heihin. Ehkä sen seurauksena maailma alkaa pelkäämään meitä sen sijaan, että se vain säälisi. Ehkä muut kansat alkavat vapista ja pelätä hulluuttamme sen sijaan, että ihailisivat jalouttamme. Vapiskoot! Kutsukoot meitä hulluksi valtioksi! Heidän on hyvä ymmärtää, että olemme julma maa, vaarallinen ympäristöllemme, epänormaali. Saatamme villiintyä ja saatamme ohimennen aloittaa kolmannen maailmansodan. Saatamme raivoissamme polttaa Lähi-Idän öljykentät. Vaikka vakuuttaisitkin minut siitä, että nykyinen sota on likaista ja moraalitonta, en välitä. Tulemme aloittamaan lisää sotia ja tappamaan ja tuhoamaan lisää. Ja se on selvästi sen arvoista: sotamme on tehnyt meistä epäsuositumman sivistyneessä maailmassa. Emme enää joudu kuuntelemaan hölynpölyä ”juutalaisesta moraalista” tai ainutlaatuisesta kansasta, joka on valonpilkahdus kansojen keskellä. Ei enää ainutlaatuisuutta, ei hyvyyttä, ei valoa. Ja hyvä niin.” Entinen pääministeri Arieln Sharon.
30. ”Moderni maailma on juutalainen maailma, ja etenkin 1900-luku on juutalainen vuosisata.” Yuri Slezkine, historian professori Kalifornian yliopistossa Berkleyssä. ”The Jewish Century”; Princeton University Press
31. Olen huolissanni ja peloissani asevoimiemme johtajien ahdaskatseisuudesta ja lyhytnäköisyydestä. He vaikuttavat ajattelevan, että Israelin valtion on suorastaan pakko pelata maailmanpolitiikkaa viidakon säännöillä (…) Olemme lavastaneet suuren joukon välikohtauksia ja provosoineet lukemattomia yhteenottoja.” Moshe Sharett’n päiväkirjoista.
32. Juutalaisesseisti Achad Ha-Am vierailtuaan Palestiinassa 1891: ”Ulkomailla uskotaan että Israel on lähes tyhjä maa; täällä ei uskota kasvavan mitään, ja maan omistamisesta kiinnostuneet voivat vain tulla tänne ja ostaa mitä tahtovat. Todellisuus on täysin eri. On vaikea löytää mistään viljelykelpoista maata, jota ei viljeltäisi jo.”
33. Balfourin julistus paroni Rotchildille marraskuun 2. 1917: ”Hänen majesteettinsa hallitus kannattaa ajatusta juutalaisvaltion perustamisesta Palestiinaan. Tulemme käyttämään kaikki voimavaramme rakentaaksemme juutalaisvaltion. On ymmärrettävä, ettei mikään saa loukata Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten oikeutta uskontoonsa ja kansalaisoikeuksiinsa kuten ei myöskään juutalaisten poliittista asemaa missään muussa maassa.”
34. Lordi Sydenham, Hansard, House of Lords, 21. kesäkuuta 1922: ”Jos myönnämme väitteet vuosituhansien takaisista valloituksista, koko maailma tulee järkkymään.”
35. Vladimir Jabotinsky, The Iron Wall, 1923: ”Sionistinen uudisasutus on joko peruttava tai sitten se on toteutettava vastoin alkuperäiskansojen tahtoa. Uudisasuttaminen onkin turvattava paikallisista kansoista riippumattomalla voimalla – rautamuurilla, joka kykenee vastustamaan alkuperäiskansojen vastarintaa. Tämä on lähestymistapamme arabikysymykseen…”
36. Vladimir Jabotinsky, Revisionist Zionism -järjestön (Likudin edeltäjä) perustaja, The Iron Wall, 1923: ”Vapaaehtoista sovintoa arabien kanssa ei ole eikä tule. Jos aikoo asuttaa maan, joka on jo asutettu, on sinne perustettava sotilastukikohta. Jos se ei käy, voi unohtaa koko asuttamisen. Ilman asevoimia, joka on valmis fyysisesti murskaamaan asuttamisen vastustajat, asuttaminen on mahdontonta. Ei vaikeaa, ei vaarallista, vaan MAHDOTONTA! Sionismi on uudisasuttajien seikkailu, joka joko menestyy tai epäonnistuu riippuen asevoimista. On tärkeä osata puhua hepreaa, mutta -ikävä kyllä- vielä tärkeämpää on osata ampua. Muuten kolonisaatioleikin voi lopettaa heti alkuunsa.
