Huumeita kansalle, CIA tarjoaa!

Julkaisemme laajennettuna Magneettimediassa aikaisemmin julkaistun Mika Salmin Vastavalkeaan kirjoittaman, Huumeita kansalle, CIA tarjoaa!–artikkelin kokonaisuudessaan.

Huumekauppa on vain osa ”juutalaisen” eliitin ihmiskuntaa tuhoavasta toiminnasta. Näyttää siltä, että kaikki mihin tämä kauhistuttava mafia iskee kyntensä tuhoutuu: mistä tämä johtuu? Ennen varsinaiseen artikkeliin siirtymistä, suotakoon tiivistetty kuvaus ”juutalaisen” mafian tuhotoiminnan syntyjuurille.

”Juutalaisen” eliitin hirvittävä tuhotoiminta juontaa juurensa Talmudiin perustuvasta ”uskonnosta”, joka on rasistinen maailmanvaltaukseen pyrkivä ”uskonto” ja jonka vuoksi äärimmäisten Talmud ”juutalaisten” kautta tulee virtaus pahimmista helveteistä eli itse perkeleeltä, jolla nimellä näitä helvettejä kutsutaan. Perkeleen avulla juutalaisettoimijat ovat viime vuosikymmeninä vallanneet yhden suurvallan, USA:n, sekä tiedotusvälineitä ja pankkitoimintaa maailmanlaajuisesti, ja lisäksi he ovat perustaneet oman valtion Israelin, joka on todellinen perkeleen oma valtio ja joka on ryöstänyt palestiinalaisten isänmaan ja ajanut heidät vuosikymmeniksi maanpakoon. Tiedotusvälineillään ja poliittisella vallallaan juutalaiset ovat levittäneet holokausti-valhetta, julkaisseet materialistisia arvoja sekä salanneet julman historiansa ja kasaaritaustansa. Näin he ovat onnistuneet luomaan itsestään maailmalle valheellisen käsityksen viattomasti kärsineestä ”Jumalan omaisuuskansasta”, jolla on oikeus palata ”isänmaahansa”, joka todellisuudessa olisi jossain Itä-Aasiassa, mutta ei Palestiinassa. Juutalaisella eliitillä (esim sionistien poliittinen liike, minkä moottorina toimii ”juutalaiset”) eli perkeleellä on vain yksi päämäärä: vallata planeetta ja tehdä kaikki kansat orjiksi, jota varten he tarvitsevat vielä kolmannen maailmansodan.

Johdanto

Artikkelin mukaan valtiolliset toimijat ylistävät käyvänsä ”sotaa huumeita vastaan”, samalla tiedustelupalvelut ovat tehneet tiivistä yhteistyötä alamaailman toimijoiden kanssa, rahoittaen huumekaupalla salaisia operaatioitaan.

Kansainväliseen huumekauppaan ovat kytkeytyneet esimerkiksi CIA, Mossad, Yhdysvallat ja Israel.

Alla olevan artikkelin mukaan Yhdysvallat ovat vastuussa Afganistanin dominoivasta roolista kansainvälisessä heroiinikaupassa, joka on ainoastaan toistoa, sille mitä tapahtui aiemmin Burmassa, Thaimaassa ja Laosissa 1940-luvun lopulta 1970-luvulle. Näiden maiden muodostamaa huumeviljelmistä tunnettua aluetta kutsutaan ”Kultaiseksi kolmioksi”.

Yhdysvaltojen sotilaallisissa interventioissa öljyesiintymien tai niiden kuljetusreittien tuntumissa käytetiin sijaistaistelijoita, jotka saavat rahoituksensa huumekaupalla.

Lisäksi Afganistanissa Yhdysvallat käytti sijaistaistelijoita Neuvostoliittoa vastaan käydyssä sodassa. Heroiinintuotannon suhteen toinen huomattava alue on ollut niin sanottu ”Kultainen puolikuu”, johon ovat kuuluneet Afganistanin lisäksi Pakistan ja Iran.

Hyökkäsivätkö Yhdysvaltojen asevoimat Afganistaniin elvyttääkseen huumekaupan, jonka Taleban oli laittanut kuriin, vaikka virallisesti sotaa perusteltiin päinvastoin huumetuotannon kuriin laittamisella. Olihan jo George W. Bush todennut ennen presidentin virkaansa eräässä haastattelussa toimittajan kysyessä mielipidettä Talebanista, että niitä pitää painostaa, saatuaan ensin selville, että Taleban ei ole mikään musiikkiyhtye.

Artikkeli on perusteellinen selvitys kansainvälisen huumekaupan ja niihin liittyvien salaisten operaatioiden syövereistä, paljastaen myös tarkkaavaiselle lukijalle yhden tärkeimmistä funktioista kansainvälisen huumekaupan ylläpitämiseksi, nimittäin juutalaisten ja sionistitoimijoiden verkoston huumekaupassa.

Magneettimedian toimituksen on kuitenkin syytä korostaa juutalaiseliitin eli kasaarimafian alulle panevaa ja ylläpitämää voimaa globaalissa huumekaupassa, mitä ilman länsimainen huumeongelma esiintyisi paljon miedompana.

Kirjassaan Final Judgment (2005) Michael Collins Piper esittää CIA:n lisäksi Kaakkois-Aasian huumekuvioissa olleen vahvasti mukana myös juutalainen^a Meyer Lanskyn johtaman rikollissyndikaatin sekä valottaa muutoinkin tätä tiedustelupalveluiden ja alamaailman muodostamaa symbioosia, jossa CIA:n ohella oma roolinsa oli myös Israelin tiedustelupalvelu Mossadilla.

Lanskyn roolia korosti vielä sekin, että mafiapomo Santo Trafficante Jr:ää kuvattiin Kaakkois-Aasian huumekuvioiden alullepanijaksi, vaikka hän toimi täsmälleen Lanskyn välittömässä alaisuudessa, kuten Peter Dale Scottin kirjoituksissa mainittu professori Alfred McCoy asiaa luonehtii teoksessaan The Politics of Heroin: CIA Complicity in the Global Drug Trade (1992), johon myös Piper toistuvasti viittaa.

Piper kirjoittaa Lanskyn heroiiniputkiston kulkeneen CIA:n tukeman Korsikan mafian kautta Marseillesta ja käyttäneen CIA:n peitetoimia Kaakkois-Aasiassa Vietnamin sodan aikaan kulissina operaatioilleen. Hän toteaa huumeiden salakuljetuksen olleen hyvin todennäköisesti CIA:n ja järjestäytyneen rikolli­suuden yhteishanke. Tärkeimpänä huume­rahan­pesu­laitoksena Lanskylle toimi puolestaan sveitsi­läinen pankki BCI, jonka johdossa oli Mossad-mies juutalainen Tibor Rosenbaum.

Israelin tiedustelupalvelu Mossad lienee maailman ylivoimaisin ja tehokkain tiedustelupalvelu. Mossad on lonkeroitunut tehokkaasti ympäri maapalloa, sen keskeisimpiin valtakeskuksiin. Sillä on myös vaikutuskanavat Yhdysvalloissa ja Mossadilla on agentteja myös Natossa. Mossadin toimesta murhataan vuosittain satoja ihmisiä, jotka muodostavat olennaisen uhan Israelin ja samalla kasaarimafian tuhoisalle kansainväliselle poliittiselle ja taloudelliselle hegemonialle. ^b

New Yorkissa kieltolaki  nosti valtaan Arnold Rothsteinin^c. Juutalaista Rothsteinia pidetään myös valtavirtaisessa historiassa modernin järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan isänä.

Yhdysvallat ylistävät ”huumeiden vastaista sotaansa” ja perustelevat hyökkäyksiään arabimaihin ja Etelä-Amerikkaan näissä käydyn huumekaupan vuoksi. Mikseivät amerikkalaispoliitikot laisinkaan puhu samaan sävyyn Israelista ja Yhdysvalloissa operoivista juutalaisista rikollisista, joilla on Israelin passi? 1994 israelilaistoimittaja Ben Kapit kirjoitti aiheesta hepreaksi Ma’ariv-nimiseen lehteen:^d

Amerikan juutalaiset ja israelilaiset johtavat koru- ja jalokivikauppaa Manhattanilla. (…) 75-80 % kauppiaista on juutalaisia. (…) Suuri osa heistä on uskonnollisia ortodoksijuutalaisia, yleensä hasideja. Joukossa on lisäksi paljon Iranista ja Syyriasta muuttaneita, myös he ovat hyvin uskonnollisia. (…) Sama alue on Yhdysvaltojen merkittävin huumerahojen pesupaikka.

Rahanpesua harjoitetaan erityisen paljon erilaisissa juutalaisissa uskonnollisissa instituutioissa, kuten ješiva-kouluissa ja synagogissa. Koska useimmat alueen timanttikauppiaista ovat juutalaisia, on tämä erityisen helppoa ja tehokasta.

Niin ikään juutalainen toimittaja Rich Cohen kirjoitti etnisten veljiensä rikollisuudesta ylistävän kirjan Tough Jews. Teoksen arvostellut Jewish Post of New York tiivisti kirjan sisällön:

1. Kaikki juutalaisgangsterit eivät olleet hienovaraisia valkokaulusrikollisia, vaan joukkoon kuului myös verenhimoisia murhamiehiä.
2. Juutalaiset käytännössä kehittivät järjestäytyneen rikollisuuden.
3. Juutalaiset (rikolliset) olivat ensimmäisiä, jotka kutsuivat itseään ’liikemiehiksi’. Heille lain rikkominen oli bisnestä ja he rakensivat mittavat rikosverkostot: uhkapelejä, prostituutiota, salakuljetusta, kiristystä ja ”suojelurahoja”.
4. Ikävä kyllä juutalaiset olivat Amerikan ensimmäisiä huumekauppiaita!
5. Rikolliset olivat usein ”hyviä juutalaisia”. He kävivät säännöllisesti synagogassa ja puolustivat juutalaisia amerikkalaisilta ”natseilta” ja antisemitisteiltä.

Nykyisin huumausaineet ovat yksi lisääntyvästä sekä suurimmista tervey­dellisistä ongelmista. Kansainvälistä huumekauppaa johtaa juu­talainen vapaa­muu­rarijärjestö B’nai B’rith ja sen tais­telu­järjestö ADL. Siihen ovat kytkeytyneet Yhdysvallat, Iso-Britannia, Israel ja entinen Neuvostoliitto (ilmeisestimyös nykyinen Venäjä). Muiden muassa Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri juutalainen Henry Kissinger oli täysin huumekaupassa mukana.^e

Huumausaineiden kauppa on kauhistuttavan hornamaista tuhotyötä. Tällä alalla toimivat, eivät ansaitse mitään sympatiaa ja kunnioitusta.

