Helsingin Sanomat ja Suomen paha itsenäisyys

Helsingin Sanomat (HS) julkaisi kuun alussa kirja-arvioksi verhotun poliittisen julistuksen otsikolla ”Suur-Suomen piti nujertaa kommunismi”. Olli Sinivaaran artikkelissa mainostetaan Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittamaa kirjaa, jossa historiantutkijoiden ”nuori polvi” ruoskii toisen maailmansodan murskaamaa suomalaista kansallismielisyyttä.

”Nuori polvi” jatkaa edeltäjäpolvien viitoittamalla tiellä, eli tulilinjalla ovat maanpuolustushenki, kansallisaate ja jopa itsenäisyys. Humanistisilla tieteenaloilla jo vuosikymmenet kummitellut suomettunut stalinismi ei ole kadonnut. Koko artikkelin sanomallinen ydin tulee esille jo tekstin alkuosassa:

”Silvennoinen esittää, että suomalainen toisen maailmansodan muistamisen kulttuuri on ollut aika rajusti erilaista kuin länsimaissa yleensä. Holokaustin maailmanhistoriallinen keskeisyys on peittynyt erillissota-teesien alle ja länsieurooppalainen itsetutkiskelu jäänyt tekemättä.”

Mitähän lie tämä ”länsieurooppalainen itsetutkiskelu” on? Onko se aktiivista hyökkäyssotaa ja mustamaalausta kansallismielisiä puolueita ja järjestöjä vastaan, mitä etenkin eurovaalien alla jouduttiin taas ympäri Eurooppaa todistamaan? Onko se ajatusrikoslainsäädäntöä, jonka nojalla vääriä poliittisia ja historiallisia mielipiteitä esittävät voidaan erottaa työpaikoiltaan ja sulkea vankilaan vuosikausiksi? Onko se eurooppalaisten valtioiden talouden ja laillisen järjestyksen tuhoavaaa afrikkalaista joukkomaahanmuuttoa, jota ei uskalleta rajoittaa rasismisyytösten pelossa? Onko se Saksan tapaan miljardien eurojen lahjoituksia Israelin sotilasmahdille, joka pilkkaa kansainvälisiä joukkotuhoasesopimuksia ja suorittaa Lähi-idässä kansanmurhaa? Ikävä kyllä HS:n artikkeli ei vastaa kysymyksiin.

HS:n siteeraaman Oula Silvennoisen möläytys ei tule yllätyksenä kenellekään hänen uraansa seuranneelle. Viime syksynä Silvennoinen hankki runsaasti ilmaista mainostilaa kapteeni Lauri Törniä parjaavalle kirjalleen täysin samoin konstein. ”Natsikortin” tarjoamat bonus-pisteet ovatkin kasvattaneet Silvennoisen henkilökohtaista ostovoimaa huomattavasti tehokkaammin kuin hänen varsinainen tutkimustyönsä. Ehkä se kertoo jotain suomalaisen julkisen keskustelun ja lehdistön tilasta, että kohumissien ja kohudosenttien rinnalla kukoistaa nyt kohututkijoiden ”nuori polvi”. Maamme poliittista tilaa taas kuvaa se, että salonkikelpoisten kohututkijoiden tyyli on kopioitu suoraan sotaveteraanien päälle sylkeneiltä taistolaisilta.

Itsenäisyys – pimeyttä ja vihaa?

HS:n mukaan Suur-Suomi-ajattelusta ja jatkosodasta olivat vastuussa ”epäilyttävät ideologiat ja johtajat”. Tietenkään lehti ei kerro tarkemmin, mitä Suur-Suomi-ajattelussa tarkalleen ottaen oli ”epäilyttävää”. Ennen toisen maailmansodan loppua aate ja esimerkiksi sitä ajanut Akateeminen Karjala-Seura olivat hyvin suosittuja suomalaisten keskuudessa yhteiskunnalliseen taustaan katsomatta. Aatetta perusteltiin paitsi maanpuolustuksellisin argumentein, niin myös kulttuurisilla, etnisillä, historiallisilla ja poliittisilla näkemyksillä. Suomensukuisten kansojen lähihistoria venäläisen vallan alaisuudessa oli surkea ja täynnä kärsimystä. Venäläistämistoimet, sortovuodet ja vainot nakersivat hyvinvointia sekä suomalaista kieltä ja kulttuuria. Suur-Suomen kannattajat halusivat liittää suomensukuiset kansat yhteen ja ottaa haltuun esimerkiksi etnisistä ja maantieteellisistä syistä Suomelle kuuluvat alueet.