37. ”Meidän on ajettava arabit pois ja otettava heidän paikkansa.” David Ben Gurion, Israelin tuleva pääministeri, 1937, lainaus teoksesta Ben Gurion and the Palestine Arabs, Oxford University Press, 1985.
38. ”On selvää, ettei tässä maassa ole tilaa molemmille kansoille. Emme tule saavuttamaan tavoitteitamme, mikäli arabit jatkavat eloaan pienessä maassamme. Ei ole muuta keinoa kuin siirtää arabit täältä naapurimaihin – kaikki arabit. Yhtään heimoa tai kylää ei saa jäädä jäljelle.” Joseph Weitz, Jewish Agency’s Colonization Departmentin johtaja, 1940. Lainaus teoksesta A Solution to the Refugee Problem.
39. ”…jos ihmiset tottuvat suureen lukumäärään ja me joudumme hyväksymään pakolaisten paluun voimme joutua vaikeaan tilanteeseen: kuinka vakuuttaa maailma siitä, etteivät kaikki tänne haluavat ole alun perin edes asuneet Israelin alueella. Paluumuuttajien määrä on minimoitava, ei päinvastoin.” Israelilainen virkamies Arthur Lourie kirjeessään Israelin ulkoministeriön Walter Eytanille. Lainaus Benny Morris’n teoksesta The Birth of the Palestinian Refugee Problem, 1947-49, s. 297.
40. ”Meidän on valmistauduttava hyökkäyssotaan, jossa murskaamme Libanonin, Transjordanian ja Syyrian (…) Arabikoaltion heikko kohta on Libanon, jonka muslimihallinto on keinotekoinen ja siksi helppo murtaa. Sen tilalle tulee perustaa kristitty valtio (…) Kun tuhoamme Transjordanin puolustusvoimien arabilegioonien mahdin ja pommitamme Ammania, saamme tuhottua Transjordanian. Sitten Syyria kaatuu. Jos Egypti uskaltaa vielä vastustaa meitä, pommitamme Kairoa, Port Saidia ja Aleksandiraa.” Dan Ben-Gurion toukukuussa 1948 puolustusvoimien esikunnalle. Lainaus Michael Ben-Zoharin teoksesta: Ben-Gurion, A Biography, Delacorte, New York 1978.
41. ”Libanoniin on saatava kristitty valtiojärjestys. Sen eteläisen rajan on oltava Litani-joella. Teemme liiton sen kanssa. Kun murskaamme arabilegioona-armeijan ja pommitamme Ammania, tuhoamme myös Transjordanian. Sitten Syyria kaatuu. Jos Egypti uskaltaa vielä taistella, pommitamme Port Saidia, Aleksandriaa ja Kairoa. Näin lopetamme sodan ja maksamme esi-isiemme kalavelat Egyptin, Assyrian ja Aramin kanssa.” David Ben-Gurion, eräs Israelin perustajista.1948
42. ”Eräs hirvittävimmistä aikamme poliittisista ilmiöistä Israelin tuoreessa valtiossa on uuden Herut-puolueen nousu. Sen järjestörakenne, toimintatavat, poliittinen filosofia ja yhteiskunnallinen sanoma muistuttavat läheisesti fasistipuolueita.” Alber Einstein, Hanna Arendt ja muutamat muut amerikanjuutalaiset kirjeessään New York Timesille. Menachem Begin ja Yitzhak Shamir kuuluivat molemmat puolueeseen ja heistä kummastakin tuli pääministereitä.
