Holokausti on huijaus osa 2: Elämä leirillä ja Saksan suunnitelmat

Ihmisiä aivopestään edelleen kouluissa uskomaan Neuvostoliiton sepittämät valheet, joiden mukaan natsi-Saksa olisi tarkoituksellisesti murhannut 6 miljoonaa juutalaista. Magneettimedia ottaa täyden vastuun artikkelin julkaisusta. Lupa julkaisuun saatu alkuperäiseltä kirjoittajalta vuonna 2011. Lue myös osat 1 ja 3.

Leirien kuolleisuutta pyrittiin vähentämään. Saksan leireissä ja ghetoissa raivosi täiden välityksellä leviävä ja hyvin tappava pilkkukuume, joka niitti satoa niin leirien ja ghettojen asukkien kuin saksalaisten itsensä keskuudessa. Saksa tarvitsi ehdottomasti uhanalaisessa tilanteessaan kaiken mahdollisen juutalaistyövoiman tehtaisiinsa; leirithän olivat työleirejä, idässä lisäksi transitleirejä (juutalaisia siirrettiin itään). Siksi, inhimillisten näkökohtien lisäksi, kuolleisuuden vähentämisestä ja pilkkukuumeen vastaisista toimista tuli äärettömän tärkeitä.

Reichsführer-SS Heinrich Himmler reagoi tietoonsa tulleisiin lukuisiin kuolemiin keskitysleireissä kirjoittamalla 16.12.1942 kiireellisen kirjeen SS:n taloushallinnollisen keskusviraston (WVHA:n) päällikölle Oswald Pohlille:

”On ehdottomasti ryhdyttävä toimenpiteisiin kuolleisuuden vähentämiseksi keskitysleireissä parantamalla ravitsemusta ja, mikäli mahdollista ja tarpeellista, työoloja. Leirien komentajat asetetaan henkilökohtaiseen vastuuseen tästä.” (facsimile painettu teoksessa ”Obozy hitlerowskie na ziemiach polskich 1939-1945”. Panstwowe Wydawnictwo Naukowe, Varsova 1979, s. 135-136) ’Extermination’ Camp Propaganda Myths (kohta 1.4).

Tämän seurauksena Pohlin alainen, keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö (leirien komentajien suora esimies) Richard Glücks, lähetti 28.12.1942 keskitysleirien lääkäreille (ja kopiona tiedoksi leirien komentajille) salaisen direktiivin (ohjekirjeen), jossa todetaan aluksi, että viimeaikaisissa kuljetuksissa eri leireihin 136 000 tulijasta noin 70 000 oli kuollut ja ettei sellaisen kuolleisuuden vallitessa koskaan päästä Reichsführer-SS:n (Himmlerin) vaatimiin leirivahvuuksiin. Kirje jatkuu:

”Leirien lääkäreiden on kaikin käytettävissä olevin keinoin alennettava kuolleisuutta eri leireissä. Paras keskitysleirilääkäri ei ole se, joka uskoo, että hänen täytyy pitää yllä tarpeetonta ankaruutta, vaan se, joka opastamalla ja keskustelemalla pitää eri työtyhmien työkyvyn korkeimmalla mahdollisella tasolla. Keskitysleirien lääkäreiden tulee entistä useammin valvoa vankien ravinnonsaantia ja yhteistyössä hallintoelinten kanssa tehdä parannusehdotuksia leirien komentajille. Nämä eivät kuitenkaan saa jäädä vain paperille, vaan leirien lääkäreiden tulee valvoa niitä säännöllisesti. Lisäksi leirien lääkäreiden on huolehdittava siitä, että työoloja eri työpaikoissa parannetaan mahdollisimman paljon. Sen vuoksi on tarpeellista, että leirien lääkärit tarkastavat työpaikat paikan päällä ja hankkivat tietoa työolosuhteista. Reichsführer SS (Himmler) on määrännyt, että kuolleisuutta on ehdottomasti alennettava.” (Nürnberg-dokumentti PS-2171, liite 2; NC&A red series, Vol. 4, s. 833-834).

Glücks antoi pontta asialle huomauttamalla keskitysleirien komentajille 20.1.1943:

”Kuten olen jo tähdentänyt, keskitysleirien kuolleisuutta on alennettava kaikin mahdollisin keinoin.” (Nürnberg-dokumentti NO-1523; NMT green series, Vol. 5, s. 372-373).