Magneettimedian toimitus

Johdannon lähteet:

a. Meyer Lansky: The Shadowy Exploits of New York’s Master Manipulator 14–16, Art Montague – 2005

b. OSTROVSKY, VICTOR & HOY CLAIRE (1991). By Way of Deception. USA 1990. Entinen Mossadin agentin paljastuksia Mossadin toiminnasta. On julkaistu myös suomeksi (Petoksen kautta, Hyvinkää 1991).

c. JEWISH CRIME. Saatavilla: http://www.holywar.org/jewishtr/09crime.htm

d. Radio Islam (1994). Saatavilla: http://www.radioislam.org/thetruth/23drug.htme

e. Dope, Inc. The Book That Drove Henry Kissinger Crazy. USA 1992. Saatavilla: http://www.thirdworldtraveler.com/Drug_War/DOPE_INC_part1.html

Huumeita kansalle, CIA tarjoaa!

Alkuperäinen artikkeli: https://vastavalkea.fi/2017/04/21/huumeita-kansalle-cia-tarjoaa/

Huumekaupasta puhuttaessa mielletään tavallisesti vain rikollisten ja terroristien harjoittavan sitä samalla kun viranomaisten ajatellaan tekevän parhaansa lopettaakseen toiminnan. Tiedustelupalvelut ovat kuitenkin usein toimineet sellaisella tavalla, että myös niiden luokitteleminen ”rikollisiksi ja terroristeiksi” voisi olla perusteltua. Yleisesti ottaen näin ei kuitenkaan tehdä, mutta kuten Hannu Yli-Karjanmaa toteaa kirjassaan Valtiot ja terrorismi (2008)¹, ”huumekauppa ei ole rahoituskeino ainoastaan ryhmille, jotka yleisen käsityksen mukaan mielletään terroristeiksi”.

Yli-Karjanmaa jatkaa, että ”terroristiryhmät, järjestäytynyt rikollisuus ja tiedustelupalvelut muodostavat keskenään verkostoja, joita tarkasteltaessa on mahdotonta sanoa, missä eri toimijoiden rajat kulkevat”. ”Sota huumeita vastaan” onkin ollut vähintään yhtä petollista toimintaa kuin ”sota terrorismia vastaan”, eikä näitä kahta voi täysin erottaa toisistaan.

Entinen kanadalainen diplomaatti ja Berkeleyn yliopiston emeritusprofessori Peter Dale Scott käsittelee kirjassaan American War Machine: Deep Politics, the CIA Global Drug Connection, and the Road to Afghanistan (2014) Yhdysvaltojen ulkopolitiikan peiteltyjä aspekteja, syväpolitiikkaa ja etenkin maan pitkäaikaista osallistumista kansainväliseen huumekauppaan. Otteita kirjasta on julkaissut uutissivusto WhoWhatWhy, jonka päätoimittajana toimii tutkiva journalisti Russ Baker.

Epämiellyttäviä totuuksia

Scott huomauttaa, kuinka useimmat ihmiset eivät halua ruotia häiritseväksi kokemiaan asioita.² Sellaiset epämiellyttävät tosiasiat, kuten että kaikki läntiset imperiumit ovat muodostuneet lukemattomia väkivallantekoja suorittaen, pyritään ennemminkin häivyttämään mielestä. Väkivaltaisia taipumuksia ei varmasti ole ollut ainoastaan ”läntisillä imperiumeilla”, vaan imperiumeilla yleensäkin, mutta lähihistorian aikana Yhdysvallat on toki ollut merkittävin väkivaltaa harjoittanut imperiumi. Onhan jo sen syntyhistoria hyvin väkivaltainen, mutta suurvallan aseman saavutettuaan se on 1900- ja 2000-luvuilla enenevässä määrin kohdistanut väkivaltaisia toimia myös muuta maailmaa kohtaan.

Suurimman osan Yhdysvaltojen ulkomailla käymistä sodista Peter Dale Scott toteaa olleen sotia, jotka se on aloittanut joko ”ennaltaehkäisevästi” tai naamioimalla ne vastaiskuiksi vihollisen suorittamille ”provosoimattomille hyökkäyksille”. Tonkininlahden selkkauksen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kaltaisten aggressioiden taustalla Scott arvelee olleen elementtejä mm. Pentagonista ja CIA:sta, mukaan lukien Washingtonin sotakoneiston. Vaikkei Scott asiaa mainitsekaan, niin on todettava myös sionistien ja erilaisten Israelin eturyhmien sekä maan tiedustelupalveluiden olevan olennainen osa tätä sotakoneistoa.

On ymmärrettävää, että tällaisten instanssien – joiden olettaisi toimivan kansalaistensa hyväksi tai Israelin tapauksessa olevan amerikkalaisten uskollinen kumppani – sekaantumista terrorismin kaltaisiin hämäräperäisiin puuhiin ei ole aivan helppo sulattaa. Mutta kuten Scott toteaa, juuri se, että ihmiset ovat haluttomia poistumaan mukavuusalueeltaan ja tarkastelemaan luotettavina pitämiensä tahojen toimia kriittisesti, on yksi syy, joka tekee näille tahoille mahdolliseksi toimia siten kuin ne toimivat. Tämän vuoksi olisikin tärkeää kyetä edes hetkittäin siirtymään epämukavuusalueelle ja syventyä näiden yleisesti luotettavina pidettyjen tahojen valonarkoihin puuhiin, vaikkakin – kuten Scott huomauttaa – tiedustelu­palveluiden aktiviteettien selvittäminen ja dokumentointi luotettavasti voi joissain tapauksissa olla äärimmäisen vaikeaa.

Terrorismin lisäksi tiedustelupalvelut ja muut sotakoneiston osana toimivat tahot ovat usein sekaantuneet monenlaiseen muuhunkin rikolliseen toimintaan, kuten ase- ja huumekauppaan, rahanpesuun ja jopa ihmiskauppaan. Niiden on toimittava tällä tavoin kyetäkseen toteuttamaan salaisia – usein laittomia – operaatioitaan, sillä laillisen rahoituksen puitteissa sellaiset operaatiot eivät yleensä onnistu. Yli-Karjanmaa mainitsee esimerkiksi ”Vietnamin sodan ja Watergate-skandaalin jälkeen Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisön [olleen] ahdingossa” kasvavan kritiikin myötä.

Presidentti Ronald Reaganin hallintokaudella 1980-luvulla vaikeudet jatkuivat kongressin kieltäessä Yhdysvaltojen tukemien Nicaraguassa toimivien contra-sissien aseistamisen. Oli turvauduttava jälleen laittomiin toimiin. Iran–contra-skandaalina tunnettu tapaus kuitenkin alkoi paljastua vuonna 1986 ja selvisi, että Reaganin hallinto oli vastoin kongressin päätöksiä myynyt aseita Irakin kanssa sodassa olleelle Iranille sekä ohjannut asekaupoista saatuja tuloja contrille. Kuvioon liittyi myös huumausaineiden salakuljettamista Latinalaisesta Amerikasta Yhdysvaltoihin. Contrien tukemisen lisäksi tarkoituksena oli vaikuttaa Lähi-idän tilanteeseen ja saada Hisbollah-järjestö vapauttamaan Libanonissa pitämiään amerikkalaisia panttivankeja. Israelin hallitus teki oman osansa toimimalla välikätenä asekaupoissa Iranin kanssa.

Huumerahalla on valtava merkitys myös pörssiyhtiöille. Yli-Karjanmaa kirjoittaa, että ”kvartaalitalouden oloissa maailmantalous ei tule toimeen ilman huumerahaa”. Pörssibisneksen hän toteaa perustuvan ”kurssien vedättämiseen ylöspäin” ja huumerahan avulla tehtävän ”suurimmat voitot, koska se on yleensä koroltaan edullisempaa”.

Huumekauppa liittyy monesti tavalla tai toisella Yhdysvaltojen eri puolilla maailmaa käymiin sotiin. Scott mainitsee esimerkkinä, että Afganistanin invaasion jälkeen oopiumin tuotanto siellä kaksinkertaistui. Yli-Karjanmaa kirjoittaa Taleban-hallinnon vuonna 2001 ryhtyneen ”radikaaleihin toimiin oopiumin viljelyn hillitsemiseksi” ja Los Angelesin huumepoliisin entisen etsivän ja tutkivan journalistin Michael C. Ruppertin luonnehtineen³ tätä ”taloussodan julistukseksi Yhdysvalloille”. Onkin arveltu huumetuotannon elvyttämisen olleen yksi syy hyökätä Afganistaniin, vaikka virallisesti sotaa perusteltiin päinvastoin huumetuotannon kuriin laittamisella – siitä huolimatta, että Taleban oli jo tehnyt sen.

Afganistan ei suinkaan ole ainoa tapaus laatuaan, vaan Scott toteaa ”Yhdysvaltojen vastuun Afganistanin dominoivasta roolista kansainvälisessä heroiinikaupassa ainoastaan toistavan sitä, mitä tapahtui aiemmin Burmassa, Thaimaassa ja Laosissa 1940-luvun lopulta 1970-luvulle”. Näiden maiden muodostamaa huumeviljelmistä tunnettua aluetta kutsutaan ”Kultaiseksi kolmioksi”. Kuten Yli-Karjanmaa kirjoittaa, ”Yhdysvaltojen sotilaalliset interventiot tapahtuvat öljyesiintymien tai niiden kuljetusreittien liepeillä ja apuna käytetään sijaistaistelijoita, jotka saavat rahoituksensa huumekaupalla”. Myös Afganistanissa Yhdysvallat käytti sijaistaistelijoita Neuvostoliittoa vastaan käydyssä sodassa. Heroiinintuotannon suhteen toinen merkittävä alue onkin ollut niin kutsuttu ”Kultainen puolikuu”, johon ovat kuuluneet Afganistanin lisäksi Pakistan ja Iran.

Yhdysvaltain viranomaiset peittelemässä huumerahoitteista salamurhaa

Esimerkkinä siitä, millaisiin huumerahoitteisiin operaatioihin CIA on sekaantunut, Scott mainitsee Orlando Letelierin murhan.⁴ Letelier oli entinen chileläinen diplomaatti, joka toimi Salvador Allenden hallituksen alaisuudessa, kunnes tämä syöstiin vallasta Yhdysvaltojen tukemalla vallankaappauksella. Oltuaan vangittuna ja kidutettuna vuoden ajan Letelier vapautettiin kansainvälisen painostuksen vuoksi. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hän alkoi pääkaupunki Washingtonista käsin toimia äänitorvena vastarintaliikkeelle Chilessä onnistuen lobbaamalla estämään useiden lainojen myöntämisen Augusto Pinochetin hallinnolle. 21. syyskuuta 1976 Letelier yhdessä avustajansa Ronni Moffittin kanssa kuoli autopommi-iskussa Washingtonissa.

Salamurhan takana oli Chilen salainen poliisi Dirección de Inteligencia Nacional (DINA) hyödyntäen Kuuban johtajan Fidel Castron vastaisia kuubalaispakolaisia sekä CIA:n sponsoroimaa Operaatio Condoria, jonka tarkoituksena oli vasemmistolaisten liikkeiden kukistaminen Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä amerikkalaismielisten hallitusten tukeminen väkivaltaa käyttäen. Olennaista on Scottin mukaan, että niin DINA, Condor kuin Letelierin murhaan sekaantuneet amerikankuubalaisetkin olivat sekaantuneet myös huumekauppaan.