43. ”On myönnettävä, ettei Israel ole syytön eikä armollinen. Luomalla Israelin me juutalaiset olemme syyllistyneet samaan, minkä uhriksi olemme itse historiassa joutuneet: pakolaiskansan ajamiseen pois kotoaan.” Juutalaisfilosofi Martin Buber käsitteli kirjeessään maaliskuussa 1949 pääministeri Ben Gurionille Israelin moraalia ja sen tapaa kohdella arabipakolaisia.
Jos aletaan puhumaan vainoista joita mukamas harjoittavat niinsanotut uuspakanalliset, silloin täytyisi muistaa että uskonnollista vainoa on harjoitettu pakanoita kohtaan todella kauan. Nämä uskonnolliset vainot eivät ole mielestäni historiaa tänäpäivänäkään.
Paavalin kirje roomalaisille;
15:15 Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut 15:16 sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesi toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.
15:17 Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa;
Miksi ei voida tuode esille jonkun kansan todellista alkuperää, miksi täytyy aina vain toistaa heidän keksimänsä uskonnon sanoma, jossa joku heidänkeksimänsä Jumala on luvannut heille jonkun maan. Jopa Amerikankin mormoonien uskonnon mukaan. Miksi näistä asioista ei saisi puhua, saati sitten kirjoittaa?
Mitähän afrikkalaiset ajattelisivat jos germaanit väittäisivät olevansa alkuperäisiä afrikkalaisia valloittamillaan alueilla, ja afrikkalaisten olevan germaanien jälkeläisiä. Afrikkalaiset olisivat muuttuneet mustiksi, koska olisivat luopuneet uskostaan eli tehneet syntiä. Syntinsä afrikkalaiset saisivat sovittaa kärsimällä, tai raatamalla ilmaiseksi germaaneille. Ajatelkaahan asiaa.
Germaanit julistaisivat kaikkialla että he ovat jonkun Jumalan luvattu kansa, ja vain Jumala voi heidät tuomita. Ajattelevatko kenties jotkut tällätavalla?
Paavalin kirje roomalaisille;
8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
Kaikessa on kysymys uskonnoista ja niillä hallitsemisesta. Eivät germaanit ole ainoita jotka ajattelevat rotua, onhan näistä jopa kirjoituksia. Jotkut ehkä eivät voi sietää uskontojen arvostelua nykyäänkään. Eli mikään ei ole muuttunut kuin hiukan.
Joosuan kirja;
23:7 niin ettette yhdy näihin teidän keskuuteenne jääneisiin kansoihin, ette mainitse heidän jumaliensa nimiä ettekä vanno niiden nimeen, ette palvele niitä ettekä kumarra niitä.
Vanha testamentti; Ensimmäinen kuningasten kirja;
14:24 Ja maassa oli myöskin haureellisia pyhäkköpoikia. He jäljittelivät niiden kansojen kaikkia kauhistavia tekoja, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
Esra;
9:1 Kun tämä oli suoritettu loppuun, astuivat päämiehet minun tyköni ja sanoivat: ”Ei kansa, ei Israel eivätkä papit ja leeviläiset ole eristäytyneet maan kansoista ja niiden kauhistavista teoista – ei kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, mooabilaisista, egyptiläisistä eikä amorilaisista.
9:2 Sillä näiden tyttäriä he ovat ottaneet itsellensä ja pojillensa vaimoiksi, ja niin on pyhä siemen sekaantunut maan kansoihin. Ja päämiesten ja esimiesten käsi on ollut ensimmäisenä tässä uskottomassa menossa.”
9:3 Kun minä tämän kuulin, repäisin minä vaatteeni ja viittani, revin pääni hiuksia ja partaani ja istuin tyrmistyneenä.
