Henry Ford ja Kansainvälinen juutalainen – kaksi näkemystä
Yle Teema esitti tällä viikolla toisen osan Henry Ford –dokumenttisarjasta.
Dokumenttia mainostettiin seuraavin sanoin: ”Henry Ford loi pohjan uudentyyppiselle autoteollisuudelle Yhdysvalloissa, mutta hän oli tunnettu myös kiivaana ammattiyhdistysliikkeen vastustajana ja juutalaisten vihaajana. Miten tutkijat arvioivat Fordin elämäntyötä?”
Tutkijoiden arviot Fordin ”juutalaisvihan” syistä jäivät kuitenkin pinnallisiksi. Yle Teeman mukaan Ford alkoi nähdä juutalaisia kaikkialla koettuaan paljon stressiä. Siinä se. Kyseessä on tyypillinen patologisointitaktiikka, josta esimerkiksi juutalainen Frankfurtin koulukunta on tullut tunnetuksi: opposition poliittiset mielipiteet leimataan mielenterveyshäiriöiksi. Alan perusteos on juutalaisen pseudotieteen merkkipaalu The Authoritarian Personality. Kirjaa kirjoittaneen juutalaisen Theodor Adornon teorioista voi lukea lisää artikkelista ”Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi ja sen yhteys suomalaiseen kulttuuriin”.
Mikäli Ylen yksioikoinen ja alentava selonteko Fordin maailmankatsomuksesta ei tunnu vakuuttavalta, on vastauksia etsiä toisaalta. Yhdysvaltalainen Carolyn Yeager on tehnyt Fordin Kansainvälinen juutalainen –kirjan pohjalta 86-osaisen radio-ohjelman, joka kaivautuu aiheeseen huomattavasti Yleisradiota kunnianhimoisemmin. Sarjan voi kuunnella täältä – ensimmäinen jakso on sivun alaosassa.
Aiheesta lisää:
Henry Ford: Kansainvälinen juutalainen
Norjalainen Johan Galtung puhuu juutalaisista
Henry Ford tiettävästi totesi 1930-luvulla, että on hyvä, etteivät amerikkalaiset tiedä kuinka pankkijärjestelmä oikeasti toimii. Sillä jos he tietäisivät, ”vallankumous alkaisi ennen aamua”.
lähde:
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/bank+of+england+rahaa+luodaan+taikasauvalla/201403662068
Jenkeissä kaikki verotulot menevät velkojen maksuun, näinkö asia täällä Suomessakin kohta on ?
Nykyinen verotus ja ulkomaanvelkaan perustuva rahajärjestelmä ovat selkeitä kommunismin käytännön sovelluksia. Täällähän kerätään pienyrittäjiltä puolet tuloksesta pois, jos kaikki kulut ja maksut lasketaan yhteen. Jollet maksa, niin menetät verottajan järjestämässä konkurssissa sen viimeisenkin maallisen omaisuutesi, jos se oli kiinnitettynä yrityksesi veloista. Kommunismi tähtää juuri yksityisomistuksen hävittämiseen ja kaiken ohjaamiseen rahanlainaajaheimon haltuun.
Kommunismi kaluaa kohta luutkin puhtaiksi tästä kansakunnasta. Mutta rahvas vain nauraa ja tuijottaa apaattisena nurkkajumalaansa eli televisiota. Ja äänestää näitä pääsiäisnoitia :
Henry Ford tiesi mitä teki. Eikä taatusti puhunut paskaa.
Kaikki se saastainen pahuus mikä tuodaan esille Henry Fordin teoksessa Kansainvälinen Juutalainen on tänään luokkaa kymmenen kertaa pahempaa.
Hitler palkitsi Fordin 75-vuotispäivänään Saksan korkeimmalla ulkomaalaiselle myönnettävällä ansioristillä Großkreuz des Deutschen Adlerordens vuonna 1938.
YLE lakiin vaaditaan muutosta koska YLEn oma agenda on ajaa monikulttuurisuuden asiaa.
Monikulttuurisuuden ajaminen on poliittinen ideologia. Yleisradioyhtiön ei sovi edustaa tai edistää mitään poliittisia näkemyksiä.
Henry Fordin teos Kansainvälinen Juutalainen löytyy täältä:
https://archive.org/details/TheInternationalJewTheWorldsForemostProblemhenryFord1920s
Kirja on saatavilla myös kirjakaupoista. Ellei ole, kannattaa kääntyä henkilökunnan puoleen ja tilata kirjakauppaan tätä klassikkoa. Olettaisi että Akateeminen Kirjakauppa ja Suomalainen Kirjakauppa ainakin tilaavat teosta joulumyyntiin.