Ilse Koch ei ollut ihmishirviö

Saksalaisvastaiseen valheelliseen julmuuspropagandaan kuului etenkin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä väite ihmisnahasta tehdyistä lampunvarjostimista. Tällaisesta syytettiin Ilse Kochia (1906-1967), Buchenwaldin keskitysleirin päällikön Karl Otto Koch’n vaimoa. Karl Koch erotettiin joulukuussa 1941 ja tuomittiin kuolemaan SS-oikeudessa 1944, koska hänen todettiin syyllistyneen vankien murhaamiseen ja korruptioon. Karl Koch teloitettiin 5.4.1945 ampumalla. Huomionarvoista on, että sama oikeus totesi niin ikään syytetyn vaimon täysin syyttömäksi.

Ilse Koch esitetään historiadokumenteissa televisiossa edelleen hirviönä. Sama toistuu erinäisissä näytelmissä – nettikeskusteluista nyt puhumattakaan. Perusteettomia väitteitä esitetään senkin jälkeen, kun ne on kumottu. Esimerkiksi ihmisennahasta tehdyt lampunvarjostimet ovat edelleen monien ”dokumenttien” vakiokalustoa. Kuitenkin jo 1983 on julkaistu tutkimus, joka täydellisesti kumoaa kaikki väitteet ja toteaa Ilse Kochin syyttömäksi kaikkiin syytöksiin [Arthur L. Smith jr. / saksaksi: Die Hexe von Buchenwald. Der Fall Ilse Koch]. Käytän tätä artikkelin lähteenä.

11.4.1945 amerikkalaiset saapuivat Buchenwaldiin. Valtauksen yhteydessä eräs lehtimies vieraili leirissä ja alkoi levitellä villejä kertomuksia ihmisnahasta tehdyistä kirjankansista ja valokuva-albumeista, lampunvarjostimista ynnä muusta vastaavasta. Myös kutistetuista ja balsamoiduista ihmispäistä alettiin puhua. Pian tarinat keskittyivät Ilse Kochin ympärille ja niihin liitettiin myös seksuaalisten perversioiden värittämiä julmuustarinoita.

14.8.1945 Ilse Koch tuomittiin Dachaussa mediassa runsasta huomiota saaneen ”oikeudenkäynnin” päätteeksi elinkautiseen vankeuteen. Kyseessä oli näytösoikeudenkäynti, jossa rikottiin törkeästi kaikkia oikeusperiaatteita. Syyttäjä ei pystynyt esittämään ensimmäistäkään ihmisennahkakirjaa, -valokuva-albumia tai -lampunvarjostinta. Paikalla ollut valokuva-albumi osoittautui myöhemmin aivan muusta kuin ihmisnahasta valmistetuksi. Monia kuolemantuomioita vahvistanut kenraalikuvernööri Clay antoi kuitenkin ymmärtää 8.6.1948, että tuomio oli epäoikeudenmukainen ja lyhensi tuomion neljäksi vuodeksi vankeutta. 17.10.1949 Koch vapautettiin.

Vapauttaminen herätti valtavan paheksumisten ryöpyn maailman valtamedioissa. Presidentti Truman uskalsi julkistaa asian vasta 23.9.1948. Armeijan ministeriön lausuma asiasta oli, että Kochin ei voitu uskottavasti todistaa valikoineen vankeja leikkauttaakseen ihoa heiltä eikä häneltä myöskään ole löydetty ihmisnahasta valmistettua materiaalia. Valtava paine johti siihen, että jo samassa syyskuussa perustettiin senaattori Homer R. Fergusonin johdolla komissio, joka punnitsi asiaa ja päätyi voimakkaaseen kritiikkiin tuomion lyhentämistä vastaan. Komissio suositteli yhteistyötä saksalaisten viranomaisten kanssa, jotta Kochia vastaan voitaisiin järjestää uusi oikeudenkäynti.

Niinpä Koch vapauduttuaan joutui heti saksalaisten viranomaisten pidättämäksi. Moninkertaisen murhasyytteen nojalla nostetut syytteet johtivat näytösoikeudenkäyntiin 27.11.1950 alkaen Augsburgissa. Elinkautinen tuomio julistettiin 15.1.1952 moninkertaisesta osallisuudesta murhaan. ”Oikeus” korosti, että tuomiolla ei ollut mitään yhteyttä huhuihin Koch’n ”tatuointikompleksista” [Koch’n väitettiin tehneen lampunvarjostimia nimenomaan tatuoidusta ihosta] ja että ei voitu todistaa, että Buchenwaldissa olisi murhattu ketään ihmistä hänen tatuointinsa vuoksi. Smithin mukaan Koch oli syytön. Puolustusasianajaja Seidlin valitukset ja kaikki armahdusvetoomukset kuitenkin hylättiin. 2.9.1967 Ilse Koch teki itsemurhan Aichachin vankilan sellissään.

60-luvulla sattui epäilyttävän monta ”itsemurhaa” tai ”kuolemantapausta” Entnazifierung-tuomioiden yhteydessä: esimerkiksi Richard Baer Auschwitz-prosessin aikana ja SS-kenraali Bach-Zelewski vain 2 vuoden tuomion 60-luvulla saatuaan.

Buchenwald-oikeudenkäyntien yhteydessä oli rekvisiittana Saksan museoista kerättyjä Etelä-Amerikan alkuasukkaiden kutistamia ihmispäitä, joita väitettiin vankien päiksi. Lisäksi oli esillä vuohennahka. Näiden väitettiin olleen tietysti natsien murhaamien juutalaisten jäänteitä.

Toukokuussa 1976 jo eläkkeellä ollut kenraali Clay muisteli tapahtumia: ”Yritteliäs reportteri, joka oli ensimmäinen hänen kotiinsa astunut, antoi hänelle kauniin nimen: ”Buchenwaldin noita/narttu” (The Bitch of Buchenwald / Die Hexe von Buchenwald); lisäksi reportteri oli löytänyt muutamia vaaleita lampunvarjostimina, joita hän väitti ihmisnahasta tehdyiksi. Tämä reportteri koitui Koch’n kohtaloksi. Selvisi kuitenkin, että kyseessä oli vuohennahka.”

Ilsen aviomies Karl Koch oli murhannut vankeja, jotka tiesivät liikaa hänen rikollisista puuhistaan. SS-järjestön oikeusviranomaiset paljastivat korruptioringin, johon oli kuulunut muitakin leirejä. Myös Lublinin keskitysleirin päällikkö Herman Florstedt teloitettiin vankien tappamisesta syytettynä. Hertogenboschin leirin komendantti Adam Grünewald tuomittiin pitkäksi ajaksi vankeuteen syytettynä väkivallasta vankeja kohtaan. Keskitysleirien valvoja tuomari Georg Konrad Morgen joutui käsittelemään 10 leirillä 800 juttua, joista 200 johti tuomioon. Tapaus osoittaa, etteivät keskitysleirivartijat voineet ”murhata juutalaisia”, vaan kansallissosialistit rankaisivat ankarasti vankien kaltoinkohtelusta.

Kolmas näkemys

Lähteet:

• Der Grosse Wendig 2: Rolf Kosiek: ”Ilse Koch und die Lampenschirme aus Menschenhaut”, s. 146-147
• Der Grosse Wendig 5: ”Dr. Morgen und die SS-Justiz”, s. 563-564