Lokakuun 26. päivänä 1943 suurimpien leirien komentajille antamassaan salaisessa käskyssä Pohl määräsi erityistoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että internoitujen terveys ja tuottavuus säilyvät (Bundesarchiv, Koblenz, Bestand SS-Wirtschafts-Verwaltungshauptamt. Signatur NS 3/386). Jokaisen komentajan, hän kirjoitti, tuli henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että tämä direktiivi tulee hänen leirinsä johtavan hallintoviranomaisen ja leirin ylilääkärin tietoon, joiden tuli antaa kuittaus sen saamisesta. Kopio määräyksestä tuli lähettää Himmlerille. Pohlin direktiivi alkoi painottamalla leirien tärkeyttä sotaponnisteluissa:

”Kahden viime vuoden aikana tekemämme työn ansiosta keskitysleirit ovat nyt ratkaisevan tärkeä tekijä asetuotannossa. Tyhjästä olemme rakentaneet vertaansa vailla olevat asetehtaat.

Aikaisempina vuosina, silloisen kasvatuksellisen ja kuntouttavan tarkoitusperän vallitessa, ei ollut tärkeää, tekivätkö vangit tuottavaa työtä. Nyt kuitenkin vankien työtuotanto on tärkeä, ja kaikki komentajien, virkamiesten ja lääkäreiden toimenpiteet tulee suunnata ennen kaikkea vankien terveyden ja tuottavuuden ylläpitämiseen. [- -]

Tässä suhteessa seuraavat asiat ovat tärkeitä:

1. Työntekoon sopiva ja tarkoituksenmukainen ravinto.
2. Sopiva ja tarkoituksenmukainen vaatetus.
3. Kaikkien luonnollisten keinojen käyttäminen hyvän terveydentilan ylläpitämiseksi.
4. Kaiken tarpeettoman ponnistelun välttäminen, ellei tuottavuuden ylläpitäminen suoraan vaadi sellaista.”

Sitten Pohl mainitsi joitakin erikoistoimenpiteitä vankien terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi:

”Keskipäivän lounaan tulee koostua – ei laihasta sopasta, vaan kiinteistä, tukevista ruoista.
Lisäruoan ottamiseen on kannustettava.
Ateriointi ja kunnollinen ruoansulatus vaativat lepoa. Sen vuoksi aterioiden aikana tulisi olla riittäviä lepotaukoja. Ei tarpeettomia marsseja. Ruoka tulee tuoda ihmisten luo, ei ihmisiä ruoan luo.
Lämpimän ruoan lisäksi vaatetusta tarvitaan pitämään keho lämpimänä ja suojaamaan sitä kylmältä. Tämä on erityisen tärkeää niiden vankien kohdalla, jotka työskentelevät ulkona.
Tulee huolehtia siitä, että yöaikaan saadaan ainakin seitsemän kahdeksan tunnin häiriötön uni.
Nimenhuudot tulee pitää niin lyhyinä kuin mahdollista.”

Pohl mainitsi myös, että sairaiden vankien tuli sairaaloissa saada erikoisruokavalio heidän terveytensä palauttamiseksi ja että hyvästä työstä ja hyödyllisistä ehdotuksista vankeja tuli palkita bonuksilla.

Vaikka tällaisia toimenpiteitä ei aina toteutettu niin kuin oli määrätty, nämä korkea tason direktiivit eivät jääneet ilman vaikutusta.

Pohl raportoi Himmlerille syyskuussa 1943, että leirien kuukausittainen kuolleisuus oli laskenut kesän ja syksyn 1942 noin kymmenestä prosentista elokuun 1943 noin kolmeen prosenttiin. Hän totesi:

”Kuolleisuuden väheneminen johtuu pääasiassa siitä, että pitkään vaaditut hygieeniset toimenpiteet on nyt suoritettu ainakin suurimmaksi osaksi.”

Himmler kiitti Pohlia tämän työstä ja ilmaisi uskonsa, että tilanne muuttuu vieläkin paremmaksi, kunhan parempi viemäröinti ja paremmat saniteettitilat saadaan rakennettua. (Nürnberg-dokumentti PS-1469).