Amerikkalaisten vaikutuksista tapahtuneeseen Scott mainitsee, että hieman ennen murhaa silloinen ulkoministeri Henry Kissinger oli jättänyt toimittamatta Operaatio Condorissa osallisena olleille Latinalaisen Amerikan valtioille ulkoministeriön laatiman kiireisen varoituksen olla ryhtymättä minkäänlaisiin salamurhiin.⁵ CIA:n johtaja George H. W. Bush puolestaan parhaansa mukaan salasi organisaationsa hallussa olleen aineiston DINA:n osallisuudesta Letelierin murhaan. Media raportoikin, ettei FBI:llä ja CIA:lla ollut syytä olettaa Chilen sotilasjuntan agenttien surmanneen Letelieriä. Kun sitten kuubalaisliike, jonka joukosta salamurhaajat valittiin, rahoitti itseään DINA:n organisoimalla huumeiden salakuljetuksella, voisi sanoa Yhdysvaltain hallituksen peitelleen huumerahoitteista salamurhaa omassa pääkaupungissaan.

Presidentti John F. Kennedyn murhaa ja siihen liittyviä asioita käsittelevässä kirjassaan Final Judgment (2005)⁶ Michael Collins Piper tuo esiin myös Israelin tiedustelupalvelu Mossadin mahdollisesti kytkeytyneen epäsuorasti Letelierin murhaan. Entinen Mossad-agentti Victor Ostrovsky esittää DINA:n päällikön Manuel Contrerasin kaupanneen ranskalaisvalmisteisia Exocet-ohjuksia Mossadille. Ostrovsky toteaa, että vaikkei Letelierin murhanneeseen ryhmään kuulunut Mossadin henkilöstöä, siinä todennäköisesti hyödynnettiin järjestön ammattitaitoa, jonka opettaminen oli ollut osana ohjuskauppoihin liittyvää sopimusta. Mielenkiintoista on myös, että Michael Townley, joka DINA:n valtuuttamana osallistui kuubalaisten veljesten Guillermo ja Ignacio Novon kanssa Letelierin murhan suunnitteluun, oli lisäksi sidoksissa Meyer Lanskyn rikollissyndikaattiin sekä Mossadin sponsoroimiin rahanpesuoperaatioihin.

Kolmannessa WhoWhatWhyn julkaisemassa otteessa kirjasta American War Machine Peter Dale Scott kirjoittaa, että nimellä Office of Policy Coordination (OPC) tunnetun puolisotilaallisen, psykologisia operaatioita harjoittaneen organisaation osakseen vuonna 1952 ottanut CIA:n salaisten operaatioiden osasto Directorate of Operations (DO) rikkoo päivittäin rutiininomaisesti ulkomaisia lakeja.⁷ Hän viittaa kongressin tutkimukseen vuodelta 1996, jossa arvioidaan, että ”useita satoja kertoja päivässä (helposti 100 000 kertaa vuodessa) operatiiviset johtajat käynnistävät laittomia aktiviteetteja, jotka eivät ole ainoastaan vaarassa aiheuttaa poliittisia vaikeuksia Yhdysvalloille vaan myös vaaraksi vapaudelle tai jopa ihmishengille”.

Vuonna 1948 perustetun OPC:n Scott kertoo värvänneen huumekauppiaita liittolaisikseen Euroopassa kommunismin uhkaa torjuakseen. Kaakkois-Aasiassa se teki vieläkin enemmän. Se aseisti ja avusti näitä tahoja luomaan ja hallinnoimaan kansainvälistä oopiumi- ja heroiiniliikennettä. Huumerahoitusta hyödynnettiin voimakkaan kommunismin vastaisen toiminnan kehittämisessä, minkä Scott katsoo olleen laajalti vastuussa Indokiinan sodan uudelleenkäynnistymisestä 1950-luvun lopulla.

Meyer Lansky – mafiaakin mahtavampi?

Edellä mainitussa kirjassaan Michael Collins Piper esittää CIA:n lisäksi Kaakkois-Aasian huumekuvioissa olleen vahvasti mukana myös Meyer Lanskyn johtaman rikollissyndikaatin sekä valottaa muutoinkin tätä tiedustelupalveluiden ja alamaailman muodostamaa symbioosia, jossa CIA:n ohella oma roolinsa oli myös Israelin tiedustelupalvelu Mossadilla.

Siitäkin huolimatta, että mafiapomo Santo Trafficante Jr:ää on luonnehdittu näiden Kaakkois-Aasian kuvioiden alullepanijaksi, toimi hän juurikin Lanskyn välittömässä alaisuudessa, kuten Peter Dale Scottin kirjoituksissakin mainittu professori Alfred McCoy kuvailee kirjassaan The Politics of Heroin: CIA Complicity in the Global Drug Trade (1992), johon Piper useaan otteeseen viittaa.

Piper kirjoittaa ”Lanskyn heroiiniputkiston kulkeneen CIA:n tukeman Korsikan mafian kautta Marseillesta ja käyttäneen CIA:n peitetoimia Kaakkois-Aasiassa Vietnamin sodan aikaan kulissina operaatioilleen”. Hän toteaa huumeiden salakuljetuksen olleen hyvin todennäköisesti CIA:n ja järjestäytyneen rikolli­suuden yhteishanke. Tärkeimpänä huume­rahan­pesu­laitoksena Lanskylle toimi puolestaan sveitsi­läinen pankki BCI, jonka johdossa oli Mossad-mies Tibor Rosenbaum.

1930-luvun aikana Lansky otti haltuunsa lukuisia kasinoita ja hotelleja Miamissa ja Havannassa. Päivittäisten asioiden hoidosta hänen oli delegoitava vastuuta paljolti paikallisten gangsterien vastuulle. McCoy kirjoittaa, että ”yksi Lanskyn varhaisimmista kumppaneista Floridassa oli sisilialaiset juuret omaava Santo Trafficante Sr.”, joka oli jossain määrin maineikas jo ennen Lanskyn saapumista alueelle. Trafficante Sr. olikin ottanut pääasiallisen vastuun Lanskyn intresseistä Miamissa ja Havannassa tämän palatessa takaisin New Yorkiin vuonna 1940.

1950-luvun alussa Trafficante, Sr. puolestaan delegoi Havannan asioiden hoitamisen pojalleen Santo Trafficante Jr:lle. Meyer Lanskyn edustajana tämä kontrolloi suurinta osaa Havannan matkailuteollisuudesta ja muodosti suhteet Castroa edeltäneeseen diktaattoriin Fulgencio Batistaan. Lisäksi Trafficante Jr:n sanotaan vastanneen Euroopasta saapuneiden heroiinilähetysten vastaanottamisesta ja niiden ohjaamisesta Floridan kautta New Yorkiin sekä muihin merkittäviin kohteisiin, joissa paikalliset mafiapäälliköt avustivat jakelussa.

Piper viittaa Lanskyn elämäkerran kirjoittaneeseen Hank Messickiin, jonka mukaan oli selvää, että Trafficante Jr:llä oli avainrooli Lanskyn syndikaatin valta-aseman vakiinnuttamisessa Kuubassa. Vuonna 1957 Trafficante Jr. avusti New Yorkissa vaikuttaneen mafioso Albert Anastasian murhan järjestämisessä. Anastasia oli äänekkäimmin kritisoinut Lanskyn vaikutusvallan karttumista Kuubassa ja siksi hänen poistamisensa pelistä oli erittäin hyödyllistä Lanskyn kannalta. Trafficante Jr. ei ainoastaan hylännyt italialaiskumppaniaan Anastasiaa, vaan vannoi uskollisuuttaan Lanskya – joka puolanjuutalaisena ei varsinaisesti voinut edes kuulua mafiaan, mikäli mafia käsitetään amerikanitalialaisten gangsterien organisaationa – kohtaan jopa mafiatyylisellä verivalalla.

Anastasian murhan jälkeen julkinen mielenkiinto järjestäytynyttä rikollisuutta kohtaan alkoi lisääntyä. Sellaiset nimet kuin Al Capone ja Charles ”Lucky” Luciano olivat jo pitkään olleet monille tuttuja, mutta tietoisuus kansallisen rikollissyndikaatin olemassaolosta ei ollut yleistä. New Yorkin Apalachinissa vuonna 1957 tapahtuneen mafiajohtajien tapaamisen päätyttyä suuren luokan poliisiratsiaan media alkoi hehkuttaa ”mafiaa” merkittävimpänä voimana järjestäytyneessä rikollisuudessa ja keskittyä nimenomaan amerikanitalialaisiin gangstereihin.

Virallisen tarinan mukaan poliisi vain tuli sattumalta paikalle mafiapäällikkö Joseph Barbaran kotona pidettyyn kokoukseen. Messickin mukaan poliisi oli kuitenkin saanut vihiä eräältä Lanskyn kumppanilta. Tämä ei ole mitenkään mahdotonta, sillä Lanskylle ja monelle muulle mafiaan kuulumattomalle tapahtuneesta oli etua. Sen lisäksi, että he itse jäivät vähäiselle huomiolle, he saivat näin mafiosot riippuvaisiksi avustaan.

Tällainen viekkaus ei olisi ollut mitenkään tavatonta Lanskylta. Toisen maailmansodan aikaan hän toimi Lucky Lucianon asiamiehenä tämän jouduttua vankilaan. Lansky suostutteli Lucianon järjestelyyn, jossa mafia suojeli Yhdysvaltain laivaston itärannikon laitureita sabotaasilta. Sodan jälkeen Luciano armahdettiin ja karkotettiin Italiaan, jolloin Lansky kumppaneineen pääsi johtoon. On arveltu, että poliittisten kontaktiensa avulla Lansky olisi alun perin aiheuttanut Lucianon päätymiseen vankilaan.

Lanskysta itsestään oli tullut “koskematon”, sillä hänellä oli linkkejä Washingtoniin, CIA:han ja FBI:hin. Olihan hänellä ollut roolinsa myös Franklin D. Rooseveltin nimittämisessä demokraattien presidenttiehdokkaaksi vuonna 1932. Trafficante Jr. oli monien amerikanitalialaisten tapaan aluksi ärsyyntynyt Apalachinin ratsian jälkeen saamastaan huomiosta, mutta leppyi nopeasti huomatessaan median ylistävän häntä suurena Floridan mafiapäällikkönä. Kuten Messick toteaa, ”kunnia oli [Trafficantelle] yhtä tärkeää kuin ryöstösaalis”. Lanskyn ja Trafficanten tuottoisa suhde jatkui vuosikausia. Kun ikääntynyt ja huonovointinen Lansky vuonna 1970 valmistautui vetäytymään eläkkeelle, olikin juuri Trafficante hänen alaisistaan se, jolle hän jätti suurimman osan vastuullisuuksistaan.