Suur-Suomi-aate inspiroi myös heimosotia. Heimosodissa suomalaisten tärkeimpiä tavoitteita oli puolustaa sukulaiskansoja Venäjän mielivaltaiselta bolševistidiktatuurilta. Oliko karjalan heimojen suojeleminen kommunismilta ”epäilyttävää”? Tulisiko sitä hävetä suvaitsevassa kosmopoliitti-Suomessa? Mielenkiintoista olisi myös tietää mediaeliittimme kanta heimosotureiden rooliin Viron vapaussodassa Neuvostoliittoa vastaan. On kovin vaikea ymmärtää, mitä häpeällistä suomensukuisten kansojen yhdistymispyrkimyksissä ja bolševismin vastustamisessa on. Ellei kyseessä satu olemaan tulenpalava stalinisti.

Suur-Suomi-ajattelu ei ehkä ole ajankohtaista 2014, mutta tärkeän siitä tekeekin historiallinen konteksti sekä suhde suomalaisuuteen ja kansamme itsenäisyyteen. Heimoaktiivit olivat osa samaa liikettä esimerkiksi jääkäreiden ja suojeluskuntien kanssa. He rakensivat Suomelle itsenäisyyden, suojelivat itsenäisyyttä vapaussodassa Venäjän tukemia kommunistivallankumouksellisia vastaan, varmistivat suomen kielen aseman ja loivat pohjan maamme puolustusvoimille. Pikkujuttuja, toteaa Helsingin Sanomat – ja syyttää suomalaisia liian kevytmielisestä suhteesta ”holokaustiin”. Itsenäisyydessä on jotain syntistä, sillä Suomessa se liittyy tiiviisti yhteistyöhön saksalaisten kanssa sekä kommunismin vastustamiseen, eli liberaalin logiikan mukaan ”holokaustiin”.

Ainoan kiitoksen HS:n artikkeli ansaitsee siitä, että lehti myöntää, että suomalaisuusaatteen ja nuorten ”Hitler-fanituksen” loppuminen olivat seurausta vain siitä, että Neuvostoliitto voitti sodan. Kommunistityrannia ”saneli julkisen puheen ja politiikan ehdot”, kuten artikkelissa todetaan. Kansallismielisyyden kuolemassa ei ollut kyse länsimaiden moraalisesta valaistumisesta, vaan kommunistien valtapolitiikasta, mikä ikävä kyllä jäi elämään vielä Neuvostoliiton tuhouduttuakin.

Helsingin Sanomien lisäksi muun muassa Yle on halventanut itsenäisyytemme isähahmoja. Viime vuonna televisiokatsojille syötettiin ”dokumentti” Akateemisen Karjala-Seuran johtohahmoihin kuuluneesta Elias Simojoesta. ”Dokumentti” oli osa sarjaa, joka käsitteli itsenäisyyden sijasta pahuuden psykologiaa. Sarjan nimi oli ”Pimeän puolella” ja jakson otsikko oli ”Pyhä viha”. Simojoki-jakso oli sarjan ainut poliittinen osa, eli esimerkiksi punaista terroria ei yleisölle esitelty. Miksi itsenäisyytemme puolesta taistelleet leimataan ”pimeyden” ja ”vihan” ruumiillistumiksi, mutta punaisia rikollisia kuvataan sankareiksi tai pahimmillaankin vain olosuhteiden uhreiksi? Lisäksi meillä Suomessa on edelleen aktiivisia poliitikkoja, jotka ovat vakoilleet ja tehneet muita rikoksia Neuvostoliiton hyväksi. Eikö valtamedian olisi jo aika paljastaa heidät?