Saksalaisten keskitysleirisääntöjen mukaan leireihin tulijoille oli pidettävä perusteellinen lääkärintarkastus, ja jos oli syytä, heidät oli asetettava karanteeniin. Sairaat tulijat täytyi tutkia jo saapumispäivänä, ja tarvittaessa heidät oli ohjattava sairaalaan. Lääkäreiden oli valvottava ravinnonsaantia, ja puutteista tuli ilmoittaa leirin komentajalle. Niille, jotka siirrettiin muihin leireihin, oli pidettävä lääkärintarkastus (Rules and Regulations for the Concentration Camps. Anthology. Inhuman medicine, Vol. 1, Part 1. Warsaw: International Auschwitz Committee 1970, s. 149-151; S. Paskuly [toim.]: Death Dealer, s. 216-217).

Leireissä ei tapettu, niissä yritettiin epätoivoisesti ja suurella vaivalla pelastaa juutalaisten ja muiden internoitujen henki. Zyklon B:tä käytettiin vaatteiden puhdistamiseen täistä. Täiden hävittämiseksi tulijat riisuttiin, suihkutettiin, heidän tukkansa leikattiin ja heidän vaatteensa käsiteltiin Zyklon B:llä. Tämä hyönteismyrkky pelasti lukemattomien juutalaisten hengen.

Ruumiskasat, joita Saksan läntisistä leireistä sodan lopussa löytyi, eivät olleet kaasulla surmattuja vaan niitä, jotka sodan kaoottisina viime kuukausina ylikansoitetuissa läntisissä leireissä (itäisten keskitysleirien asukkeja oli evakuoitu puna-armeijan tieltä länteen turvaan) kuolivat kulkutauteihin, nälkään ja lääkkeiden puutteeseen (joiden syntymistä liittoutuneet suuresti edistivät tuhoamalla Saksan infrastruktuurin) ja joiden ruumiita ei ehditty polttaa. Krematorioiden käyttö oli välttämätöntä epidemioiden hillitsemiseksi.

 

Työkyvyttömiä ei tuhottu

On väitetty, että työkyvyttömät tuhottiin saksalaisissa keskitysleireissä. Tämä ei pidä paikkaansa. 26.8.1943 WVHA:n virasto D II:n päällikkö Maurer tiedusteli (Auschwitzin komentaja Hössiltä) sähkeitse Auschwitzissa olevien sellaisten työkykyisten juutalaisten (”etupäässä länsijuutalaisten”; ”vornehmlich Westjuden”) määrää, jotka voidaan siirtää toisiin keskitysleireihin. Auschwitzista hän sai 29.8.1943 vastauksen, että leirin 25 000 juutalaisesta vain 3581 oli työkykyisiä ja että nämä olivat jo työtehtävissä eikä heitä voitu siirtää. Maurer tiedusteli sitten 4.9.1943 vielä kirjeitse Hössiltä, mitä loput 21 500 juutalaista tekevät (kirjeen kopio kirjassa Jüdisches Historisches Institut Warschau [toim.]: ”Faschismus-Getto-Massenmord”, 1960, s. 365). Häntä siis ihmetytti työkyvyttömien juutalaisten suuri määrä, ja hän pyysi selvitystä. Kuva Maurerin kirjeestä.

Kyseessä ei ollut vain työkykyisten ”länsijuutalaisten” luku, sillä Maurer kirjoittaa kirjeessään, että hänen saamansa tiedon mukaan Auschwitzin 25 000 juutalaisesta vain 3581 oli työkykyisiä. Toki jos ”länsijuutalaisia” ei ollut, Maurerille olisi tarjottu muita työkykyisiä juutalaisia, ilmoittihan hän tarvitsevansa ”etupäässä” länsijuutalaisia (jos ei siis länsijuutalaisia niin sitten muita).

SS:n WVHA:n päällikkö Oswald Pohl ilmoitti salaisessa Auschwitzin turvallisuustoimenpiteitä koskevassa raportissaan Heinrich Himmlerille 5.4.1944, että koko Auschwitz-kompleksissa oli 67 000 asukkia, ja näistä 18 000 oli pysyvästi sairaita tai invalideja. Birkenaussa (Auschwitz II:ssa) oli 36 000 asukkia (naisia 21 000, miehiä 15 000), ja näistä ”noin 15 000 on työkyvyttömiä” (Nürnberg-dokumentti NO-021. NMT green series, Vol. 5, s. 384-385).