Tiedustelupalvelut mukana Korsikan ja Kaakkois-Aasian huumekuvioissa

Paria vuotta ennen Lanskyn vetäytymispäätöstä Trafficante Jr. oli matkannut Saigoniin, Hong Kongiin ja Singaporeen. Reissun tarkoituksena oli lujittaa Lanskyn ja CIA:n pitkäaikaista yhteistyötä kansainvälisen huumekaupan saralla. Tässä kohdin Piper viittaa jälleen Alfred McCoyn teokseen. McCoy kirjoittaa, että tultuaan karkotetuksi Yhdysvalloista vuonna 1946 Lucky Luciano luovutti taloudellisen imperiuminsa hallinnoimisen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Meyer Lanskyn vastuulle. McCoy toteaakin Luciano-Lansky-Trafficante-kolmikon pysytelleen lähes kahdenkymmenen vuoden ajan merkittävimpänä tekijänä kansainvälisessä heroiinikaupassa.

1949–1950 Lansky kiersi Euroopassa käyden myös Roomassa tapaamassa Lucianoa huumekauppaan liittyvistä asioista keskustellakseen. Tämän jälkeen hän jatkoi Zürichiin, missä oli yhteydessä merkittäviin sveitsiläispankkiireihin vanhan ystävänsä John Pullmanin välityksellä. McCoyn mukaan ”nämä neuvottelut loivat pohjan taloudelliselle labyrintille, jota järjestäytynyt rikollisuus hyödynsi vuosikymmeniä siirtäessään valtavat uhkapeli- ja heroiinituottonsa pois maasta lukuisille tileille sveitsiläispankeissa herättämättä Yhdysvaltojen verohallituksen (Internal Revenue Service) huomiota”.

Tässä vaiheessa mukaan kuvaan astuu myös Israelin tiedustelupalvelu Mossad. Hank Messick nimittäin mainitsee, että lopulta Pullmanin pääasiallinen sijoituspaikka Lanskyn tuotoille oli vuonna 1959 perustettu pankki, joka tunnettiin nimellä Banque de Credit International (BCI). Kuten Piper toteaa, ”tämä pankki oli pitkäaikaisen Mossad-henkilö Tibor Rosenbaumin hengentuote”. BCI ei toiminut rahanpesulaitoksena ainoastaan Lanskylle, vaan sen sanottiin pesseen rahaa myös Israelin valtiolle. Lisäksi BCI oli Mossadin ja CIA:n peiteorganisaationa toimineen Permindexin tärkein osakkeenomistaja.

McCoy jatkaa, että ”tehtyään taloudellisia järjestelyjä Pullmanin kanssa Sveitsissä Lansky matkusti Ranskaan, missä tapasi korkea-arvoisia Korsikan syndikaatin johtajia Rivieralla ja Pariisissa”. Heidän sanottiin lopulta päässeen yhteisymmärrykseen kansainvälistä heroiinikauppaa koskevissa asioissa. Pian Lanskyn palattua Yhdysvaltoihin alkoikin Marseilleen ilmestyä heroiinilaboratorioita. Lanskyn huumeoperaatiot Euroopassa alkoivat hiljalleen siirtyä hänen Sisilian mafiassa toimivien kumppaneidensa käsistä Korsikan mafian hallinnoimille alueille. Huumausaineasiantuntijoiden arvioiden mukaan tätä seuranneina vuosina suurin osa Amerikan markkinoille päätyneestä heroiinista tuotettiin Marseillessa.

CIA oli lähettänyt agentteja ja psykologista sodankäyntiä harjoittavan ryhmän Marseilleen, jossa nämä olivat suoraan yhteydessä Korsikan mafiaa johtaneisiin veljeksiin, Antoine ja Barthélemy Guériniin. CIA-agentit toimittivat aseita ja rahaa Korsikan rikollisjoukoille, joita hyödynnettiin alueella paljon poliittista vaikutusvaltaa saavuttaneiden kommunistien horjuttamisessa. CIA:n tukemat Guérinit kasvattivat omaa valtaansa esimerkiksi lakkoja murskaamalla ja saivat lopulta hallintaansa Marseillen satama-alueet vuonna 1950. McCoy toteaa ”poliittisen vaikutusvallan ja satama-alueiden hallinnan olleen yhdistelmä, joka loi ihanteelliset olosuhteet Marseillen heroiinilaboratorioille kehittyä samalla kun mafiapäällikkö Lucky Luciano sattumoisin haeskeli vaihtoehtoista toimittajaa heroiinille”.

McCoy jatkaa CIA:n alkaneen operoida myös huumekaupan alkulähteillä Kaakkois-Aasiassa. Vuosina 1960–1975 se muodosti hmongeista 30 000 hengen salaisen armeijan, joka taisteli laosilaisia kommunisteja vastaan Pohjois-Vietnamin rajan lähettyvillä. Hmongien tärkeimmän tulonlähteen ollessa oopiumi salli CIA hmongeja johtaneen kenraali Vang Pon käyttää CIA:n operoimaa lentoyhtiö Air Americaa oopiumin keräämiseksi hajanaisista vuoristokylistä.

Vuoden 1969 lopulla useat CIA:n salaisiin toimintoihinsa käyttämät ryhmät avasivat heroiinilaboratorioiden verkoston Kultaisen kolmion alueelle. Ensimmäisinä toimintavuosinaan nämä laboratoriot toimittivat heroiinia Vietnamissa taistelleille yhdysvaltalaisjoukoille. Näiden vetäydyttyä he alkoivat toimittaa sitä suoraan Yhdysvaltoihin vallaten kolmasosan markkinoista. Meyer Lanskyn syndikaatti oli täten kehittänyt läheisen työsuhteen CIA:n kanssa.

Lanskyn ja CIA:n yhteistyön aikaan kaksi keskeistä CIA-henkilöä olivat Theodore Shackley ja Thomas Clines. Ensin mainittu johti CIA:n tukikohtaa Laosissa ja jälkimmäinen oli apulaisjohtaja. Ennen siirtymistään Laosiin Shackley oli toiminut JM/Wave-nimellä tunnetun CIA:n Miamin tukikohdan johdossa valvoen CIA:n ja Lanskyn syndikaatin yhteisiä Fidel Castron syrjäyttämiseen tähtääviä operaatioita, jotka tunnetaan koodinimellä Operaatio Mongoose. Kyseistä operaatiota johti kenraali Edward Lansdale, jonka salamurhia tutkineen lakimies Bernard Fensterwaldin mukaan ”sanottiin kehittäneen läheiset suhteet Korsikan mafiaan Vietnamin palveluksensa aikana”.

Jäätyään eläkkeelle CIA:sta Shackley ja Clines perustivat yrityksen nimeltä Egyptian-American Transport and Services Corporation (EATSCO). Tämä oli peiteorganisaatio, joka todellisuudessa harjoitti aseiden salakuljetusta ja toimi tiiviisti Mossad-yhteyksiäkin omanneen Israelin varakkaimman teollisuuspohatan Shaul Eisenbergin Aviation Trade and Service Company -yrityksen kanssa. Eisenberg puolestaan oli keskeinen henkilö myös Israelin ydinaseohjelmassa.

Hyman Larner – mies Chicagon mafian kulisseissa

Mafiapomo Sam Giancanan elämäkerran Double Cross (1992) kirjoittajat – hänen veljensä Chuck Giancana ja veljenpoikansa (ja kaimansa) Sam Giancana – kertovat tämän väittäneen, että vastapalveluksena järjestäytyneen rikollisuuden suorittamille palveluksille ”CIA katsoi toiseen suuntaan, kun vuosittain 100 miljoonan dollarin arvosta huumeita virtasi Havannan kautta Yhdysvaltoihin”. Tuotoista CIA:n sanottiin saaneen 10 prosenttia, jotka se sijoitti ”salaiseen lahjuskassaansa”. Tämän kaltaiset laittomasti ansaitut rahat piilotettiin sveitsiläisille, italialaisille, bahamalaisille ja panamalaisille tileille.

Kansainvälisiä kauppojaan Sam Giancana ei kuitenkaan operoinut itsenäisesti, vaan Giancanojen mukaan niihin osallistui useimmiten Meyer Lansky. Ja vaikka Giancana toimi Chicago Outfit -nimellä tunnetun mafiasyndikaatin johdossa, ei hän Chicagon alamaailmassa ollut se, joka suurinta valtaa piteli hyppysissään, vaan tämä rooli oli todellisuudessa varattu reporttereiden ”mysteerimieheksi” kutsumalle ja Lanskyn tapaan ei-amerikanitalialaiselle Hyman Larnerille. Osana Giancanan syndikaattia toiminut poliisipäällikkö Michael J. Corbitt on yhdessä nuoremman Sam Giancanan kanssa kirjoittanut kirjan Double Deal (2003), jossa mainitaan sanomalehtien olleen täynnä artikkeleita ja kuvia Outfit-järjestön jäsenistä, mutta Larneriin viitattiin vain heidän ”kumppaninaan” tai ”suojattinaan”.

Vanhemman Sam Giancanan palveluksessa toimiessaan Corbitt kuitenkin alkoi ymmärtää, miksi ja miten Chicagon mafia pystyi operoimaan niin vapaasti kuin se silloin operoi. Larner oli vaikutusvaltainen henkilö myös kansainvälisesti sekä Meyer Lanskyn pitkäaikainen kumppani ja käytännöllisesti katsoen hänen seuraajansa tämän kuoltua vuonna 1983. Lanskyn – jota Israelin ”kummisedäksikin” on luonnehdittu – tapaan Larner oli intohimoinen sionisti.

Chicagon mafian menestykselle oleellista olikin kumppanuus Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa. Aseiden toimittaminen Israelille takasi chicagolaisgangstereille ”vapaudut vankilasta” -kortin, mikäli se vain Israelia sympatisoineista korkea-arvoisista oikeusministeriön toimihenkilöistä oli kiinni. Esimerkiksi kun Larner ja Giancana ohjasivat varastettujen aseiden lähetyksiä Israeliin yhteistyössä Mossadin Panamassa toimineen agentin Michael Hararin kanssa, presidentti Lyndon B. Johnson määräsi vastapalveluksena oikeusministeriötä luopumaan Giancanan vastaisesta kampanjastaan.

Corbitt kirjoittaa, että ”Meyer Lanskyn vaatimuksesta [Giancana] kumppaneineen alkoi työskennellä Israelin Mossadin kanssa ja salakuljettaa aseita Lähi-itään”. Koska ”kaikki tuli sisään ja ulos Panaman kautta”, oli Larner – ”Giancanan uskotuin taloudellinen neuvonantaja” – vastuussa kaikesta. Corbittin mukaan ”kaikki tärkeät henkilöt Panamassa pankkiireista kenraaleihin söivät [Larnerin] kädestä”. Ja ”kun aseiden vienti Israeliin aloitettiin, Larnerilla oli myös Yhdysvaltain armeija lentokenttineen käytettävissään”. Toimiessaan kuriirina Larnerille, matkusteli Corbitt mm. Keski-Amerikkaan ja oli myöhemmin vakuuttunut, että monet Larnerin aktiviteeteista liittyivät sittemmin jo edellä käsiteltyyn Iran–contra-skandaalina tunnetuksi tulleeseen tapaukseen.