10:3 Niin tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneetlapset; tehtäköön lain mukaan.
10:11 Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eristäytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.”
Ainakin näistä kirjoituksista ilmenee etteivä niiden tekijät ole sen kummempia kuin muutkaan ihmiset, vai ovatko mielestänne. Hidän uskonnollisista tavoistaan ja rituaaleista ei saisi puhu nykyään. Kuitenkin tehdään jopa elokuvia joissa intiaanit uhraavat ihmisiä. Ovatko nämä elokuvat sitten totta, on eri asia.
Ihmisillä voi toki olla moraalisia arvoja ilman uskontojakin. Uskonnot yleensä korottavat niiden perustajat ylitse muiden, väitän. Jotkut tuntuvat kuitenkin kaikestahuolimatta olevan Hitlerin kanssa samaa mieltä.
Ote Hitlerin kirjasta; 8.Luku. Poliittisen toimintani alku;
Kuta abstraktisesti oikeampi ja siten valtavampi aate on, sitä mahdottomammaksi käy sen täydellinen toteuttaminen, niin kauan kuin se on ihmisten varassa.Jos asia olisi toisin, ei uskontojen perustajia voitaisi lukea tämän maapallon suurimpien ihmisten joukkoon, koska kerran heidän eetilliset tarkoituksensa eivät ikinä pääse edes lähimainkaan täydellisesti toteutumaan.Itse rakkauden uskonnonkin vaikutus on vain sen ylevän perustajan tahdon heikkoa heijastusta; mutta sen merkityksenä on se suunta, jota se on pyrkinyt antamaan yleiselle inhimilliselle kulttuuri, siveelliselle ja moraaliselle kehitykselle.
Hitlerkään ei sietänyt ateisteja, saati siten germaanien mytologiauskontojen harrastajia. Otteita Hitlerin kirjasta;
2.Luku. Oppi ja ahdinkovuodet Wienissä;
Joka tapauksessa kuulemani oli omansa ärsyttämään minut äärimmilleen. Siinä pantiin pataluhaksi kaikki tyynni: kansakunta kapitalististen ; kuinka usein minun täytyikään tuo sana kuulla! ; luokkien keksintönä; isänmaa porvariston välineenä, millä se riisti työväkeä; lain arvovalta keinona, millä köyhälistöä sorrettiin; koulu sellaisena laitoksena, jossa kasvatettiin orja ; ainesta, mutta myöskin orjienpitäjiä; uskonto riistettäväksi tietyn kansan hämäämis ; ja tyhmistämiskeinona; siveys, moraali typerän, lammasmaisen kärsivällisyyden merkkinä jne. Ei ollut kerta kaikkiaan yhtään mitään, mitä ei olisi raastettu hirvittävän syvyyden lokaan.
12.Luku.Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ensimmäinen kehitysaika;
Varsinkin muinaisgermaanisella perustalla toimivista ns.uskonnollisista uudistajista minulla on aina mielessä tunne, kuin he olisivat juuri sellaisten valtojen lähettämiä, jotka eivät toivo Saksan kansan uutta nousua.He vihaavat liikettä sinä mahtina, joka tekee heidän vallattomuudestaan lopun.
Uutisia siionistien maasta eli Israelista eli juutalaisvaltiosta:
Israel on julkistanut tarjouspyynnön 1800 uuden asunnon rakentamisesta miehitetylle alueelle. Uudisrakennukset rakennetaan miehitetylle Länsirannan alueelle. Tämä on YK:n päätösten mukaisesti laitonta.
Toisaalta tämähän ei ole uutinen, koska Israel noudattaa lakeja vain jos niistä on juutalaisvaltion juutalaisille hyötyä. Israelhan vaatii muita maita liittymään ydinaseet kieltävään sopimukseen, vaikka itse ei kuulu ao. sopimukseen.
Farisealaiset… Juutalaiset…