Auschwitz-Birkenauhun sijoitettiin siis myös sellaisia juutalaisia, jotka eivät kyenneet työhön, ja monet heistä olivat sairaita ja vanhuksia. Tämä oli syy epätavallisen korkeaan kuolleisuuteen siellä (A. Butz: The Hoax of the Twentieth Century, s. 158 ss.). Työkyvyttömiä – tai ketään muutakaan – ei tuhottu.

 

Mitä Saksan johdon omat suunnitelmat kertovat?

Saksan ulkoministeriö toteaa 21.8.1942:

”Nykyinen sota antaa Saksalle mahdollisuuden ja myös velvollisuuden ratkaista juutalaisongelma Euroopassa – – Ohjelma, jonka mukaan tulee edistää juutalaisten evakuointia (Euroopasta) läheisessä yhteistyössä Reichsführer SS:n (Himmlerin) alaisuudessa toimivien elinten kanssa, on edelleen voimassa – – Se juutalaisten määrä, joka tällä tavalla on siirretty itään, ei ole vielä ollut riittävä tyydyttämään työvoiman tarvetta siellä.”

Virasto lainaa sitten ulkoministeri von Ribbentropia:

”Sodan päätyttyä kaikkien juutalaisten tulee lähteä Euroopasta. Tämä on Führerin (Hitlerin) muuttumaton päätös ja ainoa keino ratkaista tämä ongelma, koska vain maailmanlaajaa ja kattavaa ratkaisua voidaan käyttää ja yksittäiset toimenpiteet eivät juurikaan hyödytä.”

Tämän jälkeen virasto jatkaa:

”Kuljetukset (itään) ovat yksi askel eteenpäin matkalla kohti lopullista ratkaisua – – Kuljetukset Puolan kuvernementtiin ovat väliaikainen ratkaisu. Juutalaiset tullaan siirtämään kauemmaksi vallatuille itäisille alueille niin pian kuin asia tulee teknisesti mahdolliseksi (Nürnberg-dokumentti 2586-J).”

Juutalaiset pyrittiin siirtämään itään Euroopan ulkopuolelle; heitä ei pyritty tuhoamaan.

On väitetty, että Wannseessa (Berliinissä) 20.1.1942 suunniteltiin juutalaisten ”kansanmurha.” Wannsee-protokolla kuitenkin sanoo:

”Turvallisuuspoliisin ja SD:n päällikkö (Heydrich) esitti sitten lyhyen jälkikatsauksen tätä vastustajaa vastaan siihen mennessä käydystä taistelusta. Tärkeimmät kohdat ovat:

a) juutalaisten työntäminen pois Saksan kansan yksittäisiltä elinalueilta
b) juutalaisten työntäminen pois Saksan kansan elintilasta.

Näissä ponnisteluissa vahvistettiin ainoaksi toistaiseksi voimassa olevaksi ratkaisumahdollisuudeksi juutalaisten maastamuuton edistäminen Saksan valtakunnan alueelta, ja sitä alettiin toteuttaa suunnitelmallisesti. [- -]

Maastamuuton tilalle on nyt Führerin hyväksymänä tullut lisäratkaisumahdollisuutena juutalaisten evakuointi itään.”

Heydrich sanoi edelleen:

”Asiaankuuluvan johdon alaisuudessa juutalaisten täytyy nyt lopullisen ratkaisun edetessä tulla sopivalla tavalla itään työvoimaksi – – evakuoidut juutalaiset viedään ensin asteittain ns. kauttakulkughettoihin, joista heidät kuljetetaan edelleen itään – – Tarkoitus on, että yli 65-vuotiaita juutalaisia ei evakuoida vaan heidät tulee lähettää vanhusten ghettoon – joksi on suunniteltu Theresienstadtia – – myöskään sodassa (ensimmäisessä maailmansodassa) haavoittuneita tai kunniamerkin saaneita juutalaisia ei evakuoida.”

Dokumentissa ei puhuta mitään tuhoamisesta.