Lisäksi Larner toimi tiiviisti myös Lanskyn korkean tason käskyläisten Carlos Marcellon ja Santo Trafficante Jr:n kanssa Karibian alueella tuottoisiin aseiden ja huumausaineiden salakuljetusoperaatioihin liittyen. Giancanan ja Larnerin välinen järjestely tuli päätökseensä vuonna 1975 ensin mainitun tullessa murhatuksi. Samana päivänä kun hänet murhattiin, kongressin tutkijat olivat tulossa haastattelemaan häntä CIA:n ja järjestäytyneen rikollisuuden Castron vastaisiin operaatioihin liittyen. Sam ja Chuck Giancana ovat vakuuttuneita siitä, että Giancanan pelättiin puhuvan ohi suunsa ja että CIA oli ulkoistanut murhan Trafficantelle, joka puolestaan oli saanut Chicago Outfitissa vaikuttaneen John Rossellin järjestämään iskun.

Media alkoi hehkuttaa ”Chicagon mafian loppua” Giancanan seuraajien päätyessä jatkuvasti oikeuden eteen. Larner kuitenkin jatkoi menestystään, eikä intiimit suhteet CIA:han kehittäneellä Trafficantellakaan huonosti mennyt, vaan hän ”hoiti bisneksiään ilman tietoakaan juridisista vaikeuksista”, kuten Giancanat huomauttavat. Corbitt itse päätyi vankilaan korruptiosyytösten vuoksi ja koska tunsi kumppaneidensa pettäneen hänet, hän tarjoutui avustamaan FBI:tä Larnerin nappaamisessa.⁸ FBI:n valmistautuessa tekemään siirtonsa vuonna 1997 ulkoministeriö kuitenkin puuttui asiaan ja tukahdutti tutkimukset. Corbitt kommentoi asiaa toteamalla vaikuttaneen siltä, että ”vanhalla ystävälläni herra Larnerilla oli joitakin hyvin vaikutusvaltaisia ystäviä”.

Nämä tapaukset kuvastavat hyvin, miksi ei ole ollenkaan ihmeellistä, ettei järjestäytynyttä rikollisuutta saada kuriin. Pienemmät tekijät kyllä saattavat selliin päätyä, mutta isoimmat vonkaleet pääsevät useimmiten livahtamaan katiskasta – ainakin kunnes alkavat olla uhaksi jollekin vaikutusvaltaiselle taholle. Vaikka epäilemättä valtiollisissa toimijoissa on niitäkin, jotka aidosti työskentelevät rikollisuuden kitkemiseksi, eivät heidän toimensa voi täysin onnistua, mikäli huumekauppaa ja muita laittomuuksia harjoittavat ovat korkea-arvoisten tahojen suojeluksessa tai jokin tiedustelupalvelujen haara jopa tekee yhteistyötä näiden rikollisjärjestöjen kanssa.

Gary Webb ja kiistelty ”pimeä liitto”

CIA vaikuttaisi tuon tuostakin vähintään kääntäneen katseensa toiseen suuntaan siinä vaiheessa, kun jokin valtiollisten toimijoiden liittolaisena toiminut taho on harjoittanut huumekauppa. Tutkiva journalisti Gary Webb kirjoitti San Jose Mercury News -lehdessä vuonna 1996 julkaistun artikkelisarjan Dark Alliance⁹, jossa esitettiin Yhdysvaltojen tukemien Nicaraguan sandinistihallintoa vastaan 1980-luvulla taistelleiden contrien rahoittavan toimintaansa Kalifornian alueelle suuntautuvalla huumekaupalla ja CIA:n sallineen heidän toimintansa. Columbia Journalism Reviewin julkaisemassa kirjoituksessa The Storm over ”Dark Alliance” Peter Kornbluh kirjoittaa Webbin olleen aluksi ihmeissään vähäisestä huomiosta, jota hänen juttunsa herätti, mutta lopulta siitä tuli kuitenkin yksi vuosikymmenen puhutuimmista artikkeleista.¹⁰

Gary Webb.

Sen sijaan, että valtamedia olisi alkanut harjoittaa tutkivaa journalismia ja edistänyt tutkimuksia kokaiinikauppaan ja väitettyyn CIA:n rooliin liittyen, se ryhtyikin tiedustelupalvelun puolestapuhujaksi ja hyökkäsi Webbiä vastaan, kuten The Interceptin artikkelissa Managing a Nightmare: How the CIA Watched Over the Destruction of Gary Webb kuvaillaan.¹¹ Kornbluh huomauttaa, että vaikka Webbin artikkeleissakin oli virheitä ja puutteita, valtamedia syyllistyi samankaltaisiin virheisiin ja liioitteluun yrittäessään kaikin keinoin osoittaa hänen olevan väärässä. Los Angeles Timesin toimittaja Jesse Katz esimerkiksi yritti väittää, ettei Los Angelesin suurin huumekauppias Ricky Ross ollut niin merkittävä tekijä kuin Webb oli antanut ymmärtää. Vain kaksi vuotta aiemmin Katz oli kuitenkin itse omassa artikkelissaan ylistänyt Rossia varsinaisena superrikollisena. Joko siis Katz itse oli aiemmin syyllistynyt voimakkaaseen liioitteluun tai sitten hän Webbiä kritisoivassa artikkelissaan vahvasti vähätteli Rossia.

Valtamedia yritti myös kumota sellaisia väitteitä, joita Webb ei artikkeleissaan ollut edes esittänyt, kuten että CIA:n tukemilla contrilla olisi ollut merkittävä rooli crack-kokaiini-epidemian puhkeamisessa maanlaajuisesti, vaikka Webbin artikkeleissa fokus oli pääasiassa vain Kalifornian alueella. Webb ei myöskään ollut väittänyt, että CIA olisi tarkoituksellisesti aloittanut crack-epidemian ja kohdistanut sen afroamerikkalaisia kohtaan, mutta tällaisella vääristelyllä valtamedia sai siirrettyä huomiota pois Webbin todellisista väittämistä.

Jollei Webb ollutkaan oikeassa kaikkien yksityiskohtien suhteen tai ainakaan kyennyt esittämään kiistattomia todisteita väitöksilleen, CIA:n vuonna 1998 julkistamassa tutkimusraportissa myönnettiin, että ”agentuuri oli peitellyt contrien suorittamaa huumekauppaa yli vuosikymmenen ajan”, kuten Webbin elämäkerran Kill the Messenger (2006) kirjoittanut Nick Schou toteaa Los Angeles Timesin mielipideosiossa julkaistussa kirjoituksessaan.¹² Ja vaikka Webb tekikin joitain virheitä, huomauttaa Schou osuvasti,  ”toisin kuin New York Timesin reportteri Judith Millerin täysin virheellinen raportointi Irakin joukkotuhoaseisiin liittyen”, Webbin artikkelit eivät edesauttaneet kenenkään kuolemaa – myöhemmin itsemurhaan päätynyttä Webbiä itseään lukuun ottamatta.

Webbin tuntenut ja Freeway: Crack in the System -dokumenttielokuvan (2015) ohjannut elokuvatuottaja Marc Levin toteaa The Huffington Postin julkaisemassa kirjoituksessaan, että siitä voi kyllä väitellä, kuinka paljon kokaiinia Yhdysvaltoihin tuotiin ja kuinka suuri osa tuotoista päätyi contrien kassaan.¹³ Webbin alun perin anonyymisti lähteenään käyttämä ja Levininkin haastattelema Coral Baca – joka oli läheisissä väleissä nicaragualaiseen huumekauppias Rafael Cornejoon – väitti kokaiinia liikkuneen tonneittain ja miljoonia dollareita tulleen contrille. Levin haastatteli myös Webbin artikkeleissa esiintynyttä nicaragualaista Oscar Danilo Blandónia, joka osana varainkeruuta contrille alkoi Los Angelesissa asuessaan myydä Etelä-Amerikasta peräisin olevaa kokaiinia mm. Ricky Rossille. Blandón ei ole aivan samaa mieltä kuin Baca, vaan toteaa heidän olleen vain pieniä tekijöitä.

Levin kuitenkin huomauttaa, että ”ajatus CIA:sta työskentelemässä huumekauppiaiden ja muiden kriminaalien kanssa toisinaan helpottaen heidän operaatioitaan ja suojellen heitä vastapalveluksena avustaan” ei etenkään enää nykypäivänä ole niin ”epätavallinen väite” kuin Jeff Leen The Washington Postissa kirjoittaa.¹⁴ Kuten Levin ytimekkäästi toteaa ja tämänkin kirjoituksen puitteissa olemme jo saaneet huomata, ”se on fakta”. Niin ikään The Huffington Postin julkaisemassa artikkelissa Key Figures In CIA-Crack Cocaine Scandal Begin To Come Forward¹⁵ todetaan jo vuonna 1985 uutistoimisto AP:n raportoineen silloisen Massachusettsin senaattorin John Kerryn käynnistäneen kongressin tutkimuksen asiasta. Artikkelissa todetaan, että ”Kerryn vuonna 1989 julkistamassa raportissa väitetään, ettei ollut ainoastaan ’huomattavaa näyttöä’ contrien yhteyksistä huume- ja asekauppaan, vaan että Yhdysvaltain hallitus oli hyvin selvillä siitä”.

Valkoisen talon pilottina toiminut William Robert ”Tosh” Plumlee oli vuonna 1983 esittänyt silloiselle Coloradon senaattorille Gary Hartille yhdysvaltalaistiedustelun olleen sekaantunut huumeiden salakuljetukseen ja jakeluun rahoittaakseen Nicaraguan hallituksen vastaisia sotilaallisia operaatioita. CIA:lle työskennellessään Plumlee lennätti aseita Latinalaiseen Amerikkaan vuosikymmenien ajan. Hän kertoo lentokoneiden rutiininomaisesti tuoneen kokaiinia paluulastina Yhdysvaltain hallituksen siunauksella. Plumleen lisäksi esimerkiksi contra-operaatiosta vastanneen ja Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa (NSC) toimineen Oliver Northin päiväkirjasta löytyy merkintöjä, joissa tämä tiedostaa yhdysvaltalaiskoneiden ”todennäköisesti” kuljettaneen huumeita USA:han ja rahoituksen aseita varten olleen peräisin huumekaupasta.