”Holokausti” aseena sotasankareita vastaan

Kun eurooppalainen isänmaallisuus tahdotaan tuhota, käytetään aseena ”holokaustia”. Sinivaaran lisäksi aiheesta on kirjoittanut kunnioitettavan rehellisesti toinen HS:n toimittaja, Saska Saarikoski. Lainasimme Saarikosken teesejä artikkelissamme ”Holokausti on maailmanpoliittinen ase”:

”Erkki Tuomioja oli verrannut Israelin palestiinalaisvainoja 1930-luvun tapahtumiin. Saarikosken mielestä lausunnot olivat kohtuuttomia, sillä ’holokaustin’ vuoksi tietyistä asioista pitäisi olla vain hiljaa. Juutalaisia ei saa kritisoida. Saarikosken visioissa koko uusi eurooppalainen järjestys tullaan rakentamaan holokaustimyytille: ’Holokaustilla on Euroopassa erityinen symbolinen asema. Jos Euroopasta kehittyy Yhdysvaltain kaltainen valtio, holokaustista ja sen katumisesta saattaa tulla sille samanlainen syntymyytti kuin Yhdysvalloille ovat Mayflower-laivan puritaanisiirtolaiset.’”

Samanlaista myytis-uskonnollista holokaustitarua vaalii Silvennoinen puhuessaan ”holokaustin maailmanhistoriallisesta keskeisyydestä”. Kohututkija ei pidä siitä, että kansalaiset kunnioittavat Lauri Törnin ja suomalaisten SS-vapaaehtoisten kaltaisia sotasankareita. Törnissä Silvennoista hiertää etenkin se, että tämä kuului toisen maailmansodan loppupuolella saksalaisavustuksella perustettuun vastarintaliikkeeseen, joka valmistautui puolustamaan Suomea Neuvostoliiton mahdollisilta hyökkäyksiltä tulevaisuudessa. Silvennoisen ja poliittisen eliitin mukaan vastarintaliikkeeseen kuuluneet syyllistyivät ”maanpetokseen”, sillä järjestöllä ei ollut Suomen poliitikkojen siunausta. Samasta syystä myös SS-vapaaehtoisia on yritetty jälkikäteen mustamaalata ”pettureiksi”. Eliitin mukaan Euroopan nuoriso teki väärin, kun se ryhtyi taistelemaan SS:n riveissä Neuvostoliittoa vastaan kyselemättä erikseen lupia eliitiltä. On käsittämätöntä, miten ihmisoikeuksien ja demokratian nimiin vannovat mediat osaavat kääntää Neuvostoliiton vastustamisen tuomittavaksi teoksi.

Valtamedian Venäjä-kirjoitteluun on tullut uutta vivahdetta viime vuosina. Itä ei olekaan enää ystävä, mikä johtuu paitsi Ukrainan kriisistä, niin myös Venäjän lipumisesta konservatiivisempaan suuntaan. Etenkään alle 18-vuotiaille esitettävän homopropagandan kieltävä laki Venäjällä ei ole miellyttänyt Suomen suurten sanomalehtien toimituksia. Voisiko Venäjä-pelko lisätä ymmärrystä esimerkiksi jääkäreitä ja heimoaktivisteja kohtaan? Päinvastoin. Sen sijaan, että esimerkiksi Helsingin Sanomat vaatisi puolustusvoimien budjetin korotusta tai isänmaallisempaa kulttuuria, ulkoistetaan Venäjä-suhteet nyt Natolle! Itsenäisyys ja isänmaallisuus ovat HS:n mielestä niin likaisia asioita, että politiikka tahdotaan lahjoittaa EU:lle ja puolustus Yhdysvalloille. Jääkäreille ei omisteta suomalaisten pyynnöistä huolimatta edes postimerkkiä. Idän oletettua uhkaa vastaan käydään nyt kulttuurisotaa homopostimerkeillä. Vastenmielistä, mutta kieltämättä kieron liberaalilla tavalla loogista.

Arvi Pihkala