Wilhelm Stäglichin kirjan der Auschwitz Mythos mukaan pikakirjoittaja Henry Picker merkitsi muistiin Hitlerin yksityisiä keskusteluita (Hitlers Tischgespräche). 27.1.1942 Hitler sanoo: ”Juutalaisten täytyy pakata ja häipyä Euroopasta. Menkööt Venäjälle.” Edelleen 24.7.1942 hän sanoo: ”Kun tämä sota on ohi, pidän tiukasti kiinni siitä, että juutalaisten on lähdettävä ja muutettava Madagaskarille tai johonkin muuhun juutalaiseen kansallisvaltioon.”

Vuosien 1942/43 vaihteen tienoilla Hitler kommentoi liittoutuneiden radiolähetyksiä, joissa väitettiin hänen tuhoavan juutalaisia keskitysleireissä:

Todella, juutalaisten tulisi olla minulle kiitollisia, koska en vaadi heiltä muuta kuin hieman kovaa työtä (Irving: Hitler’s War, s. 362).

Eräässä dokumentissa (Himmlerin muistio Hitlerille 25.5.1940; julkaistu VfZ 5 [1957], s. 194) Himmler oli selväsanaisesti hylännyt ”minkään kansan fyysisen tuhoamisen epäsaksalaisena ja mahdottomana” (aus innerer Überzeugung als ungermanisch und unmöglich). Hitler piti tätä lausuntoa ”erittäin hyvänä ja oikeana” (Hitlerin lausunnon Himmler oli merkinnyt omiin muistiinpanoihinsa 28.5.1940).

Kansallissosialistinen Saksa ei pyrkinyt tuhoamaan mitään kansaa tai kansanluokkaa fyysisesti! Sen sijaan juutalaisten rakentama kommunistinen Neuvostoliitto tietoisesti pyrki tuhoamaan – tappamaan – kokonaisia kansanluokkia, ja juutalaisperäinen marxismi tappoikin kommunismillaan idässä (Neuvostoliitto, Kiina jne.) noin sata miljoonaa ihmistä tieten tahtoen

 

Saksan johtajat eivät tienneet ”holokaustista” mitään

Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytettyinä olleet saksalaiset johtajat ilmoittivat, etteivät he tienneet mistään juutalaisten tuhoamisohjelmasta sodan aikana.

Göring kiivaasti kiisti tienneensä mistään sellaisesta ohjelmasta: ”Ensimmäisen kerran kuulin tällaisista kauheista tuhoamisista vasta täällä Nürnbergissä.”

Saksalaisten politiikkana oli hänen mukaansa ollut karkottaa juutalaiset, ei tappaa heitä, ja hän lisäsi, ettei hänen tietääkseen Hitlerillä ollut mitään tuhoamisohjelmaa. Göringin mukaan tuhoamisväitteet eivät ole tosia.

Jodl, todennäköisesti Hitlerin lähin sotilaallinen neuvonantaja, antoi samanlaisen lausunnon:

”Voin sanoa vain, täysin tietoisena vastuullisuudestani, etten koskaan kuullut – viittauksena tai kirjoitettuna tai puhuttuna sanana – mistään juutalaisten tuhoamisesta – – Ei minulla koskaan ollut mitään yksityistä tietoa mistään juutalaisten tuhoamisesta. Kunniasanalla, niin varmasti kuin tässä istun, kuulin tällaisista asioista ensimmäisen kerran sodan jälkeen.”

Hans Frank, Saksan hallitseman Puolan sodanaikainen kuvernööri, kertoi kuulleensa vain huhupuheita juutalaisten joukkotuhoamisista. Hän kertoi tiedustelleensa huhujen todenperäisyyttä muilta viranomaisilta, myös Hitleriltä, ja sai aina vastaukseksi, etteivät ne olleet totta.

Kaltenbrunner, joka oli täysin tietoinen siitä, että hänet tullaan teloittamaan, vastasi toteamukseen, että todistaja toisensa perään sanoo, että tappamiset kaasukammioissa tapahtuivat hänen käskystään: ”Näyttäkää minulle nuo henkilöt tai jokin noista käskyistä. Se on täysin mahdotonta.”

Myös Albert Speer sanoi, ettei hän ollut tietoinen mistään tuhoamisohjelmasta.

Hans Lammers sanoi Nürnbergin ”Wilhelmstrasse”-oikeudenkäynnissä, että hän on sitä mieltä, ettei mitään ohjelmaa juutalaisten tuhoamiseksi koskaan ollut. Hän ei tiennyt mistään joukkotuhoamisista.

 

Vesa-Ilkka Laurio