Uutistoimisto AP:lle työskennellyt tutkiva journalisti Robert Parry – joka raportoi CIA:n contra-kytköksistä vuonna 1985 yhdessä Brian Bargerin kanssa – toteaa Webbin tehneen jotain sellaista, mitä he eivät olleet tehneet keskittyessään contriin ja huumeiden tuontiin Keski-Amerikan kautta Yhdysvaltoihin: Webb yritti selvittää, mitä tapahtui huumausaineiden saavuttua USA:han.¹⁶ Webbin elämäkerran kanssa saman nimen jakavan Kill the Messenger -elokuvan (2014) ohjannut Michael Cuesta huomauttaa, että koska Webbillä ei ollut suoraa näyttöä kaikille väitteilleen, ”muiden sanomalehtien oli helppo löytää puutteita [hänen artikkeleistaan]”. Parry toteaa ajoituksenkin olleen huono, sillä tuohon aikaan oli pinnalla myös Monica Lewinsky -skandaali ja lehdistö oli selvästi kiinnostuneempi presidentti Bill Clintonin seksielämästä. Webbin artikkeleiden merkittävimmän ansion Parry katsoo olleen, että ne osaltaan ”pakottivat CIA:n tutkimaan huume-epidemiaa, jonka syntyyn se oli myötävaikuttanut”.

Mossadin mainitseminen liiankin tulenarkaa?

Vaikka tässäkin kirjoituksessa suurin huomio kohdistuu CIA:n toimiin, se ei tietenkään ole ainoa tiedustelupalvelu, joka huumekauppaa on toiminnallaan edistänyt. Esimerkiksi jo muutamaan otteeseen mainittu Mossad ei sekään ole jäänyt vain pyörittelemään peukaloitaan huumekaupan(kaan) suhteen. Mutta aina eivät edes ne, jotka CIA:n laittomuuksista ovat ansiokkaasti raportoineet, koe sopivaksi mainita Israelin tiedustelupalvelua samankaltaisessa yhteydessä.

Michael Collins Piper on radio-ohjelmassaan todennut¹⁷ Mossadin olleen CIA:n ohella vahvasti sekaantunut huumekauppaan Latinalaisessa Amerikassa, mutta tämän olevan jokseenkin tulenarka aihe. Piper mainitsee useita vuosia mm. Spotlight-sanomalehdelle kirjoittaneen Andrew St. Georgen – jolla oli hyvät kontaktit etenkin Latinalaiseen Amerikkaan – tehneen useita artikkeleita, joissa käsiteltiin paitsi CIA:n myös Mossadin osallisuutta huumekauppaan Yhdysvaltain eteläpuolisissa valtioissa.

Piper kertoo, että St. Georgen kuullessa Gary Webbin artikkeleista, ehdotti St. George tälle tapaamista New Yorkissa. Miehet tapasivat ja keskustelivat monista asioista. Kun St. George otti puheeksi Mossadin roolin Etelä-Amerikan huumekaupassa, Webb totesi, ettei voisi koskaan kirjoittaa aiheesta, sillä jos hän siitä kirjoittaisi, menettäisi hän työnsä. Tässä vaiheessa Webb poistui paikalta, eikä selvästikään enää halunnut edes keskustella asiasta yhtään enempää. CIA:sta kirjoittaminen ei tosin sekään edistänyt Webbin uraa, vaan pian hänet määrättiin toisiin tehtäviin, mikä johti hänen irtisanoutumiseensa (ja lopulta itsemurhaan joulukuussa 2004). CIA:n suhteen Webb ei kuitenkaan luovuttanut ihan helpolla, vaan kirjoitti vielä kirjankin artikkelisarjansa pohjalta.

Tarkoituksena ei ole kritisoida tai kyseenalaistaa Gary Webbin päätöstä, mutta on kuitenkin mielenkiintoista, että amerikkalaistoimittaja, joka ei epäröi tuoda julki oman maansa tiedustelupalveluiden osallisuutta huumekauppaan, ei pelkoon työpaikkansa menettämisestä vedoten halua koskea pitkällä tikullakaan vieraan valtion tiedustelupalveluita koskevaan samankaltaiseen tietoon. Tästä saattaisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että Mossadin suorittamista laittomuuksista puhuminen on syystä tai toisesta vieläkin ”kuumempi peruna” kuin CIA:n toimista puhuminen. Tosin emme voi tietää, mitkä kaikki syyt vaikuttivat siihen, ettei Webb ollut halukas selvittämään Mossadin kytköksiä huumekauppaan. Piperin kertoman mukaan Webb ei kuitenkaan perustellut päätöstään sillä, ettei hänellä olisi ollut esimerkiksi aikaa tai kiinnostusta asian selvittelyyn, vaan että hänen työpaikkansa olisi vaarassa.

BCCI:n rooli kansainvälisen islamistiarmeijan synnyssä

”Yhtenä merkittävimmistä tapauksista, jolloin CIA:n hyväksynnällä harjoitettiin väkivaltaa” Peter Dale Scott mainitsee presidentti Ronald Reaganin kaudella CIA:n johdossa toimineen William Caseyn pyrkimykset käyttää agentuuria ”edistääkseen omia suunnitelmiaan Afganistanissa 1980-luvulla”.¹⁸ Nämä toimet herättivät huolta mm. CIA:n apulaisjohtajissa Bobby Ray Inmanissa ja John McMahonissa, mutta Casey ei antanut tämän häiritä päätöksentekoaan.

Kuvioon liittyi oleellisesti Pakistanissa vuonna 1972 perustettu Bank of Credit and Commerce International -pankki (BCCI). Sitä ei pidä sekoittaa aiemmin mainittuun sveitsiläiseen pankkiin BCI, joskin BCCI:n on sanottu olleen tietyllä tapaa BCI:n seuraaja. Kuten Michael Collins Piper toteaa, vaikka BCCI:llä oli julkikuva ”muslimipankkina” – sen perustivat muslimit ja pankilla oli lukuisia sijoittajia, asiakkaita ja toimihenkilöitä, jotka olivat muslimeita – ei tämä julkikuva ollut aivan paikkansapitävä.¹⁹ Todellisuudessa pankin sisällä toimi henkilöitä, jotka käyttivät sitä pestäkseen rahaa CIA:lle ja Mossadille.

Hannu Yli-Karjanmaa mainitsee kirjassaan Valtiot ja terrorismi BCCI:n kasvaneen monikansalliseksi suuryritykseksi ja toimineen lopulta 78 maassa pitäen yllä suhteita mm. Jimmy Carteriin, Saddam Husseiniin, Oliver Northiin, Panaman sotilasdiktaattori Manuel Noriegaan, terroristijohtaja Abu Nidaliin, asekauppias Adnan Khashoggiin sekä huumekauppiaiden ja salakuljettajien organisaatio Medellínin kartelliin. Lisäksi Yli-Karjanmaa kirjoittaa, että ”[BCCI:llä] oli oma tiedustelupalvelu, puolisotilaallinen osasto ja pakkokeinoja toimeenpanevat yksiköt, joita kutsuttiin yhteisnimellä Musta verkosto”.

Scott kertoo Caseyn olleen tekemisissä BCCI:n perustajan Agha Hasan Abedin kanssa, joka puolestaan oli läheinen neuvonantaja Pakistanin johdossa vuodesta 1977 toimineelle kenraali Muhammad Zia ul-Haqille. Casey ja Abedi tapasivat ajoittain niin Pakistanin pääkaupunki Islamabadissa kuin Washingtonissakin ja viettivät tunteja puhuen Afganistanin sodasta, Iran–contra-asekaupoista, Pakistanin politiikasta ja Persianlahden tilanteesta. Scottin mukaan ei ole epäilystäkään, etteikö BCCI antanut Caseylle mahdollisuudet suorittaa epävirallisia operaatioita, kuten Iran–contra-asekauppoja, mutta laajin näistä operaatioista oli islamilaisten taistelijoiden käyttö Afganistanissa neuvostoliittolaisjoukkoja vastaan. CIA:n ja Saudi-Arabian rahaa virtasi afgaanitaistelijoille mm. BCCI:n kautta ja Pakistanin tiedustelupalvelu ISI:n kenraaliluutnantti Akhtar Abdur Rahmanin välityksellä.

Afgaanitaistelijoita Kumarin maakunnassa vuonna 1987.

Caseyn päätöksellä toimia BCCI:n kanssa Scott katsoo olevan seuraavanlaisia seuraamuksia: Ensinnäkin BCCI:n asiakkaina olleet huumekauppiaat Pakistanissa ja Afganistanissa kykenivät kenraali Zian suojeluksesta nauttiessaan laajentamaan toimintaansa. Alfred McCoyn mukaan ”BCCI:llä oli kriittinen rooli helpottaessaan heroiinikaupasta peräisin olevan pakistanilaisen rahan liikkumista, jonka määrä oli vuonna 1989 neljä miljardia dollaria – enemmän kuin maan laillisen viennin arvo”.

Toinen seuraamus oli, että osa CIA:n afgaanitaistelijoille tarkoittamasta rahoituksesta kanavoitiin Pakistanin tiedustelun kautta pakistanilaisille atomipommin kehittämiseen tähtääville laboratorioille. Tätä kautta tietotaitoa ydinaseen kehittämiseksi sanotaan levinneen myös Pohjois-Korealle, Iranille ja Libyalle. (Tässä yhteydessä on syytä todeta, että esimerkiksi väitetystä Iranin ydinaseohjelmasta ei ole toistaiseksi saatu näyttöä, vaikka siitä on puhuttu hyvin pitkään. Siinäkin tapauksessa, että Iran todella tavoittelisi ydinasetta, syynä olisi todennäköisesti, että se tuntee asemansa turvattomaksi Israelin ydinasevarustelun vuoksi, eikä niinkään se, että sillä olisi suunnitelmissaan todella käyttää ydinasetta, kuten valtamedia välillä antaa ymmärtää.)

Kolmas Scottin mainitsema seuraus on, että Casey osaltaan oli mukana rakentamassa muukalaislegioonaa afganistanilaisista taistelijoista siitä huolimatta, että CIA:n päämajassa Langleyssa ajateltiin kyseisen toiminnan olevan harkitsematonta. Sittemminhän näistä islamilaisista taistelijoista on käytetty nimitystä al-Qaida, ja Yhdysvallat kumppaneineen on vuoron perään hyödyntänyt heitä tilanteesta riippuen joko vihollisina tai liittolaisinaan.

Venäjän mafian kytkennät Israeliin ja sen tiedusteluun

William Caseyn läheinen ystävä ja liikekumppani oli kansainvälinen pankkiiri ja rahoittaja Bruce Rappaport, joka ehti uransa aikana sekaantua monenlaiseen hämärään toimintaan. Jeffrey Steinberg kirjoittaa²⁰ lyhyesti uutislehti Executive Intelligence Reviewissa Rappaportin pankkitoimintaan liittyneistä rahanpesukuvioista. Esimerkiksi Antiguan saarella Karibianmerellä sijainneessa Rappaportin sveitsiläispankki Bank of New York-Inter Maritimen haarakonttorissa talletettiin huumekauppiaiden rahoja. Steinberg mainitsee Antiguassa vierailleen entisen kongressin erityisasianajajan kuvailleen saarta ”Venäjän mafian tukikohdaksi Karibialla”, joka tarjosi vieraanvaraisen ympäristön sen rahanpesuaktiviteeteille.

Venäjän mafiasta puhuttaessa on tosin hyvä huomioida sen mahdolliset kytkökset Israeliin ja maan tiedustelupalveluihin. Kirjassaan False Flags (2013)²¹ Michael Collins Piper esittää, että monet Venäjän järjestäytyneessä rikollisuudessa toimivat eivät ole etnisesti venäläisiä ja useilla on Venäjän ja Israelin kaksoiskansalaisuus. Piper viittaa Robert I. Friedmanin kirjaan Red Mafiya (2000). Esimerkiksi KGB-agentti Shabtai Kalmanovich, jonka väitetään olleen merkittävä hahmo Venäjän rikollissyndikaatissa, työskenteli Friedmanin mukaan myös Mossadille.

CIA tosin väittää Kalmanovichin vuotaneen Moskovaan arkaluonteisia tietoja Yhdysvalloista, joita Israel oli onnistunut hankkimaan vakoojansa Jonathan Pollardin avulla.²² Kalmanovich viettikin israelilaisessa vankilassa viisi vuotta vakoilusta syytettynä. Mutta on toisaalta arveltu, että hänestä olisi vain tehty syntipukki ja Israel olisi omasta tahdostaan jakanut tietoja Neuvostoliiton kanssa taatakseen, että Neuvostoliitto vapauttaa joitakin vangitsemiaan juutalaisia tiedemiehiä.

Friedman kirjoittaa Venäjän mafian onnistuneen muuttamaan Israelin ”pienoisvaltioksi”, jossa se voi operoida täysin vapaasti, eikä maan hallitus ”ole tehnyt juuri mitään taistellakseen ongelmaa vastaan”. Myöskään Yhdysvalloissa viranomaiset eivät toimineet Venäjän mafiaa vastaan samalla tarmolla kuin amerikanitalialaisia kriminaaleja vastaan. Tunnetun mafioso John Gottin tapauksessakin syyttäjänä työskennellyt Patrick Cotter toteaa ongelmana olleen, että siinä missä FBI:llä oli omat osastonsa kohdistettuna amerikanitalialaisia mafiaperheitä vastaan, ei sillä ollut vastaavia osastoja, jotka olisivat keskittyneet erityisesti Venäjän mafiaan.

Friedmanin mukaan ”ongelma oli suurimmaksi osaksi poliittinen: Venäjän mafiaan kuului pääasiallisesti juutalaisia”. Piper lisää, että jo hyvissä ajoin ennen toista maailmansotaa FBI:n korkein johto teki yhteistyötä omien sanojensa mukaan antisemitismiä vastaan taistelevan Anti-Defamation League -järjestön (ADL) kanssa. Kun Israel perustettiin vuonna 1948, ADL alkoi toimia jonkinlaisena Mossadin Amerikan haarana. Kuten edellä totesimme, esimerkiksi Hyman Larnerin menestykselle oleellista oli juuri yhteistyö Israelin ja Mossadin kanssa, jonka vuoksi hän sai nauttia vaikutusvaltaisten tahojen suojeluksesta. Venäjän mafian voisi olettaa jääneen vähemmälle huomiolle samankaltaisista syistä.

Palestiinalaissyntyinen ja Sveitsissä asustanut Rappaport oli juuriltaan venäjänjuutalainen ja hänen pankkiensa kautta kulkeneita varoja on jäljitetty Moskovassa toimineisiin rikollisjohtajiin. Antiguan pankkinsa kautta Rappaport tarjosi mm. Iran–contra-kuvioihin sekaantuneelle Elliot Abramsille mahdollisuuden toimittaa Yhdysvaltain ulkoministeriön ja Overseas Private Investment Corp -riskienhallinta­yhteisön varoja eläköityneelle Israelin armeijan everstiluutnantti Yair Kleinille. Kleinin tarkoituksena oli perustaa Antiguaan koulutuskeskus Yhdysvaltojen kanssa välirikkoon ajautuneen ja Panaman johdossa olleen Manuel Noriegan syrjäyttämiseen tähtääville palkkasoturijoukoille.

Panaman invaasio peruuntui, mutta Klein alkoi kouluttaa turvajoukkoja Medellínin huumekartellin korkea-arvoisimmille henkilöille. Myöhemmin näihin joukkoihin kuuluvia ”turvallisuushenkilöitä” ja Kleinin yhtiön välittämiä aseita käytettiin Kolumbian presidenttiehdokas Luis Carlos Galánin murhassa elokuussa 1989. Kun Kolumbian armeijan yksiköt tekivät ratsian erääseen Medellínin kartellin piilopaikkaan, löysivät he Israelissa tehtyjä aseita sekä dokumentteja, joiden perusteella aseet voitiin jäljittää Kleinin Antiguan operaatioihin, joissa tämä oli hyödyntänyt Rappaportin pankkipalveluja.

Yhdysvaltain ulkopolitiikka merkittävä syy huumausaineiden leviämiselle

Peter Dale Scott esittää Yhdysvaltain harjoittaman peitellyn ulkopolitiikan olevan suurin yksittäinen – vaikkakaan ei ainoa – syy laittomien huumausaineiden leviämisessä maailmalla.²³ Alfred McCoyn kirjaan The Politics of Heroin (2003) viitaten hän mainitsee CIA:n aloittaessa lentonsa Burmaan 1950-luvulla alueen tuottaneen oopiumia 80 tonnia vuodessa. Kymmenessä vuodessa tuotanto nelinkertaistui, ja Vietnamin sodan aikaan Kultaisen kolmion tuotanto saavutti 1200 tonnia vuodessa.

Yhdysvaltojen aloitettua operaationsa Afganistanissa oopiumin tuotanto lähes kymmenkertaistui kymmenessä vuodessa. Pakistanissa ei vuonna 1979 ollut juuri ollenkaan huumeaddikteja, mutta vuonna 1992 heitä oli yli 800 000. Vuosina 2000–2001 Taleban-hallinto ajoi alas oopiumin tuotannon Afganistanissa, mutta USA:n suorittaman invaasion jälkeen se lähti jälleen nousuun. Vuonna 2002 tuotanto oli 3400 tonnia ja vuonna 2007 jo 8200 tonnia vuodessa. Afganistanin tapaan Irakin miehittäminen vuonna 2003 oli käännekohta, jonka johdosta maasta alkoi kehittyä huumeiden tuottaja ja huumeiden käyttö Irakin sisälläkin lisääntyi merkittävästi.²⁴

Lähi-idän asioista raportoiva uutissivusto Al-Monitor kertoo Irakin parlamentin jäsenen Faeq al-Sheikh Alin väittäneen, että huumeita viljellään ”poliittisten puolueiden ja vaikuttavien aseellisten ryhmien suojeluksessa”, mikä tarkoittaisi poliittisen rahan sekaan virtaavan tuottoja huumekaupasta.²⁵ Irakin parlamentin maatalouskomitean jäsen Ali al-Badri kiisti väitteet todeten, etteivät sellaista esittävät raportit ole täsmällisiä, vaan että kyse olisi pienistä yksittäistapauksista.

Lokakuussa 2016 turvallisuusjoukot kuitenkin ratsasivat Irakissa erään maatilan, josta huumausaineita löytyi arviolta miljoonan dollarin arvosta. Joitain päiviä aiemmin Sharqatin alueella puolestaan sanottiin turvallisuusjoukkojen tuhonneen reilun kuuden hehtaarin oopiumiviljelmän. Prikaatinkenraali Salah Hassan Irakin sisäministeriöstä kertoo ”huumeiden viljelyä ja tuotantoa tapahtuvan [terroristijärjestö] ISISin hallinnoimilla alueilla”. ISIS puolestaan on ollut jälleen yksi väkivaltaa harjoittava järjestö, jonka kanssa näennäisesti terrorismia ja huumeita vastaan kamppailevat Yhdysvaltojen ja sen kumppaneiden hallinnolliset tahot ja tiedusteluelimet ovat flirttailleet merkittävissä määrin.²⁶

Myös Venäjä on syyttänyt huumeongelmistaan Yhdysvaltojen toimia Afganistanissa. Osin oikeutetustikin, sillä kuten Vice News kirjoittaa, suuri osa Venäjällä liikkuvasta heroiinista on peräisin Afganistanista.²⁷ Mutta ei Venäjä voi ongelmistaan pelkästään ulkopuolisia tahoja syyttää. Vice News toteaa esimerkiksi professori Mark Galeottin tutkimuksiin viitaten, että Venäjälläkin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelut kuin myös paikalliset poliisivoimat ovat toimineet yhteistyössä tai ottaneet vastaan lahjuksia rikollis­organisaatioilta. Venäjä ei myöskään ole ollut erityisen halukas hoitamaan huumeaddiktejaan, vaan on ennemmin luottanut siihen, että näiden ”yhteiskunnalle hyödyttömien” ihmisten uhraaminen jättämällä heidät oman onnensa varaan toimii varoittavana esimerkkinä muulle kansalle.

”Luonnollista vetovoimaa tiedustelupalveluiden ja rikollissyndikaattien välillä”

Peter Dale Scott kirjoittaa, että CIA:n tukemat Kultaisen kolmion ja Kultaisen puolikuun alueet muodostivat vuonna 2003 YK:n mukaan 91 % alueista, jotka ovat omistautuneet oopiumin tuotantoon.²⁸ Jos tähän lisättäisiin vielä Kolumbia ja Meksiko, joissa CIA on myös työskennellyt huumekauppiaiden kanssa, olisi lukema 96,6 %. Huumerahan merkitystä maailmantaloudelle kuvaa hyvin Hannu Yli-Karjanmaan kirjassaan mainitsema esimerkki New Yorkin pörssin puheenjohtajan Richard Grasson matkasta Kolumbiaan solmimaan suhteita Raúl Reyesiin, joka oli huumeviljelmien alueella vaikuttaneen vasemmisto­laisen, Yhdysvaltain ja EU:n terroristijärjestöksi luokitteleman FARC-sissiliikkeen johtaja.

Huumerahaa Yli-Karjanmaa toteaa maailmalla liikkuneen yli 600 miljardia dollaria vuonna 2000, mikä tarkoittaa sen yli kaksinkertaistuneen vuoden 1985 lukemista. Tärkeillä tuotantoalueilla ovatkin läsnä myös huumerahan pesusta kilpailevat suuret pankkiiriliikkeet, joiden Yli-Karjanmaa mainitsee ”[tekevän] rutiininomaisesti yhteistyötä hämäräperäisten veroparatiisiyhtiöitten kanssa”. Hän toteaa, että ongelmaan olisi puututtava kovalla kädellä, sillä muussa tapauksessa taistelu terrorismia vastaankaan ei voi olla tehokasta.

Sotien huumeita ja terrorismia vastaan lisäksi valtaapitävät ja valtamedia ovat luoneet virheellisen käsityksen monien muidenkin asioiden suhteen. Yli-Karjanmaan kirjassa mainitaan, kuinka esimerkiksi joukkotuhoaseiden päätymisestä terroristien käsiin ollaan julkisessa keskustelussa kovasti huolissaan. Väitetään tietoa ydinaseen valmistamiseksi olevan helposti saatavilla internetissä ja ”pyritään antamaan vaikutelma, että joukkotuhoaseita kehitellään ns. roistovaltioissa, Afganistanin luolissa tai Euroopan siirtolaisväestön asuttamissa lähiöissä”.

Todellisuudessa joukkotuhoaseteknologian merkittävimmät kehittelijät ovat kuitenkin Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska ja Israel, jotka ”ovat kaikki olleet merkittävästi edistämässä kyseisten aseiden leviämistä”. Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministerinäkin toiminut Donald Rumsfeld oli mukana ABB-yhtiön johtokunnassa sen viedessä ydinteknologiaa Pohjois-Koreaan.²⁹ Vain paria vuotta myöhemmin Rumsfeld julisti maan kuuluvan ”pahan akseliin”. Ja kuten edellä käy ilmi, CIA:n rahoitusta pääsi virtamaan Pakistanin atomipommia kehittäville tahoille. Mutta oliko kyse pelkästään huolimattomuudesta? Yli-Karjanmaa kirjoittaa, että ”joidenkin arvioiden mukaan Pakistan sai luvan ydinaseeseen Yhdysvalloilta maksuksi ratkaisevasta panoksestaan Neuvostoliiton vastaisessa sodassa Afganistanissa”.

Huumekaupan tapaan joukkotuhoaseteknologiassa liikkuvat suuret rahat ja viranomaisetkin vaikuttaisivat sekaantuneen ydinsalaisuuksien levittämiseen. FBI:n kielenkääntäjänä toimineen Sibel Edmondsin mukaan turkkilais-israelilainen verkosto yhdessä korruptoituneitten viranomaisten kanssa on myynyt vakoilemalla hankkimiaan ydinsalaisuuksia mustaan pörssiin ja mm. Pakistanille ja Saudi-Arabialle. Mediassa paljon näkyvyyttä saavat Pohjois-Korean kaltaisten maiden ydinasehankkeet, mutta niissä on kyse toisen sukupolven ydinaseista, joiden käyttökynnys on korkea ja joiden ensisijainen tarkoitus on toimia pelotteena. Sen sijaan kehitteillä olevat neljännen sukupolven ydinaseet Yli-Karjanmaa näkee huolestuttavampina, koska ne ovat kooltaan kompakteja, niiden teho voidaan säätää pienemmäksi, eivätkä ne jätä huomattavaa saastevaikutusta. Näin ollen ydinaseesta tulisi käyttökelpoinen ja koska se ei eroaisi merkittävästi tavanomaisesta suuresta pommista, sen käyttökin olisi kiistettävissä.

Viimeinen puheenvuoro tässä kirjoituksessa menee ansaitusti professori Alfred McCoylle, joka tiivistää CIA:n ja järjestäytyneen rikollisuuden peiteltyjä yhteyksiä seuraavalla tavalla: ”Siitä lähtien kun huumausaineet kiellettiin 1920-luvulla, huumeiden välittäjien ja tiedustelupalveluiden liittoumat ovat suojanneet maailmanlaajuista huumekauppaa.” McCoy jatkaa, että ”ottaen huomioon tällaisten liittoumien esiintymistiheys vaikuttaa siltä, että tiedustelupalveluiden ja rikollissyndikaattien välillä on luonnollista vetovoimaa”. Molempien toiminnassa keskeistä on ”taito operoida yhteiskunnan tavanomaisten kanavien ulkopuolella” ja ”ylläpitää laajoja organisaatioita, jotka kykenevät toteuttamaan salaisia operaatioita tuntematta pelkoa paljastumisesta”.

Mika Salmi on tietotekniikan insinööri, joka on viimeisten kymmenen vuoden aikana perehtynyt mm. terrorismiin ja siihen liittyviin sotiin.

Vastavalkea

Lähteet

1 Yli-Karjanmaa, Hannu (2008): Valtiot ja terrorismi. Multikustannus. Saatavilla pdf-muodossa: http://www.11syyskuu.net/valtiot%20ja%20terrorismi%202013.pdf

2 Scott, Peter Dale | WhoWhatWhy (4.4.2016): Deep History and the Global Drug Connection, Part 1 http://whowhatwhy.org/2016/04/04/deep-history-global-drug-connection-part-1/

3 Ruppert, Michael C. | From The Wilderness (18.9.2001): The Taliban’s Biggest Economic Attack on the U.S. Came in February With The Destruction of Its Opium Crop https://www.fromthewilderness.com/free/ww3/09_18_01_bushbin.html

4 Scott, Peter Dale | WhoWhatWhy (7.4.2016): Deep History and the Global Drug Connection, Part 2: Murder on the Streets of Washington http://whowhatwhy.org/2016/04/07/deep-history-global-drug-connection-part-2-murder-streets-washington/

5 Kornbluh, Peter | The National Security Archive (10.4.2010): Kissinger Blocked Demarche on International Assassinations to Condor States http://nsarchive.gwu.edu/NSAEBB/NSAEBB312/

6 Piper, Michael Collins (2005): Final Judgment. American Free Press. Saatavilla pdf-muodossa: http://americanfreepress.net/PDF/Final_Judgment.pdf

7 Scott, Peter Dale | WhoWhatWhy (12.4.2016): Deep History and the Global Drug Connection, Part 3: A Deadly Bureaucracy http://whowhatwhy.org/2016/04/12/deep-history-global-drug-connection-part-3-deadly-bureaucracy/

8 Piper, Michael Collins | American Free Press (5.9.2005): Illinois Police Chief’s Explosive Account Exposes Chicago Mob’s Ties to CIA, Mossad https://mikepiperreport.com/Articles_Archive/AmericanFreePress/AFP2005/Michael_Collins_Piper_AFP20050905_Illinois_Police_Chief’s_Explosive_Account_Exposes_Chicago_Mob’s_Ties_To_CIA,_Mossad.html

9 Artikkelit internetissä julkaistun oheismateriaalin kera ovat luettavissa osoitteessa http://www.narconews.com/darkalliance/drugs/start.htm

10 Kornbluh, Peter | Columbia Journalism Review (Tammikuu/helmikuu 1997): The Storm over ”Dark Alliance” http://nsarchive.gwu.edu/NSAEBB/NSAEBB2/storm.htm

11 Devereaux, Ryan | The Intercept (25.9.2014): Managing a Nightmare: How the CIA Watched Over the Destruction of Gary Webb https://theintercept.com/2014/09/25/managing-nightmare-cia-media-destruction-gary-webb/

12 Schou, Nick | Los Angeles Times (18.8.2006): The truth in `Dark Alliance’ http://articles.latimes.com/2006/aug/18/opinion/oe-schou18

13 Levin, Marc | The Huffington Post (24.10.2014): Gary Webb Was Right http://www.huffingtonpost.com/marc-levin/gary-webb-was-right_b_6024530.html

14 Leen, Jeff | The Washington Post (17.10.2014): Gary Webb was no journalism hero, despite what ‘Kill the Messenger’ says https://www.washingtonpost.com/opinions/gary-webb-was-no-journalism-hero-despite-what-kill-the-messenger-says/2014/10/17/026b7560-53c9-11e4-809b-8cc0a295c773_story.html

15 Grim, Ryan, Sledge, Matt & Ferner, Matt | The Huffington Post (10.10.2014): Key Figures In CIA-Crack Cocaine Scandal Begin To Come Forward http://www.huffingtonpost.com/2014/10/10/gary-webb-dark-alliance_n_5961748.html

16 Poulou, Penelope | VOA News (11.10.2014): ’Kill the Messenger’ Puts Integrity of US Media in Question http://www.voanews.com/a/kill-the-messenger-film/2480661.html

17 Michael Collins Piper puhuu Gary Webbistä ja mainitsee Mossadin osallisuudesta huumekauppaan radio-ohjelmassaan amerikkalaisella RBN-kanavalla 12.3.2007 ajassa 33:35. Koska RBN on useaan otteeseen uudistanut arkistojaan, tallennetta ei ole enää saatavilla ainakaan kyseisen kanavan virallisista arkistoista, mutta tämän artikkelin kirjoittajalta sitä voi tarvittaessa kysellä.

18 Scott, Peter Dale | WhoWhatWhy (12.5.2016): Deep History and the Global Drug Connection, Part 4: Enter al-Qaeda http://whowhatwhy.org/2016/05/12/deep-history-global-drug-connection-part-4-enter-al-qaeda/

19 Michael Collins Piper puhuu BCCI:stä radio-ohjelmassaan amerikkalaisella RBN-kanavalla 13.2.2007 ajassa 27:08. Tätäkään tallennetta ei ole enää saatavilla RBN:n virallisista arkistoista, mutta tämän artikkelin kirjoittajalta se edelleen löytyy.

20 Steinberg, Jeffrey | Executive Intelligence Review (3.9.1999): BruceRappaport: the Russian connection http://www.larouchepub.com/eiw/public/1999/eirv26n35-19990903/eirv26n35-19990903_070-bruce_rappaport_the_russian_conn.pdf

21 Piper, Michael Collins (2013): False Flags. Seward Square. Saatavilla pdf-muodossa: http://americanfreepress.net/PDF/False_Flags1.pdf

22 Osborn, Andrew & Blomfield, Adrian | The Telegraph (3.11.2009): Former Israeli double agent shot dead near Putin’s office http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/russia/6489381/Former-Israeli-double-agent-shot-dead-near-Putins-office.html

23 Ks. viite 18.

24 Smith, Phillip S. | StoptheDrugWar.org (11.7.2008): Middle East: Iraq Becomes Key Conduit in Global Drug Trade http://stopthedrugwar.org/chronicle/2008/jul/11/middle_east_iraq_becomes_key_con

25 Bassem, Wassim | Al-Monitor (2.1.2017): Is Iraq turning into a drug-producing country? http://www.al-monitor.com/pulse/originals/2016/12/krystal-drug-iraq-narcotics-heroin.html

26 Ks. esim. Salmi, Mika | Vastavalkea (11.3.2016): Kansainvälinen liittouma terrorismin tukijana Lähi-idässä https://vastavalkea.fi/2016/03/11/kansainvalinen-liittouma-terrorismin-tukijana-lahi-idassa/

27 Oakford, Samuel | Vice News (18.4.2016): How Russia Became the New Global Leader in the War on Drugs https://news.vice.com/article/how-russia-became-the-new-global-leader-in-the-war-on-drugs-ungass

28 United Nations Office on Drugs and Crime, World Drug Report, 2004 http://www.unodc.org/pdf/WDR_2004/Chap3_opium.pdf

29 Ramesh, Randeep | The Guardian (9.5.2003): The two faces of Rumsfeld https://www.theguardian.com/world/2003/may/09/nuclear.northkorea